Laikat karhujahdissa Savukoskella – hikeä ja epätoivon kyyneliä, tunteita ja jalkahien tuoksua, toimittajia ja (jälleen kerran) rikkoutuneita renkaita

Tulppion reissukertomus 31.08.2018 – 7.9.2018

Kädessä kuppi höyryävän kuumaa cappuccinoa ja puolison paistamien köyhien ritareiden tuoksun huumatessa tip top puhtaassa keittiössämme on aika jälleen kerran koota yhteen ajatuksenvirtaa erinomaiselta kesälomareissultamme… (luithan äskeisen joko Folke West:n tai David Attenboroughn ääntämystä matkien? Ja keittiössä muuten haisee viikon vanhat tiskivedet. Pöydällekin juuri ja juuri tietokone mahtui kun työnsi kuution verran tavaraa lattialle. Koiratkin otettiin sisälle piereskelemään, ovathan kuitenkin kovan työviikon tehneet joten ovat pienen luksuksensa ansainneet, mutta ei tätä kyllä millään ilveellä köyhien ritareiden rasvankäry peitä). Vuan asiaan! 

Se on nimittäin Vuoden odotetuin viikko kerrottavana läpi! Jo viikkoa ennen itse reissua Anu kävi tietämässä Inarin KV-hirvenhaukkukokeiden yhteydessä paikallisten karhujen painia 100m etäisyydeltä. Sanotaanko että siinäpä vasta sellainen näky jolla sai melkein pienen ilopissan tirautettua (olisi saattanut olla pieni jännäkaki jos ei olisi ollut Toyotan maasturin pellit ympärillä). Ja ei muuten helpottanut kesälomapainetta, mahdollisesti lisäsi metsillepääsytarvetta muutamalla potenssilla.

Etukäteisvalmistelut: Koirille on tavoitteellisesti pyritty saamaan kohtuu hyvä peruskunto ennen metsästyskauden alkua. Potkupyörä on saanut reilusti kyytiä kahden itäsiperianlaikan vetäessä omistajaansa pitkin Sodankylän raittia. Tältä osin siis oltiin aikaisempaa vuotta paremmilla pohjilla liikenteessä. Ohjaajien kuntohan oli aikalailla juuri se mihin se jätettiin joulukuun alussa…Mutta eikös se yleensä ulkoisessa habituksessa näy kellä on parhaimmat koirat? Vähän elintasopullistumaa ja silmäpusseja, niistä tietää kun on omistajalla hyvähakunen ja sitkas koira, eikös se näin mene? (toimittajan huomio, ainakin Anulla elintasopullistuma on hankittu siksi että muija rakastaa syödä ja silmäpussit tulee töissä lomaan tarvittavien tuntien sisäänteosta…)

Lähtö: Joten näillä tunteilla ja mitättömillä ennakkovalmisteluilla pakkauksen suhteen lähdettiin kohden Savukosken Tulppiota ajelemmaan heti Anun irtaannuttua töistä torstaina 30.8.2018. Pakkaus suoritettiin oikaisemalla oikea käsi kohden pöytää/sohvaa ja vetämällä kaikki mitä siihen oli nosteltu pussiloihin ja kassiloihin ja suorinta reittiä autoihin. Koirat tungettiin Jeepin perrään, kun ei enään wolkkariin mittään mahtuna. Edellispäivän 450€ Prisma-reissu ”ihan vain viikon ruokatarpeet” -asenteella tuntui vielä kohtuu kipeänä muistona kupeessa, joten sitä vain sormet ristissä toivoi että ne oleellisimmat asiat kuten puukko ja kirves olisivat edes matkassa. Eikä aseestakaan panoksineen varmasti haittaa olisi noin niinkuin pyyntihommissa. Kaikki muuhan on jo sitten ekstraa ja luksusta. 

Tulppion tietämille saavuttiin iltakähmässä, jolloin lähdettiinkin heti alkuhuumassa iskemään laavua pystyyn ja etsimään tulistelupuita. Kelihän oli juuri niin kurja kuin nyt voisi toivoa, eli vettä vihmoi koko illan. Onneksi tarvinnut siinä kovin kauaa raikkaassa syysilmassa yksikseen olla, vaan @lottimika (Mika Virtanen):han se jo ilmaantui tulille raatille, ja olihan sillä kamraatkin mukana, vaan nimimuisti kun on mikä on niin sanotaan vaan että pirun mukava veikko jostain Rovaniemen suuntamilta. Varmaan saamamiehiä hänkin. Virtanenhan se oli jo edeltävällä viikolla plotinajokoiransa Alpin kanssa olluna eräksi päättyneessä karhunmehtuussa, joten meidän tuurikiintiöt näiltä osin alkoivat olla kulutettu loppuun jo ennenkuin alkuun edes päästiin :D. Vaan hieno suoritus Alpilta, siitä se ura urkenee. Ja urut, on ne pirulauta kovaäänisiä koiria jahdissa, jeesus. Siinä kun yön pimeinä hetkinä plotin ääni horisontista kajahtaisi niin jo sitä eppäilisi jossain kummitusleffassa olevansa ja taas pieni jännäkaki pöksyissä.

Tulppio 2018 ulkoilmamajoitus
Laavulla ompi tunnelmaa, niin pitkään kun tulet riittävät. Tulipahan Anunkin koettua tämä majoitusmuoto, sadekkaan paljoa haitannut.

31.08.2018 Löysät pois ja Väärtin haukut hirvelle

Siinäpä ei paljoa tarvinnut unta pitkittää kun Yle Puhe ja parhaimmat juhannuslähetykset vuodelta keppi ja kivi olivat pitäneet seuraa jo riittävästi. Ensikertalaiselle laavukokemus oli kaksijakoinen, toisaalta aivan pirun hyvä systeemi, yksinkertainen pystyttää, tuuletus pelaa ja lämpöä riittää – ja riittää juuri sen verran kun tulia piettää. Eli jossain aamukahden aikoihin kun puolisko ilmoitti että sinulla on btw kusihätä (ja samalla voisi lisätä puita) niin ei se auttanut kuin ulostautua makuupussista ja tehdä töitä käskettyä. Muuten ihan hyvä, paitsi että tunnin se viritelmä kesti ennenkuin sammui sitten kokonaan… Ensi kerralla toteutukseen hieman tarkkuutta. Aamusumpit ja pikapuurot leipäviimeistelyllä vihmovassa aamukasteessa ja eikun metsään. Oran kanssa lähdettiin asentopaikan maisemia ihmettelemmään, Toni lähti Väärtin kanssa viereiseen maastoon. Oran kanssa sadekelin reissusta ei jäänyt jälkipolville muuta kerrottavaa kuin se että kun koira on 2m etäisyydellä ohjaajasta niin varmasti saapi porotokan läpi kävellä – tuli tämäkin testattua. Ja vielä porot aattelivat testata teorian toimivuutta seuraamalla meitä satakunta metriä 50m etäisyydellä. Väärti sen sijaan teki nasakat työt heti alkuun hirvelle, kaikkiaan 140min haukkuaikaa ja reippaan kilometrin karkon otti kiinni ennenkuin työskentely päättyi omien jälkien kanssa sotkeentumiseen. Ja toisaalta, eipä tässä nyt hirveä oltu etsimässä, joten hyvä kun ei ittiään heti alkuun väsyttänytkään. Mutta olihan tuota ilo kuunnella, makiata haukkutiheyttä tuo Väärti pitää ja näyttäisi olevan aika pätevät vinkeet tuohon pysäyttämiseenkin.

Mehtähommien jälkeen saapui myös pitkänmatkalainen, Karvosen Mikakin alueelle, olihan tuo jo lähemmäs 22h tehnyt matkaakin Yli-Iistä Savukoskelle. Sole aina niin sanottua että matkanteko olisi niin suoraviivaista kun Karvosen Mika lähtee liikenteeseen :D. Peuran Hannukin, Mikan majoitustoveri oli jo tulluna kohteeseen, joten se sitten olluna enää kuin alkaa etsimään hyvää lokaatiota asuntovaunulle. Yleensä siellä saisi muutama risu olla että pienet kynsitulet saadaan makkaranlämmitykseen tehtyä. Ja vihoin sellainenkin löytyi, ja eikun vatupassilla vaunua vaateriin. Siinä olluna akat ennää kuin tiellä kun miehet alkoivat työstämään…. niin vaunua. Ja johan tuo kelikin parani illan yöksi muuttuessa, oli se vaan makiata vaaran kuppeelta seurata kun aurinko laski tuntureiden taakse.

Anu intopinkeenä Väärtin kanssa Tulppio 2018
Eräjorma koetti tätä Selfie-hommaa, Väärti ei innostunut yhtälailla
Anu ja Ora-prinsessa Tulppio 2018
Eräjorman paras kamu (ja ainoa)
Toni ja Ora Tulppio 2018
Prinsessa hakemassa huomiota
Toni ja Ora Tulppio 2018
Prinsessa saanut Toninkin pikkurillin ympärille
31.8.2018 majoitus Karvosen Mikan asuntovaunussa
31.8.2018 majoitus Karvosen Mikan asuntovaunussa, Lapin luonto näyttää parastaan. Kuvassa myös renkaat, joista ei ollut mitään hyötyä 😀

 

01.09.2018 Sumpit haltuun & hakutreeniä & persaus paljaana ja kuola poskella

Aamukahvit Tulppio 2018 nokipannu
Sitä kun ensimmäistä kertaa 32w:nä tekasee kahvit ihan itse nokipannulla… Ja viskoo ensimmäisen satsin tantereeseen polttaen samalla kätensä nuotiolla. Siinä on sitä tunnelmaa ja oppimiskokemusta 😀

Jo vain, lauantaina jälleen heti aamutuimasta metsän puolelle. Maasto vaihtui, mutta kerrottavaa jäi siitä reissusta vielä edellistä vähemmän jälkipolville. Itse asiassa niin vähän, että kun tätä pari päivää myöhemmin kirjoittelee, niin pelkkää tyhjää lyöpi pää. Eikun niin, hakuahan sitä treenattiin Oran kanssa. Eli hyvännäköinen mehtäautotien pätkä, koira ulos ja ristikkolehti käteen. Oran kanssa kun liikutaan metsässä niin saisi vähän etäämmälle hakua tehdä, niin muistuteltiimpa sitten taas peruasioita. Aina kun Ora oli sopivalla etäisyydellä alueen katsonut (noin 0.5km linnuntietä etäisyys ja molempiin ilmansuuntiin) niin siirryttiin kilometri ja eikun uudestaan. Tätä tehtiin kolme-neljä kertaa kun jo haukku pamahti ilmoille. Siinäpä sitten lenkkarit jalassa takki auki ja irtokarkit hampaiden välissä tietämään mitä haukkuu kun niin paikallaan on. Ja kyllä, tosi hyvä orava-haukku. Eipä siinä, sitä vartenhan laikat on tarkoitettu.. 😀 Vielä käytiin jalkapatikassa yksi aapa tietämässä, mutta ei sieltä käteen jäänyt muuta kuin raikasta ilmaa.

Väärtin kanssa tehtiin myös hakutreeniä samalla ajatuksella, koira autosta ulos ja itselle ajastin juoksemaan. Vielähän tuo pennulla on pientä autolta irtaantuminen ilman omistajaa, mutta niin se vain Orallakin aikanaan taisi olla lähemmäs 3h ennen kuin oli niin tylsää että autolta lähti (onneksi oli muuten villasukkakutimet silloin mukana, olisi saattanut tulla lämpimät rukkaset koirasta jos ei olisi ollut omistajalla muuta tekemistä kuin koiraa huurteisen ikkunan läpi vahdata). Kävi siinä treenin aikana niinkin että Tonin lähdettyä jalkapatikkaan saattoi Anulla käydä perinteiset ja sammua auton penkille. Aina yhtä kiitollisena ukolleen joka sitten toki kuvasi tämän kuola poskella -tilanteen jälkipolville talteen. Kuin myös ”Anu pyllistämässä karhuille” -tilannekomiikkapläjäyksen. Muista, et sinä koskaan oikeasti yksin ole tuolla metsässä, varmista siis selustasi kun käyt kyykkypissalla..

Illasta saapuivat seurueen viimeisetkin jäsenet pelipaikoille (Teijo Karvonen, Pekka Nikola, Henri Möttönen, Aki Karvonen, Harri K., Harri V. ja Joni Lehtikangas), ja taisi siinä hieman ilta venyä kun strategiaa punottiin yhteen. Majoittuminen olikin sitten tästä eteenpäin Tulppion majoilla, ja ai että sitä jo odottikin että pääsi käymään mm. suihkussa. Siinä alkoi olemaan aromit jo aika messevät kaksi päivää ulkosella rymyttyään. 

02.09.2018 Toimivan tutkan kaiho ja lentävä näätä

Sunnuntaina lähdettiinkin sitten ratsaamaan aluetta hieman suunnitelmallisemmin, eli jokaiselle löytyi oma pala onnea koluta koiriensa kanssa. Itse sain/otin alueen missä matkaa tuli lähemmäksi kymmenen kilometriä taivaltaa vaaralle ja takaisin. Onneksi maisemat olivat makiat eikä eteneminenkään pelkkää risukkoa, joten mikäs siinä. Ei matka tapa, mutta se nopeus -sääntö pätee näissäkin hommissa, joten sopivasti tauottamalla tuostakin reissusta selvisi. Kenttiähän tuolla ei tietenkään ollut yhtään, ja heti alkuun kun Trackerilla alkoi tulemaan ”et ole kirjautunut”-haista paskaa ja tutka ei antanut minkäänlaista paikkatietoa niin johan sitä alkoi huumori loppumaan tekniikkaorientoituneelta. Puoli tuntia siinä värkättiin supran kanssa ja eihän siitä tullut sen kummosempaa. Sitten ei auttanut kuin luottaa siihen että kyllä tämä koira kotia ossaa, joten eikun menoksi. Onneksi kahden kilsan päästä päästiin sen verran kentille että näki ainakin hetkittäin missä koira meni. Taipaleen puolessa välissä oli jo hetki kun piti tehdä jälleen kerran ramboliikkeitä sillä seurauksella että virtalähteen usb-piuha tarttui kiväärin kiikariin (jonka huomasin muuten vasta aika paljon myöhemmin..). Ora alkoi karvat pystyssä haukkumaan aukkoon, missä pientä pusikkoa. Meikä kivääri tanassa ja lähestulkoon pökäle pöksyssä tapailin jo varmistinta pois että saatana mitenkä se noin lähelle pääsi karhu yllättämmään. Ja mikäs se sieltä sitten tulikaan.. No jonkin toisen hirmusen mukava jämpti :D. Tulipa taas todettua että onneksi ei ole mikään tappelijasielu tuo Ora vasta kuin sitten kun muut koirat tulevat oman isännän luo taputeltavaksi, sitten alkaa mustasukkaisuuskohtaus ja pitäisi hammasta tarjota tuntemattomalle. Eikun Oran pannasta ote ja kymmenkunta metriä eteenpäin. Jämyn jatkaessa tietämätöntä taivaltaan Oran kanssa jatkettiin toiseen suuntaan ja siitäkin episodin poikasesta selvittiin naarmuitta. Muutaman kilometrin päästä jälleen kerran todettua, että harvemmin sitä näillä meidän koirilla tutkaa edes tarviaa, mutta silloin kun sitä ihan oikeasti kaipaa on kun haukku raikaa. Ora alkaa paukutti haukkumaan parin sadan metrin päästä Anusta takaisinpäin tultaessa. Anuhan otti siinä ennätysnopean polviasennon ja jäi odottelemaan että hyvällä tuurilla otso sieltä lompsaisi luodin eteen. No kilin kellit, paikallaan haukkuu noin 5min koira, ennenkuin lähtee hakemaan omistajaansa. ”Alahan tulla nyt sieltä suon mättään päältä makkaamasta perkele ampumaan tuo…” Eikun reppu selkään ja koiran perässä kahtomaan mikä on homman nimi. Koira merkkaa puun ja eikun kiikarin läpi katselemmaan mikä oli kohde. ”Jaa, näädänkö sie löysitkin, hyvä homma” ja Anu laskee aseen alas. Ja samalla akkateeri lähtee lentoon puusta, joten olemme tehneet merkittävän uuden lajilöydön, lentävän näädän… Anu saattaa käydä tarkastuttamassa näkönsä pikimmiten :D. Hieno haukku tälläkin kertaa, näyttää sille että Orasta on kuoriutumassa kovaa vauhtia lintukoira (Inarin KV-kokeissa parikin napakkaa lintuhaukkua, ei ehkä siinä hetkessä hypitty riemusta ohjaajan puolelta). 

Toni käyskenteli hieman lyhyemmän päivän Väärtin kanssa viereisessä vaarassa, muutamia hyviä jälestyksiä teki koira, mutta jäi toteamatta mitä maastossa oli kun kenttien uupuessa hävisi myös tieto koirasta. Vaan onneksi tuokin osasi tulla omia jälkiään takaisin sekä otti risteävän ohjaajan jäljen haltuun. 

03.09.2018 Eräjorma 2018 & Tutkien huoltoa ja varastojen täydentämistä – lisää makkaraa & Samppanjaa ja Kaviaaria? 

Maanantaina Karvos-Mikaa tulossa haastattelemmaan aivan Bulgariasta asti toimittaja. Tästä ja Tonin tulkkaus-keikasta johtuen lähdettiin koirien kanssa jo aamuviideltä ratsaamaan aluetta suunnitelmana että Anu kävelee sen Oran kanssa läpi ja Väärti sai treenata hakua Tonin kanssa autolla. Maisemat olivat jälleen kerran niin makiat ettei olisi pois tohtinut lähteäkkään, vaan kun tiesi että tälle päivälle oli hieman aikatauluakin, niin matkaa piti taittaa.

Törmäojankurun maisemia Tulppio 2.9.2018
Törmäojan kurun maisemia 3.9.2018 Tulppio, Savukoski
Eräjätkän Ora 2.9.2018 Tulppio
Eräjätkän Ora 3.9.2018 Tulppio, Savukoski

Lisäksi oli tiedossa että päivästä on tulossa viikon kuumin, joten koiratkin tuli saada ajoissa pois metsästä. Noin kilometri ennen autoa Ora nappasi todennäköisesti edellispäivänä löydetyn hirven hajut ja sinkoi metsään, missä alkoi parin-kolmensadan metrin päässä haukku raikamaan. Jälleen kerran tutka oli heittänyt pelittämästä kolme varttia aikaisemmin, joten tarkkaa paikkatietoa ei saanut. Haukku oli kuitenkin makia napakkaa ja välillä tuntui että jokin siinä olisi hieman liikahdellut. Anuhan se oli taas syöksynyt polviasentoon (ensin kierähtämällä leffatyyliin tieltä aukon puolelle kunnon Rambona ja koska aivan hiton kuuma niin puolet vaatteistakin lähti aika nopiaan); ”kyllä nyt alkaa karhua kaatumaan”…. Koska tutka ei antanut mitään paikkatietoa, niin laitettiin Väärti toimivan tutkan kanssa samalle haukulle menemään. Outoa oli se ettei Väärti sitten ääntä avannut, ja samalla Ora lähti hakemaan ampujata paikalla. Eihän siinä sitten kuin munat vaahdossa ravata kahtomaan mikä oli homman nimi. Anu sotkeentui sen verran hirven jälkiin että oikein tosissaan vittuuntuneena lähti viemään koiria mahdolliseen karkkosuuntaan ”EI NÄITÄ PERKELE KESKEN JÄTETÄ, VITTUSAATANA”. Hetkellisessä raivon puuskassa Anu siis lähti etenemään sinne minne Väärti oli jolkotellut haukkupaikalta (eikä noteerannut tässä vaiheessa Oran hyppimistä puuta vasten etäämmällä). Aivan perkeleellistä rääseikköä kyynärpäät edellä sai taivaltaa jonkin aikaa Väärtin kanssa ennenkuin Anu sattui katsomaan puhelinta ja viestiä ”Ora se täällä tikkaa merkkaa” (Toni oli valunut kanssa haukkupaikalle meidän jälkeen). Ja eilisiä jälkiä nämä hirven jäljet… Voi kuulkaa kuinka siinä voi taas Eräjorma2018 mennä pieneksi kun kironnut jo valmiiksi kaikki koirat ihan paskoiksi ja mitääntekemättömiksi. Eli Oralle makia lintuhaukku taas, toki laji hitusen väärä ja Väärtille eilisten jälkien jälestämistä pienen lenkin verran.

Eihän siinä, loppupäivä annettiin koirille lepoa ja Toni siirtyi tulkkaushommiin Karvos-Mikalle ja toimittajaduolle. Tässä välissä oli hyvä pestä pyykkiä ja vetää pää täyteen.. unta. Eihän sitä kuunaan niin hyvin nuku muualla kuin omassa sängyssään kotona, joten pientä univajetta on syytä tosimetsästäjien paikata kaikissa mahdollisissa väleissä. Ja ai että, olipa se vaan parasta ikinä kun sai puhtaat ja kuivat sukat vetäistä jalkaan pesu/kuivaus -tuokion jälkeen. ps. Jo tässä vaiheessa Tonken mehtävikingit tuoksuivat kuolemalle, ja useampaan otteeseen meinasi oksu irrota varomattomalta joka sattui niiden läheisyydessä hengittämään. Siinä ei paljoa kynttilällä polttelut enää auttaneet…

Kynttilät saappaissa Tulppio 2018
Miten olisi pieni romanttinen kynttiläillallinen? (ps. kissanhiekka saappaissa aivan helekutin hyvä keksintö!)
Toimittajat Tulppiossa I 3.9.2018
Toimittajia Bulgarialaisesta mediatalosta tietämässä erityisesti Karvos-Mikaa, mehän tungettiin toki mukaan … Siinä saattoi tulla länkytettyä englanniksi itse kukin, saa nähdä mitä perästä kuuluu. Ja mikä se koiratutkan oikea englanninkielinen määritelmä olikaan 😀
Toimittajat Tulppiossa II 3.9.2018
Onneksi on koirat jotka osasi käyttäytyä tarvittavan 5-minuuttisen

Toimittajien tulkkausnakin jälkeen lähdettiin kiireen vilkkaan kohden Savukoskea kaupan tyhjennykseen ja porontaljojen etsintään. Samalla alettiin selvittelemmään kohtuullisella tarmolla tutkien ongelmia. Iso hatunnosto Trackerin suuntaan, siellä Sirviön Heikki konsultoi toimistoaikojen ulkopuolella ja saatiin pientä hätäensiapua supran toimintaan heti kättelyssä. Lupasivat myös seurata tekniikkanikkarit tulevien päivien dataliikennettä jos löytäisivät jonkin selkeän syyn epämääräiselle laitteen värkkäämiselle. Sehän on selvä että noilla kentättömillä alueilla ei nuo laitteet toimi niin hyvin kuin kehä III:lla, vaan kun erikoista oli että samoissa maissa samoilla liittymillä kaikilla muilla trackerin tutkilla tuli tietoa paitsi tuolla Oran supralla (seuraavaan päivään mennessä olivat insinöörit löytäneet selityksen miksi tutka tippuu kentiltä, kuulemma se koitti tehdä sim-kortin vaihtoa aina kun tipahti kentiltä… tätä pitää vähän tarkemmin katsoa ja siksi kutsu huoltoon hetimmiten tuli tutkalle. Vaikka aika nopsakinttuja ollaankin niin ei myö kuitenkaan ihan kesken hakulenkin olla pikkumeisselillä sim-korttia vaihtelemassa :D). 

Illan päälle lähdettiin toimittajia tietämään koko lössillä, ja kyllähän saivat varmasti enemmän kuin pyysivätkään suomalaisesta metsästäjäpoppoosta. Tekastiin siinä samalla Tonin kesällä kalastamista kaloista loimulohet vieraille ja ihasteltiin paikallisen poromiehen kokoamaa telttamajoitusta ulkomaan vieraille. Virtas-Mikan synttärisumpit ja pullat sekä makia auringonlasku, tähdet ja kirkkaan taivaan kuu sekä revontulet kattona, voiko parempaa PR:ää harrastukselle ollakkaan?

Eräjorma kokkaa I
Loimulohet tuloillaan, ja oli muuten herkkua
Eräjorma kokkaa II
Eräjorman kokkausmetodit luonnon helmassa, siinä tulivat Kokki Kolmoset jotain puimaan tuosta kirveen oikeaoppisesta käsittelystä
Loimulohet Virtas-Mika Tulppio 2018
Virtas-Mika ja analyyttinen ilme #loimulohi #ihanitseveisteltiinkirveellälauta
Virtas-Mika ja eräjorma2018 loimuttamassa lohta Tulppio
Virtasen Mika ja joku paikallinen eräjorma. Mahdollinen indikaatio kaljan juonnista on kyllä väärä, jonkun muun on…
Virtas-Mika, synttärisankari Tulppio 2018
Porukalla onniteltiin myös Virtas-Mikaa mailien täyttymisestä, oli vaan makiat pullat kaupan täti loihtina. Ja ae että se oli kaunista kun T.K. toimi esilaulajana syntymäpäivälaulussa <3. Varsinkin se osa kun pitäisi laulaa ”…sinulle RAKKAIN…” niin ainoastaan Teijolla oli pokkaa vetää tämä  tarvittavalla tunteella, muut alkoivat hieman ujostelemaan .. 😀

04.09.2018 Raskaan verkostoitumistapahtuman jälkeinen kevyempi harrastuspäivä

Juuri näin, kyllä siinä poikia vähän väsytteli aamutuimasta, joten se meni päivä ”lepopäivän”merkeissä (lue: omistajat lepäävät). Lenkinpoikasena teetätettiin hakutreeniä siten että kaksijalkaset pysyttelivät autossa ja koira saivat tehdä mitä halusivat. Siinä kävikin niin että nostivat elukan likeltä, mutta että minkä niin ensimmäinen vihje on tämä: Ora jättää kohtuu nopsaliikkeisen leikin kesken puolen kilometrin jälkeen ja Väärtikin sitten aikanaan muutaman ojanylityksen jälkeen. Jäljet tarkkomalla selvisi että toiselle alkaa olemaan paremmin iskostunut ettei poroja ajeta, toisella on koulutus vielä vähän kesken…Siinä oman aikamme potkiskelimme kiviä ja siirryimme makkaratulille. Taisi vähän joka jätkällä olla kevyempi hakutreenipäivä koirilla, kun yksi vuorostaan laski koiraa irti kun toinen otettiin kiinni. Orakin kävi vielä jonkinmoisen hakulenkin tekemässä, vaan perinteisesti jäi senkin speksit tietämättä tutkan tippuessa kentiltä. Loppupäivä menikin sitten majapaikalla siestan vietossa ja iltasaunassa.

05.09.2018 Sormi persiissä, joko toivoa paremmasta näkyy jo horisontissa?

Keskiviikkokin aloiteltiin napsun verran kevyemmin, eli aamupalaa ja takaisin pötköttelemmään. On se tuo nykyaika ihan tosissaan ”yhdessä koet enemmän”(r) (-slogan by Tracker), sillä sopivilla tietoteknisillä sovelluksilla ja pienellä määrällä valuuttaa pääsee jo aika nätisti kiinni metsästystunnelmaan persettä liikauttamatta.

Eräjorman komentokeskus Tulppio 2018
Trackerin ”yhdessä koet enemmän”. Eli siis muut tekee ja minä koen. On se vaan hieno keksintö, tulee metsästystunnelma liki vaikka sängyssä pötköttää 😀

Pienen selkärangan suoristamisoperaation jälkeen Anu lähti käyttämään Oraa metsässä. Suunnitelmassa oli kiertää rapian 8km lenkki pääosin metsäautoteitä pitkin kävellen ja samalla tarkastella Oran hakuhaluja. Ja koko sen 8km verran tulikin sitten todettua että se olisi ollut sama flexissä koiraa viedä, niin oli onnetonta tekeminen. Ja senhän Ora tietää jo vanhastaa että mitä se tarkoittaa… Eli kenttätuseeraus, por favor! Johan se oli tiedossa pitemmältä aikaa että Ora jättää ruokaa syömättä, varsinkin nappulat. Eli anaalirauhasten suuntaanhan se katse ja sormi tuli taas osoittaa. Eipä siinä paljoa auttanut kuin toteuttaa pienimuotoinen operaatio, onneksi liukkariksi löytyi isännän naamarasva… Ja totisesti, niinhän ne oli molemmat rauhaset täynnä sitä ihtiään. Nyt ei sitten auta muu kuin seurata tilannetta että mihinkä suuntaan kehittyy, koira ei ainakaan näyttänyt habituksellaan merkkejä tulehduksesta, mutta mene ja tiedä aina näiden kanssa. 

Samaan aikaan kun Anu vietti Oran kanssa tyttöjen laatuaikaa, niin Toni ja Väärti kävivät tekemässä pienen treenilenkin. Löytyihän sieltä kohtuutuore ketunpesä, jonnekka väenväkisin tunki ittensä moneen kertaan.

Oli siellä myös todistettavasti lyhyt pikkukarhun haukku, kokoa noin 0.3 yksikköä.

Väärtin karhuhaukku puuhun Tulppio 2018
Kovin on pieneksi menneet nämä karhutkin, ei se ihme ole kun ei löytää meinaa

Samalla toisaalla joukkueen kokeneempi kaarti alkoi jo tekemään lupaavan näköistä työtä, kun Rappe (Trivialis Alokin Rasputin) veteli menemään helekutinmoisen hakutyöskentelyn päätteeksi viivasuoraa tasaisen hitaasti siirtyvää haukkua, mihinkäs muuallekkaan kuin kohden luonnonpuistoa. Se on pikkuisen onnetonta seutua se, kun A) sinne ei mennä ja B) siellä ei todellakaan ole mitään tiestöä, sattuneesta syystä. Ei se mikään tyhmä eläin ollut joka sinne osaisi mennä. Onneksi se suunta saatiin estettyä ja koira sekä elukka paineli toisaalle. Loppujen lopuksi oltiin tilanteessa, missä kello on 15, koira haukkuu elukkaa linnuntietä vajavan 7km päässä lähimmältä tieltä. Välissä pari kolme vaaraa ja jänkää… Se on sitä koiranomistajan onnea se, kun poishan sitä sesseä on mentävä hakemaan. Tehonelikko Pekka, Aki, Henri ja Toni lähti vielä päivän päätteeksi iltaa vasten tietämään koiraa, samalla kun Anu jäi teleoperaattoriksi tavoitteena seurata koiran liikkeitä parempien teleyhteyksien päässä.

Koiranhakureissulle lähdössä Tulppio 2018
Vielä jaksaa jätkiä hymyilyttää. Trivialis Alokinin Rasputin siellä teki sellaisia töitä ettei paremmasta väliä. Ensi kerralla vaan vähän lähemmäksi tietä saatella elukka, ok? Kato kun ei oikein kesäkuntoiset ihmiset mahdottomia jaksaisi…

Hakunelikolla kun ei ollut minkäänlaisia paikkatietoja saatavilla ko. alueella (niin siis oikeastihan Anu nukkui autossa jälleen kerran). Kuiva kesä onneksi pelasti että jängistä pääsi kohtuu suoraan yli sen kummempia kaartelematta, mut ken jänkiä on tallannu tietää ettei sekään kevyttä ole. Jokusen hiki pisaran, kivirakkojen kiertämisen ja parin tauon jälkeen oltiin pisteessä jossa viimisimmän paikkatiedon jälkeen etäisyyttä enää reilu 2km.

Aki ja poroaita Tulppio 2018
”Jahas, se alkaa olemaan aikaa tuosta korkeushyppy-harrastuksesta jo sen verran aikaa että pitänee ehtiä pientä rakoa maanrajasta”
Rapen hakureissua Tulppio 2018 ukot limutauolla
Jaffa se miehen tiellä pitää. Jo joutui yhden kerraston vähentämään, soijaa se sen verran alkoi pukkaamaan itse kullakin
Ukot Rapen hakureissulla 2018, poset kunnossa
Katoppa näitä uusia Dressmanin mainoskasvoja 😀
Poroaitaa alittamassa Tulppio 2018
Jo vain löytyi ihan vanhojen karttaan merkattujen lisäksi uusiakin poroaitoja matkaa taittaessa.

Vielä viiminen puserrus vitullisen vaaran laelle ja oltais suunnitelman mukaisessa paikassa. Kenttiäkin löytyi sen verta että tekstiviestiä sai Anulle laitettua ja kysellä koiran viimeisiä liikkeitä josko olisi tutka tietoja napsutellut. Ja olihan se. ”Tuore” paikkatieto (5min vanha) oli siirtynyt meistä etäämmälle. Koordinaatit tekstiviestissä ja kartalla kertoivat hyvinkin hikistä viimistä puserrusta. Uutta suunnitelmaa laatiessa ei asiaa helpottanut että pimiä alkaa painua päälle ja uuden tekstarin saapuessa Rappe ottanut etäisyyttä lisää. Tässä vaiheessä räkkerikin oli viimein saanut itsensä kirjautumaan livepalveluun ja saimme itse seurata tapahtumia. Kello oli sen verta paljon jotenka päätimme yrittää saada koiraa pois. Ilmaan ampuminen Rapelle tutulla aseella oli tässä vaiheessa ainoa vaihtoehto tavoittaa koiran korvat. (Lapissa etäisyyksien takia tämä on hyvä ja toimiva vaihtoehto opettaa koiralle). Ensin kävi niinkuin arveltiin; Rappe ottaa vauhtia reilusti ja poispäin hakijoista. Kentät katoaa taas välistä tutkasta sekä puhelimista. Ei auta kuin tehdä tulet ja evästellä palumatkaa varten ja odottaa tietoa Anulta. Makkaran paistuessa tulee tekstari että tulossa on, ampukaa vielä kerran ilmaan. No näin tehtiin ja odottamaan. Eihän se toiminut, Rapen tutka kertoo että ei ole tulossa suuntaamme. Realiteetit puntariin ja monot paluu matkalle Jukolan viestien tyyliin. Lippiksien lipat niskan puolelle ja ottalamput otalle, pitkä ja uuvuttava matka autolle edessä ilman koiraa. Todella harmillista jättää kamu yöksi mettään ja ei varmaa tietoa työstettävästä elukasta.

Poronraato Rapen hakureissu 2018
Matkan varrelta löytyi mm. haudattu poronraato ja karhun paskoja niin että kompastua meinasi
Rapen hakureissu karhun päivämakuu 2018
Myös karhun päivämakkuu löytyi maastosta, tunnelma alkoi jo lämpenemmään kulkijoilla
Rapen hakureissu Jukolan viesti Tulppio 2018
Yhtä Jukolan viestiä alkoi olemaan paluumatka
Rapen hakureissu tutkan tarkastelu 2018
Oukitelien kuuluvuus oli testeissä paras, saivat ukot edes hetkittäin Rapen paikkatietoa matkan varrellekin
Rapen hakureissu ukot tuumaustauolla 2018
Ei auttanut ilmaan ampuminenkaan koiran korvien löytymisessä. Taisi singota haukuttavakin tangetin suuntaan koira perässään. Vittu.

Noin 2 km ennen autoa erään vaaran laella ollessamma kentillä seuraamme koiraa hetken, ihan vain toteaksemme että Rappe ei ole koko aikana jättänytkään elukkaa niinkuin luulimme. Tutka kuvasta pystymme päättelemään että paluuperät perkele teki ilmaan ampumisen jälkeen jotka Rappe vielä selvitti yön pimeyden saapuessa ja nyt haukku jatkuu lähes samassa paikassa missä aiemmin. Vielä akkujen vaihto lamppuihin ja menoksi. 

Siinähän vielä iltapuhteina kävi väki tietämässä erilaisilla laitteilla Karvos-Mikan autonrenkaiden päivän kuntoa jossain Sallan perällä. Niin sitä ei tälläkään reissulla vältytty Mikan auton rengasrikolta, ja mikä parasta niin edes mukana olleet vararenkaat eivät tilannetta pelastaneet vaan tiedossa oli päivämutka Sodankylään uutta rengasparia hakemaan. Jos se voi olla vaikiaa, niin se kyllä Mikan tuurilla voi olla. Vaan siinä vasta mies joka ei pienistä murehi 😀

06.09.2018. Koiran kopitusta ja jälkien tunnistusta

Se on jo viikko torstaissa, kun seuraavia peliliikkeitä suunniteltiin. Rappe on ollut koko yön metsässä, joten kohtuu liki olisi ainakin osan porukkata mennä koiraa hakemaan. Onneksi koira oli pysytellyt samoilla hehtaareilla koko yön, joten paikkatietoa oli tarjolla vielä aamustakin. Samalla kun Pekka Henkan kanssa ja Aki lähtivät vastakkaisista ilmansuunnista lähestymään koiraa niin me siirryttiin länsipuolelle ko. aluetta (isäntien eilisten havaintojen perusteella alueella voisi vaikka majaillakin hunajakämmen). Ensin pienimuotoisen säätämisen jälkeen Anu hyppäsi pois autosta ”aivan sama mihin sitä tässä vaiheessa enää jää” -maastoon (oli päivä jo aika pitkällä) Oran kanssa ja Toni siirtyi kilometrin verran etäämmäs Väärtin kanssa. Ora alkoikin jo aika nopeasti haukkumaan ja merkkasi puun missä olisi jotain mielenkiintoista. Eihän se pitkään sitten kestänyt kun Väärtikin oli jo paikalla ja Toninkaan auttanut kun raahustautua paikalle puuta tutkimaan. Kaikki mahdollisuudet siinä oli että näätä olisi kelossa sisällä, vaan eteenpäin piti siirtyä. Molemmat koirat siinä menivät ja vauhti alkoi yhtäkkiä kasvamaan, erityisesti Väärtillä. Ora ei lähtenyt minnekkään, ja jo siinä taas kävi mielessä että kuinka taisi tulla Orasta lintu- ja näätäkoira. Ei näytä Oraa kiinnostavan tekeminen siinä mittakaavassa mitä Väärti kimpoaa menemään. Mahottomalla vauhdilla Väärti menee ja kiertää aika likikin meitä, vaan ei nähdä eikä kuulla että mikä siinä menee. Toni lähtee tietämään tienylitystä ja Anu jatkaa Oran kanssa eteenpäin, suotta samalle juoksulenkille usuttaa molempia koiria. Loppupäivän teema olikin sitten titaanien ottelu asiasta että mikä tien oli ylittänyt. Anu ei nähnyt mielestään yhtään hirven jälkeä tien yli, Tonin mielestä satavarma homma että hirven perässä Väärti oli.

Hirvi vai Poro Tulppio 2018
Tuossa on ilmiselvästi yhdellä valtavat kassit ja lerssi mitkä se on iskenä maahan tiellä mennessään. (Yhtä varmasti se on hirven jälki…)
Tietonurkka Tulppio 2018 hirvieläinten jälkien koko- ja muotovertailu
Tällainenkin kuva keskustelun aikana lähetettiin Anulle. Siinä olisi saattanut monon (kokoa 42) kuva löytyä hyvinkin toisen perseestä jos olisi ollut liki siinä vaiheessa.

Siinä saattoi alkaa jo vituttammaan perhekunnan toista osapuolta, ja se menikin sitten iltapäivä autossa mököttäen. Jos periaate on että vain varmoille hirven jäljille usutetaan niin silloin se pitää (perkele). Toni sitten käytätti koiria siinä missä Väärti oli jättänyt elukan, mutta eipä noista kumpikaan enää perään lähtenyt, oli se otus nyt sitten mikä tahansa (kansa äänesti, HIRVI sai 57%, PORO 43%, joten ei se nyt niin varma hirven jälki olluna…).

07.09.2018 Viimeisenä vetona tapahtumarikas hirvityöskentely ja hirveä 20-minuuttinen, laitteet hyytyy, miehet ei…(pä)

Komia aamumaisema Tulppio 2018
Joskus se vaan on sielunmaisema kohdillaan. Ja kun aikasin lähtee niin pääsee ajoissa poiskin, eikös se niin mene?

Mahdollisesti viimeinen jahtipäivä aloitettiin sellaisella tarmolla että oksat pois. Neljältä herätys, napakka puolen tunnin torkutus ja sitten selkäranka haki oikean muotonsa (rutina vaan kävi). Puurot ja kahvit elimistöön ja eikun menoksi. Tässä auttanut enää jäädä arpomaan paikkoja, vaan valtava luotto Trackerin ryhmä-toiminnolle että paikkatietoa välittyy ja siten muut voivat suunnitella maastoja sopiviksi. Kello ei vielä ollut kuutta kun Oran kanssa oli Anu siirtynyt maaston puolelle (5min myöhemmin ja olisi joutunut etsimään toisen maan, jo sinne oli väkeä tunkemassa kaveriksi samalle tontille muitakin). Suunnitelmana oli aikalailla makian kurun ylitys ns. maisemapaikalta, tielle, pari kilsaa suuntana länsi ja takaisin toiselta puolelta saman kurun yli, about 8.5km linnuntiellä laskettuna. Eli aivan koko päivän turnee. Orakin osoittanut piristymisen tunteita rauhasten tyhjennyksen jälkeen, joten oli lupa vielä toivoa jotain tällekin päivälle. Siinäpä sitä kerettiin aamu-udussa käyskennellä rapian kilometrin verran vaaran laelle päin, kun Ora tekee ”mänööverinsä”, eli alkaa paskalle kesken touhuamisen. Tämä on ennenkin nähty, että kun kesken pienen into-tohinan alkaa numero kakkoselle niin kohta alkaa juoksu. Ja ei muuten pettänyt tämä tälläkään kertaa. Noin 800m päästä spurtin jälkeen kurun pohjalla alkaa haukku, ja tämä haukkuhan liikkuu. Jälkien perusteella yksinäinen hirvi kyseessä, ja oli selkeästi hyvin nukuttu yö alla, nimittäin nyt mentiin. Kurusta ylös toiselta puolelta, tovin poroaidan vierttä ja sitten alkaa kuulumaan kuinka aitaa kaatuu. On aika mälsän kuulosta kuulla kolmeen kilometeriin kuinka kaksimetrinen jykevällä puulla rakennettu aita alkaa tulemaan alas, ja vielä toki useammasta kohdasta.

Hirvi pisti poroaitaa nurin Tulppio 2018
Tätä hirveä ei mitättömät poroaidat pidätelleet. Samperi se piti pahhaa ääntä kun tämä rakennelma lakosi. Eikun paliskunnan isännille tietoa tapahtuneesta ettei pääse porot vaeltelemmaan miten sattuu.

Ohjaaja on jalkapatikassa auttamattomasti myöhässä. Aikaisemmasta oppineena nyt pitää laittaa jalkaa eteen aivan tosissaan jos sattuisi käymään niin että koira luovuttaa ja alkaisi palaamaan omia jälkiään takaisin. Anu ravaa rapian 5km edestä jälkeä ja käy katsomassa tien ylityksessä tarkempia mittoja sorkalle ja tekkee strategisen päätöksen jäädä tielle odottamaan joko koiraa tahi autoa. Kumpaakaan ei kuulu, ja koirankin haukkua saapi todistetusti kuunnella 4.2km etäisyydeltä. Hirvi ei pysähdy ei sitten millään ja puottaa kuin mielipuoli pitkin poroaidan vierttä eessuntaas, kunnes päätyy liki erotusaitaa, missä pysähtyy pariksi minuutiksi ennenkuin treenaa kahden metrin kisakorkeutta taas poroaidalla. Siitä yli/läpi ja meno senkuin jatkuu. Oralla alkaa olemaan työskentelymatkaa 15km verran ja aikaa 2h verran kunnes meno päättyy kuin seinään! Ei haukkua, ei liikettä.

Tienylitys ja varma hirven jälki
Tässä varma hirven jälki…

Jokainen koiranomistaja tietää nämä tunteet kun epätietoisuus alkaa kalvamaan mieltä ja epätoivo kun et pääse heti koiran luo tietämään tilannetta. Koira Anusta 4.2km päässä, auto reilun 5km päässä, Tonilla oma episodi kentiltä kadonneen Väärtin kanssa (jolla myös oma työskentely ollut päällä), kaikki muut jossain aivan muissa maissa. Paniikki alkaa pikkuhiljaa kaivautumaan tajuntaan. Joku tajuaa Trackerin ryhmä-keskustelussa kysyä että onko koiran tutkapantaan soitettu? Tästä Anu heti soittamaan, ja mitä kuuluu? Hengityksen rohinaa ja taustalla tuulen kohinaa… Maailman hirveimmät äänet. 20 minuuttia tätä, eikä mitään muuta. Rohinakin lakkaa ja pelkkä tuulen suhina on se mitä kuulet puhelimesta. Itsekseen, kiitoravinkin jälkeen vielä reilun 2.5km päässä koirasta, tunteet ottivat vallan ja eräjormakin alkoi itkemään. Mitään ei olisi tehtävissä, kukaan ei ollut niin lähellä että olisi sen nopeampaan päässyt koiraa tietämään. Se tunne, joka purkautui lopulta valtavana epätoivon ja raivon huutona ilmoille, sitä ei voi sanoin kuvailla. Ja siihen päälle se olotila mikä seuraa kun välittömästi tuon leijonanhuudon jälkeen panta liikahtaa 14km/h vauhdilla muutaman metrin ja taas pysähtyy…Sitä kun ei tiedä että mitä perkelettä tekisi, mikä siellä oikein on, polkeeko jokin koiraa syvemmälle jänkään, mitä helvettiä täällä tapahtuu?!? Samalla kuulen itse kuinka ihmisiä autolla ja haukkuvan koiran (ei Oran ääni) liikkuu kohden sitä aluetta missä viimeisin paikkatieto on. Soittoa pantaan, liikettä kuuluu mutta onko se koiran omaa vai kannetaanko sitä? Ihmisen ääni alkaa kuulumaan, siitä ei saa kuitenkaan selvää. Omasta seurueesta kenenkään ei tiedetä menneen paikalle. Onko se koira raatona siellä, PUHU KOVEMPAA! Jonkinlainen pussi olisi ollut hyperventilointiin kyllä paikallaan. Tässä vaiheessa Toni on päässyt autolle ja napannut Anun kyytiin ja etenemme nilkka suorana -vauhdilla kohden pannan paikkatietoa. Anu kuuntelee tutkaa ja vihdoinkin toivonpilkahdus – selkeä koiran puistelunääni käy, ei helvetti, kyllä se on koira elossa kuitenkin! Luojan kiitos! Koirallakin liikettä, ravia menee kohden lähitietä (eli ei mene edes omia jälkiään, normaalista poiketen). Ennenkuin saavutamme koiran tulemme toisen seurueen tulille, jotka olivat nähneet hirven ja Oran menevän, mutta heilläkään ei ollut hyvää selitystä miksi työskentely oli päättynyt parin sadan metrin päästä heistä ja tämä erikoinen 20min jakso oli alkanut. Samalla näkyy tien päässä Ora… ja myös kadoksissa ollut Väärti :D. Siinäpä sitten olikin ihmettelemistä, kun molemmat koira löytyvät samasta paikasta ja Väärtin viimeisin paikkatieto tuli rajavyöhykkeen sisältä haukkumassa omaa elukkaa. Joka sinne paineli ensin kierrettyään vaaran jonkun elukan kans. Pitkät taputtelut ja kehut koirille ja paikkojen tarkistus Oralle, onko jokin rikki, kaikki raajat mukana tahi päässä lommoa. Ei niin mitään ulkoista selitystä miksi homma oli pysähtynyt kuin superepoxiin. Eipä siinä jääty sitten ihmeellisempiä asiaa selvittelemmään, homma meni jotenkin oudoksi ja kuitenkin tärkeintä oli että koirat olivat molemmat löydetty ja kunnossa. 

Jälkeenpäin Henri kävi vielä paikan katsomassa, eikä sieltä mitään löytynyt. Joten tämäkin jää tuonne valtavaan mysteeripinkkaan pohdittavaksi saunailtoihin että mitähän ihmettä siellä oikein tapahtui, eihän se nyt eka kerta ole että elukat häviävät kuin tuhka tuuleen meiltä. Mutta hyvät työt koira teki, ei jättänyt työmaata ja pysytteli perässä vaikka estejuoksuksi paikkapaikoin menikin. Murto-osasekunnin sitä jo toivoi että joku olisi siltä sen hirven ampunut, olisi sitten se eka kaatokin koiralle saatu…

Väärtinkin löytyessä hieman yllättäen samasta paikasta Oran kanssa pääsimme toteamaan että supran lisäksi lähtee G500:nkin huoltoon; minkäänlaista pihahustakaan ei tutka anna, ei vaikka kuinka sitä räpellettiin. Tämä sitten sinetöikin meidän karhunmetsästysloman, eli paljoa muuta ollut tehtävissä kuin viimeiset makkaratulet, kamojen pakkaus ja nokka kohden Sodankylää. Ja olihan se aika erikoista havaita Tulppion majojen risteyksestä lähestulkoon koko matkan Sodankylään sitä reilua satasen vauhtia edessä paahtavan ja erikoisia ohituksia tekevän peräkärry-yhdistelmän perässä, missä laverilla makaa komia kruunupää-hirvi…Niinkuin sillä olisi ollut vähän hoppu :D. 

Ensi kertaan ei ole enää kuin hitusen rapiat 357 tms päivää, päivä kerrallaan, ompahan mitä odottaa! Kiitos kaikille mukana olleille, olihan taas yksi hauska sivu elämän kirjaan lisättäväksi! Nyt nukutaan päivä tempurilla ja juodaan kahvit suoraan keittimestä. Lisäksi suunnitellaan kuinka saataisiin ne golf-välineet luvanvaraisiksi ja lukkojen taakse. 

Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Mainintajärjestyksessä koko konkkaronkka koirineen:

Mika Virtanen – Alpi
Mika Karvonen – Raiku (Trivialis Alokin Raiku), Don ja Kira (tuontikoira Venäjältä, ei vielä Suomen rekisterissä)
Hannu Peura – Pyry (Buran) ja Panda
Teijo Karvonen – Kassu (Trivialis Alokin Kasakka), Peku ja Lili (tuontikoira Venäjältä, ei vielä Suomen rekisterissä)
Pekka Nikola – Rappe (Trivialis Alokin Rasputin) ja Dima
Henri Möttönen – Tuisku ja Riistavietin Taiga
Aki Karvonen – Taiga ja Magda (tuontikoira Venäjältä, ei vielä Suomen rekisterissä)
Harri K. – Jekku (Mannakorpi Jytky)
Harri V. – Laikku ja Repe (tuontikoira Venäjältä, ei vielä Suomen rekisterissä)
Joni Lehtikangas. – Zergo
Anu Lipsanen – Eräjätkän Ora
Toni Tervo – Vaarti

Oratunturin valloitus ja Oran porokohtaamiset 30.07.2017

Kesäprojektit kotona alkaapi olemaan tehty, joten reippaina tyttöinä otimma suunnan Oran kanssa ”lähitunturiin”. Oratunturille on Sodankylän keskustasta rapiat 20km ajella, joten etäisyyden puolesta ei edes paha. Ainoa toki että ko. tunturille on opastus heikohkoa – ts. jos haluat lähteä kunnon vaellukselle niin mene juuri sinne minne viralliset reitit antaa olettaa mennä.

Tämä tyttö laiskana kierti tuollaiset karikot ja suuntasi suoraan kelkkareitin varteen. Toki ko. ”tunnettu salaisuus” sisälsi mm. pienen hiekkaparkin sekä käsivarren pitkän kyltin ”Laavu 2km”. P1060560

Heleppohan se oli alkumatka mennä metikköä pitkin. Tällä kertaa kun olin edelliskerrasta oppinut niin jalassa oli methuukengät, ettei märkä pääsisi yllättämään – no kuivin jaloin olisi nyt koko reissun päässyt :D. Mutta toisaalta, olihan tuo maasto sellaista että nilkka mutkalla olisi saanut tavan lenkkareilla edetä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tunturissa tavattiin pieni tokka poroja. Nämä Ora haistoi ennenkuin ohjaaja kerkesi rekisteröidä mitään. Sinällään koira kyllä selkeästi ilmoitti että nyt muija mennään tänne kahtomaan, täällä on jotain mielenkiintoista (ja poikettiin siten ajatellusta reitistä koiran himojen perässä…). Eli ei taaskaan päivävaellusta ilman poroja. Toki kävi vielä näin että poroja pyrki tulemaan jokaisen männyn takaa, ja saimme videolle toisenkin kohtaamisen. Kyllähän se koiraa olisi tehnyt mieli tutustua lähemminkin näihin otuksiin.

Upeiden maisemien ja ”luonnonihmeen” tiirailun jälkeen palailtiin takaisin laavulle, missä iskettiin tulet ja HULLUN tuhdit makkarat lämpiämään (minulle paljastui että ko. makkaramerkki on muuten Huilun Tuhti viikko sitten. Mutta väitän että hullun tuhti on parempi nimi, enkä mielipidettäni muuta :D).

P1060600.JPG
Hullun tuhtia Huilun tuhtia. Nam. Mikä vittu on muka huilun tuhti?

Se olisi vielä rapiat 20vrk jäljellä ennenkuin linkku aukeaa koirilla. Odottavan aika, se pitkä ompi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Akkojen laatuaikaa – Vuotuinen vaellusreissu – check!

Teimme (nyt jo) perinteeksi muodostuneen X paikan huiputuksen Oran kanssa eilen (22.07.2017). Tämähän on siis kolmas vuosi putkeen kun Anu käypi toteamassa ettei ne kanssaihmiset scheibaa puhu, vaan ihan tosi, onhan ne pohjoiset maisemat jotain ihan muuta kuin läpipääsemättömät savolaiset metiköt (mutta note to self: kyllähän ne investointina paremmin tuottaa kuin kivirakka täällä..). Vuonna 2015 tuli koettua Levin laki, 2016 käytiin Oran kanssa Kätkä tarkistamassa (linkki) ja nyt kun sattui omaa aikaa siunaantumaan niin otettiin suuntamiksi Sompion luonnonpuosto ja Pyhä-Nattasen laki.

Reissuun valmistauduttiin siten että ostettiin kaupasta: 4kpl energiapatukoita, energiajuomatiivistettä, Hullun Tuhti-makkaraa paketti ja 4kpl lihapiirakoita. Takaisin toimme kaikki muut paitsi makkarat. Juomiseen sotkettiin noin desin verran juomatiivistettä. Kaikkiaan aika hyvin pärjää näillä reissuilla kun on juomapuoli varmistettu, kaikki muu onkin ekstraa.

Koiran kanssa liikkumiseen tuli hommattua tuossa keväällä ns. juoksuvyö (ks. linkki jos kiinnostaa enemmän) ja joustollinen hihna, niin ei tunnu nuo mahdolliset nykyt iha niin terävinä selässä. Saa molemmat kädetkin tasapainoa avustamaan haasteellisemmissa ryteiköissä. Vyössä on myös muutama tasku tärkeimmille itemeille sekä pirukseen näppärä paikka juomapullolle.

Lähdettiin siten liikkeelle että oltiin siinä noin 08:30 luontopolun lähtöpisteessä. Siinä sai jo useampaan otteeseen rukoilla ettei ole auton jouset paskelina vimosten kilometrien kohdalla – hitusen passaisi puolestani lanaa käydä näyttämässä tuolle tielle. Kopastiin siinä sanoa aamutervehdykset myös muutamalle porolle. Oli niillä vaan sarvet kokoa saaneet o_O

Poro Nattasten valloitusta tsemppaamassa
Aamutervehdys poroilta 22.07.2017

Onneksi sentäs näytti sille että merkittävin osa auton osasista oli vielä mukana matkassa. Auto parkkiin, koira hihnaan ja lenkkarit kohden merkittyä reittiä. Ja sehän meni juurikin niin, että heti kättelyssä oli sitten kengät läpimärät :D. Nuija voisi laittaa vaellussaappaat tai hankkia vaellukseen soveltuvat kevyemmät kalossit seuraavaa kertaa varten. Täällä ei vaan nämä maastot kuivu ***kele koskaan.

Eräjätkän Ora Nattasilla 22072017 1
Eräjätkän Ora Nattasilla 22072017

Kengät märkinä matka jatkuu kohden ensimmäistä välietappia – Laavua. Matkaa pikkupolkua pitkin tuli noin 2km, mutta eihän sitä kermaperseet kyllä jääneet vielä siihen aamupalaa nauttimaan, oli sitä sen verran verenimijää lyöttäytynyt seuraan ettei millään pidempään tohtinut jäärä raatailemmaan.

Toiset 2km, ja olisimme saavuttaneet määränpäämme. No onneksi maasto muuttui jo kuivemmaksi. Päästiin testaamaan koiran ja ohjaajan yhteistyötä edetessämme aivan hitonmoista kiveikkoa kohden määränpäätämme :D. Täytyy myöntää, sitä oli toisaalta 10v:n tyylisesti innoissaan kivien päältä hyppelystä, mutta sen pienen 5% ajasta se keski-ikäinen paskakuntoinen ja yhden lapsen äiti mietti että entäs jos tässä tulee se pieni harha-askel otettua… Tai että kuinkas hyvin ne märät lenkkarit pitääkään kitkaa 😀

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Eipä siinä mitä, sopivasti tauottaen ja kolme askelta eteenpäin miettien niin päästiin huipulle. Olihan se makia paikka, vaikka toisaalta pilvinen taivas, +9C ja hervoton tuuli niin ei sitä tälläkään laella päässyt kuuma yllättämään.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Paistettiin autiotuvan kaminassa makkarat ja kuvut täynnä jatkettiin matkaa perimätieton mukaan helpompaa reittiä :D. Niinhän sitä luulisi että tuollaisissa paikoissa ei muuta olekaan kuin sinä, minä, luonto ja jylhyys… Niin ei mennyt 10 minuuttia kun oli jo populaa paikalla enemmän kuin k-kaupan kassalla. Ora teki tuttavuutta kaikkian kanssa, ihmiskammoinen omistaja luikki mahdollisimman nopeasti rauhallisimmille vesille :D. ns. ”missään ei ole hyvä”.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kyllähän se oli erilailla jännää mennäkin sitten alaspäin ”tunturipurossa” kävellen ja nelivetoavustimen pitäessä tahtia yllä. Ei passaa jalan painaa tuolla jos meinaa pystyssä pysyä :D.

Kaikenkaikkiaan laatureissu, ei sattunut haavereita, mikään masiina ei hajonna ja kotona maistui oikein useamman tunnin tirsat. Kyllä passaa Oran kanssa reissua tehdä, hyvin se osaa myös eleillään kertoa mistä lähti linnut liikkeelle ja missä voisi olla jotain riistankaltaista tutkittavaa. Selkeästi paloa olisi ollut lähteä kierrokselle, mutta maltamma nyt vielä 20.08. asti että linkku aukeaa. Josko sitä olisi niin paljon jo paineita että hakulenkeissä alkaisi näkymään aikuistumisen merkkejä.

Lumi tuli, auto sano pöri pöri, metsämies uli uli

Niin se vaan taitaa olla että Sodankylän korkeudella koirahommat 2016 päättyvät 20. marraskuuta. Sen verta reippaanlaisesti mätkäytti viskoa lunta perjantai-lauantai välisenä akselina ettei enää alltrackikään toiminut muuna kuin lanana mehtäautoteillä. p1050001

Orakaan ei lauantaina lähtenä hakemaan, eikä se hakuhomma miksikään muuttuna sunnuntaina vanhemman koiran kanssa. Taitaa olla juoksut tekemässä tuloaan ”sopivasti”, joten johan tässä joutaakin jo hieman rauhoittumaan.

Lopuksi hieman kuvamateriaalia kameroista lumisilta ajoilta, onhan meillä olluna lystiä 🙂

p1040961p1040990p1040998p1050009p1040962p1040983

Ammattilaiset metsällä

Suunnitelmista huolimatta piti pitää eilinen palauttavana (eli siis hirvenmetsästyksen aloituspäivä 24.9.2016). Tänään sitten tuoreemmilla jaloilla ja vähän skeidalla selällä uutta yritystä (linnut mielessäin).
Master plan:ihan siis oli viettää yö, ellei jopa kaksi ns. hevon jeerassa kera koirain. Hitonmoisella kiireellä perjantaina rinkka täyteen kamaa että ”varmasti pärjää vaikka kaksikin yötä [on kamerata ja varavirtalähdettä ja ruokaa…]”.
Perille noin 2h ajomatkan päästä saavuttuamme (havainnot jo ketusta ja ukkometsosta) huomasin että olen pläski ja rinkan mahatuki ei mene kiinni – no eikun sitten selkävoimilla rinkka ja kivääri (5kg) kamat suunniteltuun yöpymispisteeseen. Olin jo aivan hapoilla kilsan (1km!) jälkeen metikössä rymyttyäni kohden vaaran korkeinta kohtaa. Pieni tauko ja ”ei tähän nyt vielä ainakaan jäähä kun on kerran lähetty” ja noin 0.5km etemmäksi.
– tässä vaiheessa toki huomasin että tolokun mehtäautotie olisi tullut suoraan ko. pisteeseen, siksi oli PAKKO jatkaa eteenpäin ettei nyt vaan ”tien varteen” base camppia tekisi, olishan se aika noloa…
– ja toki tässä vaiheessa oli hyvä havaita että mahahihnan toinen pää oli vain mutkalla ja ”hyvin” meni kaljamahan ympäri tukivyö. Siinähän oli kuin uudestisyntynyt noin 20m matkan kun tuki jakaantui tasaisemmin maalliselle pyhätölleni.
Tässä vaiheessahan molemmat hurtat olivat tangetin ja sinin suunnassa 1km ja 4km etäisyydellä minusta. ”Hyve homma, hyvin hakkeevat”. Siinäpä sitten kun alkoi jo hämärtymmään niin äkkiä tulia tekemään. No kyllähän sitäkin sitten runk… hienosäädettiin tovi että sai risut käryämmään. Oli se hyvä että oli kirves mukana matkassa (eikä mikkään minikirves, tietenkään…) Saattoi jo pimeä olla pitkällä kun pääsin ihastelemaan notskin kehittymistä. Koirilla haku tuntui tuottavan jo tulostakin; pentu on vieläkin 1km päässä, vanhempi on tehnyt puolen pitäjän hakulenkin ja onneksi lähtenyt takaisinpäin kohden muuta joukkuetta. Ja kas, ihan haukkumaan alkoi pentukin, kylläpä nyt on pojat jännät paikat!
– siis pimeyshän oli jo tullut, mutta mahtavaa jos on löytänyt jotain.
Paitsi että eksynythän se oli ja paniikissa ulvahteli. Tutkat ovat siitä mainio vehje että tiiät kyllä aika hyvin milloinka se omia jälkiä palaaminen on tapahtumassa ja milloinka ei. Ja nyt ei ollut tapahtumassa, ei kummallakaan koiralla. Onneksi vanhempi oli kuitenkin teinimorsianta menossa pelastamaan.
– voiiiiiiiiiiii perseen suti ja kristuksen naispuolinen sukuelin.
Siinä kuola päristen ja peräsuoli pitkänä koirapillillä yritin koiria kutsua takaisinpäin, mutta ei se eikä edes ilmaan ampuminen tuottanut toivottua tulossa. Eihän siinä, äkkiä sämpylä naamariin ja kamat kasaan ja kohden jonkinlaista tientapasta.
– tässä vaiheessa kiväärin kantohihnasta tippui noin 1cm metallitappi, eli hihna pois pelistä. Aika timanttista. Onneksi oli virittelyn varaa ja jonkinlaisen kiinnityshärdellin sain aikaiseksi ettei käsissä tarvinnut alkaa kantamaan.
Kellon ollessa noin 20 niin hommastahan ei olisi tullut mitään ilman otsalamppua. Vaihtoehtoja oli 2, joko palata omia jälkiä metikön läpi autolle (noin 1.5km) tai sitten ottaa aikaisemmin mainittu mehtäautotie ja palata sitä myöten autolle (jälkikäteen laskettuna noin 7-8km, askelmittarin mukaan noin 10km kävelyä sille illalle..). Olin jo menemässä mehtäreittiä päin mutta sitten ”otetaampa nyt kuitenkin varman päälle” ja teitä pitkin – sinne ne koiratkin saattaisivat palata. Ehkä siellä on jokin oikoreitti auton suuntaan.
No ei olluna oikoreittejä. Koirat vaan jatkaa turaamistaan, etäisyyttäkin ottavat vähän vielä lisää että loppupeleissä 2km oli etäisyyttä minusta koiriin. Pimeää kuin jääkarhun hanurissa, näkyvyys juurikin sen 2mx2m minkä otsalamppu teki jalkojeni eteen laahustaessani kohden autoa. Siinä vaiheessa kun alkaa voimat olemaan tasoa ”jokainen juurakko kamppaa” oli rinkka jätettävä tien poskeen. 6-7km sitä hupia jaksoi ennenkuin oli pakko luovuttaa. Ase ja puhelin sekä auton avaimet mukaan ja viimeiset pari kilsaa kohden autoa. Päässään piti laskea aina pariin sataan ettei olisi jatkuvasti puhelinta tiiraamassa (akkua kuluttamassa) + ei kerkeäisi miettimään mitä metsän petoja selän takana pyörii.
– tässä vaiheessa muuten vinkkinä että jos annat kotiväelle mahdollisuuden seurata omaa taivallustasi tutkasovellusten kanssa niin: Be like a duck — kuin vesi ankanselkää. Ohjeistukset nimittäin siitä että mitä pitäisi seuraavaksi tehdä ja missä koirat menee kun olet itse lähestulkoon jalat rakoilla raahautumassa autolle eivät ehkä ihan siihen hetkeen toimineet toivotulla tavalla… In the end olinkin sitten aika Dick, koska liian vähät yöunet sekä fyysisesti rikki. 
Nooh, autolle pääsin ja voi sitä jälleennäkemisen riemua. Kengät hevon kuuseen ja sandaalit autosta jalkaan. Pyssy aselaukkuun ja persettä penkkiin. Onneksi olin jättänyt autoon juomista ja lakuja, tiettävästi parasta evästä sitten viimeisen ehtoollisen.
– kiitos Jeesus vielä helekutinmoisesta oikean jalan krampista, teki elämästä vielä hitusen mahtavampaa. Erityisesti ajamisesta
Puhelin latautumaan ja tilannekatsaus ja samalla kamojen nouto aivan saatanallisen kipeän koiven kanssa. Koirat pysyttelee noin 500m alueella. Sinnepäin vie kaksi reittiä. Onneksi mm. karttaohjelma jätti lataamatta noin 500mx500m alueen toisen tienpätkän osuudelta eikä mitään arpaa veikata että mitenkä sinne pääsisi. Jotenka sitten yrittämään lännen kautta koirien lähestymistä. Pieni mutka, vain noin 15-20km. Noin 10km kohdalla parisuhde alkaa rakoilla, koska reittivalinta ei ollut optimaalinen. Keskisormi pystyssä noudatan kuitenkin annettua ohjeistusta ja käännän mobiilin – se toinen reitti oli parempi, ja nyt karttakin oli jo siltä osin latautunut. Eikun peräsuoli pitkänä takaisinpäin.
Pikkuviba siinä tuli tehtyä kun kiihkoissaan ”yhtä risteystä” ennen tuli käännyttyä. Tulipa testattua Alltrackin maasto-ominaisuudet sillä kinttupolulla ihan uusiin ulottuvuuksiin. Pitäisi kyllä hommata erilliset peruutusvalot tuohon farkkuun, vähän mentiin tunteella peruuttelut…Eli takaisin juoneen kiinni, puheluiden ja viestin määrän perusteella kotona oli mitä tyytyväisin eräopas. Jortikka oli aikamoinen jo otsassa kellon lähetyessä 23 kun olin jo oikealla tiellä kohden koiria. JOS koirat nyt pysyttelisivät siinä missä ovat niin noin 800m päähän niistä pitäisi pystyä pääsemään. Ja jos yhtään siirtyisivät niin se tarkoittaisi jo lähemmäksi 30km ”mutkaa” kohden ensimmäistä reittivalintaa.
Rystyset valkoisina autonratista pidellen saavuin kohtaan missä koiriin oli edelleenkin tutkan mukaan noin 800m. Nyt sitten sillä kuuluisalla Laukkasten verenperinnöllä alettiin huutamaan hurttia niin että varmana kuului kylillä asti. Ja hemmetti, niinhän se näytti että koirat tekivät jonkinlaista liikehdintää ääntä kohden. Jatkoin ajamista kohden kääntöpaikkaa ja jatkoin mölyämistä.
-noin 10min huutelua tehtyäni tuli kettukin kahtomaan ajovaloihin että mitäs muija, oot lähtenä?
Kaiken kaikkiaan 30min huusin, vihelsin, puhalsin pilliin, puhalsin hylsyyn, tööttäilin ja tein vaikka mitä. Oja (kokoluokkaa mikä lie) oli meidän välissä 700m päässä minusta, ja arkailivat sen ylittämistä. Kiersivät ja kaarsivat etsiessään sopivaa kohtaa. Vihdoin kuin tulivat yli niin mennyt sitten enää kuin tovi kun olivat autolla. Voi sitä riemun määrää. Ja kyllä maistui makkara koirille, eikä tarvinnut houkutella auton kyytiin. Molemmat koirat puoliksi tiukassa mudassa, joten olettaa voipi että ylityspaikka on ollut hitusen hankala ja upottava. Onneksi oli voimia tulla kuitenkin yli. Kello oli jo noin 24 kun päästiin suuntaamaan auton nokka kohden kotia, ei tässä enää telttahommiin alettu eikä mitenkään seuraavana päivänä metsästyshommia yrittämään. Vanhemmalle koiralle tuli kuitenkin työskentelymatkaa 50km ja nuoremmallekin 30km yhdelle illalle, joten lepo oli paikallaan.
Vielä sitä kerettiin yksi 1+1 näkemään tiellä ennenkuin kotia päästiin, hyvää matkaa vaan sillekin duolle, toivottavasti nähdään joku toinen kerta paremmissa yhteyksissä.
Tämä reissu oli kyllä opettavaisuudessaan ihan omaa luokkaansa. Ensi kerralla voipi parantaa aika monessa tekijässä 😀 😀 😀 (onneksi nyt jo naurattaa, eilen ei vielä naurattanut…) Ja parisuhdekin taisi säilyä, kaikesta huolimatta.
Mutta notena jo itselle ensi kertaa varten: Otsalamppu ja nesterakko, aivan parasta. Ja sitten paljon noita sytykepusseja, eivät paina mitään suhteutettuna siihen että saapi tulet ”suhteellisen” varmasti aikaiseksi. Ja hei, jos autolla pääsee lähelle, niin jumalauta mene lähelle. Tässä mitään itsensä voittamista kannata alkaa harrastamaan 😀