Viisi kuukautta pamahti Oralla mittariin, eli sehän tarkoittaa sitten sitä että Ora pysyy hihnan päässä kunnes virallinen koirien ”vapaanapitoaika” (eli käytännössä metsästyskausi) taas alkaa (koirien kiinnipitoaika 1.3.-19.8.2016). Eli odottavan aika on pitkä…
Erityisen pitkähän se silloin on kun koira antaa ensimmäiset metsästysviettimerkkinsä 4.5 kuukauden iässä, eli tässä tapauksessa alkoi merkkaamaan lintuja metsässä. Kyllä siinä herkistyy tylympikin jäärä kun oma koira ”ihan ite” alkaa haukkumaan lintuja metsässä ja seuraamaan niitä pieniä matkoja. Toki siis linnut ovat kokoluokkaa ”räksä” ja lie tarpeeksi ärsyttävän äänekkäitä että niitä pitää Oran kehottaa olemaan vaiti. Mutta kuitenkin, ei takerruta lillukanvarsiin, koska ainakin tälle lintupuolen metsästäjän totaaliselle aloittelijalle koira joka luontaisesti ymmärtää paremmin mitä tuolla metsässä pitää lintujen suhteen tehdä, on kultaakin arvokkaampaa.
5kk ja 1vk ollessa ikää Oran kanssa lähdimme patikoimaan Levin Kätkä-tunturille, ja siellähän sitten riistaa olisi ollut tarjolla joka kädelle ja vähän enemmänkin. Kohtalon ivaahan on toki ollut että emme ole kohdanneet Oran kanssa poroja metsässä aikaisemmin, vaikka mahdollisuudet siihen ovat olleet kohtalaiset (tietoisesti toki pyritty niitä välttämään). No nythän sitten keskikokoinen kruunupää oli kävellä syliin luontopolulla. ”Kotieläimeksi” poro lähentelee tyhmyydessään lie lammasta, koska eihän tämä tosissaan allekirjoittaneen viheltelyistä eikä kiroamisesta mitään välittänyt. Onneksi myös Ora otti pohdiskelevan otteen asiaan ja istui ihmetellen katsoen poroa ja välillä ohjaajaa – ”no mitäs tälle sitten pitäs tehdä?”. Olosuhteiden painostamana päätin kuitenkin ettei yksi poro meikäläisen patikointiretkeä vielä katkaise, joten enemmän ääntä ja rohkein mielin eteenpäin. Onneksi otti ritolat poro kun tajusi ettei tällä polulla taidakaan olla tilaa meille kaikille :D. Olisihan se Oraakin sitten kiinnostanut, ja olipa muuten hihna tiukalla hyvän matkaa koiran ”jäljestäessä” poron jälkiä tulosuuntaan. Toivotaan että saadaan ”hihnanpäässä” tutustua poroihin toiseenkin otteeseen että koira oppii niitten olevan kiellettyä kamaa eikä omistaja arvosta yhtään niitten juoksuttamista (ei koiran eikä porojen omistaja….).
Reissun aikana vastaan tulivat myös pari jänistä sekä riekko, mitkä kaikki olisi ollut hirmuisen mukava ottaa kiinni. Ohjaaja vaan oli niin huono, että kivikkoisella polulla juoksentelu koiran edesauttaessa etenemistä riista sai jäädä näyttämään kieltä ja keskisormeaan parivaljakollemme. Vaan onhan se ”jännä” että heti kun pitää hihnassa koiran olla niin riistaa tunkee ovista ja ikkunoista iholle :D. Joten tässä ollaan niin koira kuin omistajakin kuin tulisilla hiilillä odottamassa metsästyskauden alkua.
Karhunvartijan blogi / kennel Bear Caliber 