Hakutreeniä ja oma.riista.fi:n hyödyntämistä

Meillä on ollut pennun kanssa hieman ongelmia hakutehon kanssa. Tämä ilmenee siis siten että Ora ei hirmuisesti irtoa allekirjoittaneesta metsäreissuilla. Yleensä maksimissaan 100m on etäisyys koiralla, ellei nenään tuoksu joko linnut taikka hirvet (ja näissä sellainen 200-300m linnuille niin tuntuu haistavan suotuisissa tuulissa ja todistetusti 800m:n haistaa hirvet).

Mutta edellä mainittuhan siis tarkoittaa ettei ihan vielä oikein toimi tämä systeemi näillä korkeuksilla. Tannerta olisi kuitenkin koluttava ihan nokko ja itsenäisesti.

Männä perjantaina sitten iski ihan tuskastuminen meikäläiseen kun muutin ”koulutusmetodia” hakuhommissa. Tutkallahan se sitten näytti aikalailla tälle –>

ora-11112016-eka-lenkki

Ensimmäinen maasto: Paikalla vielä hämärän aikaan, koira ulos autosta ja kutimet käteen. Lunta tulee niin ettei kohta auton ikkunoista ulos näe. Noin tunteroisen autossa pönötän, ja koirahan ei lähe ei sitten mihinkään wolkkarin kylestä. No se ei sitten auta kuin itsensä kammeta ulos vankkureista ja lähteä tekemään pieni kiekka polkuja pitkin. Yhden linnun tarjoili koira lennättää päin, mutta siinäpä ne irtiotot sitten oli.

Seuraavassa paikassa oli lähdettävä koiruuden kanssa maastoon koska iso tie oli lähettyvillä ja riski pannukakusta liian suuri. Joten eikun metikköön, hangessa ja rääseikössä nautittiin yhteisestä ajasta koko reissu. Ei irtiottoja sitten minkäänlaisia. Pimeäkin jo laskeutumassa ja hiki persvaossa niin luovutus ja miettimään seuraavan päivän treeniä. Hetken jo mietin että menen Nykäsen Masan kanssa paikalliseen kapakkiin esiintymään, mutta onneksi raitis metsäilma säästi senkin rahan.

ora-11112016-toka-lenkki

Lauantaina sitten aamukahvilla funtsin tekemisen miellekkyyttä. Jotain uutta twistiä tähän tartteis, ja ei tarvinnut kovin pitkälle katsella lattianrajaan kun se ”uusi” ajatus sitten tuli…

Vanhempi koiruus Valkko se ei ole nimittäin päässyt metsään lähestulkoon laisinkaan koska olemme antaneet pennulle mahdollisuuden treenata itsenäisesti. Pelkona kun on että jos tottuu aina toisen koiran kanssa mehtähommiin niin sitten ei taaskaan itsekseen osaa olla ja hakeutuu aina toisten koirien työskentelyille.

Ja kyllähän Valkko on aina osoittanut mieltään kun pentu vaan pääsee metälle. Toisaalta edellinen ”yhteisreissu” koirien kanssa taisi tapahtua Lokassa, jolloin molemmat koirat eksyivät ja parisuhde oli tiukilla keskiyöllä tuntemattomassa paikassa rinkan kanssa seikkaillessa. Ah, se olikin hyvä reissu…

No, ei muuta kuin molemmat koirat matkaan mukaan. Ensimmäinen hakulenkki oli sitten vallan mainio; pienen aukon reunaan laskin koirat irti –> Ora seikkailee tovin ja leikkii Valkon kanssa, yhdessä vaiheessa Valkko irtoaa ja toki sitten isolle tielle ja 2km linnuntietä tulee alta aikayksikön eroa meihin ja vanhukseen. Eikun pentu autoon ja perään. Ja koska koiraa ei kiinnostanut autoon tulla niin saikin sitten juosta perässä takaisin alkuperäiseen paikkaan… Joten tilannehan näytti oikein hyvälle, vanhempi koira keskari pystyssä tottelemisen suhteen ja kuitenkin kimpassa pitäisi edetä seuraavaan paikkaan (ohi erinäisten maatilojen yms…). Hetken lenkeilytyksen jälkeen Valkonkin aatokset olivat muuttuneet ja farkun perään passasi tulla. Joten uutta yritystä.

Se oli varsin nopea yritys sitten kun 2km päässä olevat pihakoirat kuumottelivat enemmän Valkkoa kuin metsässä kirmailu… Joten eikun taas hakemaan koira pois.

Sitten siirryttiin sellaiseen mehtään että ”ei jumalauta ole ketään ainakaan 10km etäisyydellä”. Päästäisiin keskittymään itse asiaan… Ja hyvä niin. Ensialkuun hakeminen koirilla näytti tältä:

ora-12112016-eka-lenkki

Auto siis tuossa tien päässä paikallaan, Valkko vaaleansinisenä tekee lenkkiä metässä ja sitten pitkin tietä. Orakin menee perässä, mutta mitään lupaavaa ei näy riistan osalta. Eli siirtyminen seuraavaan paikkaan. Taaskaan ei Valkolle kyyti kelvannut, joten mielummin tuli sitten peesissä (noin 10km…). Ei oo pakko jos ei halua.

Ja sittenhän alko homma muuttumaan. Auto sijaitsee tuossa punaisen viivan alakulmassa (ei olluna haukkua Valkolla, jokin tekninen virhe). Ensin lähtee molemmat koirat menemään vasempaan kohden jänkää, sitten palaavat takaisin luokse. Käyn tekemässä pienen kävelylenkin koirien kanssa, ja ensin lähtee Valkko Markkajänkää kohden (lupaava alue, voisi vaikka hirviä ollakin) ja kohta irtoaa Ora Sammakkojänkää kohden – molemmat koira tangetin eri suunnissa! Se oli aika makia tunne. Melkein jo haistoi että kohta voisi jotain löytyä. Linnuntietä etäisyyttä Valkolla kahden km luokkaa, Orallakin reilu kilsa. Valitettavasti kumpikaan ei hirviä löytänyt näiltä lenkeiltä, mutta itse melkein kusin hunajaa – Pentu otti, lähti ja löysi takaisin

ora-12112016-toka-lenkki

Sunnuntain osalta päätin jatkaa samalla tavalla – molemmat koirat mukaan matkaan. Auton jouset hoosiannaa huutaen taas uuteen paikkaan ja koirat irti. Samointein lähtevät koirat tarkastamaan läheisen taimikon, ja tais Valkko löytää linnunkin mille antoi pienet kyydit. Auton kautta mutka ja sitten lähtee Valkko etelään, Ora pohjoiseen. Itsehän olin tässä vaiheessa taas ”Hör Hör Hör” – jumankekka pentu taas yli kilsan päässä linnuntietä. Siinähän sukka eteni oikein mallikkaasti, kunnes jossain vaiheessa tajuan että Ora kipittelee ohi ”auton jäljistä”. Ja niinhän siinä käy että kohta alkaa itku.. Eksyi pahalainen taas ja ei löydä takaisin. Onneksi Valkko ritarillisesti käy poimimassa tytön hädässä ja matka jatkuu kohden isoa tietä… Ja siinä vaiheessa wolkkarin talla pohjaan ja koiria hakemaan.

screenshot_20161113-102014

Millekä näytti sitten loppujen lopuksi Ultracomin:n sivuilta katsottuna –>

ora-13112016-eka-lenkki

Toista kilometriä kerkesivät mennä kohden isoa kirkkoa ennenkuin sain hurtat kiinni. Eikun seuraavaan paikkaan kokeilemaan hakua. Tässäkin paikassa se huono puoli että lähellä isoa tietä, joten pienen matkaa kävelin koirien kanssa metsän puolelle. Sitten lähtee pentu omalle reissullee ja Valkko omalle lenkilleen. Ei vieläkään riistaa, mutta se ei oikeastaan harmita, koska tarkoitus onkin nyt vain treenata hakua.

ora-13112016-kolmas-lenkki

Vielä yhteen paikkaan on aikaa ennenkuin ilta hämärtyy. Edellisen maaston vierttä mehtäautotietä hieman syvemmälle metsään ja koirat irti. Pieni lenkki itsekin ojan toiselle puolelle maastoja ihmettelemään. Näyttäisi sille että koirilla alkaa olemaan kiinnostus vähissä, koska pitkän aikaa hiimailevat auton lähettyvillä. Mutta sitten lähtee Ora etunenässä vielä koittamaan maastoa. Ei se auta Valkonkaan kuin mennä perässä 😀 (niin ne asetelmat hetkeksi muuttuvat)…

Loppupeleissä tie kuitenkin houkuttelee, ja piti jo alkaa autoa käynnistelemään etteivät menisi isolle tielle. Jokin sai kuitenkin koirat kimpoamaan metsän puolelle, ja kohta onneksi löysivät Valkon edellisen hakulenkin jäljet. Niitä sitten seurasivat kohden edellistä auton paikkaa mistä nappasin kamraatit kyytiin. ora-13112016-neljas-lenkki

Summa summarum: Hakeminen parani heti kun vanhempi koira oli tsempparina mukana matkassa. Seuraavana viikonloppuna jätetään taas alkuun Valkko kotia ja annetaan pennulle työskentelymahikset omatoimiseen hakuun. Kyllä sen vaan joutui itselleen myöntämään, että paikallaan on oltava että koira lähtee itse hakemaan. Itseään joutuu liikuttelemaan sitten eri aktiviteeteissa 😉 😀

Ainiin, se oma.riista.fi-oivallus…

Nuolen osoittamat paikat näyttävät ne paikat missä on tullut koiraa treenattua… No piru aivan tyhjiä maastoja havaintojen ja kaatojen perusteella. Tiiä itkeäkö vai nauraako tässä 😀 (on me toisaalta löydettykin niitä hirviä, mutta jos jostain muualta vähän varmemmin löytyisi… mahdollista kun on muissakin maastoissa käydä)

5/8 – Kainuulaiset ninjahirvet ja sodankyläläiset (tyhjyyttä) humisevat harjut

Notta johan sitä ihmiset ja koirat on henkisesti ja fyysisesti selvitty viikonlopun Kajaanin excursiosta. Eli onkin aika pistää nippuun hieman tämän metsästysviikonlopun tuloksia.

Totisesti sitä siis lähdettiin heti perjantaina tukka putkella Tonin töiden jälkeen ajelemmaan kohden Kainuuta ja Paltamon maastoja. Olimme saaneet kutsun tulla koiran kanssa treenaamaan hirvihommia Oran kasvattajan (Haatajan Antti) tykö, ja mehän ei sellaisesta tarjouksesta kieltäydytä! Mahtavaa että pääsee erilaisiin maastoihin pyörimään ja toisaalta näyttämään kasvattajalle miten se pentukoira tällä hetkellä toimii.

Aamuyön tunteina ja kainuulaisella vieraanvaraisuudella lämmittettyyn majapaikkaan saavuttuamme otimme äkäset unet itse kukin ennen kuin herätyskello ilmoitti ilmoille lähtömerkin. Jonkinlaiset jumalallisen armon voimalla kasvattaja oli ensimmäisenä ylhäällä järjestelemässä päivän aikataulua (sanotaanko että edellispäivän 90 pisteen suoritus Eräjätkän Härskille olisi voinut aiheuttaa amatöörillä pientä käynnistysvaikeutta seuraavana aamuna, mutta Antti onkin sen verran vanha tekijä näissä hommissa että unos problemos 😀 ).

Teknillisten järjestelyjen jälkeen päästiin ensimmäisiin maastoihin Oran kanssa. Ei olluna ensimmäisessä aukossa hajuja, joten luovutimme sen maaston nopeasti. Seuraavaksi kokeilimme ns. ottipaikkaa: oli hirville tarjolla riistapeltoa ja nuolukiveä ja vaikka mitä luksusta. Jos ei siellä olisi tuoreita jälkiä niin ei missään. Tämä kohde sitten käveltiin Oran kanssa huolella läpi, mutta ei vieläkään löytynyt mitään. Kamat kasaan ja seuraavaa paikkaa kohden – se on etu näissä maastoissa ettei pitkää tarvitse yhtä aluetta ihmetellä, sen verran kokemusta alueista ja hirvistä että kyllä ne löytyy jos on löytyäkseen vähemmälläkin taapertamisella.

Edetessämme kohden kolmatta maastoa tuli soitto että oli nähty kaksi hirveä ylittämässä tietä ja norski perässä. ”No piru, kyllä kohta on ainakin raato mitä esitellä pennullekin”. Eli kohden havaintopistettä. Itsekin jo edelliskerroista viisastuneena avasin aselaukun salvat valmiiksi ettei tarvihtis housut kintuissa hätäillä jos olisi tarvetta pikaisiinkin liikkeisiin (ks. edellinen postaus…). Siinäpä sitten oltiinkin 6 ukkoa ihmettelemässä aukon reunassa että niin on mennynä hetki sitten kaksi hirveä tästä, ihan totta. Tutka näyttää että norski on jo kahden kilometrin päässä oletettavasti kiitohirvien perässä. Vähän rapsutellaan naamakarvoituksia ja pohditaan seuraavaa liikettä. ”On se nyt kumma kun aina kerkiävät jallittammaan”. Siinä kädet lämpöisissä taskuissa allekirjoittanutkin mietti vaihtoehtoja ja tarkasteli aukon reunaa, kunnes…

mitä vittua… HIRVIIIIIIIIII!!!!! (tokaistaan silleinsä hellästi ja kuiskaten kuten Syltty kuuluisassa leffassaan ”Adriania”. Sain kuulla tästä ehkä pariin otteeseen jälkikäteen ja tiettävästi vielä monta kertaa tulevaisuudessakin…).

Siitähän siis nousi noin 100m päästä meistä hirvi pystyyn aukon reunassa. Allekirjottaneella jos olisi ollut mm. mora kädessä niin sekin olisi lentänyt eläintä kohden samalla kun vienosti kuiskailen miesten korviin ”hirvi, mi darling…” Valitettavasti vaan edellismehtäreissujen elmukelmu-töllöt levis käsistä pitkin tietä siinä käsillä elehtiessäni. Muutamalla ukolla oli lajin luonteeseen kuuluen asekin hollilla, mutta ei auttanut, niin oli hanuri meitä kohden että ei kannattanut alkaa tärräyttelemmään. Oma tuliluikkuhan oli siis ketään yllättämättä autossa, kuten myös koirakin. Noh, äkkinäisesti rapukävelyä kohden autoa ja laskemaan omaa koiraa irti. Koira lie haistanut jo hirven avoimesta ikkunasta, koska syöksyi viivasuorana hirven menosuuntaan ja ei hetkeäkään kun haukku alkoi. Siinäpä melkein jo korkattiin kasvattajan kanssa juhlaputeli, nyt kyllä kaatuu Oralle ensimmäinen hirvi!

No eihän se nyt ihan niin heleppoa sitten olluna kuitenkaan… Hirvi eteni rauhallisesti koiran kanssa meidän ja isohkon järven väliä. Toni ja Antti pääsivät molemmat noin 150-250m päähän näkemään hirven, mutta aina oli joko puseikkoa tai koira edessä ettei passannut alkaa tykittämään. Allekirjoittanutkin kaahasi lähimmälle puomilla tukitulle tielle ja ravasi vastaanottamaan hirveä. Koira jo näkyi mehtätiellä ja kerkesi onneksi torppaamaan hirven ettei päässyt yhdenmiehen passilinjan ohi. Niin hekumallisesti pienimmillään noin 100m meikäläinenkin pääsi mallailemaan hirveä, mutta niin oli paha puseikko ettei saanut kunnolla hollilleen. Nätisti Ora pyöri hirven molemmilla puolilla, ehkä jopa liiankin lähellä, kunnes elukka sai vahvan intuition että kohta on hengenlähtö lähellä jos ei pysty siirtymään etämmäksi. Eli kaasua ja sinne menivät, koira ja hirvi. Tutkasta näkyy että duo etenee jonkin matkaa, sitten Ora tekee sen mikä osattiinkin jo arvata – yhteydenotto.

Koira tekee taas aika pitkän lenkin ennenkuin yhyttää Tonin. Äkkiä takaisin kohden viimeistä haukkupaikkaa. Meikäläinen tiirailee samalla tutkaa ja ihmettelee että joko me onkin alettu harrastamaan jälestyshommaa hihan kanssa, niin pyöri lähellä Tonia Ora että oikein voi muukaan olla kyseessä. Kohta Ora siirtyy takaisin kohden mehtäautotietä ja Antin tykö, joka tiellä näkeekin heti että koira ontuu oikeaa etujalkaansa. ”Voihan paska, pitikin sattua”. Harmittaa ihan vietävästi, nyt oli niin lähellä saada se kaato. Oran siskolikka Eräjätkän Taika maastoon ja Anu vetäytyy Oran kanssa autolle katsomaan vaurion vakavuutta.

Pikaisen tunnustelun perusteella ei löytynyt mitään kovin vakavaa jalasta, joten lepotuomio pennulle. Taika etsii hyvin hirveä, mutta maastossa alkaa olemaan jo useamman ukon ja koiran hajua ja tilanne on kohtuullisen haastava. Tonikin menee vielä tarkistamaan viimeisiä haukkupaikkoja samalla kun Taika etenee kauempana mahdollisten hajujen perässä. Näyttää sille että tämä hirvi pääsi puikahtamaan helikopterikyydillä passilinjan ohi teille tietämättömille.

Tälle se vaikutti ainakin niin pitkään kunnes Toni kääntyi takaisinpäin kohden mehtäautotietä, ja hirvi pomppaa vierestä juoksuun… Jumaleissoni mikäs hiton mutanttininjahirvi tämä oikein on, oikea naamioitumisen maailmanmestari. Täytyy hattua nostaa mitenkä on kovahermonen yksilö 😀 vielä lähtee juoksemaan kohden autoja, missä meikäläinen kasvattajan kanssa tuumailee maailman epäonnea (eli suomeksi; kaivaa nenää) ja Toni soittaa väärään numeroon että hirvi on tulossa kohden – en tiedä miten tykkäs Sodankylässä puheluun vastannut tästä tiedosta :D. Eli tilanne oli mennyt jo ohi ennenkuin se oikein kerkesi taas alkaakaan. Ja niin steppaili kauniisti hirvi tielläkin että ei siitä osannut sanoa että oliko menossa vai tulossa oikeaan vai vasempaan. Joten annoimme tälle hirvelle kunniamaininnan ja Vapaudut Orresta-kortin näihin suorituksiin perustuen.

Onneksi koira kuitenkin tänäänkin osoitti että kyllä se hirven haukkuminen maittaa, taas kerran hieman pitempään kuin edelliskerralla. Joten olihan sitä syytä saunoa ja nauttia kainuulaisesta vieraanvaraisuudesta pitkään iltaan. Ja voi pojat, kylläpä sitä analysoitiinkin huolella ja hartaudella 😀 tämä on sitä harrastuksen suolaa. Joten suurenmoiset kiitokset Eräjätkän kennelille ja Haatajan Antille, oli aivan supermukava viikonloppu.

Sunnuntaipäivän ”pakkolevon” jälkeen päätettiin mennä tarkastamaan Sodankylän maastot vielä pennun kanssa. Ensimmäistä kertaa maassa oli ohkanen lumikerros, joten nyt pitäisi olla heleppo hirvet löytää.

No ei yhen yhtä tuoretta jälkeä, ja koko päivä metikössä rymyttiin. Puutkaan ei suostunut syttymään, ja metotkin vaan naureskeli (aika riskillä toki, vielä olisi ollut lupa tärräyttää naureskelijat pataan). Orakin saattoi vielä vähän varoa jalkaa, vaikka ei sitä ainakaan havaittavasti aristellut käyttää. Joten yhdelle hirvikontaktille piti sitten vastavuoroisesti ottaa yksi pummipäivä.

Summa summarum, mainio viikonloppu, oli aktiviteettia vaikka minkälaista ja normaalissa suhteessa onnea ja epäonnea. Ensi viikonloppuna uudestaan treenaamaan, ja näyttäisi myös sille että allekirjoittanut saisi viimeisen tuomarointiharjoittelun suoritettua pois häirihtemästä. Siihen asti siis ätjöö!