Väärti

Väärti on ”karhunvartijan ajanlaskun” kolmas itälaika. Mielenkiintoinen yksilö siksi, että tuotu suoraan Laatokan rannalta, Venäjän puolelta Pietarista. Tavoitteena, että osoittautuisi sen verran kovaksi pelikoiraksi että pääsisi virkistämään suomalaista itälaika-geenivarantoa. Nähtäväksi jää, niinkuin kaikki hyvä, mutta ainakin ensimmäisten päivien kokemukset antavat odottaa paljon.

Mutta miksi ottaa uusi koira, vanhin koira on 4:llä vuodella (Valkko) ja nuorempikin vielä täysin junnu (Ora, 1v). Valkon osalta edeltävä syksy -16 oli huono, heti alkujahtikaudesta saatu kyyn purema sekä jo aikaisemmin havaitut iho-ongelmat (syy joko yhdessä tai erikseen, niin taikka näin) johtivat metsästysinnon lopahtamiseen sekä uusiin korva-ongelmiin. Pitkän ja hartaan pohdinnan ja seurannan jälkeen päädyimme lopputulokseen ettei jalostuksellisesti Valkon linjaa kannata jatkaa seuraavassa sukupolvessa, ja toisaalta kolmen koiran pitäminen ei ole mahdollista eikä reilua kaikkia koiria kohtaan. Erityisesti Valkon iho-ongelmat ja ruoka-herkkyydet johtivatkin siihen ajatukseen, että jotain tarttis tehdä koirien perimän monipuolistamiseksi, ja siksi katseet kääntyivätkin takaisin Venäjän suuntaan (vrt. Eräjätkän Oran valintaprosessi ja kalkkiviivoille päässyt vaihtoehto venäläisellä perimällä olevasta pentueesta…).

Jo heti alkuun on nostettava hattua ja niiattava Karvosen Mikan puoleen. Hänen avustuksellaan olemme päässeet nyt yrittämään toteuttamaan sitä jalostuksellista tavoitetta mikä on useaan otteeseen mm. laikajärjestön jalostusohjelmaan hakattu, eli rodun monimuotoisuuden ylläpito tuontikoirien muodossa.

Jalostuspohjan laajentaminen on myös tämän ohjelmakauden tärkein seikka. Tuontikoiria on tuotu viimeisen viiden vuoden aikana, mutta ei riittävästi. Näiden koirien jalostuksellinen käyttö tulisi pyrkiä saamaan mahdollisimman monipuoliseksi ja sitä kautta suurin mahdollinen hyöty tuontikoirista jalostuspohjan laajennukseen. – Itäsiperianlaikojen jalostuksen tavoiteohjelma 2013-2017 (20.05.2017)

Tuontikoirien osalta on kiinnitettävä huomiota riittäviin käyttöominaisuuksiin ennen jalostuskäyttöä ja pyritään varmistamaan, että tuontikoirat tuovat aidosti uutta perimää nykyiseen kantaan. – Itäsiperianlaikojen jalostuksen tavoiteohjelma 2013-2017 (20.05.2017)

Mika on myös virallisesti nimetty Laikajärjestön Venäjän yhdyshenkilöksi (yhteystiedot), joten suosittelemme olemaan häneen kontaktissa jos kiinnostusta tuontikoiran hankintaan on. Normaalia pitempi prosessi, mutta hyvin tehtynä suuret todennäköisyydet että maksaa itsensä takaisin.

Kustannuksellisesti tuontikoiran hinta ei kohoa yli sen hinnan mitä Suomessa itäsiperianlaikojen pennuista pyydetään. Enemmän tuontikoirien kanssa pääsee tekemisiin omien sisäisten demoniensa kanssa, Tämä tarkoittaa siis sitä, että tulee kyetä muodostamaan erittäin vahva luotto muihin ihmisiin ja heidän ammattitaitoonsa. Tämä on siis erityisesti Anulle tiukka paikka, kun ymmärrettävistä (kirjaimellisesti ei-ymmärrettävistä, kielimuuri, kyrilliset aakkoset ja tietokantojen kehityksen taso Venäjällä kun on mitä on…) syistä tieteellisen (epä)pätevää pohdintaa ei oikein päässytkään itse tekemään mahdollisen uuden koiran taustoista (vrt. Eräjätkän Oran valintaprosessi). Hallituksen toinen osapuoli oli saanut suosituksia (luotettavia) itäpuolen tekijöistä ja luotto sitä kautta ansaittua, joten Anunkin tuli vaan taipua epävarmuuden hernerokkasumuun ja toivoa parasta.

Väärti näki päivänvalon ensimmäisen kerran 10.01.2017. Pitkin matkaa saimme Mikalta ja kasvattajan yhteistyöllä kuvia Väärtin kehityksestä sekä valaistusta Väärtin perimän lähteistä.

Väärtin vanhemmat
Väärtin vanhemmat Shelma ja Loyd. Pennusta keskellä ei täyttä varmuutta. Mutta ohan ne nyt piru hyvännäköisiä laikoja. (Toimittaja pidättää oikeuden mielipiteeseen).

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Lakien ja asetusten mukaisesti Väärtin invaasio Suomen puolelle tapahtui 14.-15.05.2017. Pitkä matka oli alkanut jo 7 maita aamusta, missä Väärti ja siskolikka Vedma (”Noita”) oli pakattu kasvattaja Vladimir Zuravlevin tykönä Karvosen Mikan ja Marina Evtimova-Karvosen kyytiin. Matkanteko oli onnistunut ongelmitta ja rajamuodollisuudetkin olivat hoituneet erinomaisesti. Nämä on näitä asioita missä ajan tuoma kokemus ja varmuus kyllä lämmittävät sellaisen mieltä joka ei ole koskaan edes Venäjän puolella ole matkustanut (mm. Anu).

Anuhan oli varannut koko viikonlopun ja hieman varastotunteja siihen että koira saadaan viikonlopun aikana Sodankylään ja totutettua ympäristöön ennenkuin Toni pääsisi vahti- ja totutushommiin työmaan ikeestä. Tämän vuoksi Anu olikin koko pyhän tulisilla kivillä ja odotti lähtölaukausta että pääsisi kumit ulvoen hakemaan koiranpentuja Yli-Iin korkeuksilta kohden koirien lopullista sijoituspaikkaa. Loppujen lopuksi Anu pääsi irtoamaan lähtöalustalta noin klo 16, ja oli Pudasjärvellä 3h myöhemmin mättämässä naamaansa hampparia ennen viimeistä suoritetta kohden määränpäätä.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Kahdeksan jälkeen illasta olimme saaneet koirat siirrettyä autosta toiseen, paperipuolen kuntoon ja matka senkuin jatkui. Tässä vaiheessa yhteys Kittilään, minne Väärtin siskolikka oli menossa. Epäilen, että sielläkin oli oltu tulisilla kivillä, koska ei tarvinnut pitkään odottaa ensimmäisen varovaisen teksiviestin jälkeen soittoa (ja kellohan siis jo lähempänä 22 illalla). Ei jäänyt epäselväksi etteikö myös Kittilässä ollut tahtotila korkea saada koira kotia samointein, joten treffit sovittiin jo samoille aamuyön tunneille Sodankylän SEOlle.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Matka oli hitokseen helppo. Liekkö ikä, kaveri vai mikä, mutta ei tarvinna kusia, paskoja, oksuja tai muita elimistön eritteitä pestä farkun takaosasta (tarkennus; siis auton…). Muutaman pysähdyksen taktiikalla ja Väärtin pariin otteeseen tarjoamilla ajo-ohjeilla pääsimme Sodankylän SEOlle hieman ennen aamukahta, missä Vedman uusi perhe pääsi tutustumaan uuteen tulokkaaseen. Vallan mainio kaverikin oli Vedmalle jo olemassa, kun Naavan Midaksen ja Karhunpojan Joikan jälkeläinen pääsi tutustumaan uuteen siskoonsa. Kuskailuja vastaan sovittiin että aikanaan käyttävät Vedmaa näyttelyssä, niin saadaan niitä tarvittavia näyttöjä jalostustarkoitukseen (note to self mm. meikä itse ja Niina J, ettei vaan unohdu :D…).

Ensimmäinen päivähän sujui kohtuullisen hyvin. Väärti ei ollut ihan varma että mikä maa, mikä valuutta, ja kehenkä luottaa, mutta ensimmäisen puolikkaan päivän aikana kuviot olivat jo selvät ihminen-koira -akselin suhteen.

Väärti 15052017 juoksukuva pajula
Väärti 15.05.2017.

Sittenhän sitä alettiin tekemään tuttavuutta lauman muihin jäseniin. Oli aistittavissa 100% rakkautta ja ihastelua itse kunkin osapuolen tiimoilta.

Onneksi kahden ensimmäisen vuorokauden jälkeen Eräjätkän Ora ja Väärti löysivät kohtuullisen samankaltaisen aallonpituuden. Soon kaunista kun kaksi itälaikaa osaa toistensa kanssa leikkiä 😀 (add here syvä huokaus). Jälkisanoina sanottakoon että Väärtillä on kyllä vielä herkkyyttä kuumentua liian nopeasti, onneksi Oralla on aristokraattinen maltti olla (yleensä) lähtemättä liian raisuun kisailuun.

Syksy 2017

Väärtin ja Eräjätkän Oran löysempi työpäivä. Aina ei jaksa kiinnostaa, ja sitten leikitään 😀

 

Väärtin pentusyksy 2017

Väärti ”heitettiin” kylmiltään työmaalle, metsässä koiraa ei keretty ennen pyyntiä käyttää. Päällimmäinen syy tähän oli että pentu oli 4kk ikäinen taloon tullessa. Tutustuminen, isäntään luottaminen ja leimaantuminen oli ensin saatava kuntoon. Ikä alkoikin hitomaan 5kk ja täyttä kiintymystä ei vielä isäntään ollut tapahtanut. Arvelin parhaaksi ratkaisuksi jättää syksyyn metsän hajuihin tutustumisen.

Kotipihalle vedettiin kaksi kertaa jäljet karhun verellä ja jäljen päähän karhun lihat. Koska lenkittäessä huomasimme Väärtin jälkivainuisuuden ja keskittymisen jälkeen, katujen vilinissä ja hälinässä ei juurikaan mikään saanut kuonoa ylös maasta ja jäljen jättämistä.

Itte mettään tutustuminen aloitettiin elokuun 25. Kävikin tuuri ja päästiin vanhoille karhun jäljille. Iän määrittämistä hankaloitti sateinen kesä, mutta olipahan kuiten kuluvan kesän ja pentua seuratessa näytti että jotain hajujakin sieltä poimi nenäänsä, tiijä sitte mitä olivat mutta ainakin Väärtiä jännitti :D.

Päivä sujui hyvin kevyessä tihkusateessa ja pennun eka mettä päivä saatiin pulkkaan. Loppua kohden jännitys oletettavilla jäljillä alkoi hiipumaan ja vähän jo rohkaistuttiinkin.

Syksyn alku kului pääasiassa ihan työmaahan tutustumisella ja haun reenaamisella. Kylmänmaan haku oli onnetonta läpi syksyn. Etäisyyttä alussa otettiin maks 50m, eikä se allekirjoittanutta sävyttänyt kauden lopussakaan etäisyyden kasvaessa 300m:n. Ilmassa hajuja ollessa mennään ihan kohtuu hyvin. Vanhoilla jäljille etäisyyttä otettiin jo kohtuu hyvin ja vuorokauden vanhoja pentu perkas keskimäärin 1.5km. Pisimmän etäisyden (muistaakseni) ollessa rapiat 2km. Tuoreilla jäljillä useimmiten tahtoa riitti mennä loppuun asti.

Tapahtumia syksyyn mahtui. Muun muassa kyyn purema naamaan. Mistä onneksi ja oletettavasti selvittiin säikähdyksellä. Uuteen vuoteen mennessä ei ole oireita ilmennyt joten olettavasti tästä päästiin tällä kertaa pälkähästä. Ensimmäinen hirvihaukku Väärtillä oli 9kk ikäisenä ja siitä kaato erittäin hyvään seisontahaukkuun. Toinen kaato myös 9kk ikäisenä. Sekin jäi paikalleen kuin tatti. Sitten tulikin lunta jo sen verran reilusti ettei Väärtiä enää uskaltanut käyttää.

Pennun työskentely hirvellä on erittäin kiivasta ja rohkeaa. Haukkuu aivan turvan edestä (0.5m), joskus jopa meni ihan turvan alle. Haukkutiheys yli 100krt/min ja vihasta murinaa väliin :D. Hyvin kerkiää väistämään kesämaalla ja vähällä lumella.

Sitkeyttä tuntus  pennulta löytyvän kans. Parityöskentelynä alkanutta haukkua Väärti jatkoi reilusti pimeän puolelle. Oran tullessa toisesta karkosta pois Väärti jatkoi pimeän puolelle 1.5h ennen kuin luovuttu. Mene ja tiijä oliko samat elukat haukussa enää toisen karkon jälkeen, mutta haukusta päätellen oli hirvi(ä) kohteena. Muille kuin  hirville ja villisialle ei ole pennulla noussut ht yli sadan, karhua ei vielä saatu väärtille haukkuun sattuneesta syystä. Mutta antoihan tuo vakuuttavat merkit siihenkin suuntaan hienosti menneellä jälestämisellä, toipilaana ollessa.

Ensi syksylle toivoisi kylmänmaan haun parantuvan ja reilusti. Eikä olisi huonokaan mennä pitemmälle vanhempia jälkiäkään. Kokeissa oli tarkoitus käydä jo loppuvuodesta (2017), mutta papereiden viipyminen siirsi sen tällä vuodelle. Yhteistyö työskentelyn aikana ei sekään olisi pahasta, mutta parempana pidän työmaalla pysymistä mitä agility-hommia. Tämä rotu ei ole ensisijaisesti jalostettu sitä varten.

Kuvia syksyn aikansaannoksista.

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.