Motivaatiopuhe

Niinkin yksinkertainen asia kuin juokseminen koiran kanssa, kannattaneeko nyt hirmuisesti alkaa kehuskelemaan sellaisella asialla… No ei tietenkään. Mutta josko siitä saisi joku muukin pienen kipinin lähtiä kokeilemaan kun lueskelee tämmöisen tarinan poikasen, mene ja tiedä.

Eli lyhykäisyydessään, allekirjoittanut on ehkäpä jo pitemmän aikaa (eli noin 15-kesäisestä asti lie) huomannut että olisipa se mahtavaa kun olisi jonkinlaista kuntoa tehdä yhtään mittään. Se olisi kiva kun ei tarvitsisi puuskuttaa metsässä kuin pieni höyryveturi menemään, koska kunto loppuu heti lähtölaukaukseen. Ja senhän tietää, että enemmän tahi vähemmän (pohjoisessa yleensä aina enemmän, varsinkin koiramiehenä) saapi liikkua syksyn koittaessa.

No tästähän se ajatus sitten kypsyi, että jo komiassa 33 vuoden iässä kokeilulle alkoi tulla sopiva hetki (melkein 20v siinä kesti…). Koiran kanssa toki tullut kauden jälkeen tehtyä liukkaimmilla keleillä kävelylenkkiä pakon sanelemana (muutto kaupunkiasuntoon), mutta juoksu jo ajatuksenakin oli varsin vastenmielinen; ”Miksi? Siinähän polviin alkaa sattumaan ja yhy yhy ja väni väni…”. MUTTA! Kun on ns. pakko kuitenkin lähtiä ulos, niin miksei sitä sitten koittaisi, kaipa se koirakin siinä kunnossa vähän pysyy ja ollaan sitten ihan sekopäisen kova parivaljakko metsässä heti 20.8. lähtien, kokeisiin siis heti vain jne. ja jätämme ne treenaamattomat koirakot kuin nallit kallioille, hä hää!

Ensimmmäinen kerta

Joten kun motivaatio löysi itsensä allekirjoittaneen tykö, niin eikun kokeilemaan. Onneksi olin kuitenkin jo alkutalvelle hankkinut Icebugin nastalenkkarit, niin ei tarvinna löysät housussa lonkkaleikkauksen kautta lähtiä harrastusta aloittelemaan.

Eli alkuun tarvihti hyvät kengät. Oli siinä meillä toki vetovyökin jo olluna ihan tavan kävelylenkkejäkin varten jo entuudestaan ja viritelmä joustavaa hihnaa + kiinteä nahkahihna (että saapi paremmin otteen koirasta mm. toisten koirien kohtaamisissa). Vetovyön ”jalkastrapit” vaan oli joku tolvana heittänä pois, muistaakseni ajatuksella ”Näähän näyttää ihan kauheille meikän persikoita kiertämässä”… Eli siis se oli vain vyö, joka sitten toki kohdisti vedon selkään (palataan tähän vähän myöhemmin).

Eli ensimmäinen juoksu tuli tehtyä vuoden 2020 tammikuun 2. päivänä mallilla ”otetaampa nyt sitten jonkinlainen pohjakunto-testi”. Eli 5km niin nopsaan kun nyt vain kykeni. Tällä kunnolla se teki 40min ja 4 pakollista kävelylle heittoa. Orahan oli tällöin vielä kasvattajallaan, joten tätä voi ajatella ihan aitona ”ei koira-helpotetulla” pohjakunnon testauksella. Päällimmäiset ajatukset olivat että ”Ei hele, paskapuhetta että sellainen normaali juoksuvauhti tavallisella ihmisellä on noin 6min/km”. Vauhtihan oli tällä ensimmäisellä kerralla semmoinen 8min/km. Ei vielä hakunopeudessa pärjäisi jälkivainuiselle koirallekaan… Mutta jostainhan sen on aina lähdettävä.

Koiran treenaus

Pari juoksua siinä kerkesin tehdä ennenkuin sain sitten virallisen personal trainerin, eli Oran mukaan juoksutiimiin. Orakin ymmärsi kohtuu luonnollisesti että vetovaljaissa saapi mennä ns. hihna kireällä (samaa vetovaljasta käytetty Kickbike-potkupyörän ja Kickspark-potkurin vetohommissa). Joten siinä mielessä ”koiran kouluttaminen” ei vaatinut sen kummoisempaa, suunta-käskyt tiesi jo entuudestaan (Vasen/Oikea/Eteen/Seis/JÄTÄ PERKELE VITTU SAATANA) sekä mahdolliset muut tarvittavat epistolat kun eteen pamahtaa oravaa/jänistä/fasaania yms. Joten tästä asiakokonaisuudesta ei nyt koirajuoksun tiimoilta osaa sanoa sen enempää, nuo suunnat kun opettaapi koiralle niin pystyy aikamoisen paneelin erilaisia kuntoilumuotoja koiran kanssa aloittelemaan.

Treeniohjelma?

Ensimmäinen kuukausi meni juoksutreenit rytmillä ”joka toinen päivä 5km, joskus voipi hullutella”. Eli ihan mustavalkoista toistoa toiston perään. Helmikuussa Ouluun muuton yhteydessä tuli sitten hankittua Garmin:n älykello, minkä matkassa saipi erillisen ”10km juoksukoulu”- ohjelman ladattua. Se olikin sitten aika vinkeä ohjelma, kun siinä oli vähän muutakin treeniä. Välillä treenissä oli mukana mm. ”mäkitoistoja”, mikä olisikin varmasti jossain muualla päin Suomea ihan pala kakkua, mutta Oulussa… No meikämandoliino juoksi sitten alikulkutunnelia eessuntaas että sai vähän ”mäkeä” alle :D. Nämä olikin niitä kertoja sitten kun Ora heitti kokonaan vetämästä ja piti hommaa sen verran idioottimaisena, että alkoipa tuo kerran koittamaan seisontahaukkuun miun saantia. Vähän mallasi ehkä napata perseestäkin kiinni, sen verta tyhmänä hommana piti sitä.

Askeltiheyden ”oppiminen” olikin sen verran herättävä kokemus, että tulikin puoteltua 10km ennakoitua nopeammassa aikataulussa kuin mitä luulin. 28.2., eli kahden kuukauden treenaamisen jälkeen, se on kuulkaatten semmonen juttu että en olisi itse laittanut siihen lottokuponkiin montaakaan euroa. Tällä iänaikaisen pasketilla pohjakunnolla noin nopea ”kuntopiikki” oli yllätys varmasti kaikille, mutta eniten itselle. Omalla tavallaan tuommoinen monipuolinen ja vaihteleva treeniohjelma varmasti ”peitti” sen puulta maistuvan puurtamisen, ja tekemisen mielekkyys pysyi voimissaan. (Ei sillä etteikö joinakin aamuina tuntunut että voispa jättää välistä, mutta koiran rakko ei armoa tunne..).

Vetovehkeet?

No joo, varustelulajihan se vähän tämäkin on (toki halvimmasta päästä kun päästään koiraharrastuksesta puhumaan). Piti sitä tuossa 2.5kk treenin jälkeen investoida parempaan vetovyöhön, missä oli ne jalkahihnatkin olemassa. Ja voi pojat kun askelmitta pitenikin lie sen 20cm samointein, sen verta iso vaikutus sillä oli että veto kohdistukin persiiseen eikä selkärankaan. Ja kun pisti tuommosen ”kokojoustavan” vetoliinan niin ei nuo nykytkään niin ikävälle tuntunakkaan. Ainoa harmi siinä vaan on että se ”tuntuma” koiraan mm. ohitustilanteissa on vähän väljempi, mutta vielä tässä on pärjätty kohtuuhyvin.

Huippuhetket?

No perkeles, kyllähän se vaan on niin että IHMEIDEN AIKA EI OLE OHI! Näin neljän kuukauden jälkeen voi sanoa että on syytä hymyy. Osallistuttiin me jopa ihan CANICROSS-virtuaalikisaan (3km niin maan perkeleen kovaa että keuhkot jääpi asvalttiin… järjestäjänä Traildog Finland, lisätietoa mm. täältä), missä näin niinkuin hirvikoiraharrastajana sai olla ihan kohtuu tyytyväinen, rekisteröityjen koirien määrän perusteella olisin olettanut että kyllähän niitä juoksujoita löytyisi näistä piireistä, vaan väärässäpä olin. Seisojapuolella näyttäisi olevan väki aktiivisempaa, mistä kyllä iso hatunnosto!

Juoksu sitten itsessään? No jos lähdettiin siitä 40min/5km (8min/km), niin hyvinhän sitä kunto kohoni. Keskinopeus tätä nykyä on siinä 6:00-6:15min/km:n kohdalla (parhaimmillaan 10km 5:50min/km-tahdilla, se oli jo kovaa vauhtia meikälle se), ja maksimimittaa juoksulle on saatu semmoinen rapiat 11km. Kun tuo Garmin:n kolmen kuukauden 10km-ohjelma on nyt saateltu onnelliseen päätökseen, on meilläkin nyt aika siirtyä Kickbike:lla puotteluun, joten juoksuhommiin tulee pientä kevennystä. Mutta ei voi kuin suositella näin jälkikäteen, ei vaadi paljoa investointeja ja kuitenkin oman kehittymisensä parantumista pystyy seuraamaan koko ajan. Ja mikä tärkeintä, koiran kanssa pääsee tekemään juttuja kimpassa myös metsästyskauden ulkopuolella :). Voipi lähtiä itsekin puottelemmaan tuonne mehtiin siinä uskossa ettei pitäisi omankaan kunnon ihan heti loppua. Saattaa se vaan toisaalta aiheuttaa kylmiä väreitä niissä HIRV-koetuomareissa jotka pääsee meikän koiraa tuomaroimaan :D… Siinä ei kuulkaatten Hiacen lämmöstä päästä nauttimaan jos minä yhtään ossaan arvata syksyn strategioita.

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

– Anu (julkaistu 10.5.2020)