Kesäprojektit kotona alkaapi olemaan tehty, joten reippaina tyttöinä otimma suunnan Oran kanssa ”lähitunturiin”. Oratunturille on Sodankylän keskustasta rapiat 20km ajella, joten etäisyyden puolesta ei edes paha. Ainoa toki että ko. tunturille on opastus heikohkoa – ts. jos haluat lähteä kunnon vaellukselle niin mene juuri sinne minne viralliset reitit antaa olettaa mennä.
Tämä tyttö laiskana kierti tuollaiset karikot ja suuntasi suoraan kelkkareitin varteen. Toki ko. ”tunnettu salaisuus” sisälsi mm. pienen hiekkaparkin sekä käsivarren pitkän kyltin ”Laavu 2km”.
Heleppohan se oli alkumatka mennä metikköä pitkin. Tällä kertaa kun olin edelliskerrasta oppinut niin jalassa oli methuukengät, ettei märkä pääsisi yllättämään – no kuivin jaloin olisi nyt koko reissun päässyt :D. Mutta toisaalta, olihan tuo maasto sellaista että nilkka mutkalla olisi saanut tavan lenkkareilla edetä.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Tunturissa tavattiin pieni tokka poroja. Nämä Ora haistoi ennenkuin ohjaaja kerkesi rekisteröidä mitään. Sinällään koira kyllä selkeästi ilmoitti että nyt muija mennään tänne kahtomaan, täällä on jotain mielenkiintoista (ja poikettiin siten ajatellusta reitistä koiran himojen perässä…). Eli ei taaskaan päivävaellusta ilman poroja. Toki kävi vielä näin että poroja pyrki tulemaan jokaisen männyn takaa, ja saimme videolle toisenkin kohtaamisen. Kyllähän se koiraa olisi tehnyt mieli tutustua lähemminkin näihin otuksiin.
Virhe
Videota ei löydy.
Upeiden maisemien ja ”luonnonihmeen” tiirailun jälkeen palailtiin takaisin laavulle, missä iskettiin tulet ja HULLUN tuhdit makkarat lämpiämään (minulle paljastui että ko. makkaramerkki on muuten Huilun Tuhti viikko sitten. Mutta väitän että hullun tuhti on parempi nimi, enkä mielipidettäni muuta :D).
Hullun tuhtia Huilun tuhtia. Nam. Mikä vittu on muka huilun tuhti?
Se olisi vielä rapiat 20vrk jäljellä ennenkuin linkku aukeaa koirilla. Odottavan aika, se pitkä ompi.
Teimme (nyt jo) perinteeksi muodostuneen X paikan huiputuksen Oran kanssa eilen (22.07.2017). Tämähän on siis kolmas vuosi putkeen kun Anu käypi toteamassa ettei ne kanssaihmiset scheibaa puhu, vaan ihan tosi, onhan ne pohjoiset maisemat jotain ihan muuta kuin läpipääsemättömät savolaiset metiköt (mutta note to self: kyllähän ne investointina paremmin tuottaa kuin kivirakka täällä..). Vuonna 2015 tuli koettua Levin laki, 2016 käytiin Oran kanssa Kätkä tarkistamassa (linkki) ja nyt kun sattui omaa aikaa siunaantumaan niin otettiin suuntamiksi Sompion luonnonpuosto ja Pyhä-Nattasen laki.
Reissuun valmistauduttiin siten että ostettiin kaupasta: 4kpl energiapatukoita, energiajuomatiivistettä, Hullun Tuhti-makkaraa paketti ja 4kpl lihapiirakoita. Takaisin toimme kaikki muut paitsi makkarat. Juomiseen sotkettiin noin desin verran juomatiivistettä. Kaikkiaan aika hyvin pärjää näillä reissuilla kun on juomapuoli varmistettu, kaikki muu onkin ekstraa.
Koiran kanssa liikkumiseen tuli hommattua tuossa keväällä ns. juoksuvyö (ks. linkki jos kiinnostaa enemmän) ja joustollinen hihna, niin ei tunnu nuo mahdolliset nykyt iha niin terävinä selässä. Saa molemmat kädetkin tasapainoa avustamaan haasteellisemmissa ryteiköissä. Vyössä on myös muutama tasku tärkeimmille itemeille sekä pirukseen näppärä paikka juomapullolle.
Lähdettiin siten liikkeelle että oltiin siinä noin 08:30 luontopolun lähtöpisteessä. Siinä sai jo useampaan otteeseen rukoilla ettei ole auton jouset paskelina vimosten kilometrien kohdalla – hitusen passaisi puolestani lanaa käydä näyttämässä tuolle tielle. Kopastiin siinä sanoa aamutervehdykset myös muutamalle porolle. Oli niillä vaan sarvet kokoa saaneet
Aamutervehdys poroilta 22.07.2017
Onneksi sentäs näytti sille että merkittävin osa auton osasista oli vielä mukana matkassa. Auto parkkiin, koira hihnaan ja lenkkarit kohden merkittyä reittiä. Ja sehän meni juurikin niin, että heti kättelyssä oli sitten kengät läpimärät :D. Nuija voisi laittaa vaellussaappaat tai hankkia vaellukseen soveltuvat kevyemmät kalossit seuraavaa kertaa varten. Täällä ei vaan nämä maastot kuivu ***kele koskaan.
Eräjätkän Ora Nattasilla 22072017
Kengät märkinä matka jatkuu kohden ensimmäistä välietappia – Laavua. Matkaa pikkupolkua pitkin tuli noin 2km, mutta eihän sitä kermaperseet kyllä jääneet vielä siihen aamupalaa nauttimaan, oli sitä sen verran verenimijää lyöttäytynyt seuraan ettei millään pidempään tohtinut jäärä raatailemmaan.
Toiset 2km, ja olisimme saavuttaneet määränpäämme. No onneksi maasto muuttui jo kuivemmaksi. Päästiin testaamaan koiran ja ohjaajan yhteistyötä edetessämme aivan hitonmoista kiveikkoa kohden määränpäätämme :D. Täytyy myöntää, sitä oli toisaalta 10v:n tyylisesti innoissaan kivien päältä hyppelystä, mutta sen pienen 5% ajasta se keski-ikäinen paskakuntoinen ja yhden lapsen äiti mietti että entäs jos tässä tulee se pieni harha-askel otettua… Tai että kuinkas hyvin ne märät lenkkarit pitääkään kitkaa 😀
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Eipä siinä mitä, sopivasti tauottaen ja kolme askelta eteenpäin miettien niin päästiin huipulle. Olihan se makia paikka, vaikka toisaalta pilvinen taivas, +9C ja hervoton tuuli niin ei sitä tälläkään laella päässyt kuuma yllättämään.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Paistettiin autiotuvan kaminassa makkarat ja kuvut täynnä jatkettiin matkaa perimätieton mukaan helpompaa reittiä :D. Niinhän sitä luulisi että tuollaisissa paikoissa ei muuta olekaan kuin sinä, minä, luonto ja jylhyys… Niin ei mennyt 10 minuuttia kun oli jo populaa paikalla enemmän kuin k-kaupan kassalla. Ora teki tuttavuutta kaikkian kanssa, ihmiskammoinen omistaja luikki mahdollisimman nopeasti rauhallisimmille vesille :D. ns. ”missään ei ole hyvä”.
Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.
Kyllähän se oli erilailla jännää mennäkin sitten alaspäin ”tunturipurossa” kävellen ja nelivetoavustimen pitäessä tahtia yllä. Ei passaa jalan painaa tuolla jos meinaa pystyssä pysyä :D.
Virhe
Videota ei löydy.
Kaikenkaikkiaan laatureissu, ei sattunut haavereita, mikään masiina ei hajonna ja kotona maistui oikein useamman tunnin tirsat. Kyllä passaa Oran kanssa reissua tehdä, hyvin se osaa myös eleillään kertoa mistä lähti linnut liikkeelle ja missä voisi olla jotain riistankaltaista tutkittavaa. Selkeästi paloa olisi ollut lähteä kierrokselle, mutta maltamma nyt vielä 20.08. asti että linkku aukeaa. Josko sitä olisi niin paljon jo paineita että hakulenkeissä alkaisi näkymään aikuistumisen merkkejä.
Viisi kuukautta pamahti Oralla mittariin, eli sehän tarkoittaa sitten sitä että Ora pysyy hihnan päässä kunnes virallinen koirien ”vapaanapitoaika” (eli käytännössä metsästyskausi) taas alkaa (koirien kiinnipitoaika 1.3.-19.8.2016). Eli odottavan aika on pitkä…
Erityisen pitkähän se silloin on kun koira antaa ensimmäiset metsästysviettimerkkinsä 4.5 kuukauden iässä, eli tässä tapauksessa alkoi merkkaamaan lintuja metsässä. Kyllä siinä herkistyy tylympikin jäärä kun oma koira ”ihan ite” alkaa haukkumaan lintuja metsässä ja seuraamaan niitä pieniä matkoja. Toki siis linnut ovat kokoluokkaa ”räksä” ja lie tarpeeksi ärsyttävän äänekkäitä että niitä pitää Oran kehottaa olemaan vaiti. Mutta kuitenkin, ei takerruta lillukanvarsiin, koska ainakin tälle lintupuolen metsästäjän totaaliselle aloittelijalle koira joka luontaisesti ymmärtää paremmin mitä tuolla metsässä pitää lintujen suhteen tehdä, on kultaakin arvokkaampaa.
5kk ja 1vk ollessa ikää Oran kanssa lähdimme patikoimaan Levin Kätkä-tunturille, ja siellähän sitten riistaa olisi ollut tarjolla joka kädelle ja vähän enemmänkin. Kohtalon ivaahan on toki ollut että emme ole kohdanneet Oran kanssa poroja metsässä aikaisemmin, vaikka mahdollisuudet siihen ovat olleet kohtalaiset (tietoisesti toki pyritty niitä välttämään). No nythän sitten keskikokoinen kruunupää oli kävellä syliin luontopolulla. ”Kotieläimeksi” poro lähentelee tyhmyydessään lie lammasta, koska eihän tämä tosissaan allekirjoittaneen viheltelyistä eikä kiroamisesta mitään välittänyt. Onneksi myös Ora otti pohdiskelevan otteen asiaan ja istui ihmetellen katsoen poroa ja välillä ohjaajaa – ”no mitäs tälle sitten pitäs tehdä?”. Olosuhteiden painostamana päätin kuitenkin ettei yksi poro meikäläisen patikointiretkeä vielä katkaise, joten enemmän ääntä ja rohkein mielin eteenpäin. Onneksi otti ritolat poro kun tajusi ettei tällä polulla taidakaan olla tilaa meille kaikille :D. Olisihan se Oraakin sitten kiinnostanut, ja olipa muuten hihna tiukalla hyvän matkaa koiran ”jäljestäessä” poron jälkiä tulosuuntaan. Toivotaan että saadaan ”hihnanpäässä” tutustua poroihin toiseenkin otteeseen että koira oppii niitten olevan kiellettyä kamaa eikä omistaja arvosta yhtään niitten juoksuttamista (ei koiran eikä porojen omistaja….).
Ora ja Kätkätunturi 23.07.2016
Ora ja Kätkätunturi 23.07.2016
Ora ja Kätkätunturi 23.07.2016
Reissun aikana vastaan tulivat myös pari jänistä sekä riekko, mitkä kaikki olisi ollut hirmuisen mukava ottaa kiinni. Ohjaaja vaan oli niin huono, että kivikkoisella polulla juoksentelu koiran edesauttaessa etenemistä riista sai jäädä näyttämään kieltä ja keskisormeaan parivaljakollemme. Vaan onhan se ”jännä” että heti kun pitää hihnassa koiran olla niin riistaa tunkee ovista ja ikkunoista iholle :D. Joten tässä ollaan niin koira kuin omistajakin kuin tulisilla hiilillä odottamassa metsästyskauden alkua.
Karhunvartijan blogi / kennel Bear Caliber 