Kehitys kehittyy: Nyt myös Vieraskirja! (saatavilla myös alkua Näyttelykartta 2019:sta)

Voe jeskamandeera, niin sitä vaan kehitys kehittyy, rahalla saa ja hevosella pääsee. Pistettiin veronpalautusrahoja haisemaan että saadaan sivustolle enemmän tuupattua tuuvvinkia. Yhtenä osana tätä iloittelua saatiin haltuun vieraskirja-ominaisuuskin (linkki), minkä osaapi latailla ja asetella käyttökuntoon vähän kehnompikin ATK:n käyttäjä. 

Vieraskirjan käyttöä toki hillitään kuten Putin konsanaan, eli vasta tarkastuskierroksen jälkeen pääsette näkemään omankäden tuotoksianne. Asialliset (eli myös kriittiset&rakentavat) palautteet julkaistaan periaatteella ”kun sen omalla nimellä julkaiset, niin anna palaa vaan”. Veto-oikeus pietetään kuitenkin, meillä on sellainen pieni ”paskamyrsky”-filtteri kanssa. Sen nimi on AnuToni. Ei myytävissä muualla. 

Oikeasti piti pistää fyffendaalia kiinni tähänkin harrastuksen syöpäpesäkkeeseen sen takia että käytössä oleva tallennustila alkoi hiipumaan (kiitos videotallenteet), mahdollisuudet taulukko-ominaisuuksien käyttöön paranivat hieman (viikon kokemuksen perusteella siirto ojasta allikkoon ei tarvitse paljoa) sekä uusien SUPERHIENOJEN karttahärdelliominaisuuksien taivas aukeni (vain huomataksemme maksavamme jokaikisestä vipstaakkelista hieman lisää, ja vieläkään ei toimi). Joten ennen kuin karttahommasta saadaan ns. niskaperse-ote, niin kerrottakoon että Näyttelykartta 2019 (linkki) on jälleen saatavilla (tosin vasta osittaisena/toukokuun loppuun asti koottuna, koska huonosti on vielä näyttelyistä tarkempia tietoja tipahdelluna Kennelliiton tapahtumakalenteriin)

Palataanhan astialle taas kun on jotain kerrottavaa. Nyt ootellaan että josko Oralla alkaisi olla tärppipäivät näillä hetkillä ja sijoitussopimuksen mukainen astutus Riistavietin Jätkällä saataisiin onnelliseen lopputulemaan. Iloksemme vaikuttaa sille että varauksia on tipahdelluna mukavasti tulevalle pentueelle, toivotaan että koiranpennun saajille suodaan yhtä paljon hyviä kokemuksia koirasta kuin allekirjoittaneet ovat Orasta tähän mennessä saaneet :). ps. Pentueesta kiinnostuneiden kannattaa ottaa yhteyttä Eräjätkän Kennelin Antti Haatajaan!

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.