Suunnitelmista huolimatta piti pitää eilinen palauttavana (eli siis hirvenmetsästyksen aloituspäivä 24.9.2016). Tänään sitten tuoreemmilla jaloilla ja vähän skeidalla selällä uutta yritystä (linnut mielessäin). Master plan:ihan siis oli viettää yö, ellei jopa kaksi ns. hevon jeerassa kera koirain. Hitonmoisella kiireellä perjantaina rinkka täyteen kamaa että "varmasti pärjää vaikka kaksikin yötä [on kamerata ja varavirtalähdettä ja ruokaa...]". …
Kuukausi: syyskuu 2016
Riistakokemuksia koirille
Koirille saatu kontaktia Maalintuihin - Valkko näitä haukkuna, olivat karhua etsimässä, valitettavasti ei vaan vielä maalintujen metsästyskausi käynnissä. Hirveen - Oltiin maalintuja etsimässä, valitettavasti ei vielä kausi käynnissä. 2km päähän linnuntietä juoksi suihkari, sitten koirat joutuivat jängän laitaan jättämään leikin kesken. Erinomaisesti lähti myös pentu mukaan leikkiin, vanhemmalle koiralle kunnia löydöstä. Fasaaneihin - No ihan varmistettiin …
”Isäsä näköä o”… vai onko…
Hei vaan sun heiluvilles! Niin on tovi pärähtänyt mittariin edellisestä blogi-postauksesta. Nyt pitääkin pyyhkiä pölykerrosta ja päivitellä tätäkin sellaisella triviaalilla aiheella että kenenkä näköä sitä koiraan on tulluna. Orahan alkaa olemaan nuorekkaassa hitusen alle 7kk iässä, joten tästä voi jo vähän jotain päätellä millekä se väritys on muovautumassa. Siksipä ohessa kuvakollaasi Orasta sekä vanhemmista, jokainen …
