Avainsana: #Videota

Kaksin aina kaunihimpi?

On Tekijä karhunvartijaKategoria(t): Hirvi, Koirat, MetsästysJätä kommentti

Kassos vaan, sitä on naama ruvella puskettu menemään töissä ja metikössä niin sitä ole joutana blogia päivittelemään. Ohessapa pieni nami nami -herkkukooste yhdestä aikalailla normipäivästä metsällä. Pyydämme kiinnittämään huomiota mm. metsästäjän tekemiin siirtymiin :D.

Tässä tapauksessa toisaalta metsästys aloitettiin vasta kun oli soiteltu koko kylä läpi että vieläkö olisi lupia jäljellä ja haettu kivääri kotoa o_O. Parhaiten onnistui tänään kameralla ampuminen. Piti jopa jossain vaiheessa syvällisesti miettiä että mitä se tekee koiran koulutukselle jos omistaja lähtee juoksemaan karkuun hirveä…

Seuraava materiaali kuvattu tosiaan tuon ensimmäisen 2.5km siirtymän jälkeen. Sai aika liki pönöttää, ja karkko kun piti antaa niin seuraavaksi olisi pitänyt lie uskaltaa kivillä heittää eläintä :P.

Virhe
Videota ei löydy.

Tämä päivä meni hitusen enemmän Oran kunniaksi, Väärti teki muutaman sivuturneen toisille elukoille ja jäi lopuksi tielle odottelemaan kyytiä kotia (eipä ennää mennäkkään omia jälkiä takaisin – mikä oli tänään siunaus, koska ei helv… näitä etäisyyksiä ja sitä rallin ajoa pitkin maita ja mantuja :D).

Koirapyöräily POV:na :P

On Tekijä karhunvartijaKategoria(t): Terveys, TuotetestauksetJätä kommentti

Ohessa alkukauden statsit. Tavoitteena matkaa pidemmäksi. Tai aikaa lyhyemmäksi. Tai ainakin perässä raahattavaa kevyemmäksi :E.

Virhe
Videota ei löydy.

 

Oran ja Väärtin ensimmäinen parityöskentely, tutkatestausta ja muuta 5/5 suorittamista

On Tekijä karhunvartijaKategoria(t): Hirvi, Metsästys, TuotetestauksetJätä kommentti

Päästiimpä pitkästä aikaa torstaina 16.11. lähtemään metsään oikein Extreme Ultimate Hunter Set-Up:ina. Eli kaksi koiraa ja kaksi pyssyllistä. Tämähän oli jo lähestulkoon varma homma, kylmätiloista muiden ruhot heivattuna hittoon ja pakastimesta mansikat viskottu mäkeen että riittää tilaa lihoille. Oikein vielä samaan maahan mentiin, että miesajona (väli 1.5km toiseen) varmasti hirvet löydetään.

Siitä kun hikinauhan sai kiristettyä ja naaman noettua ja puukon aseteltua legojen väliin päästiin lähtemään hitusen kahdeksan jälkeen ratsaamaan aluetta. Mitään tietoa mistään elukoista ei ollut, eikä jälkiä ollut näkynyt edeltävään viikkoon missään. Itse otan maaston läntisemmän puolen Oran kanssa ja Toni lähtee autolta suoraan pohjoiseen Väärti hihnassa. Ora juoksuttaa ensimmäisen parin kilsan aikana kolmet eri porot, joten ainakin siinä on hyvät alkulämmöt otettu. Onneksi lyhkäsiä pöläytyksiä, mutta tatti otsassa ohjaajalla niistäkin. Poroja on mahottomasti maastossa ja pikkusen tunnelma alkaa flobbaamaan. Väärti käy jotain jälkiä seuraamassa, kunnes lähtee aavan yli ja yhyttää Oran vanhat jäljet. Siinäpä sitten seuraavaksi mennäänkin naama kiinni toisen perseessä (koirat, 8 jalkainen karvamato). Vitjatti että tympiää huolella kun työnteko menee ihan lekkeriksi. Siinä vaiheessa tunnelmat oli jo kohtalaisen kyrpeliä, joten otin tavoitteeksi vain ratsata polku järvelle asti ja katsoa jälkitilanne. Onneksi jäätynyt mönkijän uraa pystyi jotenkuten seuraamaan ja pakkanen tehnyt jängillä etenemisen kohtuullisen joutuisaksi.

Aivan polun päästä löytyi muutaman päivän vanhat hirven jäljet. Koska periksi ei anneta, niin eikun koirille näyttämään kädestä pitäen mihinkä suuntaan sitä (perkele) pitäisi mennä. No eikun sitähän mennään toiseen suuntaan ja tottakai järven jäälle. Siinähän sitä sitten oltaisiin jos jompikumpi jäästä läpi, soronoo! ja hellät tunteet. Onneksi tulivat poiskin vielä kohtuullisen eläväisinä, joten eikun uudestaan näyttämään että minne ne hirvet on menneet. Noh, 50m ja porolauma sotkena ne vähäisetkin jäljet. Voi vituran perhana. No sitten otetaan puhelin ja kartta käteen ja tehdään seuraava sotasuunnitelma. Kun kerran tänne asti nyt on jo tultu niin suotta sitä omia jälkiään takaisin lähdetään. Mennäät kuulkaas pojat ja tytöt tuosta suon yli että heilahtaa!

Ja niin sitä sitten mentiin, vain aukeimmilla kohdilla ei oltu vesirajaa myöten jäästä ja lumesta läpi rämpimässä kohtuullisen raikkaassa suovedessä. Murhaan katseellani koiria jotka härdäävät keskenään. Ja jos eivät sitä tee niin juoksevat kartan mukaan sellaisella joella missä saattaa olla jäätä, saattaa olla olematta. Hitusen ristiriitaiset tunnelmat kun siinä kun A) sydän kallellaan kun toivot ettei tarvitse pikaspurttia tehdä koiranpelastustehtäviin ja B) toivot että menisvät hitto vaan kauemmas työskentelemään.

No ei siinä, tuntuu jotenkuten joen jäät paikoitellen kestävän molemmat koirat. Onnekseni löydän myös toiset mönkijän urat mitä pitkin pääsee etenemään kohtuullisen tolokullisesti. Isäntä laittelee samalla hassunhauskoja kuvia nuotiosta ja auton lämmöstä. Tutkan mukaan enää pari kilsaa auton lämpöön, kyllä tämä tästä. Aamulla uusitut pohjallisetkin muistuttavat kengässä kuinka eivät todellakaan ole vielä asettuneet omiin uomiinsa. Ainiin, ja nesterakon letkukin umpijäässä, eihän tässä nyt jano olisi ollutkaan.

Tunnelman ollessa jo aikalailla katossa koirat päättää mennä jälleen kerran härdäämään jotain joelle. Nyt menevät jopa hitusen ylikin, ja katohan perkeles, alta 200m päässä minusta alkaapi haukku raikamaan. No mutta, 10 pistettä Anulle hausta. Eipä siinä, aikalailla alkuminuuteilla pystyi sanomaan että nyt on hirvi haukussa. Ei sinkoa pahasti minnekään, joten eikun katsomaan tilanne. Siirryn mönkijänuralta noin 15m ennenkuin vasen jalka uppoaa persettä myöten jänkään. Ai että se tuntukin makialle kun viking alkoi täyttymään sellaiselle +4 asteisella vedellä.

Pääsin joen varteen missä oli sen verta aukiaa että kerkesin parin sekunnin verran nähdä rapian 200m päästä kun ainakin kaksi hirveä lähtee siirtymään. Voi mulkero sentäs, tästä ei tämä mamma etene enää mihinkään, jää ei kestä eikä mettäjänkä kannata yhtään, peräännyttävä takaisin mönkijäuralle ja haettava toinen lähestymispiste. Isäntä laittelee maisemakuvia yhteiseen messenger-ketjuun ”ihan kiva keli täällä”. En tiedä, auta armias jos jollakulla olisi nälkä, väsy, jano tai esim. sukat jäässä mettäkengässä, niin jotakuta saattaisi ehkä harmittaa.

Virhe
Videota ei löydy.

Mutta onneksi on ns. tilanne päällä, koipea toisen eteen ja paremmalle hollille. Makiasti poluntapainen vei lähemmäksi haukkua, ja samaan aikaan koira painoivat vasallista hitusen lähemmäksi. Ainoa mahdollinen ampumasektori oli noin pari metriä leveä. Ja totta munassa siitä meni ensiksi vasa, sitten aivan pirullisen äkäsen näkönen emä ja… no ei mittään, jäin kuuntelemaan että Ora haukkuu vielä kolmatta eläintä jossain takana, niin kilin vitut, ei mittään. Tuli todistettua että se on Väärti joka haukkuu hirvessä kiinni, Ora jättää selkeämmän tilan elukalle. Eli tilanne meni siinä, noin 75m ampumamatkaa ja tämä yksi samperin SM-tason ampuja ei sitten saanut elukkaa nurin, vieläkään. Ei vieläkään!!! VOI PERHANA MIKÄ AMATÖÖRI. Sinne mäni, nyt lähtee hirvetkin jo vauhdilla etenemään. Hetken teki mieli jäädä siihen hankeen istumaan ja luovuttaa koko paska. Nivunenkin jossain vaiheessa revähtänyt, teki aikalailla höpöä.

Karkko siis eteni sen verran huitsin vitelikkoon että pystyi jo suosiolla luovuttamaan. Panos pois piipusta, toisenkin kengän tasapainotus suovedessä ja eikun autolle. Isännän ehdottaessa muutaman kilsan ekstralenkkiä vielä talon lämpöön sai hitusen verisuonen pullistelemaan otsalohkossa. Olisi saattanut olla ns. vimone temppu se… Onneksi Tonin naisenlukutaito on kehittynyt jos siihen vaiheeseen että tulikin autolla hakemaan niin läheltä kun vain pystyi, ilman mutinoita enää.

Ja voi sitä autuuden tunnetta kun näki lämpimän auton odottelevan mettäautotien päässä. PusiPusi ja Uulalaa, nyt sitä kahvia ja kylmää Hiillos-makkaraa (kun näköjään nuotiokin oli jo sammunut…). Reppu pois selästä ja ase laukkuun. Jahas, ja mikäs sen mukavampaa kun todeta tässä vaiheessa että ratakiväärin poskipakka tipahtanut jonnekin hevon vittuun äskeisen 2km matkan aikana. No voi elämän kevät. Sitä ei muuten uskoisikaan minkä verran tuli ääneen itsekseen kirottua pakkaa etsiessä. Se jäi sitten sille reissulle (ja ei muuten nopeasti googlattuna löydy ihan perus varaosina mistään). Nyt alkoi kyllä jo syödä naista tämä homma ihan oikeasti.

Toni oli tässä vaiheessa lähtenyt parempien maasto-ajoneuvojen avulla lähemmäksi haukkua. Koirat nasakasti haukkuivat lammen äärellä elukoita. Ei tiedetä syytä, mutta reilusti ennenkuin Toni pääsee haukulle koirat lähtevät helekutinmoista kyytiä juoksemaan lammen yli and beyond. Silloin kun nopeudet nousee tuonne 34-37km/h niin voi olla aika varma että nyt ei enää olla hirven perässä. Jäi selvittämättä mikä oli näin hitonmoisen makia syy vaihtaa hirvet pois.

Varsinkin kun aika nopeasti käy ilmi että toisistaan erkaantuneet koirat eksyvät. Ensimmäiseksi eksyy Ora. Hetken ullattuaan muistaa lähteä omia jälkiään ehtimään ja löytää takaisin haukkupaikalle ja Tonin tykö. Väärti on jatkanut matkaa pidemmälle, mutta johan se sieltäkin alkaa kuulumaan ullaus. Ja Väärtihän ei sitten omille jäljilleen lähde. Ok, eli auton nokka kohden seuraavaa kylää että päästään kiertämään eteen.

Kun on päästy koiran ”eteen” toiselle puolelle pitäjää, niin tottahan Väärti päättääkin painattaa vastakkaiseen suuntaan. Voi että, ihanaa. Siinä tovi mietitään että mitä tehdään, kunnes tutkassa alkaa näkymään hägstääg _punainen_viiva_. No katoppa poikaa, onkin sitten löytänyt uudet elukat haukuttavaksi. Uusi suunnitelma ja nilkka suorana toiseen suuntaan vastaan.

Autolla päästään linnuntietä 1.7km päähän haukusta. Nyt pääsee Toni metsään samoamaan otsalampun kanssa. Jossain vaiheessa Väärti jättää haukkumisen ja uhkaavasti alkaa painumaan takaisin omille jäljilleen. Etäisyyden ollessa noin 900m Tonin ei auta muuta kuin ampua ilmaan ja toivoa että koira ymmärtäisi tulla takaisinpäin. Onneksi Väärti pysähtyy ja jää kuulostelemaan tilannetta. Toni pääsee muutaman sadan metrin päähän koirasta, jolloin kutsuhuudotkin menevät perille asti ja Väärti lähtee tulemaan kohden. Taisikin olla ensimmäinen kerta koiralle kun oma ihminen tulee vastaan jostain muualta kuin oman jäljen päästä.

Kaikenkaikkiaan ihan hyvä päivä, tutkat toimi ja koirat pääsivät kokeilemaan parityöskentelyä hirvelle. Pentukin osoitti erinomaista työmoraalia etsiessään uudet elukat haukkuun eksymisen jälkeen. Oralla veto oli vajaata, minkä vuoksi koira palkittiinkin tuseerauksella seuraavana päivänä (toinen anaalirauhasista kohtuullisen täynnä… ei kannata tulla meikälle töihin vajaavetoisena, se on kuulkaa liukkaria ja kumihanskaa sellasille tiedossa… :D).

Lihaa ei tullut tälläkään kertaa, mutta kokemuksia senkin verran enemmän. Ohessa vielä päivä koostettuna kolmeen minuuttiin…

Virhe
Videota ei löydy.

Eihän se aina ole mitään ruusun terälehdillä tanssahtelua

On Tekijä karhunvartijaKategoria(t): MetsästysJätä kommentti

Niin, on niitäkin päiviä jolloin tuntuu että ”minkä ihmeen vuoksi” sitä oikein tuolla kylmässä ihtiään kiusaa kun koiriakin kiinnostaa töiden teko kun kasa paskaa. Pyhänä käytiin naisissa katsastamassa uutta hakutreenipaikkaa, ja normaalista poiketen, jeskamandeera, alueellahan näyttäisi ainakin joskus menneen syksyn aikana hirvikin poikenneen (eli pikkuruinen toivonpilkahdus että tänään kyllä lähtee tyrät rytisten koira hakuhommiin).

Liekkö (teko)syynä mukana pyörinyt perillinen tai jokin muu astraalinen mielentila, mutta Ora oli sitä mieltä että tunnin ”lenkkeilyn” jälkeen hommat oli hänen osaltaan siinä. Kolme tuntia siinä vielä pönötettiin ja tulisteltiin, vaan ei tänään, ei vaikka olisi niskaperseotteella heittänyt metsään. Yhtä jännää oli touhu kuin olisi katsellut täytettyä koiraa aina 10min ja sitten käynyt siirtämässä 5m sitä ja taas jännännä UP:n softasta kuinka älytöntä lenkkiä sitä koira tekeekään.

Käytiin sitten tänään uudestaan tarkistamassa ko. paikka, nyt ihan joukkiona Väärti, Ora ja Anu. ”Pakkohan täältä nyt on hirvi löytyä”. Tällä ajatuksella auto parkkiin eiliselle kyttäyspaikalle ja koirat irti. Ei siinä kerennyt sitten edes termoksesta kahvia ottamaan kun Ora nappasi 600m päästä jotakin haukkuun. Tuossa vaiheessa Väärtikin kimpoaa perään kahtomaan mitä jännää sitä kamulla on. No se reissu kesti aikansa, Väärtin tutkapanta antoi paremmin paikkatietoa (jäi jälkeen pitempikoipisista kamuistaan) ja Ora mennä viiletti … jonnekin. Niinhän sitä kentät hävisivät parahultaan kun perässä oli menty jo useampi kilometri. 10 minuutin jälkeen koira palaa kentille, mutta ylläripylläri eipä se mukanaan raahannut sitä haukuttavaa.

Eikun kamat kasaan ja syvä huokaus termarin suuntaan. Eikun usuttamaan koiria takaisin MikäIkinäSeOlikaan-otuksen perään. Ja kun juuri oli päässyt kehumaan kuinka kerrankin oli löytänyt maaston missä pääsisi kuivin jaloin etenemään… No vesirajaan asti oli housut märät ja varpaita palelsi mettäsuota rämpiessä. Mikä perkele se on kun on ojitettua maastoa ja kuivempana olisi päässyt jos olisi kävellyt siellä ojassa suosiolla…

Eli vätysmäinen luovutus ja suunnan vaihto tuulen päälle ja kohden korkeampia käyriä. Ai että,  makiata. Siitä sitten tielle ja kahtomaan josko olisi tuoretta jälkeä mihinkään suuntaan. Kohtapa koirat ilmoittelevat että metässä voisi olla jotain ja pariskona käyvät katsomassa noin 400m matkan jälkiä, Väärti hieman pidemmän lenkin kuin Ora. Allekirjoittanut kerkiää katsastaa alueen sen verran että mahdollisesti mullikan jäljet voisivat olla kyseessä mitä jälkivainunen Väärti lähti tarkastamaan. Mutta sieltäkin reissulta tulevat tyhjin tassuin takaisin. Eivätkä lähde uudestaan vaikka rukoillut olisi.

Siinä sitten vätysmäinen luovutus vol.2 kun jälleen kerran olisi pitänyt speedot kaivaa esille että olisi päässyt jälistämään jäljet itse. Kohden tietä ja lenkki kiinni: siitäpä ne oli jäljet mennyt yli mistä jo aamulla koirat ottivat kohteen kiinni. Eli vahva veikkaus että sen pienen tovin mitä aamusella haukkuivat ja perässä menivät niin kohdistui hirveen. Sellaiseen nuoreen ja nopsakinttuiseen :D.

Sittempä se menikin loppupäivä junioreiden temutessa. Ei sitä aina jaksa ottaa niin vakavasti

Virhe
Videota ei löydy.

Oratunturin valloitus ja Oran porokohtaamiset 30.07.2017

On Tekijä karhunvartijaKategoria(t): EräilyJätä kommentti

Kesäprojektit kotona alkaapi olemaan tehty, joten reippaina tyttöinä otimma suunnan Oran kanssa ”lähitunturiin”. Oratunturille on Sodankylän keskustasta rapiat 20km ajella, joten etäisyyden puolesta ei edes paha. Ainoa toki että ko. tunturille on opastus heikohkoa – ts. jos haluat lähteä kunnon vaellukselle niin mene juuri sinne minne viralliset reitit antaa olettaa mennä.

Tämä tyttö laiskana kierti tuollaiset karikot ja suuntasi suoraan kelkkareitin varteen. Toki ko. ”tunnettu salaisuus” sisälsi mm. pienen hiekkaparkin sekä käsivarren pitkän kyltin ”Laavu 2km”. P1060560

Heleppohan se oli alkumatka mennä metikköä pitkin. Tällä kertaa kun olin edelliskerrasta oppinut niin jalassa oli methuukengät, ettei märkä pääsisi yllättämään – no kuivin jaloin olisi nyt koko reissun päässyt :D. Mutta toisaalta, olihan tuo maasto sellaista että nilkka mutkalla olisi saanut tavan lenkkareilla edetä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tunturissa tavattiin pieni tokka poroja. Nämä Ora haistoi ennenkuin ohjaaja kerkesi rekisteröidä mitään. Sinällään koira kyllä selkeästi ilmoitti että nyt muija mennään tänne kahtomaan, täällä on jotain mielenkiintoista (ja poikettiin siten ajatellusta reitistä koiran himojen perässä…). Eli ei taaskaan päivävaellusta ilman poroja. Toki kävi vielä näin että poroja pyrki tulemaan jokaisen männyn takaa, ja saimme videolle toisenkin kohtaamisen. Kyllähän se koiraa olisi tehnyt mieli tutustua lähemminkin näihin otuksiin.

Virhe
Videota ei löydy.

Upeiden maisemien ja ”luonnonihmeen” tiirailun jälkeen palailtiin takaisin laavulle, missä iskettiin tulet ja HULLUN tuhdit makkarat lämpiämään (minulle paljastui että ko. makkaramerkki on muuten Huilun Tuhti viikko sitten. Mutta väitän että hullun tuhti on parempi nimi, enkä mielipidettäni muuta :D).

P1060600.JPG
Hullun tuhtia Huilun tuhtia. Nam. Mikä vittu on muka huilun tuhti?

Se olisi vielä rapiat 20vrk jäljellä ennenkuin linkku aukeaa koirilla. Odottavan aika, se pitkä ompi.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Akkojen laatuaikaa – Vuotuinen vaellusreissu – check!

On Tekijä karhunvartijaKategoria(t): EräilyJätä kommentti

Teimme (nyt jo) perinteeksi muodostuneen X paikan huiputuksen Oran kanssa eilen (22.07.2017). Tämähän on siis kolmas vuosi putkeen kun Anu käypi toteamassa ettei ne kanssaihmiset scheibaa puhu, vaan ihan tosi, onhan ne pohjoiset maisemat jotain ihan muuta kuin läpipääsemättömät savolaiset metiköt (mutta note to self: kyllähän ne investointina paremmin tuottaa kuin kivirakka täällä..). Vuonna 2015 tuli koettua Levin laki, 2016 käytiin Oran kanssa Kätkä tarkistamassa (linkki) ja nyt kun sattui omaa aikaa siunaantumaan niin otettiin suuntamiksi Sompion luonnonpuosto ja Pyhä-Nattasen laki.

Reissuun valmistauduttiin siten että ostettiin kaupasta: 4kpl energiapatukoita, energiajuomatiivistettä, Hullun Tuhti-makkaraa paketti ja 4kpl lihapiirakoita. Takaisin toimme kaikki muut paitsi makkarat. Juomiseen sotkettiin noin desin verran juomatiivistettä. Kaikkiaan aika hyvin pärjää näillä reissuilla kun on juomapuoli varmistettu, kaikki muu onkin ekstraa.

Koiran kanssa liikkumiseen tuli hommattua tuossa keväällä ns. juoksuvyö (ks. linkki jos kiinnostaa enemmän) ja joustollinen hihna, niin ei tunnu nuo mahdolliset nykyt iha niin terävinä selässä. Saa molemmat kädetkin tasapainoa avustamaan haasteellisemmissa ryteiköissä. Vyössä on myös muutama tasku tärkeimmille itemeille sekä pirukseen näppärä paikka juomapullolle.

Lähdettiin siten liikkeelle että oltiin siinä noin 08:30 luontopolun lähtöpisteessä. Siinä sai jo useampaan otteeseen rukoilla ettei ole auton jouset paskelina vimosten kilometrien kohdalla – hitusen passaisi puolestani lanaa käydä näyttämässä tuolle tielle. Kopastiin siinä sanoa aamutervehdykset myös muutamalle porolle. Oli niillä vaan sarvet kokoa saaneet o_O

Poro Nattasten valloitusta tsemppaamassa
Aamutervehdys poroilta 22.07.2017

Onneksi sentäs näytti sille että merkittävin osa auton osasista oli vielä mukana matkassa. Auto parkkiin, koira hihnaan ja lenkkarit kohden merkittyä reittiä. Ja sehän meni juurikin niin, että heti kättelyssä oli sitten kengät läpimärät :D. Nuija voisi laittaa vaellussaappaat tai hankkia vaellukseen soveltuvat kevyemmät kalossit seuraavaa kertaa varten. Täällä ei vaan nämä maastot kuivu ***kele koskaan.

Eräjätkän Ora Nattasilla 22072017 1
Eräjätkän Ora Nattasilla 22072017

Kengät märkinä matka jatkuu kohden ensimmäistä välietappia – Laavua. Matkaa pikkupolkua pitkin tuli noin 2km, mutta eihän sitä kermaperseet kyllä jääneet vielä siihen aamupalaa nauttimaan, oli sitä sen verran verenimijää lyöttäytynyt seuraan ettei millään pidempään tohtinut jäärä raatailemmaan.

Toiset 2km, ja olisimme saavuttaneet määränpäämme. No onneksi maasto muuttui jo kuivemmaksi. Päästiin testaamaan koiran ja ohjaajan yhteistyötä edetessämme aivan hitonmoista kiveikkoa kohden määränpäätämme :D. Täytyy myöntää, sitä oli toisaalta 10v:n tyylisesti innoissaan kivien päältä hyppelystä, mutta sen pienen 5% ajasta se keski-ikäinen paskakuntoinen ja yhden lapsen äiti mietti että entäs jos tässä tulee se pieni harha-askel otettua… Tai että kuinkas hyvin ne märät lenkkarit pitääkään kitkaa 😀

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Eipä siinä mitä, sopivasti tauottaen ja kolme askelta eteenpäin miettien niin päästiin huipulle. Olihan se makia paikka, vaikka toisaalta pilvinen taivas, +9C ja hervoton tuuli niin ei sitä tälläkään laella päässyt kuuma yllättämään.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Paistettiin autiotuvan kaminassa makkarat ja kuvut täynnä jatkettiin matkaa perimätieton mukaan helpompaa reittiä :D. Niinhän sitä luulisi että tuollaisissa paikoissa ei muuta olekaan kuin sinä, minä, luonto ja jylhyys… Niin ei mennyt 10 minuuttia kun oli jo populaa paikalla enemmän kuin k-kaupan kassalla. Ora teki tuttavuutta kaikkian kanssa, ihmiskammoinen omistaja luikki mahdollisimman nopeasti rauhallisimmille vesille :D. ns. ”missään ei ole hyvä”.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kyllähän se oli erilailla jännää mennäkin sitten alaspäin ”tunturipurossa” kävellen ja nelivetoavustimen pitäessä tahtia yllä. Ei passaa jalan painaa tuolla jos meinaa pystyssä pysyä :D.

Virhe
Videota ei löydy.

Kaikenkaikkiaan laatureissu, ei sattunut haavereita, mikään masiina ei hajonna ja kotona maistui oikein useamman tunnin tirsat. Kyllä passaa Oran kanssa reissua tehdä, hyvin se osaa myös eleillään kertoa mistä lähti linnut liikkeelle ja missä voisi olla jotain riistankaltaista tutkittavaa. Selkeästi paloa olisi ollut lähteä kierrokselle, mutta maltamma nyt vielä 20.08. asti että linkku aukeaa. Josko sitä olisi niin paljon jo paineita että hakulenkeissä alkaisi näkymään aikuistumisen merkkejä.

Kickspark, videomateriaalia

On Tekijä karhunvartijaKategoria(t): Tuotetestaukset2 kommenttia

Aikaisemmassa postauksessa tuli mainittua tästä vallan erinomaisesta vehkeestä koirien talvikauden treenaukseen. Nyt sitten sain hieman videomateriaalia siitä millekä meno näyttää pelkääjän paikalla 😀

Koska lukijoita pitää roikottaa mukana mahdollisimman pitkään, niin ensimmäisessä videossa hieman menotyyliä noin 75% jarrutusteholla. (Oikeasti siis yritän tässä selvittää millä ohjelmistolla noista pitemmistä pätkistä saisi vähän lyhyempiä blogi-käyttöön).

On ollut hieman havaittavissa, että koirista valkoisemmalla komento ”Vasen”, ”Oikea”, ”Seis”, tai ”Perkele” menevät valikoivan kuulon puolelle. Tästä lisää myöhemmissä postauksissa…

Virhe
Videota ei löydy.

Ennakkoon jo mainittakoon että tämä taitaa olla 3. kerta kun molemmat koirat ovat kelkkaa vetämässä. Eli ei ihan vielä ”kisamateriaalia” 😀

Tässä videossa ollaan juuri lähtemässä kotoa kohden jokea. Videolla kuuluva kohina tulee jarruista btw…  Alla kova tienpinta ja koirilla aivan liikaa virtaa. Valkolla on talutushihna ns. varalla, että jos sattuisi vaikka vastaan tulemaan koiria/ihmisiä niin meikäläinen hyppää ankkuriksi lumipenkkaan. Ei muuten helpota menoa yhtään että toinen käsi/voima puoltaa hieman toiseen suuntaan, sen havaitsee kun kelkka on karjala-lippiksen arvoisesti kylki edellä menossa jarruttaessa. Siksipä sitten aakeella laakeella otan tuon talutushihnan vasta pois. Takaisin tullessa yleensä ei ole niin paljoa virtaa uroksella että tarvihtis huolestua ylimääräisestä tempomisesta 😉

Koiran valinta – To believe or not to believe?

On Tekijä karhunvartijaKategoria(t): Koirat, Yleistä tietoaJätä kommentti

(Anu-perspektiivi ensimmäisen oman koiran valinnasta, eli Eräjätkän Orasta)

Jokaisella on varmasti oma tapansa veikata voittavaa hevosta raveissa. Anulla se tapa on ensin katsoa esittelykierroksella hevosia, katsoa että menevätkö ne ravia vai raivolaukkaa ohjastajan naama punaisena kutsuen perkelettä avukseen. Sitten Anu katsoo raviohjelmaa ja ihastelee voittosummia sekä palkintosijoittumisia aikaisemmissa lähdöissä. Tämän jälkeen hän katsoo mitä vauhtia valjakko on edennyt ja vielä viimeiseksi kysyy omalta isältään ja isovanhemmiltaan parhaimmat vinkit.

Ja veikkaa sitten sitä joka näytti muista poikkeavalle. Ja häviää rahansa.

Eli alku meni jo tosi hyvin, todella lupaavaa. Tieteellisesti pätevää ja näyttöihin perustuvaa. Ja onneksi se raveissakin käynti on jo vähentynyt max. kerta vuoteen, ei harmita ihan niin paljoa.

Koirien suhteen valinnan ovat aikaisemmin tehneet aina Anun vanhemmat. Ja hyvä niin. Mutta nyt näin aikuisuuden kynnyksellä ensimmäistä virallisesti omaa koiraa valittaessa prosessi alkaa saamaan mitä mielenkiintoisempia vivahteita. Ja kyllä sitä viimeistään kolme kymmenystä täytettyään pitää itse omat koiransa valita. Ja maksaakin.

Alkuunhan syksyllä 2015 Anulle luvattiin koiranpentu kovilla metsästysvieteillä (eli tiedossa oli että todella hyvällä sekarotuisella uroksella oltiin yrittämässä pentuetta). No sehän meni syksy sitten odotellessa hyviä uutisia.

No eihän niitä sitten kuitenkaan kuulunut.

Joten pentuhaaveet jäivät hieman unholaan. Siinä hoideltiin joulut pois alta sekä Anun muutto Sodankylään. Valkon kanssa Anu pääsi tekemään lähempää tuttavuutta sekä palaamaan unohduksissa olleen näyttelyharrastuksen pariin. Ehkä se oli se yksi Sertifikaatin Arvoinen (SA) merkintä ensimmäisestä näyttelystä mikä herätteli taasen ajatuksen omasta itäsiperianlaikasta. Varsinkin, kun Paras Uros -kehässä tuomari suoraan sanoi että Valkko on lyhyt. Ja olihan se, verrattuna muihin jalostusmääritelmän säkäkorkeuden yläpäässä pyöriviin uroksiin (näyttelytuloksia Valkon omilla sivuilla). Ja komioitahan ne oli korkeat urokset, ei käy kieltäminen.

Siitäpä se sitten sikisi taas ajatus että joskohan sitä oman narttupennun kuitenkin hankkisi. Puitteet ovat kuitenkin hyvät, perhekunnan molemmat aikuiset kiinnostuneita metsästyksestä ja koirista sekä harjoitusolosuhteet mitä parhaimmat. Eli tietokone kauniiseen käteen ja laikajärjestön astutuspalstalle!

Siinä tammikuun 2016 puolenvälin tienoilla astutuspalstalla oli monta mielenkiintoista yhdistelmää tarjolla. Itäsiperianlaikojen jalostusohjelmaa kuin piru raamattua lukeneena hyvin varteenotettavana vaihtoehtona pidimme yhdistelmää missä uutta verta rotuun oli haettu rajan itäiseltä puolelta. Tämän lisäksi erityisesti Anun, vanhan raviveikkaajan, silmiin tarttui tittelirohmu Urpon Haraldilla alustetut kaksi pentuetta.

Kuinka valintaprosessi sitten eteni näiden kolmen lupaavan pentueen osalta? No olihan se ihan pirun vaikeaa, ja etenemiskaavio lähenteli loogisuudessaan Sipilän hallitusta. Ensimmäisenä sitten kuitenkin karsiutui mahdollisuus laajennettuun geenipooliin. Tämä johtui ehkä suuremmaksi osaksi tarjolla olevan tiedon vähyydestä ja arkuudesta ottaa liian isoa palaa ensimmäisellä kierroksella syötäväksi. Mutta jäämme suurella mielenkiinnolla seuraamaan kuinka Ronjan jälkeläiset menestyvät, kuulemamme mukaan aikaisemmista pentueista olisi jo hyviä pelikoiria tullutkin.

Tämän jälkeen jäljellä oli kaksi Haraldilla alustettua pentuetta. Haraldin menestyksestä mainittakoon erittäin kova ”rikosrekisteri”, missä HIRV-koetuloksia erittäin hyvillä suorituksilla oli ilo lueskella. Vielä mukavampaa oli lukea KARH-taipumuskokeen hyväksytystä suorituksesta laikojen vuosikirjasta. Näyttelymenestys on laikojen mittapuulla erittäin kovaa. Iso hatunnosto kuuluukin Haraldin taustajoukoille, jotka ovat malttaneet koiraansa myös käyttää näissä mittelöissä. Eihän näitä titteleitä ilman omistajien ja kasvattajien aktiivista panostusta saada.

(toim. huom. On ilmiselvää että erittäin hyviä vahvan riistavietin omaavia itäsiperianlaikoja on olemassa, mutta ilman ”ulkopuolisten” suorittamaan arviota on pentuvalintaprosessi haastavampaa ja vaatii ehdottomasti pitempää kokemusta rodusta kuin meillä tähän mennessä vielä oli.)

Valinta tulikin siten tehdä narttujen, Amakan Afinan ja Mäntykallion Millin, välillä. Tämä kisa olikin sitten erittäin tiukka. Millin ollessa vanhempi oli luonnollisesti myös HIRV-koetuloksia enemmän tarjolla. Molempia oli saman verran käytetty missikisoissa ja menestys oli ollut samankaltaista, eli SA;ta, SERT:iä ja ROP:ia maan mahoton molemmilla.

Eli millä saada ero kahden erittäin hyvän vaihtoehdon välillä?  Lopullinen päätös muodostui varmaan astutuspalstan ”arvotuksen” (eli oliko yhdistelmä A:ta vai B:tä), sisarusten meriittien, kasvattajien nettisivujen, kennelin sijainnin* sekä kokonaisvaikutelman**, kuun asennon ja mahdollisesti Valkosta ja ”kantanartusta” saatavan pentueen*** sukusiitosprosentin yhdistelmästä.

* Minkälainen on oletettu kasvattajan oma kiinnostus juuri tähän tiettyyn pentueeseen

** Metsästysmahdollisuuksien sijaitessa akselilla Sodankylä (Lappi) – Juva (Etelä-Savo) voisi mahdollisuuksien mukaan osallistua kasvattajien toimintaan sijainnin ollessa otollinen.

*** Jos koe- ja näyttelynäyttöjä saadaan tarpeeksi harkinnassa voi olla joskus pentueen teetättäminen. 

Tässä vaiheessa olimme puhuneet jo opposition kanssa että voisimme ottaa narttupennun sijoitukseen. Tämä siksi, että osaltamme uskomme saavamme laajemman perspektiivin itäsiperianlaikan jalostukseen kasvattajan tuella. Tämän lisäksi WIN-WIN -situation on se että pystymme tarjoamaan hyvin motivoituneen sijoituskodin jossa on sopivassa suhteessa intoa kiertää näyttelyitä sekä hankkia toimintakykynsä osoittaneelle koiralle tarvittavat näytöt käyttöpuolen kokeista.

Loppujen lopuksi ensimmäiseksi päätimme yrittää mahdollisuuksiamme Eräjätkän kennelin Mäntykallion Millin pentueeseen. Anu lähestulkoon ääni jännityksestä väristen teki alustavan puhelun Haatajan Antille. Saman päivän iltana Toni vielä omasta puolestaan selvitteli mahdollisuuksiamme narttupentuun. Antti oli myötämielinen sijoitusnarttu-ajatukselle, ja meidän tehtäväksemme jäikin sitten jäädä odottelemaan penikoimista ja jännittämään joskos Fortuna meille oman koiran soisi.

Ja hyvä luoja kuinka voi odottavan aika ollakaan pitkä. Nelisen viikon aikana kerkiää miettiä pennulle nimeä monta pitkää yötä sekä arvioimaan minkä verran hyvää ja huonoa tuuria pitää olla matkassa että kaiken sen selvittelyn ja pohdinnan ja arvuuttelun jälkeen pentueesta ei meille sitä narttua tulisikaan. Lasketun ajan lähestyessä Anu oli hermostuneempi kuin oman lapsensa syntymän hetkellä.

Ja sitten koitti se päivä. 20.2.2016 oli Millille syntynyt 2 urosta ja *rumpujen pärinää*… 4 narttua!!! JES! Yhden narttupennuista jäädessä kasvattajalle jäljelle jäi vielä kolme muuta mistä saisimme valita oman narttumme. Ilon ja onnen päivä! Pötkylät (kuva pentueesta 1 vrk ikäisenä Eräjätkän kennelin sivuilta) olivat syntyneet ongelmitta ja nisälle oli löydetty.

Penikoimisen jälkeen tulevia koteja informoitiin kuvin ja videoin pentujen kehityksestä. Ja kylläpä niitä videoita sitten katseltiinkin ja tehtiin syväluotaavia analyysejä pentujen paremmuusjärjestyksestä oikein edes tietämättä että mitkä pennuista oli uroksia tai narttuja (toki valkoisen narttupennun nyt juuri ja juuri erotti muista). Vanhana ravitietäjänä Anu oli jo heti valitsemassa juuri tätä valkoista lammasta itselleen, nöy surprise there.

Aika mateli, mutta onneksi maaliskuun viimeisenä viikonloppuna, pitkänä perjantaina, pääsimme lähtemään Kajaaniin ja katsomaan pentuja livenä. Noin 6h ajomatkan jälkeen ready, steady and shoot, eli kamera laulamaan.

Mäntykallion Milli x Urpon Harald, pennut ulkona pitkäperjantaina 1.4.2016

Mäntykallion Milli x Urpon Harald, pennut ulkona II pitkäperjantaina 1.4.2016

Tämä käynti saattoi vielä pahentaa jo hyvin krooniseksi edennyttä pentuarvuuttelua. Anu nimesi hetimmiten yhdeksi suosikikseen sen pennun joka ensimmäisenä pyrki nousemaan hihaa pitkin syliin. (Add here virtuaalista siirappia ja sydämiä). Eräjätkän Sakaalin nimellä maailmaa tutkaileva yksilö oli mitä valloittavin viikari ja sopivasti ärhäkkä kuten videoista näkyy. Yhtälailla rohkea narttupentu oli Eräjätkän Taika, joka pääsikin heti top-2:n Anun narttujen rankingissa. Erityismaininta vielä Eräjätkän Rymylle, joka piti jöötä tarhauksessa.

Joten näillä aatoksilla, ja erittäin tyytyväisenä Eräjätkän kennelin miljööseen, seurue suuntasi takaisin Sodankylään. Enää ei tarvinnut kuin odottaa että kenneliin jäävä yksilö valikoituisi, minkä jälkeen tietäisimme kenelle Ora-nimen antaisimme.

Pari viikkoa kului ja pennut pääsivät kokeilemaan myös karhun tuoksuja. Meitä jo alkujaan kiinnosti saada sellainen koira itsellemme joka oletettavasti toimisi hyvin myös karhulla. Näiden testausten perusteella top-2:n muuttui top-3:ksi. Kasvattajan oman arvion sekä valtiopäiväneuvotteluiden jälkeen pentueen itsenäisempi yksilö (lue: juro) upeilla ”pirunsilmillä” kiilasi kahden aikaisemman Anun suosikin eteen. Niin oli lopulta Eräjätkän Ora**** löytynyt.

Yhteinen matkamme alkaakin sitten Oran ollessa 10-viikkoinen. Wappuaattona 2016 käymme tekemässä mutkan Kajaaniin, minkä jälkeen se varsinainen päätelmiemme oikeaksi todistaminen sitten vasta alkaakin. Tällä kertaa raviveikkaajaa teki koululäksynsä ja ratkaisunsa perustuen hyviin ja perusteltuihin näyttöihin, joten alku on ainakin lupaava. Enää katsotaan että startti ei ala laukalla ja juoksu pysyy määrätietoisena aina maaliin asti. Olemme erittäin tyytyväisiä että meidät valittiin tämän lähdön ohjastajiksi, toivotaan että olemme kasvattajan luottamuksen arvoisia.

****(toim. huom. Pentuerekisteröinti tapahtui 12.4. jolloin uudet kodit oli selvillä ja pentujako tehty. Valkoinen narttupentu sai kasteen Eräjätkän Kiraksi ja tummempi urospentu Eräjätkän Myrskyksi).