Laikat karhujahdissa Savukoskella – hikeä ja epätoivon kyyneliä, tunteita ja jalkahien tuoksua, toimittajia ja (jälleen kerran) rikkoutuneita renkaita

Tulppion reissukertomus 31.08.2018 – 7.9.2018

Kädessä kuppi höyryävän kuumaa cappuccinoa ja puolison paistamien köyhien ritareiden tuoksun huumatessa tip top puhtaassa keittiössämme on aika jälleen kerran koota yhteen ajatuksenvirtaa erinomaiselta kesälomareissultamme… (luithan äskeisen joko Folke West:n tai David Attenboroughn ääntämystä matkien? Ja keittiössä muuten haisee viikon vanhat tiskivedet. Pöydällekin juuri ja juuri tietokone mahtui kun työnsi kuution verran tavaraa lattialle. Koiratkin otettiin sisälle piereskelemään, ovathan kuitenkin kovan työviikon tehneet joten ovat pienen luksuksensa ansainneet, mutta ei tätä kyllä millään ilveellä köyhien ritareiden rasvankäry peitä). Vuan asiaan! 

Se on nimittäin Vuoden odotetuin viikko kerrottavana läpi! Jo viikkoa ennen itse reissua Anu kävi tietämässä Inarin KV-hirvenhaukkukokeiden yhteydessä paikallisten karhujen painia 100m etäisyydeltä. Sanotaanko että siinäpä vasta sellainen näky jolla sai melkein pienen ilopissan tirautettua (olisi saattanut olla pieni jännäkaki jos ei olisi ollut Toyotan maasturin pellit ympärillä). Ja ei muuten helpottanut kesälomapainetta, mahdollisesti lisäsi metsillepääsytarvetta muutamalla potenssilla.

Etukäteisvalmistelut: Koirille on tavoitteellisesti pyritty saamaan kohtuu hyvä peruskunto ennen metsästyskauden alkua. Potkupyörä on saanut reilusti kyytiä kahden itäsiperianlaikan vetäessä omistajaansa pitkin Sodankylän raittia. Tältä osin siis oltiin aikaisempaa vuotta paremmilla pohjilla liikenteessä. Ohjaajien kuntohan oli aikalailla juuri se mihin se jätettiin joulukuun alussa…Mutta eikös se yleensä ulkoisessa habituksessa näy kellä on parhaimmat koirat? Vähän elintasopullistumaa ja silmäpusseja, niistä tietää kun on omistajalla hyvähakunen ja sitkas koira, eikös se näin mene? (toimittajan huomio, ainakin Anulla elintasopullistuma on hankittu siksi että muija rakastaa syödä ja silmäpussit tulee töissä lomaan tarvittavien tuntien sisäänteosta…)

Lähtö: Joten näillä tunteilla ja mitättömillä ennakkovalmisteluilla pakkauksen suhteen lähdettiin kohden Savukosken Tulppiota ajelemmaan heti Anun irtaannuttua töistä torstaina 30.8.2018. Pakkaus suoritettiin oikaisemalla oikea käsi kohden pöytää/sohvaa ja vetämällä kaikki mitä siihen oli nosteltu pussiloihin ja kassiloihin ja suorinta reittiä autoihin. Koirat tungettiin Jeepin perrään, kun ei enään wolkkariin mittään mahtuna. Edellispäivän 450€ Prisma-reissu ”ihan vain viikon ruokatarpeet” -asenteella tuntui vielä kohtuu kipeänä muistona kupeessa, joten sitä vain sormet ristissä toivoi että ne oleellisimmat asiat kuten puukko ja kirves olisivat edes matkassa. Eikä aseestakaan panoksineen varmasti haittaa olisi noin niinkuin pyyntihommissa. Kaikki muuhan on jo sitten ekstraa ja luksusta. 

Tulppion tietämille saavuttiin iltakähmässä, jolloin lähdettiinkin heti alkuhuumassa iskemään laavua pystyyn ja etsimään tulistelupuita. Kelihän oli juuri niin kurja kuin nyt voisi toivoa, eli vettä vihmoi koko illan. Onneksi tarvinnut siinä kovin kauaa raikkaassa syysilmassa yksikseen olla, vaan @lottimika (Mika Virtanen):han se jo ilmaantui tulille raatille, ja olihan sillä kamraatkin mukana, vaan nimimuisti kun on mikä on niin sanotaan vaan että pirun mukava veikko jostain Rovaniemen suuntamilta. Varmaan saamamiehiä hänkin. Virtanenhan se oli jo edeltävällä viikolla plotinajokoiransa Alpin kanssa olluna eräksi päättyneessä karhunmehtuussa, joten meidän tuurikiintiöt näiltä osin alkoivat olla kulutettu loppuun jo ennenkuin alkuun edes päästiin :D. Vaan hieno suoritus Alpilta, siitä se ura urkenee. Ja urut, on ne pirulauta kovaäänisiä koiria jahdissa, jeesus. Siinä kun yön pimeinä hetkinä plotin ääni horisontista kajahtaisi niin jo sitä eppäilisi jossain kummitusleffassa olevansa ja taas pieni jännäkaki pöksyissä.

Tulppio 2018 ulkoilmamajoitus
Laavulla ompi tunnelmaa, niin pitkään kun tulet riittävät. Tulipahan Anunkin koettua tämä majoitusmuoto, sadekkaan paljoa haitannut.

31.08.2018 Löysät pois ja Väärtin haukut hirvelle

Siinäpä ei paljoa tarvinnut unta pitkittää kun Yle Puhe ja parhaimmat juhannuslähetykset vuodelta keppi ja kivi olivat pitäneet seuraa jo riittävästi. Ensikertalaiselle laavukokemus oli kaksijakoinen, toisaalta aivan pirun hyvä systeemi, yksinkertainen pystyttää, tuuletus pelaa ja lämpöä riittää – ja riittää juuri sen verran kun tulia piettää. Eli jossain aamukahden aikoihin kun puolisko ilmoitti että sinulla on btw kusihätä (ja samalla voisi lisätä puita) niin ei se auttanut kuin ulostautua makuupussista ja tehdä töitä käskettyä. Muuten ihan hyvä, paitsi että tunnin se viritelmä kesti ennenkuin sammui sitten kokonaan… Ensi kerralla toteutukseen hieman tarkkuutta. Aamusumpit ja pikapuurot leipäviimeistelyllä vihmovassa aamukasteessa ja eikun metsään. Oran kanssa lähdettiin asentopaikan maisemia ihmettelemmään, Toni lähti Väärtin kanssa viereiseen maastoon. Oran kanssa sadekelin reissusta ei jäänyt jälkipolville muuta kerrottavaa kuin se että kun koira on 2m etäisyydellä ohjaajasta niin varmasti saapi porotokan läpi kävellä – tuli tämäkin testattua. Ja vielä porot aattelivat testata teorian toimivuutta seuraamalla meitä satakunta metriä 50m etäisyydellä. Väärti sen sijaan teki nasakat työt heti alkuun hirvelle, kaikkiaan 140min haukkuaikaa ja reippaan kilometrin karkon otti kiinni ennenkuin työskentely päättyi omien jälkien kanssa sotkeentumiseen. Ja toisaalta, eipä tässä nyt hirveä oltu etsimässä, joten hyvä kun ei ittiään heti alkuun väsyttänytkään. Mutta olihan tuota ilo kuunnella, makiata haukkutiheyttä tuo Väärti pitää ja näyttäisi olevan aika pätevät vinkeet tuohon pysäyttämiseenkin.

Mehtähommien jälkeen saapui myös pitkänmatkalainen, Karvosen Mikakin alueelle, olihan tuo jo lähemmäs 22h tehnyt matkaakin Yli-Iistä Savukoskelle. Sole aina niin sanottua että matkanteko olisi niin suoraviivaista kun Karvosen Mika lähtee liikenteeseen :D. Peuran Hannukin, Mikan majoitustoveri oli jo tulluna kohteeseen, joten se sitten olluna enää kuin alkaa etsimään hyvää lokaatiota asuntovaunulle. Yleensä siellä saisi muutama risu olla että pienet kynsitulet saadaan makkaranlämmitykseen tehtyä. Ja vihoin sellainenkin löytyi, ja eikun vatupassilla vaunua vaateriin. Siinä olluna akat ennää kuin tiellä kun miehet alkoivat työstämään…. niin vaunua. Ja johan tuo kelikin parani illan yöksi muuttuessa, oli se vaan makiata vaaran kuppeelta seurata kun aurinko laski tuntureiden taakse.

Anu intopinkeenä Väärtin kanssa Tulppio 2018
Eräjorma koetti tätä Selfie-hommaa, Väärti ei innostunut yhtälailla
Anu ja Ora-prinsessa Tulppio 2018
Eräjorman paras kamu (ja ainoa)
Toni ja Ora Tulppio 2018
Prinsessa hakemassa huomiota
Toni ja Ora Tulppio 2018
Prinsessa saanut Toninkin pikkurillin ympärille
31.8.2018 majoitus Karvosen Mikan asuntovaunussa
31.8.2018 majoitus Karvosen Mikan asuntovaunussa, Lapin luonto näyttää parastaan. Kuvassa myös renkaat, joista ei ollut mitään hyötyä 😀

 

01.09.2018 Sumpit haltuun & hakutreeniä & persaus paljaana ja kuola poskella

Aamukahvit Tulppio 2018 nokipannu
Sitä kun ensimmäistä kertaa 32w:nä tekasee kahvit ihan itse nokipannulla… Ja viskoo ensimmäisen satsin tantereeseen polttaen samalla kätensä nuotiolla. Siinä on sitä tunnelmaa ja oppimiskokemusta 😀

Jo vain, lauantaina jälleen heti aamutuimasta metsän puolelle. Maasto vaihtui, mutta kerrottavaa jäi siitä reissusta vielä edellistä vähemmän jälkipolville. Itse asiassa niin vähän, että kun tätä pari päivää myöhemmin kirjoittelee, niin pelkkää tyhjää lyöpi pää. Eikun niin, hakuahan sitä treenattiin Oran kanssa. Eli hyvännäköinen mehtäautotien pätkä, koira ulos ja ristikkolehti käteen. Oran kanssa kun liikutaan metsässä niin saisi vähän etäämmälle hakua tehdä, niin muistuteltiimpa sitten taas peruasioita. Aina kun Ora oli sopivalla etäisyydellä alueen katsonut (noin 0.5km linnuntietä etäisyys ja molempiin ilmansuuntiin) niin siirryttiin kilometri ja eikun uudestaan. Tätä tehtiin kolme-neljä kertaa kun jo haukku pamahti ilmoille. Siinäpä sitten lenkkarit jalassa takki auki ja irtokarkit hampaiden välissä tietämään mitä haukkuu kun niin paikallaan on. Ja kyllä, tosi hyvä orava-haukku. Eipä siinä, sitä vartenhan laikat on tarkoitettu.. 😀 Vielä käytiin jalkapatikassa yksi aapa tietämässä, mutta ei sieltä käteen jäänyt muuta kuin raikasta ilmaa.

Väärtin kanssa tehtiin myös hakutreeniä samalla ajatuksella, koira autosta ulos ja itselle ajastin juoksemaan. Vielähän tuo pennulla on pientä autolta irtaantuminen ilman omistajaa, mutta niin se vain Orallakin aikanaan taisi olla lähemmäs 3h ennen kuin oli niin tylsää että autolta lähti (onneksi oli muuten villasukkakutimet silloin mukana, olisi saattanut tulla lämpimät rukkaset koirasta jos ei olisi ollut omistajalla muuta tekemistä kuin koiraa huurteisen ikkunan läpi vahdata). Kävi siinä treenin aikana niinkin että Tonin lähdettyä jalkapatikkaan saattoi Anulla käydä perinteiset ja sammua auton penkille. Aina yhtä kiitollisena ukolleen joka sitten toki kuvasi tämän kuola poskella -tilanteen jälkipolville talteen. Kuin myös ”Anu pyllistämässä karhuille” -tilannekomiikkapläjäyksen. Muista, et sinä koskaan oikeasti yksin ole tuolla metsässä, varmista siis selustasi kun käyt kyykkypissalla..

Illasta saapuivat seurueen viimeisetkin jäsenet pelipaikoille (Teijo Karvonen, Pekka Nikola, Henri Möttönen, Aki Karvonen, Harri K., Harri V. ja Joni Lehtikangas), ja taisi siinä hieman ilta venyä kun strategiaa punottiin yhteen. Majoittuminen olikin sitten tästä eteenpäin Tulppion majoilla, ja ai että sitä jo odottikin että pääsi käymään mm. suihkussa. Siinä alkoi olemaan aromit jo aika messevät kaksi päivää ulkosella rymyttyään. 

02.09.2018 Toimivan tutkan kaiho ja lentävä näätä

Sunnuntaina lähdettiinkin sitten ratsaamaan aluetta hieman suunnitelmallisemmin, eli jokaiselle löytyi oma pala onnea koluta koiriensa kanssa. Itse sain/otin alueen missä matkaa tuli lähemmäksi kymmenen kilometriä taivaltaa vaaralle ja takaisin. Onneksi maisemat olivat makiat eikä eteneminenkään pelkkää risukkoa, joten mikäs siinä. Ei matka tapa, mutta se nopeus -sääntö pätee näissäkin hommissa, joten sopivasti tauottamalla tuostakin reissusta selvisi. Kenttiähän tuolla ei tietenkään ollut yhtään, ja heti alkuun kun Trackerilla alkoi tulemaan ”et ole kirjautunut”-haista paskaa ja tutka ei antanut minkäänlaista paikkatietoa niin johan sitä alkoi huumori loppumaan tekniikkaorientoituneelta. Puoli tuntia siinä värkättiin supran kanssa ja eihän siitä tullut sen kummosempaa. Sitten ei auttanut kuin luottaa siihen että kyllä tämä koira kotia ossaa, joten eikun menoksi. Onneksi kahden kilsan päästä päästiin sen verran kentille että näki ainakin hetkittäin missä koira meni. Taipaleen puolessa välissä oli jo hetki kun piti tehdä jälleen kerran ramboliikkeitä sillä seurauksella että virtalähteen usb-piuha tarttui kiväärin kiikariin (jonka huomasin muuten vasta aika paljon myöhemmin..). Ora alkoi karvat pystyssä haukkumaan aukkoon, missä pientä pusikkoa. Meikä kivääri tanassa ja lähestulkoon pökäle pöksyssä tapailin jo varmistinta pois että saatana mitenkä se noin lähelle pääsi karhu yllättämmään. Ja mikäs se sieltä sitten tulikaan.. No jonkin toisen hirmusen mukava jämpti :D. Tulipa taas todettua että onneksi ei ole mikään tappelijasielu tuo Ora vasta kuin sitten kun muut koirat tulevat oman isännän luo taputeltavaksi, sitten alkaa mustasukkaisuuskohtaus ja pitäisi hammasta tarjota tuntemattomalle. Eikun Oran pannasta ote ja kymmenkunta metriä eteenpäin. Jämyn jatkaessa tietämätöntä taivaltaan Oran kanssa jatkettiin toiseen suuntaan ja siitäkin episodin poikasesta selvittiin naarmuitta. Muutaman kilometrin päästä jälleen kerran todettua, että harvemmin sitä näillä meidän koirilla tutkaa edes tarviaa, mutta silloin kun sitä ihan oikeasti kaipaa on kun haukku raikaa. Ora alkaa paukutti haukkumaan parin sadan metrin päästä Anusta takaisinpäin tultaessa. Anuhan otti siinä ennätysnopean polviasennon ja jäi odottelemaan että hyvällä tuurilla otso sieltä lompsaisi luodin eteen. No kilin kellit, paikallaan haukkuu noin 5min koira, ennenkuin lähtee hakemaan omistajaansa. ”Alahan tulla nyt sieltä suon mättään päältä makkaamasta perkele ampumaan tuo…” Eikun reppu selkään ja koiran perässä kahtomaan mikä on homman nimi. Koira merkkaa puun ja eikun kiikarin läpi katselemmaan mikä oli kohde. ”Jaa, näädänkö sie löysitkin, hyvä homma” ja Anu laskee aseen alas. Ja samalla akkateeri lähtee lentoon puusta, joten olemme tehneet merkittävän uuden lajilöydön, lentävän näädän… Anu saattaa käydä tarkastuttamassa näkönsä pikimmiten :D. Hieno haukku tälläkin kertaa, näyttää sille että Orasta on kuoriutumassa kovaa vauhtia lintukoira (Inarin KV-kokeissa parikin napakkaa lintuhaukkua, ei ehkä siinä hetkessä hypitty riemusta ohjaajan puolelta). 

Toni käyskenteli hieman lyhyemmän päivän Väärtin kanssa viereisessä vaarassa, muutamia hyviä jälestyksiä teki koira, mutta jäi toteamatta mitä maastossa oli kun kenttien uupuessa hävisi myös tieto koirasta. Vaan onneksi tuokin osasi tulla omia jälkiään takaisin sekä otti risteävän ohjaajan jäljen haltuun. 

03.09.2018 Eräjorma 2018 & Tutkien huoltoa ja varastojen täydentämistä – lisää makkaraa & Samppanjaa ja Kaviaaria? 

Maanantaina Karvos-Mikaa tulossa haastattelemmaan aivan Bulgariasta asti toimittaja. Tästä ja Tonin tulkkaus-keikasta johtuen lähdettiin koirien kanssa jo aamuviideltä ratsaamaan aluetta suunnitelmana että Anu kävelee sen Oran kanssa läpi ja Väärti sai treenata hakua Tonin kanssa autolla. Maisemat olivat jälleen kerran niin makiat ettei olisi pois tohtinut lähteäkkään, vaan kun tiesi että tälle päivälle oli hieman aikatauluakin, niin matkaa piti taittaa.

Törmäojankurun maisemia Tulppio 2.9.2018
Törmäojan kurun maisemia 3.9.2018 Tulppio, Savukoski
Eräjätkän Ora 2.9.2018 Tulppio
Eräjätkän Ora 3.9.2018 Tulppio, Savukoski

Lisäksi oli tiedossa että päivästä on tulossa viikon kuumin, joten koiratkin tuli saada ajoissa pois metsästä. Noin kilometri ennen autoa Ora nappasi todennäköisesti edellispäivänä löydetyn hirven hajut ja sinkoi metsään, missä alkoi parin-kolmensadan metrin päässä haukku raikamaan. Jälleen kerran tutka oli heittänyt pelittämästä kolme varttia aikaisemmin, joten tarkkaa paikkatietoa ei saanut. Haukku oli kuitenkin makia napakkaa ja välillä tuntui että jokin siinä olisi hieman liikahdellut. Anuhan se oli taas syöksynyt polviasentoon (ensin kierähtämällä leffatyyliin tieltä aukon puolelle kunnon Rambona ja koska aivan hiton kuuma niin puolet vaatteistakin lähti aika nopiaan); ”kyllä nyt alkaa karhua kaatumaan”…. Koska tutka ei antanut mitään paikkatietoa, niin laitettiin Väärti toimivan tutkan kanssa samalle haukulle menemään. Outoa oli se ettei Väärti sitten ääntä avannut, ja samalla Ora lähti hakemaan ampujata paikalla. Eihän siinä sitten kuin munat vaahdossa ravata kahtomaan mikä oli homman nimi. Anu sotkeentui sen verran hirven jälkiin että oikein tosissaan vittuuntuneena lähti viemään koiria mahdolliseen karkkosuuntaan ”EI NÄITÄ PERKELE KESKEN JÄTETÄ, VITTUSAATANA”. Hetkellisessä raivon puuskassa Anu siis lähti etenemään sinne minne Väärti oli jolkotellut haukkupaikalta (eikä noteerannut tässä vaiheessa Oran hyppimistä puuta vasten etäämmällä). Aivan perkeleellistä rääseikköä kyynärpäät edellä sai taivaltaa jonkin aikaa Väärtin kanssa ennenkuin Anu sattui katsomaan puhelinta ja viestiä ”Ora se täällä tikkaa merkkaa” (Toni oli valunut kanssa haukkupaikalle meidän jälkeen). Ja eilisiä jälkiä nämä hirven jäljet… Voi kuulkaa kuinka siinä voi taas Eräjorma2018 mennä pieneksi kun kironnut jo valmiiksi kaikki koirat ihan paskoiksi ja mitääntekemättömiksi. Eli Oralle makia lintuhaukku taas, toki laji hitusen väärä ja Väärtille eilisten jälkien jälestämistä pienen lenkin verran.

Eihän siinä, loppupäivä annettiin koirille lepoa ja Toni siirtyi tulkkaushommiin Karvos-Mikalle ja toimittajaduolle. Tässä välissä oli hyvä pestä pyykkiä ja vetää pää täyteen.. unta. Eihän sitä kuunaan niin hyvin nuku muualla kuin omassa sängyssään kotona, joten pientä univajetta on syytä tosimetsästäjien paikata kaikissa mahdollisissa väleissä. Ja ai että, olipa se vaan parasta ikinä kun sai puhtaat ja kuivat sukat vetäistä jalkaan pesu/kuivaus -tuokion jälkeen. ps. Jo tässä vaiheessa Tonken mehtävikingit tuoksuivat kuolemalle, ja useampaan otteeseen meinasi oksu irrota varomattomalta joka sattui niiden läheisyydessä hengittämään. Siinä ei paljoa kynttilällä polttelut enää auttaneet…

Kynttilät saappaissa Tulppio 2018
Miten olisi pieni romanttinen kynttiläillallinen? (ps. kissanhiekka saappaissa aivan helekutin hyvä keksintö!)
Toimittajat Tulppiossa I 3.9.2018
Toimittajia Bulgarialaisesta mediatalosta tietämässä erityisesti Karvos-Mikaa, mehän tungettiin toki mukaan … Siinä saattoi tulla länkytettyä englanniksi itse kukin, saa nähdä mitä perästä kuuluu. Ja mikä se koiratutkan oikea englanninkielinen määritelmä olikaan 😀
Toimittajat Tulppiossa II 3.9.2018
Onneksi on koirat jotka osasi käyttäytyä tarvittavan 5-minuuttisen

Toimittajien tulkkausnakin jälkeen lähdettiin kiireen vilkkaan kohden Savukoskea kaupan tyhjennykseen ja porontaljojen etsintään. Samalla alettiin selvittelemmään kohtuullisella tarmolla tutkien ongelmia. Iso hatunnosto Trackerin suuntaan, siellä Sirviön Heikki konsultoi toimistoaikojen ulkopuolella ja saatiin pientä hätäensiapua supran toimintaan heti kättelyssä. Lupasivat myös seurata tekniikkanikkarit tulevien päivien dataliikennettä jos löytäisivät jonkin selkeän syyn epämääräiselle laitteen värkkäämiselle. Sehän on selvä että noilla kentättömillä alueilla ei nuo laitteet toimi niin hyvin kuin kehä III:lla, vaan kun erikoista oli että samoissa maissa samoilla liittymillä kaikilla muilla trackerin tutkilla tuli tietoa paitsi tuolla Oran supralla (seuraavaan päivään mennessä olivat insinöörit löytäneet selityksen miksi tutka tippuu kentiltä, kuulemma se koitti tehdä sim-kortin vaihtoa aina kun tipahti kentiltä… tätä pitää vähän tarkemmin katsoa ja siksi kutsu huoltoon hetimmiten tuli tutkalle. Vaikka aika nopsakinttuja ollaankin niin ei myö kuitenkaan ihan kesken hakulenkin olla pikkumeisselillä sim-korttia vaihtelemassa :D). 

Illan päälle lähdettiin toimittajia tietämään koko lössillä, ja kyllähän saivat varmasti enemmän kuin pyysivätkään suomalaisesta metsästäjäpoppoosta. Tekastiin siinä samalla Tonin kesällä kalastamista kaloista loimulohet vieraille ja ihasteltiin paikallisen poromiehen kokoamaa telttamajoitusta ulkomaan vieraille. Virtas-Mikan synttärisumpit ja pullat sekä makia auringonlasku, tähdet ja kirkkaan taivaan kuu sekä revontulet kattona, voiko parempaa PR:ää harrastukselle ollakkaan?

Eräjorma kokkaa I
Loimulohet tuloillaan, ja oli muuten herkkua
Eräjorma kokkaa II
Eräjorman kokkausmetodit luonnon helmassa, siinä tulivat Kokki Kolmoset jotain puimaan tuosta kirveen oikeaoppisesta käsittelystä
Loimulohet Virtas-Mika Tulppio 2018
Virtas-Mika ja analyyttinen ilme #loimulohi #ihanitseveisteltiinkirveellälauta
Virtas-Mika ja eräjorma2018 loimuttamassa lohta Tulppio
Virtasen Mika ja joku paikallinen eräjorma. Mahdollinen indikaatio kaljan juonnista on kyllä väärä, jonkun muun on…
Virtas-Mika, synttärisankari Tulppio 2018
Porukalla onniteltiin myös Virtas-Mikaa mailien täyttymisestä, oli vaan makiat pullat kaupan täti loihtina. Ja ae että se oli kaunista kun T.K. toimi esilaulajana syntymäpäivälaulussa <3. Varsinkin se osa kun pitäisi laulaa ”…sinulle RAKKAIN…” niin ainoastaan Teijolla oli pokkaa vetää tämä  tarvittavalla tunteella, muut alkoivat hieman ujostelemaan .. 😀

04.09.2018 Raskaan verkostoitumistapahtuman jälkeinen kevyempi harrastuspäivä

Juuri näin, kyllä siinä poikia vähän väsytteli aamutuimasta, joten se meni päivä ”lepopäivän”merkeissä (lue: omistajat lepäävät). Lenkinpoikasena teetätettiin hakutreeniä siten että kaksijalkaset pysyttelivät autossa ja koira saivat tehdä mitä halusivat. Siinä kävikin niin että nostivat elukan likeltä, mutta että minkä niin ensimmäinen vihje on tämä: Ora jättää kohtuu nopsaliikkeisen leikin kesken puolen kilometrin jälkeen ja Väärtikin sitten aikanaan muutaman ojanylityksen jälkeen. Jäljet tarkkomalla selvisi että toiselle alkaa olemaan paremmin iskostunut ettei poroja ajeta, toisella on koulutus vielä vähän kesken…Siinä oman aikamme potkiskelimme kiviä ja siirryimme makkaratulille. Taisi vähän joka jätkällä olla kevyempi hakutreenipäivä koirilla, kun yksi vuorostaan laski koiraa irti kun toinen otettiin kiinni. Orakin kävi vielä jonkinmoisen hakulenkin tekemässä, vaan perinteisesti jäi senkin speksit tietämättä tutkan tippuessa kentiltä. Loppupäivä menikin sitten majapaikalla siestan vietossa ja iltasaunassa.

05.09.2018 Sormi persiissä, joko toivoa paremmasta näkyy jo horisontissa?

Keskiviikkokin aloiteltiin napsun verran kevyemmin, eli aamupalaa ja takaisin pötköttelemmään. On se tuo nykyaika ihan tosissaan ”yhdessä koet enemmän”(r) (-slogan by Tracker), sillä sopivilla tietoteknisillä sovelluksilla ja pienellä määrällä valuuttaa pääsee jo aika nätisti kiinni metsästystunnelmaan persettä liikauttamatta.

Eräjorman komentokeskus Tulppio 2018
Trackerin ”yhdessä koet enemmän”. Eli siis muut tekee ja minä koen. On se vaan hieno keksintö, tulee metsästystunnelma liki vaikka sängyssä pötköttää 😀

Pienen selkärangan suoristamisoperaation jälkeen Anu lähti käyttämään Oraa metsässä. Suunnitelmassa oli kiertää rapian 8km lenkki pääosin metsäautoteitä pitkin kävellen ja samalla tarkastella Oran hakuhaluja. Ja koko sen 8km verran tulikin sitten todettua että se olisi ollut sama flexissä koiraa viedä, niin oli onnetonta tekeminen. Ja senhän Ora tietää jo vanhastaa että mitä se tarkoittaa… Eli kenttätuseeraus, por favor! Johan se oli tiedossa pitemmältä aikaa että Ora jättää ruokaa syömättä, varsinkin nappulat. Eli anaalirauhasten suuntaanhan se katse ja sormi tuli taas osoittaa. Eipä siinä paljoa auttanut kuin toteuttaa pienimuotoinen operaatio, onneksi liukkariksi löytyi isännän naamarasva… Ja totisesti, niinhän ne oli molemmat rauhaset täynnä sitä ihtiään. Nyt ei sitten auta muu kuin seurata tilannetta että mihinkä suuntaan kehittyy, koira ei ainakaan näyttänyt habituksellaan merkkejä tulehduksesta, mutta mene ja tiedä aina näiden kanssa. 

Samaan aikaan kun Anu vietti Oran kanssa tyttöjen laatuaikaa, niin Toni ja Väärti kävivät tekemässä pienen treenilenkin. Löytyihän sieltä kohtuutuore ketunpesä, jonnekka väenväkisin tunki ittensä moneen kertaan.

Oli siellä myös todistettavasti lyhyt pikkukarhun haukku, kokoa noin 0.3 yksikköä.

Väärtin karhuhaukku puuhun Tulppio 2018
Kovin on pieneksi menneet nämä karhutkin, ei se ihme ole kun ei löytää meinaa

Samalla toisaalla joukkueen kokeneempi kaarti alkoi jo tekemään lupaavan näköistä työtä, kun Rappe (Trivialis Alokin Rasputin) veteli menemään helekutinmoisen hakutyöskentelyn päätteeksi viivasuoraa tasaisen hitaasti siirtyvää haukkua, mihinkäs muuallekkaan kuin kohden luonnonpuistoa. Se on pikkuisen onnetonta seutua se, kun A) sinne ei mennä ja B) siellä ei todellakaan ole mitään tiestöä, sattuneesta syystä. Ei se mikään tyhmä eläin ollut joka sinne osaisi mennä. Onneksi se suunta saatiin estettyä ja koira sekä elukka paineli toisaalle. Loppujen lopuksi oltiin tilanteessa, missä kello on 15, koira haukkuu elukkaa linnuntietä vajavan 7km päässä lähimmältä tieltä. Välissä pari kolme vaaraa ja jänkää… Se on sitä koiranomistajan onnea se, kun poishan sitä sesseä on mentävä hakemaan. Tehonelikko Pekka, Aki, Henri ja Toni lähti vielä päivän päätteeksi iltaa vasten tietämään koiraa, samalla kun Anu jäi teleoperaattoriksi tavoitteena seurata koiran liikkeitä parempien teleyhteyksien päässä.

Koiranhakureissulle lähdössä Tulppio 2018
Vielä jaksaa jätkiä hymyilyttää. Trivialis Alokinin Rasputin siellä teki sellaisia töitä ettei paremmasta väliä. Ensi kerralla vaan vähän lähemmäksi tietä saatella elukka, ok? Kato kun ei oikein kesäkuntoiset ihmiset mahdottomia jaksaisi…

Hakunelikolla kun ei ollut minkäänlaisia paikkatietoja saatavilla ko. alueella (niin siis oikeastihan Anu nukkui autossa jälleen kerran). Kuiva kesä onneksi pelasti että jängistä pääsi kohtuu suoraan yli sen kummempia kaartelematta, mut ken jänkiä on tallannu tietää ettei sekään kevyttä ole. Jokusen hiki pisaran, kivirakkojen kiertämisen ja parin tauon jälkeen oltiin pisteessä jossa viimisimmän paikkatiedon jälkeen etäisyyttä enää reilu 2km.

Aki ja poroaita Tulppio 2018
”Jahas, se alkaa olemaan aikaa tuosta korkeushyppy-harrastuksesta jo sen verran aikaa että pitänee ehtiä pientä rakoa maanrajasta”
Rapen hakureissua Tulppio 2018 ukot limutauolla
Jaffa se miehen tiellä pitää. Jo joutui yhden kerraston vähentämään, soijaa se sen verran alkoi pukkaamaan itse kullakin
Ukot Rapen hakureissulla 2018, poset kunnossa
Katoppa näitä uusia Dressmanin mainoskasvoja 😀
Poroaitaa alittamassa Tulppio 2018
Jo vain löytyi ihan vanhojen karttaan merkattujen lisäksi uusiakin poroaitoja matkaa taittaessa.

Vielä viiminen puserrus vitullisen vaaran laelle ja oltais suunnitelman mukaisessa paikassa. Kenttiäkin löytyi sen verta että tekstiviestiä sai Anulle laitettua ja kysellä koiran viimeisiä liikkeitä josko olisi tutka tietoja napsutellut. Ja olihan se. ”Tuore” paikkatieto (5min vanha) oli siirtynyt meistä etäämmälle. Koordinaatit tekstiviestissä ja kartalla kertoivat hyvinkin hikistä viimistä puserrusta. Uutta suunnitelmaa laatiessa ei asiaa helpottanut että pimiä alkaa painua päälle ja uuden tekstarin saapuessa Rappe ottanut etäisyyttä lisää. Tässä vaiheessä räkkerikin oli viimein saanut itsensä kirjautumaan livepalveluun ja saimme itse seurata tapahtumia. Kello oli sen verta paljon jotenka päätimme yrittää saada koiraa pois. Ilmaan ampuminen Rapelle tutulla aseella oli tässä vaiheessa ainoa vaihtoehto tavoittaa koiran korvat. (Lapissa etäisyyksien takia tämä on hyvä ja toimiva vaihtoehto opettaa koiralle). Ensin kävi niinkuin arveltiin; Rappe ottaa vauhtia reilusti ja poispäin hakijoista. Kentät katoaa taas välistä tutkasta sekä puhelimista. Ei auta kuin tehdä tulet ja evästellä palumatkaa varten ja odottaa tietoa Anulta. Makkaran paistuessa tulee tekstari että tulossa on, ampukaa vielä kerran ilmaan. No näin tehtiin ja odottamaan. Eihän se toiminut, Rapen tutka kertoo että ei ole tulossa suuntaamme. Realiteetit puntariin ja monot paluu matkalle Jukolan viestien tyyliin. Lippiksien lipat niskan puolelle ja ottalamput otalle, pitkä ja uuvuttava matka autolle edessä ilman koiraa. Todella harmillista jättää kamu yöksi mettään ja ei varmaa tietoa työstettävästä elukasta.

Poronraato Rapen hakureissu 2018
Matkan varrelta löytyi mm. haudattu poronraato ja karhun paskoja niin että kompastua meinasi
Rapen hakureissu karhun päivämakuu 2018
Myös karhun päivämakkuu löytyi maastosta, tunnelma alkoi jo lämpenemmään kulkijoilla
Rapen hakureissu Jukolan viesti Tulppio 2018
Yhtä Jukolan viestiä alkoi olemaan paluumatka
Rapen hakureissu tutkan tarkastelu 2018
Oukitelien kuuluvuus oli testeissä paras, saivat ukot edes hetkittäin Rapen paikkatietoa matkan varrellekin
Rapen hakureissu ukot tuumaustauolla 2018
Ei auttanut ilmaan ampuminenkaan koiran korvien löytymisessä. Taisi singota haukuttavakin tangetin suuntaan koira perässään. Vittu.

Noin 2 km ennen autoa erään vaaran laella ollessamma kentillä seuraamme koiraa hetken, ihan vain toteaksemme että Rappe ei ole koko aikana jättänytkään elukkaa niinkuin luulimme. Tutka kuvasta pystymme päättelemään että paluuperät perkele teki ilmaan ampumisen jälkeen jotka Rappe vielä selvitti yön pimeyden saapuessa ja nyt haukku jatkuu lähes samassa paikassa missä aiemmin. Vielä akkujen vaihto lamppuihin ja menoksi. 

Siinähän vielä iltapuhteina kävi väki tietämässä erilaisilla laitteilla Karvos-Mikan autonrenkaiden päivän kuntoa jossain Sallan perällä. Niin sitä ei tälläkään reissulla vältytty Mikan auton rengasrikolta, ja mikä parasta niin edes mukana olleet vararenkaat eivät tilannetta pelastaneet vaan tiedossa oli päivämutka Sodankylään uutta rengasparia hakemaan. Jos se voi olla vaikiaa, niin se kyllä Mikan tuurilla voi olla. Vaan siinä vasta mies joka ei pienistä murehi 😀

06.09.2018. Koiran kopitusta ja jälkien tunnistusta

Se on jo viikko torstaissa, kun seuraavia peliliikkeitä suunniteltiin. Rappe on ollut koko yön metsässä, joten kohtuu liki olisi ainakin osan porukkata mennä koiraa hakemaan. Onneksi koira oli pysytellyt samoilla hehtaareilla koko yön, joten paikkatietoa oli tarjolla vielä aamustakin. Samalla kun Pekka Henkan kanssa ja Aki lähtivät vastakkaisista ilmansuunnista lähestymään koiraa niin me siirryttiin länsipuolelle ko. aluetta (isäntien eilisten havaintojen perusteella alueella voisi vaikka majaillakin hunajakämmen). Ensin pienimuotoisen säätämisen jälkeen Anu hyppäsi pois autosta ”aivan sama mihin sitä tässä vaiheessa enää jää” -maastoon (oli päivä jo aika pitkällä) Oran kanssa ja Toni siirtyi kilometrin verran etäämmäs Väärtin kanssa. Ora alkoikin jo aika nopeasti haukkumaan ja merkkasi puun missä olisi jotain mielenkiintoista. Eihän se pitkään sitten kestänyt kun Väärtikin oli jo paikalla ja Toninkaan auttanut kun raahustautua paikalle puuta tutkimaan. Kaikki mahdollisuudet siinä oli että näätä olisi kelossa sisällä, vaan eteenpäin piti siirtyä. Molemmat koirat siinä menivät ja vauhti alkoi yhtäkkiä kasvamaan, erityisesti Väärtillä. Ora ei lähtenyt minnekkään, ja jo siinä taas kävi mielessä että kuinka taisi tulla Orasta lintu- ja näätäkoira. Ei näytä Oraa kiinnostavan tekeminen siinä mittakaavassa mitä Väärti kimpoaa menemään. Mahottomalla vauhdilla Väärti menee ja kiertää aika likikin meitä, vaan ei nähdä eikä kuulla että mikä siinä menee. Toni lähtee tietämään tienylitystä ja Anu jatkaa Oran kanssa eteenpäin, suotta samalle juoksulenkille usuttaa molempia koiria. Loppupäivän teema olikin sitten titaanien ottelu asiasta että mikä tien oli ylittänyt. Anu ei nähnyt mielestään yhtään hirven jälkeä tien yli, Tonin mielestä satavarma homma että hirven perässä Väärti oli.

Hirvi vai Poro Tulppio 2018
Tuossa on ilmiselvästi yhdellä valtavat kassit ja lerssi mitkä se on iskenä maahan tiellä mennessään. (Yhtä varmasti se on hirven jälki…)
Tietonurkka Tulppio 2018 hirvieläinten jälkien koko- ja muotovertailu
Tällainenkin kuva keskustelun aikana lähetettiin Anulle. Siinä olisi saattanut monon (kokoa 42) kuva löytyä hyvinkin toisen perseestä jos olisi ollut liki siinä vaiheessa.

Siinä saattoi alkaa jo vituttammaan perhekunnan toista osapuolta, ja se menikin sitten iltapäivä autossa mököttäen. Jos periaate on että vain varmoille hirven jäljille usutetaan niin silloin se pitää (perkele). Toni sitten käytätti koiria siinä missä Väärti oli jättänyt elukan, mutta eipä noista kumpikaan enää perään lähtenyt, oli se otus nyt sitten mikä tahansa (kansa äänesti, HIRVI sai 57%, PORO 43%, joten ei se nyt niin varma hirven jälki olluna…).

07.09.2018 Viimeisenä vetona tapahtumarikas hirvityöskentely ja hirveä 20-minuuttinen, laitteet hyytyy, miehet ei…(pä)

Komia aamumaisema Tulppio 2018
Joskus se vaan on sielunmaisema kohdillaan. Ja kun aikasin lähtee niin pääsee ajoissa poiskin, eikös se niin mene?

Mahdollisesti viimeinen jahtipäivä aloitettiin sellaisella tarmolla että oksat pois. Neljältä herätys, napakka puolen tunnin torkutus ja sitten selkäranka haki oikean muotonsa (rutina vaan kävi). Puurot ja kahvit elimistöön ja eikun menoksi. Tässä auttanut enää jäädä arpomaan paikkoja, vaan valtava luotto Trackerin ryhmä-toiminnolle että paikkatietoa välittyy ja siten muut voivat suunnitella maastoja sopiviksi. Kello ei vielä ollut kuutta kun Oran kanssa oli Anu siirtynyt maaston puolelle (5min myöhemmin ja olisi joutunut etsimään toisen maan, jo sinne oli väkeä tunkemassa kaveriksi samalle tontille muitakin). Suunnitelmana oli aikalailla makian kurun ylitys ns. maisemapaikalta, tielle, pari kilsaa suuntana länsi ja takaisin toiselta puolelta saman kurun yli, about 8.5km linnuntiellä laskettuna. Eli aivan koko päivän turnee. Orakin osoittanut piristymisen tunteita rauhasten tyhjennyksen jälkeen, joten oli lupa vielä toivoa jotain tällekin päivälle. Siinäpä sitä kerettiin aamu-udussa käyskennellä rapian kilometrin verran vaaran laelle päin, kun Ora tekee ”mänööverinsä”, eli alkaa paskalle kesken touhuamisen. Tämä on ennenkin nähty, että kun kesken pienen into-tohinan alkaa numero kakkoselle niin kohta alkaa juoksu. Ja ei muuten pettänyt tämä tälläkään kertaa. Noin 800m päästä spurtin jälkeen kurun pohjalla alkaa haukku, ja tämä haukkuhan liikkuu. Jälkien perusteella yksinäinen hirvi kyseessä, ja oli selkeästi hyvin nukuttu yö alla, nimittäin nyt mentiin. Kurusta ylös toiselta puolelta, tovin poroaidan vierttä ja sitten alkaa kuulumaan kuinka aitaa kaatuu. On aika mälsän kuulosta kuulla kolmeen kilometeriin kuinka kaksimetrinen jykevällä puulla rakennettu aita alkaa tulemaan alas, ja vielä toki useammasta kohdasta.

Hirvi pisti poroaitaa nurin Tulppio 2018
Tätä hirveä ei mitättömät poroaidat pidätelleet. Samperi se piti pahhaa ääntä kun tämä rakennelma lakosi. Eikun paliskunnan isännille tietoa tapahtuneesta ettei pääse porot vaeltelemmaan miten sattuu.

Ohjaaja on jalkapatikassa auttamattomasti myöhässä. Aikaisemmasta oppineena nyt pitää laittaa jalkaa eteen aivan tosissaan jos sattuisi käymään niin että koira luovuttaa ja alkaisi palaamaan omia jälkiään takaisin. Anu ravaa rapian 5km edestä jälkeä ja käy katsomassa tien ylityksessä tarkempia mittoja sorkalle ja tekkee strategisen päätöksen jäädä tielle odottamaan joko koiraa tahi autoa. Kumpaakaan ei kuulu, ja koirankin haukkua saapi todistetusti kuunnella 4.2km etäisyydeltä. Hirvi ei pysähdy ei sitten millään ja puottaa kuin mielipuoli pitkin poroaidan vierttä eessuntaas, kunnes päätyy liki erotusaitaa, missä pysähtyy pariksi minuutiksi ennenkuin treenaa kahden metrin kisakorkeutta taas poroaidalla. Siitä yli/läpi ja meno senkuin jatkuu. Oralla alkaa olemaan työskentelymatkaa 15km verran ja aikaa 2h verran kunnes meno päättyy kuin seinään! Ei haukkua, ei liikettä.

Tienylitys ja varma hirven jälki
Tässä varma hirven jälki…

Jokainen koiranomistaja tietää nämä tunteet kun epätietoisuus alkaa kalvamaan mieltä ja epätoivo kun et pääse heti koiran luo tietämään tilannetta. Koira Anusta 4.2km päässä, auto reilun 5km päässä, Tonilla oma episodi kentiltä kadonneen Väärtin kanssa (jolla myös oma työskentely ollut päällä), kaikki muut jossain aivan muissa maissa. Paniikki alkaa pikkuhiljaa kaivautumaan tajuntaan. Joku tajuaa Trackerin ryhmä-keskustelussa kysyä että onko koiran tutkapantaan soitettu? Tästä Anu heti soittamaan, ja mitä kuuluu? Hengityksen rohinaa ja taustalla tuulen kohinaa… Maailman hirveimmät äänet. 20 minuuttia tätä, eikä mitään muuta. Rohinakin lakkaa ja pelkkä tuulen suhina on se mitä kuulet puhelimesta. Itsekseen, kiitoravinkin jälkeen vielä reilun 2.5km päässä koirasta, tunteet ottivat vallan ja eräjormakin alkoi itkemään. Mitään ei olisi tehtävissä, kukaan ei ollut niin lähellä että olisi sen nopeampaan päässyt koiraa tietämään. Se tunne, joka purkautui lopulta valtavana epätoivon ja raivon huutona ilmoille, sitä ei voi sanoin kuvailla. Ja siihen päälle se olotila mikä seuraa kun välittömästi tuon leijonanhuudon jälkeen panta liikahtaa 14km/h vauhdilla muutaman metrin ja taas pysähtyy…Sitä kun ei tiedä että mitä perkelettä tekisi, mikä siellä oikein on, polkeeko jokin koiraa syvemmälle jänkään, mitä helvettiä täällä tapahtuu?!? Samalla kuulen itse kuinka ihmisiä autolla ja haukkuvan koiran (ei Oran ääni) liikkuu kohden sitä aluetta missä viimeisin paikkatieto on. Soittoa pantaan, liikettä kuuluu mutta onko se koiran omaa vai kannetaanko sitä? Ihmisen ääni alkaa kuulumaan, siitä ei saa kuitenkaan selvää. Omasta seurueesta kenenkään ei tiedetä menneen paikalle. Onko se koira raatona siellä, PUHU KOVEMPAA! Jonkinlainen pussi olisi ollut hyperventilointiin kyllä paikallaan. Tässä vaiheessa Toni on päässyt autolle ja napannut Anun kyytiin ja etenemme nilkka suorana -vauhdilla kohden pannan paikkatietoa. Anu kuuntelee tutkaa ja vihdoinkin toivonpilkahdus – selkeä koiran puistelunääni käy, ei helvetti, kyllä se on koira elossa kuitenkin! Luojan kiitos! Koirallakin liikettä, ravia menee kohden lähitietä (eli ei mene edes omia jälkiään, normaalista poiketen). Ennenkuin saavutamme koiran tulemme toisen seurueen tulille, jotka olivat nähneet hirven ja Oran menevän, mutta heilläkään ei ollut hyvää selitystä miksi työskentely oli päättynyt parin sadan metrin päästä heistä ja tämä erikoinen 20min jakso oli alkanut. Samalla näkyy tien päässä Ora… ja myös kadoksissa ollut Väärti :D. Siinäpä sitten olikin ihmettelemistä, kun molemmat koira löytyvät samasta paikasta ja Väärtin viimeisin paikkatieto tuli rajavyöhykkeen sisältä haukkumassa omaa elukkaa. Joka sinne paineli ensin kierrettyään vaaran jonkun elukan kans. Pitkät taputtelut ja kehut koirille ja paikkojen tarkistus Oralle, onko jokin rikki, kaikki raajat mukana tahi päässä lommoa. Ei niin mitään ulkoista selitystä miksi homma oli pysähtynyt kuin superepoxiin. Eipä siinä jääty sitten ihmeellisempiä asiaa selvittelemmään, homma meni jotenkin oudoksi ja kuitenkin tärkeintä oli että koirat olivat molemmat löydetty ja kunnossa. 

Jälkeenpäin Henri kävi vielä paikan katsomassa, eikä sieltä mitään löytynyt. Joten tämäkin jää tuonne valtavaan mysteeripinkkaan pohdittavaksi saunailtoihin että mitähän ihmettä siellä oikein tapahtui, eihän se nyt eka kerta ole että elukat häviävät kuin tuhka tuuleen meiltä. Mutta hyvät työt koira teki, ei jättänyt työmaata ja pysytteli perässä vaikka estejuoksuksi paikkapaikoin menikin. Murto-osasekunnin sitä jo toivoi että joku olisi siltä sen hirven ampunut, olisi sitten se eka kaatokin koiralle saatu…

Väärtinkin löytyessä hieman yllättäen samasta paikasta Oran kanssa pääsimme toteamaan että supran lisäksi lähtee G500:nkin huoltoon; minkäänlaista pihahustakaan ei tutka anna, ei vaikka kuinka sitä räpellettiin. Tämä sitten sinetöikin meidän karhunmetsästysloman, eli paljoa muuta ollut tehtävissä kuin viimeiset makkaratulet, kamojen pakkaus ja nokka kohden Sodankylää. Ja olihan se aika erikoista havaita Tulppion majojen risteyksestä lähestulkoon koko matkan Sodankylään sitä reilua satasen vauhtia edessä paahtavan ja erikoisia ohituksia tekevän peräkärry-yhdistelmän perässä, missä laverilla makaa komia kruunupää-hirvi…Niinkuin sillä olisi ollut vähän hoppu :D. 

Ensi kertaan ei ole enää kuin hitusen rapiat 357 tms päivää, päivä kerrallaan, ompahan mitä odottaa! Kiitos kaikille mukana olleille, olihan taas yksi hauska sivu elämän kirjaan lisättäväksi! Nyt nukutaan päivä tempurilla ja juodaan kahvit suoraan keittimestä. Lisäksi suunnitellaan kuinka saataisiin ne golf-välineet luvanvaraisiksi ja lukkojen taakse. 

Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Mainintajärjestyksessä koko konkkaronkka koirineen:

Mika Virtanen – Alpi
Mika Karvonen – Raiku (Trivialis Alokin Raiku), Don ja Kira (tuontikoira Venäjältä, ei vielä Suomen rekisterissä)
Hannu Peura – Pyry (Buran) ja Panda
Teijo Karvonen – Kassu (Trivialis Alokin Kasakka), Peku ja Lili (tuontikoira Venäjältä, ei vielä Suomen rekisterissä)
Pekka Nikola – Rappe (Trivialis Alokin Rasputin) ja Dima
Henri Möttönen – Tuisku ja Riistavietin Taiga
Aki Karvonen – Taiga ja Magda (tuontikoira Venäjältä, ei vielä Suomen rekisterissä)
Harri K. – Jekku (Mannakorpi Jytky)
Harri V. – Laikku ja Repe (tuontikoira Venäjältä, ei vielä Suomen rekisterissä)
Joni Lehtikangas. – Zergo
Anu Lipsanen – Eräjätkän Ora
Toni Tervo – Vaarti

Karhumainen kesäloma

Niin sitä on syksy edennyt siihen vaiheeseen että on sopiva aika vietellä kesälomia poies. Hallitus on pitemmän uran tehnyt näissä karhujahdeissa, ja tarjolla oli mahdollisuus lähteä karhumaille Savukosken Tulppioon. Anulle reissu oli kertakaikkisen ensimmäinen, ja tämäpä oli valtavan otettu että sai mahdollisuuden mukaan lähteä. Oli sitä nimittäin odotettukin kuin kuuta nousevaa koko kesä, sen verran tiukkaa se tekikin lomatonta kesää vietellä.

Koirien kiinnipitoaika on loppunut 20.08, ja tätä kirjoitellessa koiria on käytännössä pystytty koettamaan metsässä kahden viikon ajan. Oran kanssa oli keretty käymään kaksi kertaa metsällä siten että perillisiä on ollut seurana (lue: 5v ja metsästys, siinä ollaan riistan sijasta hakemassa hyviä kokemuksia 😉 …). Joten voipi hyvällä sanoa että oikeita metsäreissuja ei vielä koiralla ollut alla.

Joten Tulppion reissuun oli pakattu jonkinverran ”suorituspaineita”. Oralla on nyt ikää 1.5v, joten toivottavaa olisi näyttöjen tipahtelu syksyn aikana. Koska treeniä on ollut mitättömästi alla, niin alkusyksyyn ei vielä paljoa uskaltanut veikata mitään. Siksi tämän reissun tarkoitus onkin ollut enemmän katsella mitenkä homma lähtee kehittymään siitä mihin se joulun aikoihin jäi. Tosiasiahan oli että Oralla ei haku ollut paljoa mitään pentusyksynä. Hirven jos kohtasi, niin hyvin se sitä paimensi, mutta sitkautta ei ollut vielä kuin noin tunnin työskentelyihin.

Viitteitä kuitenkin kehityspotentiaalista oli, joten siksikin Tulppion reissua odotti. Venäjäntuonti Väärtin osalta tämä on ensimmäinen syksy metsällä, joten siksikin vasta katsellaan mihin homma on etenemässä. Väärti on selkeästi jälkivainuinen, joten tähän koiraan pitääkin asennoitua sen mukaisesti. Oran ja Väärtin vertaaminen toisiinsa käyttöpuolella onkin lähestulkoon mahdotonta, niin vahvasti ilmavainuinen nakku kuitenkin on.

Näillä pohjatiedoilla Tulppioon saavuttiin 2.9. Jo ensimmäisenä iltana koirat laskettiin jaloittelemaan metsään. Ora nosti todennäköisesti hirven (makuiden perusteella) noin parin sadan metrin päästä ja saatteli sitä noin kilometrin päähän taimikkoon ennen kuin luovutti ja seurasi omia jälkiään takaisin omistajien tykö. Väärti seurasi jälkiä vielä yhden kilometrin edemmäs. Seurasimme jälkiä jonkin matkaa, jolloin Ora yhdytti vielä kerran jonkin eläimen, mutta juoksuhaukusta ja nopeudesta päätellen kyseessä oli poro. Tältäkin spurtilta Ora palasi omia jälkiään omistajien tykö. Väärti sen sijaan seurasi omia jälkiään kuin juna aina autolle asti, jonnekka arvelimme oikasta suoraan koiran tykö. Autollahan pentu ei sitten malttanut pitkään odotella, vaan lähti uudelleen seuraamaan jäljet läpi kun olimme noin 300 metrin päässä tulossa. Tässä vaiheessa me olimme jo autolla menneet eteen ottamaan koiraa pois, mutta koira vähän välitti huutelusta tai pillistä (lähimmillään kävi noin 140m päässä meistä). Se on kun keskittyy asiaan niin korvat tuntuviksi menevät lukkoon. Väärti kuitenkin seurasi jäljet vielä uudemman kerran takaisin auton jättöpaikalle, mistä Toni sai pennun kyytiin. Oran kanssa Anu kävi vielä yhden hakutreenin tekemässä, ja sattui sellainen paikka että lie hirvet asustelleen, koska Ora teki tiettävästi ensimmäisen kerran ”kehäkukkamaista” hakulenkkiä 300-500m säteellä ohjaajasta (joka normaalista poiketen nökötti kannon päällä sääskien ja polttiaisten syötävänä).

Näyttökuva 2017-09-09 kello 20.27.08.png

3.9. Lähdimme jo aamusta koirien kanssa tarkistamaan alueen lähellä rajavyöhykettä. Anun karhutietouden vahvistamiseksi tyhmiä sai kysellä, ja loppujen lopuksi muutamakin hyvä karhun ”elos” löytyi. Ei mitään valtavan tuoretta, mutta sen verran kuitenkin että alueella karhu on elellyt. Ora nostaa jälleen elukan maastosta, ja nopeuden sekä ”ajo haukkumattomuuden” perusteella kyseessä olisi voinut olla hirvi. Jokin eläin myös irtosi/vältteli seurantaa, koska jokin elukka pirunmoisella ryskeellä meinasi juosta meidän syliin (Ora oli tällöin täydessä vauhdissa noin 400m päässä). Jäi selvittämättä mitä Godzilla se oli. Väärti oli tässä vaiheessa myös seuraamassa jälkiä jo usemman sadan metrin päässä. Homma jatkui siten että tulistelujen aikana Väärti jätti seuraamisen ja lähti taas omia jälkiään pitkin kohden autoa. Tällä kertaa Väärti myös jäi autolle, joten strategiapalaverin jälkeen Anu jatkoi matkaa Oran kanssa ja Toni lähti takaisin autolle pentua tietämään. Yhden marjaiset karhun paskelit sieltä löytyi, mutta eipä paljoa muuta (paitsi toki aivan uskomattomat maisemat, ks. kuvat alla).

Illasta annettiin koirien levätä ja käytiin tietämässä Venäjän tuontimme mahdollistajaa, Karvosen Mikaa hänen asemapaikallaan. Ja olihan se piruvie komiaa kun miehet laittaa ”kynsitulia” kirkkaan tähtitaivaan alla sekä kokkailevat itse kalastamaa lohta vieraillekin asti tarjottavaksi. Kyllä siinä pidettiin hyvänä :D.

DSC_0435

4.9. Lähdettiin aamupäivän puolella koirien hakua treenaamaan toisen vaaran laelle. Pirunmoista miinakenttää kun ajelee näillä tienoilla niin kovasti sitä toivoo että rakkineet kestää. Koskaanhan ei voi tietää milloinka tulee nopeamman lähdön tarve ja silloin ei tarvitse olla öljypohjien auki tai renkaat tyhjina (kaikkia näitä jo meidän porukassa on tähän asti tapahtunut…). Vaaran laelle kavuttiin, ja onneksi kohtuullisen jyrkkää nousua ei ollut kuin se 1.5km. Missiona oli iskeä tulet ja täytellä ristikoita sen aikaa että koirille tulee vain pirunmoinen tylsyys ja oppivat lähtemään omatoimisesti hakulenkeille. Tunnin verran tulia pidettiin ja yleissivitystä paranneltiin sekä seurattiin kun koira tekivät lenkkejä ympärille.

Sittenhän se kävi mitä pelättiin; Väärtiä nappasi turvasta kyy parin metrin päästä siitä missä Anu oli istuskellut koko tulistelut. Ensin luulimme että ampiaspesän oli pentu löytänyt ja mahdollisesti se napannut kuonoon, kunnes Oran ihmetellessä samaa paikkaa Anu meni tarkistamaan ”ampiaispesän kokoa”. Kylläpä oli muuten nopeat liikkeet kun koirat napattiin kiinni. Siinäpä sitä myös tajuttiin että pentu istuu täysin flegmaattisena ja silmät seisoo päässä. Eikun perkeleenmoisella kiireellä kamat kasaan ja koira syliin ja kohden autoa. Onneksi oltiin molemmat mukana niin sai toinen välillä levätä ja auttaa koiran nostamisessa harteille. Alkoi jo pennun 25kg tuntumaan aika sievälle harteilla. Koiran naamahan turposi samointein ja hengittäminen alkoi rohisemaan. Nyt oli niitä hetkiä milloinka mietittiin että onko siitä kyy-pakkauksesta enemmän hyötyä kuin haittaa. Onneksi Anu oli jemmannut näitä tilanteita varten pakkauksen autoon, joten Väärti sai kyy-pakkauksen noin 20min tapahtumasta. Sitten nilkka suorana kohden sivistystä. Anun ajaessa Toni selvitteli missäpäin on päivystävä eläinlääkäri Lapissa ja vieläkö saisi vasta-ainettakin niin olisi jonkinlaista toivoa ettei illan päälle ole yhtä raatoa meillä matkassa mukana. Yhtään yllättämättä missään ei vasta-ainetta ollut ja lähin eläinlääkärin avoin vastaanottokin oli yli 2h ajomatkan päässä. Siinä vaiheessa alkoi jo toivo olemaan kohtuullisen vähissä. Koira lakkasi myös juomasta, johtuen todennäköisesti erittäin kipeästä kuonosta.

Mutta jos joskus olisi kannattanut lotota ja ostaa muutamat Casino-arvat, niin tuona päivänä: Sattui käymään niin että yksi Tulppion vakiporukasta oli juuri tulossa Savukoskella, ja sattui vielä niin kova mäihä että oli onnistunut hellustelukaveriksi saamaan eläinlääkärin (ja vielä mukaan kohden Tulppiota!) ja että uskomaton tuuri olisi oikeissa mittasuhteissaan, niin olipa kamulla vielä oikein koottu paketti suolaliuoksia ja kanyyleita että saataisiin koira tippaan. Jeesus mikä mäihä, näitä ei satu nimittäin useasti ihmisen elon aikana! Noin puolitoista tuntia tapahtuneen jälkeen koira oli tipassa ja aikalailla välittömästi taantuminen hidastui ja koira alkoi virkistymään. Harvoin on kusemisen seuraaminenkin näin mielenkiintoista :D. Ja Anu vanhana eläinten tökkijänä sai opastusta kuinka kanyloida itsekin jos vastaavia tilanteita tapahtuisi mahdollisesti tulevaisuudessakin. Nämä on niitä taitoja joilla voi pelastaa aika monia (koiran) henkiä.. (ps. Meillähän siis viimekin syksynä uroskoira Valkko sai kyyltä pureman. Ja epäilemme että siitä jäi jonkinmoiset jälkitaudit mm. jatkuvat korvatulehdukset, siksi kyyn puremat eivät meillä ole kovin toivottuja).

Tonin jäädessä hoitamaan potilasta Anu kävi vielä pienen iltalenkin Oran kanssa, mutta ei sieltä löytynyt kuin yksi hirven sarvi ja muutama vanha kannon kynsimisjälki. Ja pimeän jo yhdeksän aikaan laskiessa alkoi jo pupu pöksyssä sen verran temuamaan että jo Anullakin alkoi askel reipastumaan siten ettei yötä myöten metsään tohtinut itsekseen jäädä :D. Noin kilsan päästä oli tapahtunut lyhyt haukkutilanne toisella laikalla, ja epäilys oli että saattoi olla karhu, koska koira oli normaalia hirvitilannetta varovaisemmin haukkunut sekä ei tohtinut enää mennä takaisin. Mekin tämä haukku kuultiin, mutta Oraa ei kiinnostanut mennä katsomaan tilannetta (oltiin jo autolle palaamassa). Ja ehkä hyvä niin… 😀

Tältä reissulta kun Anu pääsi palaamaan takaisin majapaikalle noin klo 22 aikaan, niin ei kerennyt edes takkia riisumaan hän kun olikin palaveripaikka pääpaikalla: turisti oli nähnyt karhun iltapäiväneljän aikaan. Tieto tästä saavutti karhunmetsästäjät klo 21 tietämillä illalla… Toni lähti toisen metsästäjän kanssa iltakymmenen jälkeen katsomaan tienvierukset mahdollisten jälkien varalta. Jälkiä ei löytynyt iltakähmässä, joten päätettiin aamulla katsoa strategiat uudelleen.

5.9. Aamustrategiat klo 05:30 alkaen, ukot, akka ja koirat pelipaikoilla noin klo 06:30. Miehissä katseltiin tiet vielä kertaalleen, ja sanon minä että aika pirunmoisen vaikeaa on kovasta maantien pinnasta nähdä pehmeätassuisen karhun jälkiä. Joitain kivensiirtymiä siinä merkattiin koiria varten, mutta mitään varmaa ei löydetty. Laitettiin muutama hyvä pelikoira ohjaajansa kanssa tarkistamaan aluetta tämän jälkeen, mutta vielä ei mitään löytänyt. Passit purettiin ja mietittiin strategiat uudelleen. Päätettiin laittaa kolmas koira itsekseen toisesta paikasta kampaamaan aluetta kun samalla kirottiin myöhäistä tiedonsaantia karhusta. Tilanteen epävarmuutta ja seuraavia askelia pohdittiin perinteisesti marttakerhoilemalla autojen keskellä, kun tiedättehän työ; tien yli juoksee kolme karhua. JUMALAUTA, kolme karhua! Anu kusi tässä vaiheessa jo hunajaa, ensimmäistä kertaa ikinä näkee karhuja. Ja toisaalta, jos olisi seissyt siinä passissa missä vielä vartti sitten oli ollut, niin siitähän olisi ollut matkaa 60m ylityskohtaan. No nyt oltiin lähemmäs 300m päässä, ja perinteisesti aseet aselaukussa. Eipä siinä, tilanne oli ohi ennenkuin se kerkesi edes kunnolla alkaa. Porukka kokonaan kasaan ja uusi tilannekatsaus. Karhunvartijan porukka joutui jättäytymään pois tässä vaiheessa päivää, koska väliaikatsekkaus osoitti että Väärtin naama oli tuplannut kokonsa vielä aamupäivän aikana (ks. aikaisemmat kuvat), ja asiantuntijan näkemys oli että kannattaisi vielä toinenkin tippa koiralle laittaa. Nyt piti siis lähteä kohden Savukosken tk:ta hakemaan suolaliuosta ja tykätarpeita. Reissu tulisi kestämään lähemmäs 3h. Toisaalta harmitti kuuma karhutilanne, mutta toisaalta taitonsa osoittaneita pelikoiria oli kuitenkin paikalla. Lisäksi päivästä oli ennustettu pirun kuumaa jälleen kerran. Ja tärkeintä oli kuitenkin saada pentu kuntoon, joten annoimme muun porukan etsiä karhuja pahimmat keskipäivän kuumat.

Savukoskelta palasimme noin klo 14:30, mistä Anu sinkosi heti Oran kanssa tiedustelemaan ukoilta tilanteen. Joukkion nautiskellessa keskipäivän auringosta ja parantelemassa rusketustaan Anu totaalisen noviisina tiedusteli että minne passaisi mennä maastoja koluamaan. Karhuista ei ollut uutta tietoa päivän aikana tullut muilla koirilla, joten Anu laitettiin Oran kanssa perkaamaan ylityskohdasta nähden läntistä puolta missä ei vielä koiria ollut käynyt. Anu täydessä latingissa teki töitä käskettyä. Maastoon, ja noin 100m tiestä Ora alkaa pelemimään juuri auki revityssä kannossa. Niin oli tuore että muurahaisetkin vielä pyörivät kannolla (ks. video).

Ora hakee jonkinlaisia lenkkejä maastossa. Hitaasti edeten ja koiran hakulenkkien ehdoilla edetään noin 500m, kun Ora irtoaa jälleen. Ja siitähän se sitten lähti: Oran ensimmäinen karhuhaukku: JUMALAUTA, KARHUHAUKKU!!!! klo 15:20 alkoi, löytömatka 270m. Oran haukku oli selkeästi harvempaa ja kyselevämpää kuin hirvellä, ja hieman ehkä ”ulvahtelevampaa” kuin mikään aikaisempi haukku (mutta toisaalta konekarhulla käytti samankaltaista ääntä karhun ilmestyessä, linkki ko. spostaukseen). Ora käytätti 100m päässä Anusta, minkä jälkeen haukuttavat ottivat vainun ihmisestä. Sitten otettiinkin vauhtia sen verran että 1,3km mentiin tangetin suuntaan koira perässä. Tämän jälkeen Ora palasi Anun luokse, mistä matkaa jatkettiin jälkiä seuraten. Kaikkiaan tilanne kesti 10min, jonka aikana Oran haukkutiheys vaihteli noin 35-40 välillä.

Ettei jäljestyskään olisi liian helppoa, niin heti kuvakaappauksen jälkeen UP hävitti kaikki datat ja silloin tosissaan mentiin back to old school fasion, eli piti ihan omiin jäljestyskykyihin luottaa. Onneksi muilla jäi jälki toimista, joten väliaikatietoja jäljellä pysymisestä sai sitten modernin whatsappin ja Tonin kuvakaappausten avulla. Maastoon laitettiin vielä muitakin koiria, mutta nämä saaliselukat teki sen verta erikoiset liikkeet ettei sattunut enää koirien tykö. Pitkä viikko alla tehnyt tehtävänsä koirille, joten suurin osa ukoista ja hurtista päätti pitääkin seuraavan päivän palautumiseen. Ora kerkesi vielä yhden poron löytämään maastosta, mutta onneksi Anu kerkesi pillillä komentaa koiran pois turhilta juoksemisilta. Ja hienosti koira tottelikin, täytyi olla kaikinpuolin tyytyväinen koiraan kun a) menee karhua haukkumaan ja b) tottelee pilliä noin nasakasti. Lisää vain näitä kokemuksia, niin ihan pelikoirahan tästä voi tulla :D.

6.9. Emmekä mekään tehneet poikkeusta, vaan annoimme koirille vapaa-päivän. Väärtillä turvotus oli laskenut jo huomattavasti, joten otimme pennun mukaan jaloittelemaan paikallisille nähtävyyksille. Samalla treenasimme myös pillille tulemista herkkupalojen kanssa. Kaiken kaikkiaan hyvä viettää yksi päivä palautumiseen myös ohjaajienkin. Tehtiin oikein herkkuruuat ja Anukin kerkesi nappaamaan koneen reissukertomuksen aloittamiseksi. Huomenna sitten onkin kaikki akut ladattuna uusiin seikkailuihin.

Tulppion toimisto, matkakertomuksen tekoa

7.9. Edellisiltaisen strategiapalaverin ansiosta aamusta päästiin aikaisin liikenteeseen, ja metsässä oltiin klo 06. Saimme tehtäväksemme kammata tiistaipäiväisen karhualueen pohjoispuolen, kun osa porukasta otti vastaavasti eteläpuolen hoitaakseen. Siinä alkoi jo silmät harottaa kun neljästä viiteen eri koiraa oli yhtä aikaa liikenteessä maastoissa ja jokainen tuntui haukkuvan jotakin. Orakin teki hyvää perkaamista alueella, vaikkakin turhan usein piti pistää poikki poroajoja. Josko pikkuhiljaa koira ymmärtää yhteyden perkeleenmoisen saatanan kiroamisen, ”jätä” -käskyjen ja porojen välillä. Yhteensä aamupäivän aikana Oralle kilometrejä sisään hitusta vajaan 33km edestä, se alkaa olemaan jo ihan kohtuullista.

Ora 07.09.2017 hakulenkkiä rapiat 33km

Samalla kun Toni touhusi Oran kanssa, Anu seurasi tilanteen kehittymistä ukkojen kanssa etäämpänä. Ihmeen tuuriahan tässä hommassa alkaapi olemaan, koska kävi näin että jälleen kerran marttakerhon kokoontuessa tienristeyksessä päästään näkemään isolla joukolla hyvän kokoinen karhu ylittämässä tietä (ei koiria perässä). Karhu jää hetkeksi jopa istumaan tielle ja katselemaan meitä. Ja muuten kylläpä silloin olisi passannut myydä tivoliin pääsylippuja kun ukkoa alkoi pomppimaan ties sun minne tilanteessa. Anukin lähti wolkkarilla ajamaan nilkka suorana mahdolliselle ylitystielle vastaan. Tottahan samaan aikaan Orallakin oli jotain edessä, joten alkoipa käydä jo vaikeaksi usean koiran seuraaminen erittäin kuumissa ja tuoreissa tilanteissa.

Loppupeleissä karhua jahdattiin ties sun mistä ja vaikka kuinka monella koiralla, eikä havaintoa enää aamuisen jälkeen saatu. Väärtikin toipilaana vietiin hihnassa jälestämään keskellä kuuminta päivää aamuista jälkeä. Ja helekutin hienosti sitten vetikin liinassa rapiat 3km todistetusti karhun jälkeä (tassunpainauma mudassa, yhdet marjapaskat ja toinenkin jälki jäljestykseltä löydettiin). Alkaapi olemaan sellainen potentiaali oman elämänsä dreamteamiksi koiria kasassa ettei tule ehken toiste tapahtumaan :D.

 

8.9. Vihdoinkin päivä jolloin lämpötilat pysyttelivät alle 10 asteen. Koiratkaan eivät heti läkähtyneet ja sääsket ja polttiaiset eivät olleet vaivoina kun tuuli sen verran että meinasi tukka lähteä päästä.

Tiheämmässä metsässä vietettiin aamupäivä, minkä aikana Ora merkkasi mm. kohtuullisen tuoreen maasta kaivetun ampiaispesän (ampiaiset eivät olleet enää äkäisiä, joten ei aivan tuore kuulemma…). Lisäksi maastoista löytyi jälleen kerran karhun eloksia, mutta itse eläintä ei löytynyt. Toisellakaan reissulla ei hunajakämmentä tullut vastaan, ja koirallakin näytti vielä eilinen painavan, joten mitään merkittäviä hakureissuja ei Orakaan enää tehnyt. Näytti siis sille että otsot ovat alueelta siirtyneet vähemmän ruuhkaisille tienoille.

Karhun lihapaskat Tulppio 08.09.2017Oran merkkaamat vanhemmat ampiaispesän saadot Tulppio 08.09.2017

Summa summarum: 4 eri karhua nähty, yksi karhuhaukku Oralle, yksi erinomainen karhujälestys Väärtille, yksi kyynpurema, kaksi ja puoli tippapussia, kilometrejä koirille, autoille ja ohjaajille, paljon nuotiolla paistettua makkaraa sekä pirunmoisen hyvä fiilis. Reissu joka todellakin kannatti tehdä. Ja erityisen suuri kiitos koko porukalle missä saimme olla mukana, teitte tästä reissusta aivan mahtavan :D. Mahdollisesti ensi vuonna uudestaan?

02.07.2017 Eräjätkän Ora konekarhulla

Sodankylään saapui Erämiesten avittamana Konekarhu Jokke. Eihän se mieli malttanut millään olla käyttämättä ”koirien huvipuistoreissulla” Eräjätkän Oraa ja Väärtiä kun näin lähellä järjestävät tapahtumaa.

Eihän sieltä mittään diplomeita tullut, mutta kyllä sitä toivoa vahvistettiin että metässä saattaa koiralla olla haukussa melkeimpä mitä vain 😀 (väliltä orava-karhu).

Oran kunniaksi lausuttakoon että kevyesti se vaan liikkuu, ja toisaalta että saipi suoriltaan jättää touhuamaan itsekseen, ei tullut selän taakse räksyttämään. Toki diplomihommia varten koiran tulisi lähempää haukkua konekarhua, mutta näillä selkosilla emme pidä pahana että koira jättää hieman ampumatilaakin elukkaan.

Toinen hieno havainto oli, että hieman sitä paimentamisen tuntua oli myös ”karhun” osalta. Nyt tarvitisi siis enää päästä live-tilanteeseen toteamaan toimintakyky myös karhulle.

Ja note to self: en minä ainakaan erottanut äänestä että Ora pistäisi eri tavalla haukkuen karhulle kuin hirvelle.

Käytiimpä vielä kun HALAVALLA sai toisenkin kerran illemmasta koirain kanssa karhulla (väliä yli 6h testauksilla). Orahan otti sitten jo ihan leikin kannalta homman :D. Toisekseen taisi olla päivän marginaalisemmassa osassa koiran omistaja jolla luotto 110% hurttaansa (eli ns. kuuluisat viimeiset luotot….), eli koira irti vaan suoriltaan (uusijoille ei btw tehty verijäljen seuraamista). Ja tuli muuten kutsusta pois, hyvä Ora!!

Kyllä omistajana täytyy olla kohtuullisen tyytyväinen näihinkin koiran näyttöihin. Hyvä että koira tykkäsi tekemisestä. Ja jälleen kerran armottomat pahoittelut taustakommentaattoreiden puolesta, ilta taisi olla jo aika pitkällä…

ps. noin 1:57min kohdalla Ora näyttää kunnon mallia joustosta :D. Ihan ei videon loppuun keretty saamaan koiran kiinniottoa, se oli kyllä kirsikka kakun päällä :D.