Kesäprojektit kotona alkaapi olemaan tehty, joten reippaina tyttöinä otimma suunnan Oran kanssa ”lähitunturiin”. Oratunturille on Sodankylän keskustasta rapiat 20km ajella, joten etäisyyden puolesta ei edes paha. Ainoa toki että ko. tunturille on opastus heikohkoa – ts. jos haluat lähteä kunnon vaellukselle niin mene juuri sinne minne viralliset reitit antaa olettaa mennä.
Tämä tyttö laiskana kierti tuollaiset karikot ja suuntasi suoraan kelkkareitin varteen. Toki ko. ”tunnettu salaisuus” sisälsi mm. pienen hiekkaparkin sekä käsivarren pitkän kyltin ”Laavu 2km”.
Heleppohan se oli alkumatka mennä metikköä pitkin. Tällä kertaa kun olin edelliskerrasta oppinut niin jalassa oli methuukengät, ettei märkä pääsisi yllättämään – no kuivin jaloin olisi nyt koko reissun päässyt :D. Mutta toisaalta, olihan tuo maasto sellaista että nilkka mutkalla olisi saanut tavan lenkkareilla edetä.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Tunturissa tavattiin pieni tokka poroja. Nämä Ora haistoi ennenkuin ohjaaja kerkesi rekisteröidä mitään. Sinällään koira kyllä selkeästi ilmoitti että nyt muija mennään tänne kahtomaan, täällä on jotain mielenkiintoista (ja poikettiin siten ajatellusta reitistä koiran himojen perässä…). Eli ei taaskaan päivävaellusta ilman poroja. Toki kävi vielä näin että poroja pyrki tulemaan jokaisen männyn takaa, ja saimme videolle toisenkin kohtaamisen. Kyllähän se koiraa olisi tehnyt mieli tutustua lähemminkin näihin otuksiin.
Virhe
Videota ei löydy.
Upeiden maisemien ja ”luonnonihmeen” tiirailun jälkeen palailtiin takaisin laavulle, missä iskettiin tulet ja HULLUN tuhdit makkarat lämpiämään (minulle paljastui että ko. makkaramerkki on muuten Huilun Tuhti viikko sitten. Mutta väitän että hullun tuhti on parempi nimi, enkä mielipidettäni muuta :D).
Hullun tuhtia Huilun tuhtia. Nam. Mikä vittu on muka huilun tuhti?
Se olisi vielä rapiat 20vrk jäljellä ennenkuin linkku aukeaa koirilla. Odottavan aika, se pitkä ompi.
Teimme (nyt jo) perinteeksi muodostuneen X paikan huiputuksen Oran kanssa eilen (22.07.2017). Tämähän on siis kolmas vuosi putkeen kun Anu käypi toteamassa ettei ne kanssaihmiset scheibaa puhu, vaan ihan tosi, onhan ne pohjoiset maisemat jotain ihan muuta kuin läpipääsemättömät savolaiset metiköt (mutta note to self: kyllähän ne investointina paremmin tuottaa kuin kivirakka täällä..). Vuonna 2015 tuli koettua Levin laki, 2016 käytiin Oran kanssa Kätkä tarkistamassa (linkki) ja nyt kun sattui omaa aikaa siunaantumaan niin otettiin suuntamiksi Sompion luonnonpuosto ja Pyhä-Nattasen laki.
Reissuun valmistauduttiin siten että ostettiin kaupasta: 4kpl energiapatukoita, energiajuomatiivistettä, Hullun Tuhti-makkaraa paketti ja 4kpl lihapiirakoita. Takaisin toimme kaikki muut paitsi makkarat. Juomiseen sotkettiin noin desin verran juomatiivistettä. Kaikkiaan aika hyvin pärjää näillä reissuilla kun on juomapuoli varmistettu, kaikki muu onkin ekstraa.
Koiran kanssa liikkumiseen tuli hommattua tuossa keväällä ns. juoksuvyö (ks. linkki jos kiinnostaa enemmän) ja joustollinen hihna, niin ei tunnu nuo mahdolliset nykyt iha niin terävinä selässä. Saa molemmat kädetkin tasapainoa avustamaan haasteellisemmissa ryteiköissä. Vyössä on myös muutama tasku tärkeimmille itemeille sekä pirukseen näppärä paikka juomapullolle.
Lähdettiin siten liikkeelle että oltiin siinä noin 08:30 luontopolun lähtöpisteessä. Siinä sai jo useampaan otteeseen rukoilla ettei ole auton jouset paskelina vimosten kilometrien kohdalla – hitusen passaisi puolestani lanaa käydä näyttämässä tuolle tielle. Kopastiin siinä sanoa aamutervehdykset myös muutamalle porolle. Oli niillä vaan sarvet kokoa saaneet
Aamutervehdys poroilta 22.07.2017
Onneksi sentäs näytti sille että merkittävin osa auton osasista oli vielä mukana matkassa. Auto parkkiin, koira hihnaan ja lenkkarit kohden merkittyä reittiä. Ja sehän meni juurikin niin, että heti kättelyssä oli sitten kengät läpimärät :D. Nuija voisi laittaa vaellussaappaat tai hankkia vaellukseen soveltuvat kevyemmät kalossit seuraavaa kertaa varten. Täällä ei vaan nämä maastot kuivu ***kele koskaan.
Eräjätkän Ora Nattasilla 22072017
Kengät märkinä matka jatkuu kohden ensimmäistä välietappia – Laavua. Matkaa pikkupolkua pitkin tuli noin 2km, mutta eihän sitä kermaperseet kyllä jääneet vielä siihen aamupalaa nauttimaan, oli sitä sen verran verenimijää lyöttäytynyt seuraan ettei millään pidempään tohtinut jäärä raatailemmaan.
Toiset 2km, ja olisimme saavuttaneet määränpäämme. No onneksi maasto muuttui jo kuivemmaksi. Päästiin testaamaan koiran ja ohjaajan yhteistyötä edetessämme aivan hitonmoista kiveikkoa kohden määränpäätämme :D. Täytyy myöntää, sitä oli toisaalta 10v:n tyylisesti innoissaan kivien päältä hyppelystä, mutta sen pienen 5% ajasta se keski-ikäinen paskakuntoinen ja yhden lapsen äiti mietti että entäs jos tässä tulee se pieni harha-askel otettua… Tai että kuinkas hyvin ne märät lenkkarit pitääkään kitkaa 😀
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Eipä siinä mitä, sopivasti tauottaen ja kolme askelta eteenpäin miettien niin päästiin huipulle. Olihan se makia paikka, vaikka toisaalta pilvinen taivas, +9C ja hervoton tuuli niin ei sitä tälläkään laella päässyt kuuma yllättämään.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Paistettiin autiotuvan kaminassa makkarat ja kuvut täynnä jatkettiin matkaa perimätieton mukaan helpompaa reittiä :D. Niinhän sitä luulisi että tuollaisissa paikoissa ei muuta olekaan kuin sinä, minä, luonto ja jylhyys… Niin ei mennyt 10 minuuttia kun oli jo populaa paikalla enemmän kuin k-kaupan kassalla. Ora teki tuttavuutta kaikkian kanssa, ihmiskammoinen omistaja luikki mahdollisimman nopeasti rauhallisimmille vesille :D. ns. ”missään ei ole hyvä”.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Kyllähän se oli erilailla jännää mennäkin sitten alaspäin ”tunturipurossa” kävellen ja nelivetoavustimen pitäessä tahtia yllä. Ei passaa jalan painaa tuolla jos meinaa pystyssä pysyä :D.
Virhe
Videota ei löydy.
Kaikenkaikkiaan laatureissu, ei sattunut haavereita, mikään masiina ei hajonna ja kotona maistui oikein useamman tunnin tirsat. Kyllä passaa Oran kanssa reissua tehdä, hyvin se osaa myös eleillään kertoa mistä lähti linnut liikkeelle ja missä voisi olla jotain riistankaltaista tutkittavaa. Selkeästi paloa olisi ollut lähteä kierrokselle, mutta maltamma nyt vielä 20.08. asti että linkku aukeaa. Josko sitä olisi niin paljon jo paineita että hakulenkeissä alkaisi näkymään aikuistumisen merkkejä.
Että näyttelyissä voisi kikkailla vähän sillä missä luokassa koiraa esittää? Niin allekirjoittaneesta ainakin joskus tuntuu pettymyksen syvimmissä vesissä uiskennellessa. Koska alakuloa ja mussuttaminen on perseestä, niin katsotaan mitä data-kristallipallo asiasta sanoo. Eli Kennelliiton jalostustietokannasta näyttelytilastot eläinten syntymävuoden mukaan selville ja analyysin tekoon!
Ja oheiselle se sitten näyttää, syntymävuoden mukaan lajiteltuna. Lukijaa pyydetään huomioimaan että erityisesti vuonna 2015 ja 2016 syntyneillä on vielä mahdollisuuksia esiintyä lähestulkoon missä tahansa luokassa jos käyttötulos/valionarvoja* alkaa olemaan plakkarissa. Vanhemmilla koirilla tilastot ovat pitävämpiä ja vähemmän alttiita muutoksille…
* (no OK, ei yhtään muotovaliota ole näissä ikäluokissa 14.07.2017 tilastoperkuun perusteella)
Näyttelytilastoanalyysi itäsiperianlaikojen syntymävuoden 2011-2016 perusteella 14.07.2017 tilastoista
Summa summarum: Valioluokassa on helppo saada ERI (nonni, toivottavasti lukija ymmärsi äskeisen vitsin)… [niin, valioluokkaan pääsevät vain muotovaliot, jotka ovat keränneet sen 3 SERTiä ja käyttötuloksen, ks. lisää täältä]. Muissa tapauksissa näyttäisi tilastojen valossa sille että hieman helpompaa on saada ERI-arvostelu käyttöluokissa kuin avoimessa luokassa. Nuorten koirien osalta selkeää kaavamaisuutta arvostelussa ei näyttäisi olevan, vanhempien koirien osalta raati suosittelee ehdottomasti käyttötuloksen hakemista ja sitten näyttelyyn viemistä.
Noin niinkuin tilastojen varjossa. Kannattaa siellä esiintymiskokemusta käydä hakemassa jo hieman aikaisemminkin. Eikä se noin 50% todennäköisyys nyt ihan huono ole ilman käyttökoetulostakaan :D.
Morjenttesta pöytään! Nyt on taas sellainen tekninen vimpain työn alla ettei tosikaan. Niihän sitä siis voisi luulla että sole ku iskeä setelit kauppiaan karvaiseen kouraan ja alkaa kyyläämään metsän elukoiden liikkeitä.
Ehei, ei se nyt ihan niin heleppoa ole :D. Riistakamera itsessään on päässyt keräämään pölyä kaapin päällä kaiken muun ”akuutimman” tekemisen takia, mutta sadepäivien tuoksinnassa muistui että olishan se tuokin viritettävä toimintaan että pääsee mehtuuhommiin sujuvasti syksymmällä. Ainoa mitä kameralla kerettiin tehdä sen jälkeen kun se joulupukilta kiristettiin oli että toimii – koiratarhan kupeeseen ja muistikortti kiinni.
Tavoitteena kuitenkin että hitusen pitempään matkaan kamera vietäisiin, ja sehän tarkoittaa mm. 1) Dataliittymän, 2) WiFi-muistikortin 3) Lisäakun ja ehkä myös 4) Luvan maanomistajalta käydä virittelemässä kuvauspaikka luvallisesti metikköön (joo, aikamme pimeää suihkukuvausta ”testimielessä” jäi noin 5s). Jos nyt jostain tekee mieli luistaa niin tuossa kohdassa 4:hän se saattaisi käydä mielessä, mutta pitemmässä juoksussa lie siihenkin voisi vähän panostaa. Oikein mukavat tyypit saattaa selvitä metikön kameroittamisesta juhla mokalla ja pullolla terävää, mulgummat jätkät joutuu ostamaan oman tiluksen että pääsevät salakuvailemaan metsän elukoita/muita jänkhien raggareita. (Kieltämättä, kyllähän sitä tovin yritin ehtiä omaa mehtätilusta…).
Muluggu tai ei, niin tätähän tässä joutaa nyt selvitellä ihan omalla sivullaan kun koirahommissa on pientä taukoa. Perushumppa pyörii omalla tahdillaan – lenkkiä pyörällä ja ilman sekä pennun peruskoulutusta, elokuun 20:s linkku aukeaa ja sitten ei taas jouda joutavia värkkäämään :).
Sodankylään saapui Erämiesten avittamana Konekarhu Jokke. Eihän se mieli malttanut millään olla käyttämättä ”koirien huvipuistoreissulla” Eräjätkän Oraa ja Väärtiä kun näin lähellä järjestävät tapahtumaa.
Eihän sieltä mittään diplomeita tullut, mutta kyllä sitä toivoa vahvistettiin että metässä saattaa koiralla olla haukussa melkeimpä mitä vain 😀 (väliltä orava-karhu).
Oran kunniaksi lausuttakoon että kevyesti se vaan liikkuu, ja toisaalta että saipi suoriltaan jättää touhuamaan itsekseen, ei tullut selän taakse räksyttämään. Toki diplomihommia varten koiran tulisi lähempää haukkua konekarhua, mutta näillä selkosilla emme pidä pahana että koira jättää hieman ampumatilaakin elukkaan.
Toinen hieno havainto oli, että hieman sitä paimentamisen tuntua oli myös ”karhun” osalta. Nyt tarvitisi siis enää päästä live-tilanteeseen toteamaan toimintakyky myös karhulle.
Ja note to self: en minä ainakaan erottanut äänestä että Ora pistäisi eri tavalla haukkuen karhulle kuin hirvelle.
Käytiimpä vielä kun HALAVALLA sai toisenkin kerran illemmasta koirain kanssa karhulla (väliä yli 6h testauksilla). Orahan otti sitten jo ihan leikin kannalta homman :D. Toisekseen taisi olla päivän marginaalisemmassa osassa koiran omistaja jolla luotto 110% hurttaansa (eli ns. kuuluisat viimeiset luotot….), eli koira irti vaan suoriltaan (uusijoille ei btw tehty verijäljen seuraamista). Ja tuli muuten kutsusta pois, hyvä Ora!!
Kyllä omistajana täytyy olla kohtuullisen tyytyväinen näihinkin koiran näyttöihin. Hyvä että koira tykkäsi tekemisestä. Ja jälleen kerran armottomat pahoittelut taustakommentaattoreiden puolesta, ilta taisi olla jo aika pitkällä…
ps. noin 1:57min kohdalla Ora näyttää kunnon mallia joustosta :D. Ihan ei videon loppuun keretty saamaan koiran kiinniottoa, se oli kyllä kirsikka kakun päällä :D.
Karhunvartijan blogi / kennel Bear Caliber 