Trackerin testipäivä II 13.6. – Pantojen nupit kaakkoon.

Kesällä kun on muuten niin rauhaisaa ja seesteistä tuo elo, niin annetaampa auttavaa kättä Trackerin kehitystiimille ja väännetään pantojen nupit kaakkoon 13.6.2018 klo 09-16. Ensimmäiseen testipäivään ei myökään muistettu osallistua, mutta nyt otetaan vaikka sitten työpaikoille pannat mukaan ja pikkusen kahvitauolla rävelletään ohjelmistoa että saapi Trackerin tiimi arvokasta tietoa pantojen toiminnasta.

Käsittääksemme oleellista on että vimosin ohjelmistopäivitys on naputeltuna pannan isäntälaitteelle (eli numeroa 4 eetteriin – on muuten hyvä päivitys).

Tarkemmat tiedot löytyvät Trackerin ajankohtaista-sivulta

Kickbike Fat Max – neitsytmatka :D feat. Eräjätkän Ora ja Kainpo:n vetovehkeet

Niin se vaan vihdoinkin saatiin uusin lelu ulos. Työpäivän päätteeksi ei suuria reissuja tehty heti alkuun, vaan käytiin ihan yhdellä (tolokun) koiralla kokeilemassa millekä se kaksipyöräsen veto tuntuisi. Sen verta eilen kävin ”kiksauttamassa” pyörää että totesin rautaperse 2018-tittelin olevan lähempänä kuin uskoinkaan :D. Ns. korkeammalla jalkatasolla (lue: maastokelpoisempi) saikin tosiaan jo ihan kyykkiä. Voi olla että luonto pakottaa laskemaan lähemmäksi maan tasoa tuota vielä jossain vaiheessa.

Mutta yhden koiran kevyempi ajo näytti aikalailla tälle:

Oralle ja Väärtille hankittiin siis potkupyörä, koska edelliskesän 2017 kokemus Mamma-Tunturi-pyörän sivusta juoksuttamisesta ei oikein houkutellut tätä vellipersettä nimeltään Anu (suomeksi: pelotti maan perkeleesti jos metsässä jokin liikahtaa, se olisi ollut pää halaki ja perse ruvella siinä rytäkässä kun koira olisi pinkassut riistan perään).

Potkupyörät eivät ole vielä mahottoman yleisiä katukuvassa, mutta kylläpä vain jotkut jo hurttien kanssa ihan veren maku suussa voi kilpaillakin tässä lajissa (lue lisää esim hakusanalla bikejoring). No me ei lähdetä kisaamaan, vaan nyt olisi ajatus saada koirille tehokkaampaa treeniä kuin laiskanleppoista pyhäpäivän kävelylenkit. Tätä varten siis tarvitaan ensin pyörä, ja päädytiin oikein potkupyörien ferr… ööh… Land Cruiseriin? Tosiasiahan se on että optimaalista olisi jos koirat (ainakin alkukaudesta) saisi juosta hitusen tassuille suotuisammalla pinnalla (esim. metsäautotiet tms) niin paksumpi rengas ei ole ehken heti tuhannen pillusen päreinä. Toisekseen ei kiinnostaisi jokaiseen risuunkaan kaatua, joten tuollainen FAT MAX alkoi houkutella sen verta tiukasti että pitihän se pistää tilaukseen. Ja kun potkukelkkailuhommissa jo Kainpo:n tuotteet ovat osoittautuneet päteviksi vermeiksi niin aikalailla helppo valinta oli tilata (jälleen) kaikki harrastukseen aloittamiseen tarvittava yhdestä ja samasta paikasta. Sähköpostilla saipi vielä juuri kahden koiran kombolle sopivat tuotteet pakettiin, niin tuli ns. kerralla oikein.  Oheisella sivulla esittelyssä mm. meille tullut FAT MAX.

Lisää potkuttelumatskua ja tarkempia tuotekuvauksia sitten kun kameran taakse saadaan nakitettua joku muu kuin perillinen 5v :D. Alkutunnelmat ovat kuitenkin lupaavat, pyörä on kevyt ja menee kuin pirun mönkijä pitkin sohjoa. I do approve!

Havaintoja ja selvittelyä: Tracker

Dondesdaa, sitä kun on ase palasina ja hallituksen toinen osapuoli tuomassa leipää pöytään niin joutaapi kirjaamaan ensimmäisiä aatoksia uusista leluista. Nyt siis ensimmäiset käyttökokemukset haettu Trackerin tutkapannoista ihan maastossakin, joten oli syytä kirjata ylös kaikki perustoimenpiteet että niin pitkälle edes päästiin. Lisää vinkkejä ja käyttökokemuksia tullaan ujuttamaan omalle Tracker-sivulleen (linkki) sitä mukaan mitä opimme ja viisastumme (mm. nettiseuranta ja sen eri mahdollisuudet ovat vielä hitusen selvittelemättä).

Oran ja Väärtin ensimmäinen parityöskentely, tutkatestausta ja muuta 5/5 suorittamista

Päästiimpä pitkästä aikaa torstaina 16.11. lähtemään metsään oikein Extreme Ultimate Hunter Set-Up:ina. Eli kaksi koiraa ja kaksi pyssyllistä. Tämähän oli jo lähestulkoon varma homma, kylmätiloista muiden ruhot heivattuna hittoon ja pakastimesta mansikat viskottu mäkeen että riittää tilaa lihoille. Oikein vielä samaan maahan mentiin, että miesajona (väli 1.5km toiseen) varmasti hirvet löydetään.

Siitä kun hikinauhan sai kiristettyä ja naaman noettua ja puukon aseteltua legojen väliin päästiin lähtemään hitusen kahdeksan jälkeen ratsaamaan aluetta. Mitään tietoa mistään elukoista ei ollut, eikä jälkiä ollut näkynyt edeltävään viikkoon missään. Itse otan maaston läntisemmän puolen Oran kanssa ja Toni lähtee autolta suoraan pohjoiseen Väärti hihnassa. Ora juoksuttaa ensimmäisen parin kilsan aikana kolmet eri porot, joten ainakin siinä on hyvät alkulämmöt otettu. Onneksi lyhkäsiä pöläytyksiä, mutta tatti otsassa ohjaajalla niistäkin. Poroja on mahottomasti maastossa ja pikkusen tunnelma alkaa flobbaamaan. Väärti käy jotain jälkiä seuraamassa, kunnes lähtee aavan yli ja yhyttää Oran vanhat jäljet. Siinäpä sitten seuraavaksi mennäänkin naama kiinni toisen perseessä (koirat, 8 jalkainen karvamato). Vitjatti että tympiää huolella kun työnteko menee ihan lekkeriksi. Siinä vaiheessa tunnelmat oli jo kohtalaisen kyrpeliä, joten otin tavoitteeksi vain ratsata polku järvelle asti ja katsoa jälkitilanne. Onneksi jäätynyt mönkijän uraa pystyi jotenkuten seuraamaan ja pakkanen tehnyt jängillä etenemisen kohtuullisen joutuisaksi.

Aivan polun päästä löytyi muutaman päivän vanhat hirven jäljet. Koska periksi ei anneta, niin eikun koirille näyttämään kädestä pitäen mihinkä suuntaan sitä (perkele) pitäisi mennä. No eikun sitähän mennään toiseen suuntaan ja tottakai järven jäälle. Siinähän sitä sitten oltaisiin jos jompikumpi jäästä läpi, soronoo! ja hellät tunteet. Onneksi tulivat poiskin vielä kohtuullisen eläväisinä, joten eikun uudestaan näyttämään että minne ne hirvet on menneet. Noh, 50m ja porolauma sotkena ne vähäisetkin jäljet. Voi vituran perhana. No sitten otetaan puhelin ja kartta käteen ja tehdään seuraava sotasuunnitelma. Kun kerran tänne asti nyt on jo tultu niin suotta sitä omia jälkiään takaisin lähdetään. Mennäät kuulkaas pojat ja tytöt tuosta suon yli että heilahtaa!

Ja niin sitä sitten mentiin, vain aukeimmilla kohdilla ei oltu vesirajaa myöten jäästä ja lumesta läpi rämpimässä kohtuullisen raikkaassa suovedessä. Murhaan katseellani koiria jotka härdäävät keskenään. Ja jos eivät sitä tee niin juoksevat kartan mukaan sellaisella joella missä saattaa olla jäätä, saattaa olla olematta. Hitusen ristiriitaiset tunnelmat kun siinä kun A) sydän kallellaan kun toivot ettei tarvitse pikaspurttia tehdä koiranpelastustehtäviin ja B) toivot että menisvät hitto vaan kauemmas työskentelemään.

No ei siinä, tuntuu jotenkuten joen jäät paikoitellen kestävän molemmat koirat. Onnekseni löydän myös toiset mönkijän urat mitä pitkin pääsee etenemään kohtuullisen tolokullisesti. Isäntä laittelee samalla hassunhauskoja kuvia nuotiosta ja auton lämmöstä. Tutkan mukaan enää pari kilsaa auton lämpöön, kyllä tämä tästä. Aamulla uusitut pohjallisetkin muistuttavat kengässä kuinka eivät todellakaan ole vielä asettuneet omiin uomiinsa. Ainiin, ja nesterakon letkukin umpijäässä, eihän tässä nyt jano olisi ollutkaan.

Tunnelman ollessa jo aikalailla katossa koirat päättää mennä jälleen kerran härdäämään jotain joelle. Nyt menevät jopa hitusen ylikin, ja katohan perkeles, alta 200m päässä minusta alkaapi haukku raikamaan. No mutta, 10 pistettä Anulle hausta. Eipä siinä, aikalailla alkuminuuteilla pystyi sanomaan että nyt on hirvi haukussa. Ei sinkoa pahasti minnekään, joten eikun katsomaan tilanne. Siirryn mönkijänuralta noin 15m ennenkuin vasen jalka uppoaa persettä myöten jänkään. Ai että se tuntukin makialle kun viking alkoi täyttymään sellaiselle +4 asteisella vedellä.

Pääsin joen varteen missä oli sen verta aukiaa että kerkesin parin sekunnin verran nähdä rapian 200m päästä kun ainakin kaksi hirveä lähtee siirtymään. Voi mulkero sentäs, tästä ei tämä mamma etene enää mihinkään, jää ei kestä eikä mettäjänkä kannata yhtään, peräännyttävä takaisin mönkijäuralle ja haettava toinen lähestymispiste. Isäntä laittelee maisemakuvia yhteiseen messenger-ketjuun ”ihan kiva keli täällä”. En tiedä, auta armias jos jollakulla olisi nälkä, väsy, jano tai esim. sukat jäässä mettäkengässä, niin jotakuta saattaisi ehkä harmittaa.

Mutta onneksi on ns. tilanne päällä, koipea toisen eteen ja paremmalle hollille. Makiasti poluntapainen vei lähemmäksi haukkua, ja samaan aikaan koira painoivat vasallista hitusen lähemmäksi. Ainoa mahdollinen ampumasektori oli noin pari metriä leveä. Ja totta munassa siitä meni ensiksi vasa, sitten aivan pirullisen äkäsen näkönen emä ja… no ei mittään, jäin kuuntelemaan että Ora haukkuu vielä kolmatta eläintä jossain takana, niin kilin vitut, ei mittään. Tuli todistettua että se on Väärti joka haukkuu hirvessä kiinni, Ora jättää selkeämmän tilan elukalle. Eli tilanne meni siinä, noin 75m ampumamatkaa ja tämä yksi samperin SM-tason ampuja ei sitten saanut elukkaa nurin, vieläkään. Ei vieläkään!!! VOI PERHANA MIKÄ AMATÖÖRI. Sinne mäni, nyt lähtee hirvetkin jo vauhdilla etenemään. Hetken teki mieli jäädä siihen hankeen istumaan ja luovuttaa koko paska. Nivunenkin jossain vaiheessa revähtänyt, teki aikalailla höpöä.

Karkko siis eteni sen verran huitsin vitelikkoon että pystyi jo suosiolla luovuttamaan. Panos pois piipusta, toisenkin kengän tasapainotus suovedessä ja eikun autolle. Isännän ehdottaessa muutaman kilsan ekstralenkkiä vielä talon lämpöön sai hitusen verisuonen pullistelemaan otsalohkossa. Olisi saattanut olla ns. vimone temppu se… Onneksi Tonin naisenlukutaito on kehittynyt jos siihen vaiheeseen että tulikin autolla hakemaan niin läheltä kun vain pystyi, ilman mutinoita enää.

Ja voi sitä autuuden tunnetta kun näki lämpimän auton odottelevan mettäautotien päässä. PusiPusi ja Uulalaa, nyt sitä kahvia ja kylmää Hiillos-makkaraa (kun näköjään nuotiokin oli jo sammunut…). Reppu pois selästä ja ase laukkuun. Jahas, ja mikäs sen mukavampaa kun todeta tässä vaiheessa että ratakiväärin poskipakka tipahtanut jonnekin hevon vittuun äskeisen 2km matkan aikana. No voi elämän kevät. Sitä ei muuten uskoisikaan minkä verran tuli ääneen itsekseen kirottua pakkaa etsiessä. Se jäi sitten sille reissulle (ja ei muuten nopeasti googlattuna löydy ihan perus varaosina mistään). Nyt alkoi kyllä jo syödä naista tämä homma ihan oikeasti.

Toni oli tässä vaiheessa lähtenyt parempien maasto-ajoneuvojen avulla lähemmäksi haukkua. Koirat nasakasti haukkuivat lammen äärellä elukoita. Ei tiedetä syytä, mutta reilusti ennenkuin Toni pääsee haukulle koirat lähtevät helekutinmoista kyytiä juoksemaan lammen yli and beyond. Silloin kun nopeudet nousee tuonne 34-37km/h niin voi olla aika varma että nyt ei enää olla hirven perässä. Jäi selvittämättä mikä oli näin hitonmoisen makia syy vaihtaa hirvet pois.

Varsinkin kun aika nopeasti käy ilmi että toisistaan erkaantuneet koirat eksyvät. Ensimmäiseksi eksyy Ora. Hetken ullattuaan muistaa lähteä omia jälkiään ehtimään ja löytää takaisin haukkupaikalle ja Tonin tykö. Väärti on jatkanut matkaa pidemmälle, mutta johan se sieltäkin alkaa kuulumaan ullaus. Ja Väärtihän ei sitten omille jäljilleen lähde. Ok, eli auton nokka kohden seuraavaa kylää että päästään kiertämään eteen.

Kun on päästy koiran ”eteen” toiselle puolelle pitäjää, niin tottahan Väärti päättääkin painattaa vastakkaiseen suuntaan. Voi että, ihanaa. Siinä tovi mietitään että mitä tehdään, kunnes tutkassa alkaa näkymään hägstääg _punainen_viiva_. No katoppa poikaa, onkin sitten löytänyt uudet elukat haukuttavaksi. Uusi suunnitelma ja nilkka suorana toiseen suuntaan vastaan.

Autolla päästään linnuntietä 1.7km päähän haukusta. Nyt pääsee Toni metsään samoamaan otsalampun kanssa. Jossain vaiheessa Väärti jättää haukkumisen ja uhkaavasti alkaa painumaan takaisin omille jäljilleen. Etäisyyden ollessa noin 900m Tonin ei auta muuta kuin ampua ilmaan ja toivoa että koira ymmärtäisi tulla takaisinpäin. Onneksi Väärti pysähtyy ja jää kuulostelemaan tilannetta. Toni pääsee muutaman sadan metrin päähän koirasta, jolloin kutsuhuudotkin menevät perille asti ja Väärti lähtee tulemaan kohden. Taisikin olla ensimmäinen kerta koiralle kun oma ihminen tulee vastaan jostain muualta kuin oman jäljen päästä.

Kaikenkaikkiaan ihan hyvä päivä, tutkat toimi ja koirat pääsivät kokeilemaan parityöskentelyä hirvelle. Pentukin osoitti erinomaista työmoraalia etsiessään uudet elukat haukkuun eksymisen jälkeen. Oralla veto oli vajaata, minkä vuoksi koira palkittiinkin tuseerauksella seuraavana päivänä (toinen anaalirauhasista kohtuullisen täynnä… ei kannata tulla meikälle töihin vajaavetoisena, se on kuulkaa liukkaria ja kumihanskaa sellasille tiedossa… :D).

Lihaa ei tullut tälläkään kertaa, mutta kokemuksia senkin verran enemmän. Ohessa vielä päivä koostettuna kolmeen minuuttiin…

Tulossa (Havaintoja ja Selvittelyä): Uovision UM785-HD 3G Plus – Elo riistakameran kanssa, ei ihan niin helppoa kuin voisi olettaa…

Morjenttesta pöytään! Nyt on taas sellainen tekninen vimpain työn alla ettei tosikaan. Niihän sitä siis voisi luulla että sole ku iskeä setelit kauppiaan karvaiseen kouraan ja alkaa kyyläämään metsän elukoiden liikkeitä.

Ehei, ei se nyt ihan niin heleppoa ole :D. Riistakamera itsessään on päässyt keräämään pölyä kaapin päällä kaiken muun ”akuutimman” tekemisen takia, mutta sadepäivien tuoksinnassa muistui että olishan se tuokin viritettävä toimintaan että pääsee mehtuuhommiin sujuvasti syksymmällä. Ainoa mitä kameralla kerettiin tehdä sen jälkeen kun se joulupukilta kiristettiin oli että toimii – koiratarhan kupeeseen ja muistikortti kiinni.

Tavoitteena kuitenkin että hitusen pitempään matkaan kamera vietäisiin, ja sehän tarkoittaa mm. 1) Dataliittymän, 2) WiFi-muistikortin 3) Lisäakun ja ehkä myös 4) Luvan maanomistajalta käydä virittelemässä kuvauspaikka luvallisesti metikköön (joo, aikamme pimeää suihkukuvausta ”testimielessä” jäi noin 5s). Jos nyt jostain tekee mieli luistaa niin tuossa kohdassa 4:hän se saattaisi käydä mielessä, mutta pitemmässä juoksussa lie siihenkin voisi vähän panostaa. Oikein mukavat tyypit saattaa selvitä metikön kameroittamisesta juhla mokalla ja pullolla terävää, mulgummat jätkät joutuu ostamaan oman tiluksen että pääsevät salakuvailemaan metsän elukoita/muita jänkhien raggareita. (Kieltämättä, kyllähän sitä tovin yritin ehtiä omaa mehtätilusta…).

Muluggu tai ei, niin tätähän tässä joutaa nyt selvitellä ihan omalla sivullaan kun koirahommissa on pientä taukoa. Perushumppa pyörii omalla tahdillaan – lenkkiä pyörällä ja ilman sekä pennun peruskoulutusta, elokuun 20:s linkku aukeaa ja sitten ei taas jouda joutavia värkkäämään :).

Kickspark, videomateriaalia

Aikaisemmassa postauksessa tuli mainittua tästä vallan erinomaisesta vehkeestä koirien talvikauden treenaukseen. Nyt sitten sain hieman videomateriaalia siitä millekä meno näyttää pelkääjän paikalla 😀

Koska lukijoita pitää roikottaa mukana mahdollisimman pitkään, niin ensimmäisessä videossa hieman menotyyliä noin 75% jarrutusteholla. (Oikeasti siis yritän tässä selvittää millä ohjelmistolla noista pitemmistä pätkistä saisi vähän lyhyempiä blogi-käyttöön).

On ollut hieman havaittavissa, että koirista valkoisemmalla komento ”Vasen”, ”Oikea”, ”Seis”, tai ”Perkele” menevät valikoivan kuulon puolelle. Tästä lisää myöhemmissä postauksissa…

Ennakkoon jo mainittakoon että tämä taitaa olla 3. kerta kun molemmat koirat ovat kelkkaa vetämässä. Eli ei ihan vielä ”kisamateriaalia” 😀

Tässä videossa ollaan juuri lähtemässä kotoa kohden jokea. Videolla kuuluva kohina tulee jarruista btw…  Alla kova tienpinta ja koirilla aivan liikaa virtaa. Valkolla on talutushihna ns. varalla, että jos sattuisi vaikka vastaan tulemaan koiria/ihmisiä niin meikäläinen hyppää ankkuriksi lumipenkkaan. Ei muuten helpota menoa yhtään että toinen käsi/voima puoltaa hieman toiseen suuntaan, sen havaitsee kun kelkka on karjala-lippiksen arvoisesti kylki edellä menossa jarruttaessa. Siksipä sitten aakeella laakeella otan tuon talutushihnan vasta pois. Takaisin tullessa yleensä ei ole niin paljoa virtaa uroksella että tarvihtis huolestua ylimääräisestä tempomisesta 😉

Kickspark – ja kyllä lähtee

Syksyllähän sitä tosiaan tuli hommattua talvisimmille keleille vaihtoehto koirain kuntoulutukseen; eli potkuri.

Mutta ei ihan mikä tahansa perus mumetti-potkuri, vaan kuulkaas Kickspark! Ja kyllä lähtee *tähän mielipuolista naurua*.

dsc_0381

Se on sellanen homma että kun laikan kanssa lähtee tällä menemään esim. teitä pitkin niin tuo lisäjarru on muuten ehdoton 😀 alkaapi jo kengistä muuten kantapäät vilkkua. Kahden koiran kanssa saapi koko ruhon painolla painaa noita jarruja etteivät ihan suhona vedä auton alle. Siksi onkin ollut ilo antaa koirien paahtaa tuolla lumikelkkojen tamppaamalla jääreitistöllä, jalkakäytävillä ja isojen teiden varsilla hieman vielä jänskättää tällä sirkusseurueella mennä (puhumattakaan siitä kiroilun määrästä kun koirista vanhempi iskee kuulokojeen pois päältä…)

Ja kun kuitenkin kiinnostaa että mistä tällaisia oikein saa, niin omani tilasin kahdelle koiralle sopivana (ja vielä ekstraleveällä lumisuksella) täältä.  Voi sanoa että tulloopi hurtille ihan kohtuuvella treeniä tällä systeemillä, omistajalle ei niinkään…