Karhumainen kesäloma

Niin sitä on syksy edennyt siihen vaiheeseen että on sopiva aika vietellä kesälomia poies. Hallitus on pitemmän uran tehnyt näissä karhujahdeissa, ja tarjolla oli mahdollisuus lähteä karhumaille Savukosken Tulppioon. Anulle reissu oli kertakaikkisen ensimmäinen, ja tämäpä oli valtavan otettu että sai mahdollisuuden mukaan lähteä. Oli sitä nimittäin odotettukin kuin kuuta nousevaa koko kesä, sen verran tiukkaa se tekikin lomatonta kesää vietellä.

Koirien kiinnipitoaika on loppunut 20.08, ja tätä kirjoitellessa koiria on käytännössä pystytty koettamaan metsässä kahden viikon ajan. Oran kanssa oli keretty käymään kaksi kertaa metsällä siten että perillisiä on ollut seurana (lue: 5v ja metsästys, siinä ollaan riistan sijasta hakemassa hyviä kokemuksia 😉 …). Joten voipi hyvällä sanoa että oikeita metsäreissuja ei vielä koiralla ollut alla.

Joten Tulppion reissuun oli pakattu jonkinverran ”suorituspaineita”. Oralla on nyt ikää 1.5v, joten toivottavaa olisi näyttöjen tipahtelu syksyn aikana. Koska treeniä on ollut mitättömästi alla, niin alkusyksyyn ei vielä paljoa uskaltanut veikata mitään. Siksi tämän reissun tarkoitus onkin ollut enemmän katsella mitenkä homma lähtee kehittymään siitä mihin se joulun aikoihin jäi. Tosiasiahan oli että Oralla ei haku ollut paljoa mitään pentusyksynä. Hirven jos kohtasi, niin hyvin se sitä paimensi, mutta sitkautta ei ollut vielä kuin noin tunnin työskentelyihin.

Viitteitä kuitenkin kehityspotentiaalista oli, joten siksikin Tulppion reissua odotti. Venäjäntuonti Väärtin osalta tämä on ensimmäinen syksy metsällä, joten siksikin vasta katsellaan mihin homma on etenemässä. Väärti on selkeästi jälkivainuinen, joten tähän koiraan pitääkin asennoitua sen mukaisesti. Oran ja Väärtin vertaaminen toisiinsa käyttöpuolella onkin lähestulkoon mahdotonta, niin vahvasti ilmavainuinen nakku kuitenkin on.

Näillä pohjatiedoilla Tulppioon saavuttiin 2.9. Jo ensimmäisenä iltana koirat laskettiin jaloittelemaan metsään. Ora nosti todennäköisesti hirven (makuiden perusteella) noin parin sadan metrin päästä ja saatteli sitä noin kilometrin päähän taimikkoon ennen kuin luovutti ja seurasi omia jälkiään takaisin omistajien tykö. Väärti seurasi jälkiä vielä yhden kilometrin edemmäs. Seurasimme jälkiä jonkin matkaa, jolloin Ora yhdytti vielä kerran jonkin eläimen, mutta juoksuhaukusta ja nopeudesta päätellen kyseessä oli poro. Tältäkin spurtilta Ora palasi omia jälkiään omistajien tykö. Väärti sen sijaan seurasi omia jälkiään kuin juna aina autolle asti, jonnekka arvelimme oikasta suoraan koiran tykö. Autollahan pentu ei sitten malttanut pitkään odotella, vaan lähti uudelleen seuraamaan jäljet läpi kun olimme noin 300 metrin päässä tulossa. Tässä vaiheessa me olimme jo autolla menneet eteen ottamaan koiraa pois, mutta koira vähän välitti huutelusta tai pillistä (lähimmillään kävi noin 140m päässä meistä). Se on kun keskittyy asiaan niin korvat tuntuviksi menevät lukkoon. Väärti kuitenkin seurasi jäljet vielä uudemman kerran takaisin auton jättöpaikalle, mistä Toni sai pennun kyytiin. Oran kanssa Anu kävi vielä yhden hakutreenin tekemässä, ja sattui sellainen paikka että lie hirvet asustelleen, koska Ora teki tiettävästi ensimmäisen kerran ”kehäkukkamaista” hakulenkkiä 300-500m säteellä ohjaajasta (joka normaalista poiketen nökötti kannon päällä sääskien ja polttiaisten syötävänä).

Näyttökuva 2017-09-09 kello 20.27.08.png

3.9. Lähdimme jo aamusta koirien kanssa tarkistamaan alueen lähellä rajavyöhykettä. Anun karhutietouden vahvistamiseksi tyhmiä sai kysellä, ja loppujen lopuksi muutamakin hyvä karhun ”elos” löytyi. Ei mitään valtavan tuoretta, mutta sen verran kuitenkin että alueella karhu on elellyt. Ora nostaa jälleen elukan maastosta, ja nopeuden sekä ”ajo haukkumattomuuden” perusteella kyseessä olisi voinut olla hirvi. Jokin eläin myös irtosi/vältteli seurantaa, koska jokin elukka pirunmoisella ryskeellä meinasi juosta meidän syliin (Ora oli tällöin täydessä vauhdissa noin 400m päässä). Jäi selvittämättä mitä Godzilla se oli. Väärti oli tässä vaiheessa myös seuraamassa jälkiä jo usemman sadan metrin päässä. Homma jatkui siten että tulistelujen aikana Väärti jätti seuraamisen ja lähti taas omia jälkiään pitkin kohden autoa. Tällä kertaa Väärti myös jäi autolle, joten strategiapalaverin jälkeen Anu jatkoi matkaa Oran kanssa ja Toni lähti takaisin autolle pentua tietämään. Yhden marjaiset karhun paskelit sieltä löytyi, mutta eipä paljoa muuta (paitsi toki aivan uskomattomat maisemat, ks. kuvat alla).

Illasta annettiin koirien levätä ja käytiin tietämässä Venäjän tuontimme mahdollistajaa, Karvosen Mikaa hänen asemapaikallaan. Ja olihan se piruvie komiaa kun miehet laittaa ”kynsitulia” kirkkaan tähtitaivaan alla sekä kokkailevat itse kalastamaa lohta vieraillekin asti tarjottavaksi. Kyllä siinä pidettiin hyvänä :D.

DSC_0435

4.9. Lähdettiin aamupäivän puolella koirien hakua treenaamaan toisen vaaran laelle. Pirunmoista miinakenttää kun ajelee näillä tienoilla niin kovasti sitä toivoo että rakkineet kestää. Koskaanhan ei voi tietää milloinka tulee nopeamman lähdön tarve ja silloin ei tarvitse olla öljypohjien auki tai renkaat tyhjina (kaikkia näitä jo meidän porukassa on tähän asti tapahtunut…). Vaaran laelle kavuttiin, ja onneksi kohtuullisen jyrkkää nousua ei ollut kuin se 1.5km. Missiona oli iskeä tulet ja täytellä ristikoita sen aikaa että koirille tulee vain pirunmoinen tylsyys ja oppivat lähtemään omatoimisesti hakulenkeille. Tunnin verran tulia pidettiin ja yleissivitystä paranneltiin sekä seurattiin kun koira tekivät lenkkejä ympärille.

Sittenhän se kävi mitä pelättiin; Väärtiä nappasi turvasta kyy parin metrin päästä siitä missä Anu oli istuskellut koko tulistelut. Ensin luulimme että ampiaspesän oli pentu löytänyt ja mahdollisesti se napannut kuonoon, kunnes Oran ihmetellessä samaa paikkaa Anu meni tarkistamaan ”ampiaispesän kokoa”. Kylläpä oli muuten nopeat liikkeet kun koirat napattiin kiinni. Siinäpä sitä myös tajuttiin että pentu istuu täysin flegmaattisena ja silmät seisoo päässä. Eikun perkeleenmoisella kiireellä kamat kasaan ja koira syliin ja kohden autoa. Onneksi oltiin molemmat mukana niin sai toinen välillä levätä ja auttaa koiran nostamisessa harteille. Alkoi jo pennun 25kg tuntumaan aika sievälle harteilla. Koiran naamahan turposi samointein ja hengittäminen alkoi rohisemaan. Nyt oli niitä hetkiä milloinka mietittiin että onko siitä kyy-pakkauksesta enemmän hyötyä kuin haittaa. Onneksi Anu oli jemmannut näitä tilanteita varten pakkauksen autoon, joten Väärti sai kyy-pakkauksen noin 20min tapahtumasta. Sitten nilkka suorana kohden sivistystä. Anun ajaessa Toni selvitteli missäpäin on päivystävä eläinlääkäri Lapissa ja vieläkö saisi vasta-ainettakin niin olisi jonkinlaista toivoa ettei illan päälle ole yhtä raatoa meillä matkassa mukana. Yhtään yllättämättä missään ei vasta-ainetta ollut ja lähin eläinlääkärin avoin vastaanottokin oli yli 2h ajomatkan päässä. Siinä vaiheessa alkoi jo toivo olemaan kohtuullisen vähissä. Koira lakkasi myös juomasta, johtuen todennäköisesti erittäin kipeästä kuonosta.

Mutta jos joskus olisi kannattanut lotota ja ostaa muutamat Casino-arvat, niin tuona päivänä: Sattui käymään niin että yksi Tulppion vakiporukasta oli juuri tulossa Savukoskella, ja sattui vielä niin kova mäihä että oli onnistunut hellustelukaveriksi saamaan eläinlääkärin (ja vielä mukaan kohden Tulppiota!) ja että uskomaton tuuri olisi oikeissa mittasuhteissaan, niin olipa kamulla vielä oikein koottu paketti suolaliuoksia ja kanyyleita että saataisiin koira tippaan. Jeesus mikä mäihä, näitä ei satu nimittäin useasti ihmisen elon aikana! Noin puolitoista tuntia tapahtuneen jälkeen koira oli tipassa ja aikalailla välittömästi taantuminen hidastui ja koira alkoi virkistymään. Harvoin on kusemisen seuraaminenkin näin mielenkiintoista :D. Ja Anu vanhana eläinten tökkijänä sai opastusta kuinka kanyloida itsekin jos vastaavia tilanteita tapahtuisi mahdollisesti tulevaisuudessakin. Nämä on niitä taitoja joilla voi pelastaa aika monia (koiran) henkiä.. (ps. Meillähän siis viimekin syksynä uroskoira Valkko sai kyyltä pureman. Ja epäilemme että siitä jäi jonkinmoiset jälkitaudit mm. jatkuvat korvatulehdukset, siksi kyyn puremat eivät meillä ole kovin toivottuja).

Tonin jäädessä hoitamaan potilasta Anu kävi vielä pienen iltalenkin Oran kanssa, mutta ei sieltä löytynyt kuin yksi hirven sarvi ja muutama vanha kannon kynsimisjälki. Ja pimeän jo yhdeksän aikaan laskiessa alkoi jo pupu pöksyssä sen verran temuamaan että jo Anullakin alkoi askel reipastumaan siten ettei yötä myöten metsään tohtinut itsekseen jäädä :D. Noin kilsan päästä oli tapahtunut lyhyt haukkutilanne toisella laikalla, ja epäilys oli että saattoi olla karhu, koska koira oli normaalia hirvitilannetta varovaisemmin haukkunut sekä ei tohtinut enää mennä takaisin. Mekin tämä haukku kuultiin, mutta Oraa ei kiinnostanut mennä katsomaan tilannetta (oltiin jo autolle palaamassa). Ja ehkä hyvä niin… 😀

Tältä reissulta kun Anu pääsi palaamaan takaisin majapaikalle noin klo 22 aikaan, niin ei kerennyt edes takkia riisumaan hän kun olikin palaveripaikka pääpaikalla: turisti oli nähnyt karhun iltapäiväneljän aikaan. Tieto tästä saavutti karhunmetsästäjät klo 21 tietämillä illalla… Toni lähti toisen metsästäjän kanssa iltakymmenen jälkeen katsomaan tienvierukset mahdollisten jälkien varalta. Jälkiä ei löytynyt iltakähmässä, joten päätettiin aamulla katsoa strategiat uudelleen.

5.9. Aamustrategiat klo 05:30 alkaen, ukot, akka ja koirat pelipaikoilla noin klo 06:30. Miehissä katseltiin tiet vielä kertaalleen, ja sanon minä että aika pirunmoisen vaikeaa on kovasta maantien pinnasta nähdä pehmeätassuisen karhun jälkiä. Joitain kivensiirtymiä siinä merkattiin koiria varten, mutta mitään varmaa ei löydetty. Laitettiin muutama hyvä pelikoira ohjaajansa kanssa tarkistamaan aluetta tämän jälkeen, mutta vielä ei mitään löytänyt. Passit purettiin ja mietittiin strategiat uudelleen. Päätettiin laittaa kolmas koira itsekseen toisesta paikasta kampaamaan aluetta kun samalla kirottiin myöhäistä tiedonsaantia karhusta. Tilanteen epävarmuutta ja seuraavia askelia pohdittiin perinteisesti marttakerhoilemalla autojen keskellä, kun tiedättehän työ; tien yli juoksee kolme karhua. JUMALAUTA, kolme karhua! Anu kusi tässä vaiheessa jo hunajaa, ensimmäistä kertaa ikinä näkee karhuja. Ja toisaalta, jos olisi seissyt siinä passissa missä vielä vartti sitten oli ollut, niin siitähän olisi ollut matkaa 60m ylityskohtaan. No nyt oltiin lähemmäs 300m päässä, ja perinteisesti aseet aselaukussa. Eipä siinä, tilanne oli ohi ennenkuin se kerkesi edes kunnolla alkaa. Porukka kokonaan kasaan ja uusi tilannekatsaus. Karhunvartijan porukka joutui jättäytymään pois tässä vaiheessa päivää, koska väliaikatsekkaus osoitti että Väärtin naama oli tuplannut kokonsa vielä aamupäivän aikana (ks. aikaisemmat kuvat), ja asiantuntijan näkemys oli että kannattaisi vielä toinenkin tippa koiralle laittaa. Nyt piti siis lähteä kohden Savukosken tk:ta hakemaan suolaliuosta ja tykätarpeita. Reissu tulisi kestämään lähemmäs 3h. Toisaalta harmitti kuuma karhutilanne, mutta toisaalta taitonsa osoittaneita pelikoiria oli kuitenkin paikalla. Lisäksi päivästä oli ennustettu pirun kuumaa jälleen kerran. Ja tärkeintä oli kuitenkin saada pentu kuntoon, joten annoimme muun porukan etsiä karhuja pahimmat keskipäivän kuumat.

Savukoskelta palasimme noin klo 14:30, mistä Anu sinkosi heti Oran kanssa tiedustelemaan ukoilta tilanteen. Joukkion nautiskellessa keskipäivän auringosta ja parantelemassa rusketustaan Anu totaalisen noviisina tiedusteli että minne passaisi mennä maastoja koluamaan. Karhuista ei ollut uutta tietoa päivän aikana tullut muilla koirilla, joten Anu laitettiin Oran kanssa perkaamaan ylityskohdasta nähden läntistä puolta missä ei vielä koiria ollut käynyt. Anu täydessä latingissa teki töitä käskettyä. Maastoon, ja noin 100m tiestä Ora alkaa pelemimään juuri auki revityssä kannossa. Niin oli tuore että muurahaisetkin vielä pyörivät kannolla (ks. video).

Ora hakee jonkinlaisia lenkkejä maastossa. Hitaasti edeten ja koiran hakulenkkien ehdoilla edetään noin 500m, kun Ora irtoaa jälleen. Ja siitähän se sitten lähti: Oran ensimmäinen karhuhaukku: JUMALAUTA, KARHUHAUKKU!!!! klo 15:20 alkoi, löytömatka 270m. Oran haukku oli selkeästi harvempaa ja kyselevämpää kuin hirvellä, ja hieman ehkä ”ulvahtelevampaa” kuin mikään aikaisempi haukku (mutta toisaalta konekarhulla käytti samankaltaista ääntä karhun ilmestyessä, linkki ko. spostaukseen). Ora käytätti 100m päässä Anusta, minkä jälkeen haukuttavat ottivat vainun ihmisestä. Sitten otettiinkin vauhtia sen verran että 1,3km mentiin tangetin suuntaan koira perässä. Tämän jälkeen Ora palasi Anun luokse, mistä matkaa jatkettiin jälkiä seuraten. Kaikkiaan tilanne kesti 10min, jonka aikana Oran haukkutiheys vaihteli noin 35-40 välillä.

Ettei jäljestyskään olisi liian helppoa, niin heti kuvakaappauksen jälkeen UP hävitti kaikki datat ja silloin tosissaan mentiin back to old school fasion, eli piti ihan omiin jäljestyskykyihin luottaa. Onneksi muilla jäi jälki toimista, joten väliaikatietoja jäljellä pysymisestä sai sitten modernin whatsappin ja Tonin kuvakaappausten avulla. Maastoon laitettiin vielä muitakin koiria, mutta nämä saaliselukat teki sen verta erikoiset liikkeet ettei sattunut enää koirien tykö. Pitkä viikko alla tehnyt tehtävänsä koirille, joten suurin osa ukoista ja hurtista päätti pitääkin seuraavan päivän palautumiseen. Ora kerkesi vielä yhden poron löytämään maastosta, mutta onneksi Anu kerkesi pillillä komentaa koiran pois turhilta juoksemisilta. Ja hienosti koira tottelikin, täytyi olla kaikinpuolin tyytyväinen koiraan kun a) menee karhua haukkumaan ja b) tottelee pilliä noin nasakasti. Lisää vain näitä kokemuksia, niin ihan pelikoirahan tästä voi tulla :D.

6.9. Emmekä mekään tehneet poikkeusta, vaan annoimme koirille vapaa-päivän. Väärtillä turvotus oli laskenut jo huomattavasti, joten otimme pennun mukaan jaloittelemaan paikallisille nähtävyyksille. Samalla treenasimme myös pillille tulemista herkkupalojen kanssa. Kaiken kaikkiaan hyvä viettää yksi päivä palautumiseen myös ohjaajienkin. Tehtiin oikein herkkuruuat ja Anukin kerkesi nappaamaan koneen reissukertomuksen aloittamiseksi. Huomenna sitten onkin kaikki akut ladattuna uusiin seikkailuihin.

Tulppion toimisto, matkakertomuksen tekoa

7.9. Edellisiltaisen strategiapalaverin ansiosta aamusta päästiin aikaisin liikenteeseen, ja metsässä oltiin klo 06. Saimme tehtäväksemme kammata tiistaipäiväisen karhualueen pohjoispuolen, kun osa porukasta otti vastaavasti eteläpuolen hoitaakseen. Siinä alkoi jo silmät harottaa kun neljästä viiteen eri koiraa oli yhtä aikaa liikenteessä maastoissa ja jokainen tuntui haukkuvan jotakin. Orakin teki hyvää perkaamista alueella, vaikkakin turhan usein piti pistää poikki poroajoja. Josko pikkuhiljaa koira ymmärtää yhteyden perkeleenmoisen saatanan kiroamisen, ”jätä” -käskyjen ja porojen välillä. Yhteensä aamupäivän aikana Oralle kilometrejä sisään hitusta vajaan 33km edestä, se alkaa olemaan jo ihan kohtuullista.

Ora 07.09.2017 hakulenkkiä rapiat 33km

Samalla kun Toni touhusi Oran kanssa, Anu seurasi tilanteen kehittymistä ukkojen kanssa etäämpänä. Ihmeen tuuriahan tässä hommassa alkaapi olemaan, koska kävi näin että jälleen kerran marttakerhon kokoontuessa tienristeyksessä päästään näkemään isolla joukolla hyvän kokoinen karhu ylittämässä tietä (ei koiria perässä). Karhu jää hetkeksi jopa istumaan tielle ja katselemaan meitä. Ja muuten kylläpä silloin olisi passannut myydä tivoliin pääsylippuja kun ukkoa alkoi pomppimaan ties sun minne tilanteessa. Anukin lähti wolkkarilla ajamaan nilkka suorana mahdolliselle ylitystielle vastaan. Tottahan samaan aikaan Orallakin oli jotain edessä, joten alkoipa käydä jo vaikeaksi usean koiran seuraaminen erittäin kuumissa ja tuoreissa tilanteissa.

Loppupeleissä karhua jahdattiin ties sun mistä ja vaikka kuinka monella koiralla, eikä havaintoa enää aamuisen jälkeen saatu. Väärtikin toipilaana vietiin hihnassa jälestämään keskellä kuuminta päivää aamuista jälkeä. Ja helekutin hienosti sitten vetikin liinassa rapiat 3km todistetusti karhun jälkeä (tassunpainauma mudassa, yhdet marjapaskat ja toinenkin jälki jäljestykseltä löydettiin). Alkaapi olemaan sellainen potentiaali oman elämänsä dreamteamiksi koiria kasassa ettei tule ehken toiste tapahtumaan :D.

 

8.9. Vihdoinkin päivä jolloin lämpötilat pysyttelivät alle 10 asteen. Koiratkaan eivät heti läkähtyneet ja sääsket ja polttiaiset eivät olleet vaivoina kun tuuli sen verran että meinasi tukka lähteä päästä.

Tiheämmässä metsässä vietettiin aamupäivä, minkä aikana Ora merkkasi mm. kohtuullisen tuoreen maasta kaivetun ampiaispesän (ampiaiset eivät olleet enää äkäisiä, joten ei aivan tuore kuulemma…). Lisäksi maastoista löytyi jälleen kerran karhun eloksia, mutta itse eläintä ei löytynyt. Toisellakaan reissulla ei hunajakämmentä tullut vastaan, ja koirallakin näytti vielä eilinen painavan, joten mitään merkittäviä hakureissuja ei Orakaan enää tehnyt. Näytti siis sille että otsot ovat alueelta siirtyneet vähemmän ruuhkaisille tienoille.

Karhun lihapaskat Tulppio 08.09.2017Oran merkkaamat vanhemmat ampiaispesän saadot Tulppio 08.09.2017

Summa summarum: 4 eri karhua nähty, yksi karhuhaukku Oralle, yksi erinomainen karhujälestys Väärtille, yksi kyynpurema, kaksi ja puoli tippapussia, kilometrejä koirille, autoille ja ohjaajille, paljon nuotiolla paistettua makkaraa sekä pirunmoisen hyvä fiilis. Reissu joka todellakin kannatti tehdä. Ja erityisen suuri kiitos koko porukalle missä saimme olla mukana, teitte tästä reissusta aivan mahtavan :D. Mahdollisesti ensi vuonna uudestaan?

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.