Sananen käyttökoirien jalostuksesta – Tietokannat, you need it, you love it.

Nyt popcornit mikroon, sohvan persikkakuvioisin kohta lämpiämmään ja lapset kuuloetäisyyden päähän, nyt tulee ajatuksenvirtaa koirien jalostuksesta. Aloitetaampa näistä tarjolla olevista tietokannoista.

(Note! Edustan vain itseäni, tavoitteenani oppia ja opettaa, ja oikeastaan vain yrittää besserwisseröidä sillä muutaman kuukauden aktiivisella opiskelulla mitä tässä on tähän mennessä kerennyt harrastamaan. Kunnianarvoisa opinahjoni on ollut I.N.Ternetti, syventävä WWW-kirjekurssi aiheesta ”Ctrl+C/Ctrl+V Googlen humidissa biosfäärissä”).

Eli koiratietokannathan on vähän niinkuin huumeet. Mitään tarvetta niiden käytölle ei pitäisi olla, maalaisjärjellä ja asioista käytännössä selvää ottamallahan nämä pitäisi kyetä hoitamaan. Mutta kun niitä nyt jo on vähän niinkuin tarjolla, niin sitä ihan pikkuisen vaan vilkaisee… ja HUMPS! Yön pimeinä tunteina, silmät verestäen, selailet siinä niitä tietokantoja ja teet niitä päätelmiäsi. Sitten kun joku tulee (yhtälaisilla punaisilla mulkosilmillään) heittämään omia loppupäätelmiään* niin kumpainenkin hyppää poteroonsa huutelemaan kuinka juuri hänen päätelmänsä on paras. Ja auta nyt armias jos siihen tulee vielä elämän kouluttama pitkänlinjan koiraihminen** kertomaan arvioitaan, johan siinä nyt menee puurot ja vellit sekaisin punaisten ja sinisten tabujen kanssa.

*Vähän myös siinä sihisevät ja toistavat ”My precious”:sta tietokonettaan hivellen.

** väärän linjan koiraihminen kuitenkin. Joko käyttää liikaa näyttelyissä tai liian vähän, kehuu kuitenkin vaan omiaan ja haukkuu muiden. Tai jättää haukkumatta, siinäkin tekee virheen. Ja mielistelläkin sitä pitäisi, kun kuitenkin himottas hänen koiraltaan pentu saada, ei sa***na.

Mutta siis, niistä tietokannoista. Suomalainen kuitenkin haluaa ottaa asioista selvää ensin itse, koska perisyntimme on aina pyrkiä vedättämään toisiamme (ks. yllä**).

KoiraNet-jalostustietokanta. Aivan mahtavan makia systeemi tarkistella koirakohtaisia tuloksia näyttelyistä ja koekäynneistä. Saat juurikin tietää sen että jossain on joskus käyty, ja lopputulema oli nämä ja nämä arviot ja pisteet. Vähän niinkuin ylioppilaskirjoitukset, keskiarvosana oli M. Hyvä sinä, olet parasta keskiluokkaa!

Noin niinkuin vanhan mallin yo-kirjoituksen suorittajana minua kuitenkin kiinnostaisi että onko siinä ÄMMÄN sisällä kirjoiteltu mahdollisesti laudaturin arvoisesti uskontoa ja rimaa hipoen päästy läpi pitkä matematiikka. (En muuten henk koht pidä minnään tälläistä suoritusta, ateisti kun olen ja uskonnonopetus aikoinaan oli aikamoista yhden asian paasausta). Sama ongelma siis KoiraNetin kanssa, nice to know, mutta enemmänkin haluaisi tietää, varsinkin jos on tiettyjä osa-alueita mihin omassa koiratoiminnassaan haluaisi panostaa ja toivoa että ei ainakaan huonot jalostusvalinnat sitä torppaisi. Ja kun kuitenkin tätä materiaalia jo kerätään niin maan pirusti! Näyttelytylokset kirjataan kuin pahanteot koulukkaiden Wilma-järjestelmään, ja koesuorituksien sanamuotoja pelätään kuin kuuta nousevaa. Eli miksi yleensä kootaan mitään osasuorituksia jos niitäkin ei pääse näkemään? (Ja hei, koiranomistajat kuitenkin osanottomaksuillaan kustantaa tämän huvin, joten missä on vika?) Jos se on kiinni yksityisyydensuojasta, niin valveutuneet kasvattajat lie voivat tehdä julkaistamispäätöksen itsekin, kunhan jonkinlainen pääsy tietokantoihin suodaan. Näkisin tämän jopa eräänlaisena meriittinä kasvattajalle, kyllä siinä avoimin kirjoin toimintaansa esittelevä piikkipaikoille pääsee pentumarkkinoilla.

Vai onko nyt jotain jota minulle ei ole kerrottu? Tietokanta kyllä varmasti on, mutta sinne pääsy onkin sitten sarja hokkuspokkusta ja oikeita titteleitä ja kontakteja? (*kokeilee vielä kerran googlen mahtia ja Omakoira-järjestelmää, josko se silmä olisi taas osoittanut kohti paikkaa minne se aurinkokaan ei paista…Ei, ei vieläkään löydy. *)

Mutta sitten taivas aukenee, kiitos Suomen Harmaahirvikoirajärjestö. Täällähän ovatkin isännät ja emännät laittaneet hommat siihen kuosiin että ihan sydänalasta rutistaa. Sääntömuutosten tuomista ilonaiheista huolimatta ovat pystyneet pistämään tietokantaa kokoon liittyen metsästyslinjaisten koirien koe- ja näyttelytuloksiin (eli siis myös laikojen tuloksia on täällä!). Ja vielä mahdollisuus ladata kuvakin koirasta, propsit siitä! Käsittääkseni tietokannan päivitys on hieman hidasta johtuen virallisten papereiden kiertämisestä eri instanssien läpi ennen pääsemistään rotujärjestöjen hyppysiin, mutta aivan mahtavaa viitseliäisyyttä on tämä. Hatunnostot ja kumarrukset kaikille asianosaisille, kyllä täällä yksi koiranomistaja kiittää! Erityisesti koetuloksia on mielenkiintoista lueskella, varsinkin tämän joka on vasta koetoimitsijakurssille menossa. KARH-taipumuskokeissa pisteytystä on vasta viime vuosina harrastettu, niin näidenkin kokeiden ”suusanallinen” anti kertoo paljon enemmän itse tilanteesta kuin kylmät numeeriset faktat. Melkeimpä jännittävämpiä mininovelleja kuin Stephen Kingin tarinat… Nimittäin karhun näköhavainto 6m päästä (lähde: KARH-taippari Kintasnahan Patu) alkaa olemaan mielestäni jo ihan tarpeeksi lähellä muuttaa haju- ja tuntohavainnoiksi. Niin karhun kuin akuutin noronkin suhteen. Siinä saa koira ekstraherkut kun viepi hittohon jo noin läheltä.

Summa summarum, Suomessa suoritetuista Kennelliiton alaisista kokeista ja näyttelyistä ompi olemassa tietoa, mitä kerätään ja osittain jotenkin myös julkaistaan. Mitä ulkomailla käydään tekemässä, no se jääpi sitten omistajien vastuulle huudella toreilla ja pitkin pitäjiä. Tässä olisi vielä kehittämisen varaa koko koirainstanssilla. Rotuun tarvittaisiin laaja-alaista perimää ulkomailtakin, joten jostainhan se tieto pitäisi kaivaa. Ja jos ei suomalainen luota edes maanmieheensä, niin sehän on ihan varma juttu että ulkomaalaiset ne vasta ku**ettaakin.

Vitsi vitsi, kaikki ihmiset on ihania ja kellään ei koskaan ole tuhmat mielessä. Kunhan nyt vaan naapurin auto on huonompi kuin oma. Vaimoa ja koiraa on niin paljon hankalampi pistää vaihtoon, ja rahallakaan ei aina hyvää saa. Sen se naapurikin tietää.

Koiran valinta – To believe or not to believe?

(Anu-perspektiivi ensimmäisen oman koiran valinnasta, eli Eräjätkän Orasta)

Jokaisella on varmasti oma tapansa veikata voittavaa hevosta raveissa. Anulla se tapa on ensin katsoa esittelykierroksella hevosia, katsoa että menevätkö ne ravia vai raivolaukkaa ohjastajan naama punaisena kutsuen perkelettä avukseen. Sitten Anu katsoo raviohjelmaa ja ihastelee voittosummia sekä palkintosijoittumisia aikaisemmissa lähdöissä. Tämän jälkeen hän katsoo mitä vauhtia valjakko on edennyt ja vielä viimeiseksi kysyy omalta isältään ja isovanhemmiltaan parhaimmat vinkit.

Ja veikkaa sitten sitä joka näytti muista poikkeavalle. Ja häviää rahansa.

Eli alku meni jo tosi hyvin, todella lupaavaa. Tieteellisesti pätevää ja näyttöihin perustuvaa. Ja onneksi se raveissakin käynti on jo vähentynyt max. kerta vuoteen, ei harmita ihan niin paljoa.

Koirien suhteen valinnan ovat aikaisemmin tehneet aina Anun vanhemmat. Ja hyvä niin. Mutta nyt näin aikuisuuden kynnyksellä ensimmäistä virallisesti omaa koiraa valittaessa prosessi alkaa saamaan mitä mielenkiintoisempia vivahteita. Ja kyllä sitä viimeistään kolme kymmenystä täytettyään pitää itse omat koiransa valita. Ja maksaakin.

Alkuunhan syksyllä 2015 Anulle luvattiin koiranpentu kovilla metsästysvieteillä (eli tiedossa oli että todella hyvällä sekarotuisella uroksella oltiin yrittämässä pentuetta). No sehän meni syksy sitten odotellessa hyviä uutisia.

No eihän niitä sitten kuitenkaan kuulunut.

Joten pentuhaaveet jäivät hieman unholaan. Siinä hoideltiin joulut pois alta sekä Anun muutto Sodankylään. Valkon kanssa Anu pääsi tekemään lähempää tuttavuutta sekä palaamaan unohduksissa olleen näyttelyharrastuksen pariin. Ehkä se oli se yksi Sertifikaatin Arvoinen (SA) merkintä ensimmäisestä näyttelystä mikä herätteli taasen ajatuksen omasta itäsiperianlaikasta. Varsinkin, kun Paras Uros -kehässä tuomari suoraan sanoi että Valkko on lyhyt. Ja olihan se, verrattuna muihin jalostusmääritelmän säkäkorkeuden yläpäässä pyöriviin uroksiin (näyttelytuloksia Valkon omilla sivuilla). Ja komioitahan ne oli korkeat urokset, ei käy kieltäminen.

Siitäpä se sitten sikisi taas ajatus että joskohan sitä oman narttupennun kuitenkin hankkisi. Puitteet ovat kuitenkin hyvät, perhekunnan molemmat aikuiset kiinnostuneita metsästyksestä ja koirista sekä harjoitusolosuhteet mitä parhaimmat. Eli tietokone kauniiseen käteen ja laikajärjestön astutuspalstalle!

Siinä tammikuun 2016 puolenvälin tienoilla astutuspalstalla oli monta mielenkiintoista yhdistelmää tarjolla. Itäsiperianlaikojen jalostusohjelmaa kuin piru raamattua lukeneena hyvin varteenotettavana vaihtoehtona pidimme yhdistelmää missä uutta verta rotuun oli haettu rajan itäiseltä puolelta. Tämän lisäksi erityisesti Anun, vanhan raviveikkaajan, silmiin tarttui tittelirohmu Urpon Haraldilla alustetut kaksi pentuetta.

Kuinka valintaprosessi sitten eteni näiden kolmen lupaavan pentueen osalta? No olihan se ihan pirun vaikeaa, ja etenemiskaavio lähenteli loogisuudessaan Sipilän hallitusta. Ensimmäisenä sitten kuitenkin karsiutui mahdollisuus laajennettuun geenipooliin. Tämä johtui ehkä suuremmaksi osaksi tarjolla olevan tiedon vähyydestä ja arkuudesta ottaa liian isoa palaa ensimmäisellä kierroksella syötäväksi. Mutta jäämme suurella mielenkiinnolla seuraamaan kuinka Ronjan jälkeläiset menestyvät, kuulemamme mukaan aikaisemmista pentueista olisi jo hyviä pelikoiria tullutkin.

Tämän jälkeen jäljellä oli kaksi Haraldilla alustettua pentuetta. Haraldin menestyksestä mainittakoon erittäin kova ”rikosrekisteri”, missä HIRV-koetuloksia erittäin hyvillä suorituksilla oli ilo lueskella. Vielä mukavampaa oli lukea KARH-taipumuskokeen hyväksytystä suorituksesta laikojen vuosikirjasta. Näyttelymenestys on laikojen mittapuulla erittäin kovaa. Iso hatunnosto kuuluukin Haraldin taustajoukoille, jotka ovat malttaneet koiraansa myös käyttää näissä mittelöissä. Eihän näitä titteleitä ilman omistajien ja kasvattajien aktiivista panostusta saada.

(toim. huom. On ilmiselvää että erittäin hyviä vahvan riistavietin omaavia itäsiperianlaikoja on olemassa, mutta ilman ”ulkopuolisten” suorittamaan arviota on pentuvalintaprosessi haastavampaa ja vaatii ehdottomasti pitempää kokemusta rodusta kuin meillä tähän mennessä vielä oli.)

Valinta tulikin siten tehdä narttujen, Amakan Afinan ja Mäntykallion Millin, välillä. Tämä kisa olikin sitten erittäin tiukka. Millin ollessa vanhempi oli luonnollisesti myös HIRV-koetuloksia enemmän tarjolla. Molempia oli saman verran käytetty missikisoissa ja menestys oli ollut samankaltaista, eli SA;ta, SERT:iä ja ROP:ia maan mahoton molemmilla.

Eli millä saada ero kahden erittäin hyvän vaihtoehdon välillä?  Lopullinen päätös muodostui varmaan astutuspalstan ”arvotuksen” (eli oliko yhdistelmä A:ta vai B:tä), sisarusten meriittien, kasvattajien nettisivujen, kennelin sijainnin* sekä kokonaisvaikutelman**, kuun asennon ja mahdollisesti Valkosta ja ”kantanartusta” saatavan pentueen*** sukusiitosprosentin yhdistelmästä.

* Minkälainen on oletettu kasvattajan oma kiinnostus juuri tähän tiettyyn pentueeseen

** Metsästysmahdollisuuksien sijaitessa akselilla Sodankylä (Lappi) – Juva (Etelä-Savo) voisi mahdollisuuksien mukaan osallistua kasvattajien toimintaan sijainnin ollessa otollinen.

*** Jos koe- ja näyttelynäyttöjä saadaan tarpeeksi harkinnassa voi olla joskus pentueen teetättäminen. 

Tässä vaiheessa olimme puhuneet jo opposition kanssa että voisimme ottaa narttupennun sijoitukseen. Tämä siksi, että osaltamme uskomme saavamme laajemman perspektiivin itäsiperianlaikan jalostukseen kasvattajan tuella. Tämän lisäksi WIN-WIN -situation on se että pystymme tarjoamaan hyvin motivoituneen sijoituskodin jossa on sopivassa suhteessa intoa kiertää näyttelyitä sekä hankkia toimintakykynsä osoittaneelle koiralle tarvittavat näytöt käyttöpuolen kokeista.

Loppujen lopuksi ensimmäiseksi päätimme yrittää mahdollisuuksiamme Eräjätkän kennelin Mäntykallion Millin pentueeseen. Anu lähestulkoon ääni jännityksestä väristen teki alustavan puhelun Haatajan Antille. Saman päivän iltana Toni vielä omasta puolestaan selvitteli mahdollisuuksiamme narttupentuun. Antti oli myötämielinen sijoitusnarttu-ajatukselle, ja meidän tehtäväksemme jäikin sitten jäädä odottelemaan penikoimista ja jännittämään joskos Fortuna meille oman koiran soisi.

Ja hyvä luoja kuinka voi odottavan aika ollakaan pitkä. Nelisen viikon aikana kerkiää miettiä pennulle nimeä monta pitkää yötä sekä arvioimaan minkä verran hyvää ja huonoa tuuria pitää olla matkassa että kaiken sen selvittelyn ja pohdinnan ja arvuuttelun jälkeen pentueesta ei meille sitä narttua tulisikaan. Lasketun ajan lähestyessä Anu oli hermostuneempi kuin oman lapsensa syntymän hetkellä.

Ja sitten koitti se päivä. 20.2.2016 oli Millille syntynyt 2 urosta ja *rumpujen pärinää*… 4 narttua!!! JES! Yhden narttupennuista jäädessä kasvattajalle jäljelle jäi vielä kolme muuta mistä saisimme valita oman narttumme. Ilon ja onnen päivä! Pötkylät (kuva pentueesta 1 vrk ikäisenä Eräjätkän kennelin sivuilta) olivat syntyneet ongelmitta ja nisälle oli löydetty.

Penikoimisen jälkeen tulevia koteja informoitiin kuvin ja videoin pentujen kehityksestä. Ja kylläpä niitä videoita sitten katseltiinkin ja tehtiin syväluotaavia analyysejä pentujen paremmuusjärjestyksestä oikein edes tietämättä että mitkä pennuista oli uroksia tai narttuja (toki valkoisen narttupennun nyt juuri ja juuri erotti muista). Vanhana ravitietäjänä Anu oli jo heti valitsemassa juuri tätä valkoista lammasta itselleen, nöy surprise there.

Aika mateli, mutta onneksi maaliskuun viimeisenä viikonloppuna, pitkänä perjantaina, pääsimme lähtemään Kajaaniin ja katsomaan pentuja livenä. Noin 6h ajomatkan jälkeen ready, steady and shoot, eli kamera laulamaan.

Mäntykallion Milli x Urpon Harald, pennut ulkona pitkäperjantaina 1.4.2016

Mäntykallion Milli x Urpon Harald, pennut ulkona II pitkäperjantaina 1.4.2016

Tämä käynti saattoi vielä pahentaa jo hyvin krooniseksi edennyttä pentuarvuuttelua. Anu nimesi hetimmiten yhdeksi suosikikseen sen pennun joka ensimmäisenä pyrki nousemaan hihaa pitkin syliin. (Add here virtuaalista siirappia ja sydämiä). Eräjätkän Sakaalin nimellä maailmaa tutkaileva yksilö oli mitä valloittavin viikari ja sopivasti ärhäkkä kuten videoista näkyy. Yhtälailla rohkea narttupentu oli Eräjätkän Taika, joka pääsikin heti top-2:n Anun narttujen rankingissa. Erityismaininta vielä Eräjätkän Rymylle, joka piti jöötä tarhauksessa.

Joten näillä aatoksilla, ja erittäin tyytyväisenä Eräjätkän kennelin miljööseen, seurue suuntasi takaisin Sodankylään. Enää ei tarvinnut kuin odottaa että kenneliin jäävä yksilö valikoituisi, minkä jälkeen tietäisimme kenelle Ora-nimen antaisimme.

Pari viikkoa kului ja pennut pääsivät kokeilemaan myös karhun tuoksuja. Meitä jo alkujaan kiinnosti saada sellainen koira itsellemme joka oletettavasti toimisi hyvin myös karhulla. Näiden testausten perusteella top-2:n muuttui top-3:ksi. Kasvattajan oman arvion sekä valtiopäiväneuvotteluiden jälkeen pentueen itsenäisempi yksilö (lue: juro) upeilla ”pirunsilmillä” kiilasi kahden aikaisemman Anun suosikin eteen. Niin oli lopulta Eräjätkän Ora**** löytynyt.

Yhteinen matkamme alkaakin sitten Oran ollessa 10-viikkoinen. Wappuaattona 2016 käymme tekemässä mutkan Kajaaniin, minkä jälkeen se varsinainen päätelmiemme oikeaksi todistaminen sitten vasta alkaakin. Tällä kertaa raviveikkaajaa teki koululäksynsä ja ratkaisunsa perustuen hyviin ja perusteltuihin näyttöihin, joten alku on ainakin lupaava. Enää katsotaan että startti ei ala laukalla ja juoksu pysyy määrätietoisena aina maaliin asti. Olemme erittäin tyytyväisiä että meidät valittiin tämän lähdön ohjastajiksi, toivotaan että olemme kasvattajan luottamuksen arvoisia.

****(toim. huom. Pentuerekisteröinti tapahtui 12.4. jolloin uudet kodit oli selvillä ja pentujako tehty. Valkoinen narttupentu sai kasteen Eräjätkän Kiraksi ja tummempi urospentu Eräjätkän Myrskyksi).