Blogipäivityksiä tulee kuin sieniä sateella. Tahti kyllä hiipuu, do not worry. Mutta herran vuonna 2016, kuista loka ja päivistä 23:tta kun vietetään niin voipi sanoa että 4/6. Eli kuusi kertaa Oran kanssa itsenäisesti metsällä, näistä neljällä kerralla on hirviä löytynyt.

Tänään käytiin siis hakemassa viimeisin kontakti, ja perusreseptihän oli taattua Lipsaska-laatua… Kerrotaanahan toki tarina alusta alkaen.

Edellispäivän ”akkojen” laatureissun jälkeen lähdettiinkin isommalla kokoonpanolla mehtähommiin. Saantivarmuutta kasvatettiin siis lähtemällä 2+1+1 asetelmalla. Kaksi ensimmäistä on jo ruotsinlaiva-iän ylittäneitä, seuraavalla ikää 4v ja viimeisellä 8kk. Eli suomeksi; Toni lähti koiran kanssa, Anu hoiti tänään muksunvahdinnalliset velvoitteet metsällä.

Kahdeksan maita pelipaikoille, tiedossa oli että edellispäivänä oli samasta paikasta ajatettu vasallista – ei olluna jämptille jäänynä haukuttavaksi. Kuulemma on tapana palata takaisin tällä konkariemällä, joten tilanne näytti ihan hyvälle. Toni kohden mehtää koiran kanssa ja ”kotijoukot” odottamaan toviksi autoon että kerkiävät poistua jonkin matkan päähän (varmistellaan että koira ei auton perään lähde, ei ole kyllä sitä vielä tähän päivään mennessä tehnyt. Ja itse asiassa inhoaa koko autoon menemistä…). Joten allekirjoittanut jäi neitiseuralaisen kanssa autoon odottamaan että tutka näyttää puolta kilsaa etäisyydeksi ja sitten kohden tulistelupaikkaa. Leiriytyminen oli harkittu siten että mahdollisesti sinne suuntaan saattaisi Toninkin matka edetä.

Varttiminsan jälkeen autokuntamme olikin määränpäässään. Katse tutkaohjelmaan ja -kah, koira ottaa vauhtia, mitähän löysi?

Ja kah, 600m jälkeen alkaapi haukku raikamaan ojan varressa, eiköhän lie hirviä ole. Siinäpä kun zoomailen karttaa hitusen pienemmäksi niin ”kah… ei helevettiperkele… ” Hävittäjälaivueella suuntima suoraan autoseuruetta kohden, välimatkaa rapiat 2km. Muuten ihan jees mutta esim. allekirjoittaneella oli sandaalit jalassa, takki auki, suojaliivi missä lie, ase laukussa (neljän eri lukkoyhdistelmän takana). Kirsikkana kakun päällä tutkaohjelma lakkasi päivittämästä tässä vaiheessa menoa. Veri kohisee taas päässä, ja sanotaanko että neljävuotias metsästystilanteessa ei ole ehkä sitä kaikkein parhainta kasvatusvideomateriaalia näytettäväksi jälkipolville…

Nonni, kamat valmiina, panokset sentäs jo lippaassa (mutta lipas taskussa), ja vihon se (SAA*** PERK*** VI***) paska tutkaohjelma DNA:n liittymällä alkaapi päivittää. No ylläripylläri, hirvet juuri samalla hetkellä ohittamassa äänennopeudella meikäläisiä rapiat 100m päästä. Sen verta tiheä metikkö välissä että meikäläiseltä meni sitten aivan ohi. Nopea tilannearvio ja autolla etteen – paitsi että päästiin noin 150m kun koira tulee kahtomaan meikäläiset. Auto parkkiin, vieläkin äkäsempi tilannearvio, tutkat ei toimi, puhelin ei toimi, jorma otsassa jo aikamoinen. Eikun metsään takaisin, koira jälille, ei näitä nyt vielä tohtisi luovuttaa.

Ajatuksena kaunis, mutta kun eteneminen oli tahtia askel-askel-turvallaan-askel-askel-turvallaan… 4v perässä, ”hipihiljaa” menossa niin kyllähän se aika tragikoomista katseltavaa oli koirankin mielestä. Eli kyllä, ihmiset luovutti. Siirryimme takaisin autolle ja koira kiinni, kyllä nämä elukat säilyttivät henkensä. Käytiin vielä jäljet tarkistamassa, niin 1+1 oli tien ylittänyt, jyrkästi olivat kaartaneet meidät havaittuaan. (alla tutkatietoa; vaaleansininen: Toni, pinkki: Anu, sininen+punainen(haukku): Ora). Ylityspiste tieltä noin 800m päästä mistä viimeisin paikkatieto. Huomioitavan arvoista on että kolme kertaa yritti emä karistaa takiaisen joen ylityksellä, hienosti meni koira perässä.

Käytiin siinä vielä toinenkin lenkki tekemässä, mutta ei enää hirviä löytynyt. Tunne oli kuitenkin se, että Oran haku parani johtuen aikaisemmasta hyvästä hirviajosta (ehkä siis koki että hänestä huolehittaan vaikka ajaisikin hirveä pitemmänkin matkan päähän eikä AINA eksyisi…).

Joten 4/6, aika huikeeta kun eläimiä on millä treenata! Ja mitä muuta voimme oppia tämänpäiväisestä reissusta; no kengät voisi olla jalassa jo aikaisemminkin, aina voi sattua ja tapahtua.

Ja ps. tänään oli siskolikalle, eli Eräjätkän Taika:lle ammuttu hirvi, aivan mahtava fiilis ja onnittelut kasvattaja-omistaja Antille!