Laikajärjestön vuosikokous ja päänäyttely 3.-4.3.2018 – Eräjätkän Ora KÄY-ERI, SA, KÄK1; Väärti JUN-EH ja Anu HAL-VJÄS

Laikajärjestön vuosikokous ja päänäyttely -tapahtuma alkaa olemaan taputeltuna kasaan. Karhunvartijan poppoo lähti ns. koko rahalla reissuun, eli heti perjantaina töiden jälkeen automobiilin nokka kohden Vuokattia. Siinä kerkesi Toni käydä yhden kolarin tietämässä ennenkuin Rovaniemen työläinen Anu saatiin sirkuksen matkaan mukaan (protip: ei se autonakun säilytyspaikka kuiten ole ehkä se takapenkki jos mielii auton katolleen parkkeerata täydestä vauhdista metsään.. Oli muuten jokseenkin tuuria matkassa ko. henkilöllä). .

Koska talouteen on tullut aivan uusi mehtäauto mallia Jeepsteri, niin tottakai sillä piti lähteä reissua tekemään. Mitä nyt pikkasen välillä piti kaasua pumpata, välillä piti mennä tasakaasulla että automaattivaihteet pysyttelivät abouttiarallaa toivotulla asennolla. Hyvin se eteni kun tarpeeksi kuiskutteli helliä lausahduksia (autolle sekä kuskille). Toinen huomionarvoinen seikka oli että tähän autoon ei vielä oltu keretty hankkimaan koiraverkkoa taakse, Väärtikin tämän hoksasi kuten ilmeestä voi päätellä…

Väärti viattomana 02032018

Väärti pahat mielessä 02032018
Väärtillä rattaat pyörivät pääkopassa…

Muutaman pysähdyksen taktiikalla ja Karvos-Mikan autokunnan kirittäminä perille Vuokattiin päästiin hitusta ennen seitsemää. Majapaikassahan ei toki koiria saanut pitää, joten se tiesi sitten kirjaimellisesti pitkää viikonloppua hurtille automajoituksessa. Tämä vuorostaan tarkoitti omistajilleen tiukennettua lenkkeilyttämisurakkaa, ja Anu huomasi aika nopeasti että ne lenkkikengät olisi ollut aikamoinen voittajan valinta :D.

Viikonlopun teeman ensiaskeleita havaittiin aika nopeasti ensimmäisen illan aikana, kun majoittumisen jälkeen lähdettiin koiria tietämään. Liian pitkä aika se oli ollut Väärtille, joka oli ystävällisesti napsassut kangashihnan poikki itseltään sekä pistänyt turvavyötäkin mieleisempään malliin.

(Kaikenkaikkiaan viikonlopun aikana Väärtin ns. kill-count: 2 hihnaa tuhannessa palassa, takapenkin turvavyö, ensiapulaukku, Tonin kukkaro kortteineen, lohkolämppärin sähköjohto, kangasverkko, ylläpitolaturi). 

DSC_0295

Perjantain ehtoo menikin pitkälti muisteloidessa syksyn reissuja Tulppio-poppoon kanssa ja tulevan syksyn suunnitelmia tehdessä. Ihmeellistä poppoota kun niin mahottoman iloisia ja ystävällisiä, niin kantapoppoo kuin mm. poliisiväkikin :D.

Lauantaina sitten suunniteltiin strategiat kohilleen ja edettiin laikajärjestön vuosikokoukseen, missä tiedettiin valittavan uusia hallitusjäseniä erovuoroisten tilalle. Niinhän se oli kuitenkin ajatus kutkuttanut sen verran että Anua ehdotettiin sitten ihan aikuisten oikeasti hallitukseen. Sehän meni ihan äänestykseksi kun kaiken kaikkiaan 6 ihmistä oli tarjolla varsinaiseksi jäseneksi. Kyllä Anu vaan aikalailla nöyrää tyttöä oli kun äänestystulos tuli ja kaikkiaan 41:n äänen verran saatiin luottamusta.

sketch-1520308740736.png
Kolme eniten ääniä saanutta valittiin varsinaisiksi jäseniksi, seuraavat näille henkilökohtaisiksi varajäseniksi.

Heti vuosikokouksen jälkeen päästiinkin pikaisesti tutustumaan hallitustyöskentelyyn ja ajankohtaisiin asioihin. Vielä varmasti riittää sarkaa kokonaisuuden hallitsemiseen, mutta bring it on, I am ready.

Vanhuus kun ei onneksi tule yksin, niin hallitushommien juhlinta oli varsin maltillista, ja pyhän näyttelyurakkaan päästiin irtaantumaan suhteellisen reippaina ja tervehönkäisinä. Kerettiin siinä jopa 5min verran Väärtin ensimmäistä näyttelytreeniäkin vetää ennen tapahtumapaikalle siirtymistä…

P1070327
Ja sehän näytti aikalailla tälle…

”Lahjattomat harjoittelee” (tuntemattoman Toni-kuuluisuuden motto). Eli näillä aatoksilla soitellen sotaan. Väärti junnu-uroksena oli kehässä 8:na (kaikkiaan 7 koiraa ilmoitettu junnuihin), joten pitkää ei tarvinnut odotella tämän spektaakkelin alkua. Anua saattoi hieman arveluttaa, ellei jopa ihan hävettää jo etukäteen (Tonin sanoin: No kyllä näki naamasta kuinka naista vitutti rennon letkeä asenne). Nooh, ei tarvinna Anun Timbuktuun lähteä häpeämään, Väärti käyttäytyi alla oleviin ”treeneihin” nähden aivan superhienosti :D. Hampaat ja kassit katseltiin niinkuin on kotona opetettu ja korkeuden mittaus ei tuottanut harmaita hiuksia asianosaisille (toim. huom. Tonin palleja ei vieläkään tarkastettu eikä pituutta mitattu, you know...).

P1070338
Väärti 04032018 Laikajärjestön päänäyttely Sotkamo
P1070342
Väärti 04032018 Laikajärjestön päänäyttely Sotkamo II
P1070343
Väärti 04032018 Laikajärjestön päänäyttely Sotkamo III
P1070348
Väärti 04032018 Laikajärjestön päänäyttely Sotkamo hampaat
P1070359
Väärti 04032018 Laikajärjestön päänäyttely Sotkamo korkeus
Virhe
Videota ei löydy.

Eli arvostelu saatiin ihan ulkomuodosta eikä muusta perseilystä. Väärti aloittaa näin ollen näyttelyuransa arvosanalla JUN-EH (tarkempi kuvaus oheisesta linkistä).

Oran osalta päivä alkoi vasta vaille 13. Ennen käyttöluokan kehää kävivät junnut, nuoret ja avoimen puolen nakut esiintymässä. Avoimessa luokassa oli erittäin iso osanotto, jopa 15 ilmoittautunutta koiraa. Näistä saikin tuomari jo tovin arvottaa parhaimmat. Käyttöluokassa oli jopa 6 narttua, ja niin vain kävi että Eräjätkän Ora oli tämän kehän paras narttu! (!!! jumankekka !!!)

Eräjätkän Ora 04.03.2018 2v 1kk
Eräjätkän Ora, 2v 1kk, Laikajärjestön päänäyttely 04.03.2018, Sotkamo. KÄY-ERI, SA, KÄK1

Eräjätkän Ora 04.03.2018 2v 1kk IIEräjätkän Ora 04.03.2018 2v 1kk III

Eräjätkän Ora 04.03.2018 2v 1kk IV

tyytyvainenomistaja04032018
Nimim. Seitinohuesti tyytyväinen omistaja
IMG_20180304_151321_899
Eräjätkän Ora ja käyttöluokan parhaalle nakulle omistettu pytty + SA-ruusuke Laikajärjestön päänäyttely 04.03.2018

Luulen ettei yhtä isoja omistaja-tuuletuksia nähty noissa näytelmissä :D. Täytyy sanoa että jonkinverran kun on iskuja molemmille poskille ottanut niin kyllä tämä vaan makialle tuntui. Ja juuri siinä kehässä mihin on koko harrastuksessa kuitenkin tähdätty (järjestyksessä käyttö, sitten näyttö :D).

Vaan sehän tarkoitti että tällä kertaa ei voitu näytelmistä karata samointein, vaan piti jäädä odottamaan muiden SA-nakkujen kanssa paras narttu -kehää. Tässäkin kehässä pärjättiin odotettua paremmin, eli oltiin juuri hiuksenhienosti kilpailukehän ulkopuolella sijoittuen 5:ksi. Vaan ei hävitty huonoille, ei todellakaan :D. Loppupeleissä Eräjätkän Oralle siis tulokseksi KÄY-ERI, SA, KÄK1 (tarkempi arvostelu oheisen linkin takaa).

Muuta mukavaa viikonlopulta oli mm. päästä näkemään Oran isäukko livenä ja tositoimissa, eikä jättänyt ketään kylmäksi itälaikojen VSP-tuloksella!!!

Eräjätkän Ora ja Urpon Harald, Laikajärjestön päänäyttely 4.4.2018. Isä ja tyttö samassa kuvassa
Eräjätkän Ora ja isäukko Urpon Harald (myös itälaikojen VSP!!!)
Virhe
Videota ei löydy.

Samoissa näytelmissä oli myös Eräjätkän Sakaali, ja niin vaan pokkasi siskolikkakin käyttöluokassa ERI-arvostelun saavuttaen näin ollen tarvittavan näyttelytuloksen KVA-arvoa varten. Ae että! Ei huoano olleskaan!

Eräjätkän Ora ja Eräjätkän Sakaali sekä kasvattaja Antti Haataja
Eräjätkän Ora ja Eräjätkän Sakaali.

 

Päivitetty & korjattu Erraushaukkujen ranking + Kalinkahaukkuihin valittu 3 sisarusta (1v8kk)!

Tohtorin tutkinto on siitä hyvä että virheiden tekemistä ei jää yleensä kovin pitkäksi aikaa itkemään sikiöasennossa suihkun lattialle. Tohtorin pätevyydellä otetaan se perhanan kynä uudestaan käteen ja korjataan virheet (ja julkaistaan omat virheet koko kansalle, koska se on oikein…). Eli, ohessa päivitetty nuorten (itäsiperian)laikojen ranking-listaus. Piti oppiman tuosta Kalinkahaukkujen julkistetusta koiralistasta miten se valinta OIKEASTI menee :D.

ps. Sinnehän se sisarusten velipoika Myrskykin jo päässyt!

Itäsiperianlaikojen alle 3v käyttökoetulosvertailu 21112017

Näyttökuva 2017-11-22 kello 8.14.19

(ainiin, btw! Ora, Sakaali ja Taika mukana Kalinkahaukuissa, perskutarallaa, nyt on kova suoritus!! Lista valituista koirista löytyy oheisesta linkistä + ohessa kuvakaappaus valituista koirista (päivitetty 21.11.2017 klo 07:08)–>

Näyttökuva 2017-11-21 kello 7.07.35

Aika makiaa! Nyt kun vaan ei sattus mitään….)

03.11.2017 Eräjätkän Ora HIRV1!

Niin on selvitty takaisin kotia Kajaanin hirvikoiramaiselta reissulta. Iloksemme voimme ilmoittaa että keskiviikon HIRV2-tulos täydentyi nyt HIRV1:llä (82p), kokonaiskisassa 4/8. Neljästä hirvikokeesta Oralla on nyt suora; HIRV0 (luopuminen, syynä tassun aukeminen viime vuodelta), HIRV1, HIRV2 ja HIRV1. Ei huono näin niinkuin koiralle jolla ohjaajana on täysi ummikko hirvikoirahommissa :D. Onneksi ohjaaja pyrkii oppimaan virheistään, joten hyvä tästä vielä tulee. Tarkempi selostus päivän tapahtumista Oran omilla koe-sivuilla, eli täällä!

01.11.2017 Eräjätkän Ora HIRV2

Eräjätkän Oran toista pitkää koetta käytiin koettamassa Eräjätkän kennelin ja Oran kasvattajan Haatajan Antin tykönä Kajaanissa 01.11.2017. Pitkän kokeen lopputuloksena HIRV2 (65p.) ja runsaasti uutta oppia ohjaajalle. Kiitokset tuomareina häärineille Lipposen Markolle ja Korhosen Timolle, mielellään kuulemma sai laittaa nimet blogiinkin asti ylös :D! Oli erinomainen päivä vaikka ei ihan ykköseen asti työt riittäneet, ensi kerralla paremmin. Päivän tarkempi selonteko täältä.

Muurola RN 20.05.2017 – Oralle JUN-EH (velipoika Myrskylle NUO-ERI!!!)

Kuvaesitys vaatii JavaScriptin.

Tuassiisa. Arvostelu kokonaisuudessaan täällä.

Lyhyesti ja ytimekkäästi, tuomari piti aikaisemman linjansa. Itälaika-nakut ovat jalostuksellisesti karanneet rotumääritelmästä, urokset on ihan OK. Tästä erinomaisena esimerkkinä velipojan nappaama ERInomainen arvostelu! Hienoa, onnittelut Pia ja Mikko!

 

#Karhunvartijan löytyy myös instagramista, aa että!

Kehitys kehittyy, ja niin myös karjunvartijan-sivusto on liittynyt instagrammiin. Sivupalkkiin tulee näkymään kuva-tuuppausta hetimmiten.

Muistakaahan hästäkkäillä, pyrimme poimimaan kuvavirtaan ainakin #karjunvartijan, #Eräjätkän(_kennel), #Ora, #Valkko, #Väärti -tagit. Tiedä jos tässä innostuisimme ajan saatossa lisätä myös muita tekemiseemme oleellisia häshjejä, kuten #osaaminen, #perkele jne. 😀

Eräjätkän Ora 1w!+Karhua! (ei sitä panimotuotetta)

Ensimmäinen vuosi täynnä koiran elämää, onnittelut Oralle sekä sisaruksille.

Vuosijuhlan kunniaksi arveltiin haistattaa karhun roippeita. Ensireaktio ei ollut mitä toivonut olisi. Aika näyttää mitä tuleman pitää mutta jo ensimmäisen jälkitreenin jälkeen alkoi näyttää huomattavasti paremmalle.

karhua-koirille
Ensireaktio pussille missä jäätyneitä lihariekaleita karhusta.

Treenin jälkeen molemmat saivat pienet herkkupalat keittiön puolta, ai että.

Vielä kuvamateriaalia Anniina Haatajalta (Eräjätkän kennel) Mäntykallion Millistä (Oran emä) ja Eräjätkän Taikasta (sisko)! Synttäripäivän kunniaksi 🙂 Suuri kiitos kuvasta!

taika-ja-milli
Eräjätkän Taika ja Mäntykallion Milli 20.02.2017

5/8 – Kainuulaiset ninjahirvet ja sodankyläläiset (tyhjyyttä) humisevat harjut

Notta johan sitä ihmiset ja koirat on henkisesti ja fyysisesti selvitty viikonlopun Kajaanin excursiosta. Eli onkin aika pistää nippuun hieman tämän metsästysviikonlopun tuloksia.

Totisesti sitä siis lähdettiin heti perjantaina tukka putkella Tonin töiden jälkeen ajelemmaan kohden Kainuuta ja Paltamon maastoja. Olimme saaneet kutsun tulla koiran kanssa treenaamaan hirvihommia Oran kasvattajan (Haatajan Antti) tykö, ja mehän ei sellaisesta tarjouksesta kieltäydytä! Mahtavaa että pääsee erilaisiin maastoihin pyörimään ja toisaalta näyttämään kasvattajalle miten se pentukoira tällä hetkellä toimii.

Aamuyön tunteina ja kainuulaisella vieraanvaraisuudella lämmittettyyn majapaikkaan saavuttuamme otimme äkäset unet itse kukin ennen kuin herätyskello ilmoitti ilmoille lähtömerkin. Jonkinlaiset jumalallisen armon voimalla kasvattaja oli ensimmäisenä ylhäällä järjestelemässä päivän aikataulua (sanotaanko että edellispäivän 90 pisteen suoritus Eräjätkän Härskille olisi voinut aiheuttaa amatöörillä pientä käynnistysvaikeutta seuraavana aamuna, mutta Antti onkin sen verran vanha tekijä näissä hommissa että unos problemos 😀 ).

Teknillisten järjestelyjen jälkeen päästiin ensimmäisiin maastoihin Oran kanssa. Ei olluna ensimmäisessä aukossa hajuja, joten luovutimme sen maaston nopeasti. Seuraavaksi kokeilimme ns. ottipaikkaa: oli hirville tarjolla riistapeltoa ja nuolukiveä ja vaikka mitä luksusta. Jos ei siellä olisi tuoreita jälkiä niin ei missään. Tämä kohde sitten käveltiin Oran kanssa huolella läpi, mutta ei vieläkään löytynyt mitään. Kamat kasaan ja seuraavaa paikkaa kohden – se on etu näissä maastoissa ettei pitkää tarvitse yhtä aluetta ihmetellä, sen verran kokemusta alueista ja hirvistä että kyllä ne löytyy jos on löytyäkseen vähemmälläkin taapertamisella.

Edetessämme kohden kolmatta maastoa tuli soitto että oli nähty kaksi hirveä ylittämässä tietä ja norski perässä. ”No piru, kyllä kohta on ainakin raato mitä esitellä pennullekin”. Eli kohden havaintopistettä. Itsekin jo edelliskerroista viisastuneena avasin aselaukun salvat valmiiksi ettei tarvihtis housut kintuissa hätäillä jos olisi tarvetta pikaisiinkin liikkeisiin (ks. edellinen postaus…). Siinäpä sitten oltiinkin 6 ukkoa ihmettelemässä aukon reunassa että niin on mennynä hetki sitten kaksi hirveä tästä, ihan totta. Tutka näyttää että norski on jo kahden kilometrin päässä oletettavasti kiitohirvien perässä. Vähän rapsutellaan naamakarvoituksia ja pohditaan seuraavaa liikettä. ”On se nyt kumma kun aina kerkiävät jallittammaan”. Siinä kädet lämpöisissä taskuissa allekirjoittanutkin mietti vaihtoehtoja ja tarkasteli aukon reunaa, kunnes…

mitä vittua… HIRVIIIIIIIIII!!!!! (tokaistaan silleinsä hellästi ja kuiskaten kuten Syltty kuuluisassa leffassaan ”Adriania”. Sain kuulla tästä ehkä pariin otteeseen jälkikäteen ja tiettävästi vielä monta kertaa tulevaisuudessakin…).

Siitähän siis nousi noin 100m päästä meistä hirvi pystyyn aukon reunassa. Allekirjottaneella jos olisi ollut mm. mora kädessä niin sekin olisi lentänyt eläintä kohden samalla kun vienosti kuiskailen miesten korviin ”hirvi, mi darling…” Valitettavasti vaan edellismehtäreissujen elmukelmu-töllöt levis käsistä pitkin tietä siinä käsillä elehtiessäni. Muutamalla ukolla oli lajin luonteeseen kuuluen asekin hollilla, mutta ei auttanut, niin oli hanuri meitä kohden että ei kannattanut alkaa tärräyttelemmään. Oma tuliluikkuhan oli siis ketään yllättämättä autossa, kuten myös koirakin. Noh, äkkinäisesti rapukävelyä kohden autoa ja laskemaan omaa koiraa irti. Koira lie haistanut jo hirven avoimesta ikkunasta, koska syöksyi viivasuorana hirven menosuuntaan ja ei hetkeäkään kun haukku alkoi. Siinäpä melkein jo korkattiin kasvattajan kanssa juhlaputeli, nyt kyllä kaatuu Oralle ensimmäinen hirvi!

No eihän se nyt ihan niin heleppoa sitten olluna kuitenkaan… Hirvi eteni rauhallisesti koiran kanssa meidän ja isohkon järven väliä. Toni ja Antti pääsivät molemmat noin 150-250m päähän näkemään hirven, mutta aina oli joko puseikkoa tai koira edessä ettei passannut alkaa tykittämään. Allekirjoittanutkin kaahasi lähimmälle puomilla tukitulle tielle ja ravasi vastaanottamaan hirveä. Koira jo näkyi mehtätiellä ja kerkesi onneksi torppaamaan hirven ettei päässyt yhdenmiehen passilinjan ohi. Niin hekumallisesti pienimmillään noin 100m meikäläinenkin pääsi mallailemaan hirveä, mutta niin oli paha puseikko ettei saanut kunnolla hollilleen. Nätisti Ora pyöri hirven molemmilla puolilla, ehkä jopa liiankin lähellä, kunnes elukka sai vahvan intuition että kohta on hengenlähtö lähellä jos ei pysty siirtymään etämmäksi. Eli kaasua ja sinne menivät, koira ja hirvi. Tutkasta näkyy että duo etenee jonkin matkaa, sitten Ora tekee sen mikä osattiinkin jo arvata – yhteydenotto.

Koira tekee taas aika pitkän lenkin ennenkuin yhyttää Tonin. Äkkiä takaisin kohden viimeistä haukkupaikkaa. Meikäläinen tiirailee samalla tutkaa ja ihmettelee että joko me onkin alettu harrastamaan jälestyshommaa hihan kanssa, niin pyöri lähellä Tonia Ora että oikein voi muukaan olla kyseessä. Kohta Ora siirtyy takaisin kohden mehtäautotietä ja Antin tykö, joka tiellä näkeekin heti että koira ontuu oikeaa etujalkaansa. ”Voihan paska, pitikin sattua”. Harmittaa ihan vietävästi, nyt oli niin lähellä saada se kaato. Oran siskolikka Eräjätkän Taika maastoon ja Anu vetäytyy Oran kanssa autolle katsomaan vaurion vakavuutta.

Pikaisen tunnustelun perusteella ei löytynyt mitään kovin vakavaa jalasta, joten lepotuomio pennulle. Taika etsii hyvin hirveä, mutta maastossa alkaa olemaan jo useamman ukon ja koiran hajua ja tilanne on kohtuullisen haastava. Tonikin menee vielä tarkistamaan viimeisiä haukkupaikkoja samalla kun Taika etenee kauempana mahdollisten hajujen perässä. Näyttää sille että tämä hirvi pääsi puikahtamaan helikopterikyydillä passilinjan ohi teille tietämättömille.

Tälle se vaikutti ainakin niin pitkään kunnes Toni kääntyi takaisinpäin kohden mehtäautotietä, ja hirvi pomppaa vierestä juoksuun… Jumaleissoni mikäs hiton mutanttininjahirvi tämä oikein on, oikea naamioitumisen maailmanmestari. Täytyy hattua nostaa mitenkä on kovahermonen yksilö 😀 vielä lähtee juoksemaan kohden autoja, missä meikäläinen kasvattajan kanssa tuumailee maailman epäonnea (eli suomeksi; kaivaa nenää) ja Toni soittaa väärään numeroon että hirvi on tulossa kohden – en tiedä miten tykkäs Sodankylässä puheluun vastannut tästä tiedosta :D. Eli tilanne oli mennyt jo ohi ennenkuin se oikein kerkesi taas alkaakaan. Ja niin steppaili kauniisti hirvi tielläkin että ei siitä osannut sanoa että oliko menossa vai tulossa oikeaan vai vasempaan. Joten annoimme tälle hirvelle kunniamaininnan ja Vapaudut Orresta-kortin näihin suorituksiin perustuen.

Onneksi koira kuitenkin tänäänkin osoitti että kyllä se hirven haukkuminen maittaa, taas kerran hieman pitempään kuin edelliskerralla. Joten olihan sitä syytä saunoa ja nauttia kainuulaisesta vieraanvaraisuudesta pitkään iltaan. Ja voi pojat, kylläpä sitä analysoitiinkin huolella ja hartaudella 😀 tämä on sitä harrastuksen suolaa. Joten suurenmoiset kiitokset Eräjätkän kennelille ja Haatajan Antille, oli aivan supermukava viikonloppu.

Sunnuntaipäivän ”pakkolevon” jälkeen päätettiin mennä tarkastamaan Sodankylän maastot vielä pennun kanssa. Ensimmäistä kertaa maassa oli ohkanen lumikerros, joten nyt pitäisi olla heleppo hirvet löytää.

No ei yhen yhtä tuoretta jälkeä, ja koko päivä metikössä rymyttiin. Puutkaan ei suostunut syttymään, ja metotkin vaan naureskeli (aika riskillä toki, vielä olisi ollut lupa tärräyttää naureskelijat pataan). Orakin saattoi vielä vähän varoa jalkaa, vaikka ei sitä ainakaan havaittavasti aristellut käyttää. Joten yhdelle hirvikontaktille piti sitten vastavuoroisesti ottaa yksi pummipäivä.

Summa summarum, mainio viikonloppu, oli aktiviteettia vaikka minkälaista ja normaalissa suhteessa onnea ja epäonnea. Ensi viikonloppuna uudestaan treenaamaan, ja näyttäisi myös sille että allekirjoittanut saisi viimeisen tuomarointiharjoittelun suoritettua pois häirihtemästä. Siihen asti siis ätjöö!

 

Pentu on tullut kotiin! – Reissukertomus

Armon vuonna 2016, ihanaisena* 21. päivänä huhtikuuta, Eräjätkän Ora saapui vihdoin Sodankylään. Tässä hieman reissutarinaa jälkipolville ihmeteltäväksi.

*Räntää satoi 90% ajasta, hitokseen märkää ja aurinkokin vilahti sekunniksi Rovaniemen tietämillä paluumatkalla.

Alkuperäinen ajatushan oli pentua lähteä hakemaan wappuaattona. Vaan koska eräs naispuolinen henkilö taloudessa havaitsi että intternetsi oli koluttu jo useampaan otteeseen liittyen itäsiperianlaikoihin, Oran sukulaisiin, ja näyttely-, kurssi- ja koepäivämääriin, rokotuksiin, madotuksiin, koiranruokaan ja koiratarhoihin, oli ehkä mielenterveydellisiin syihin vedoten kohtuullista aikaistaa pennun noutoa reilulla viikolla.

Koska automatka (yksi suunta tauotta pohottaen 5h 30min) 3.5v ihmisenpennun kanssa lähtökohtaisesti hieman huoletti, päätettiin että menomatkalla poiketaan tutustumassa tulevaisuuden riistakohteisiin Ranuan eläinpuistossa. Etelän pakolainen oletti että eihän sitä nyt yhdessä RANUAN eläinpuistossa nyt tuntia pidempään mene… Olettamus oli aikalailla väärä. Siinähän juniori mennä posotti hurjaa kyytiä pitkin hyvin tehtyä reitistöä kun vanhukset jäi ihmettelemään jokaista luomakunnan edustajaa.

Vaikka sitä jonkun verran mehtiä voisi väittää kolunneen niin kylläpä se vaan suurin osa näistä linnuston ja jyrsivien otusten osastolta on jäänyt näin läheltä näkemättä. Varsinkaan niin suuren osan vetelevän sikeitä.

Päänähtävyydet, jääkarhut ja perisuomalaiset ruskeakarhut oli sijoitettu noin puoleenväliin puistoa. Juniori ei ollut aivan yhtä WTF is this shit!-äimästynyt kun seniorit ihmettelivät jääkarhun kouran kokoa. Kyllä se kieltämättä aiheuttaisi allekirjoittaneessa akuutin noron jos valkoinen karhu joskus yllättämään pääsisi (onneksi se liha olisi pilalla jo samointein, hähää, nauti siitä sitten!). Yllättävän ketterästi nuorempi jääkarhu uiskenteli aitauksen pikkulammessa leikkien lihakimpaleella. Näyttäisi siis sille että karkuun uintikaan ei ole hyvä vaihtoehto, peseytyisi vaan marinaadit lahkeista poies.

Tavan karhuista lie nuorempi yksilö pääsikin yllättämään kun tyypillähän oli selkeästi vesipumppu rikki. Tarkemman selvityksen annettuaan maestro pääsi kouluttamaan noviisia että karhuhan siinä piti ääntä. Olihan aika vinkeä pörinää se, ”hauskaa” kuulla se ennenkuin alkaa jostain kuusenlatvusten alta vastaavaa kuulemaan. Siinäkin taas kannattaa olla ehkä kuitupuoli hoidossa ettei pääse lämmin tunne valtaamaan lahkeistoa.

Reitin loppupuolella päästiinkin sitten tutustumaan ilveksiin, susiin, ahmoihin ja muihin ”nyrkillä tapettavia” isompiin elukoihin. Hirvet oli päässyt lisimään ihan tosissaan, ja olihan ne pikkuriikkiset vasapallerot vaan aika somia. Olisipa itelläkin tarhahirviä millekä kouluttaa koiria…

Eläinkierroksen jälkeen olikin hyvä käydä täyttämässä kupunsa lihapullilla ja noukkia pussillinen Fazerin herkkuja. Ettei nyt vaan kesäksi laihtumaan pääsisi.

Sitten enää kolmisen tuntia ajoa ja oltiin perillä Eräjätkän kennelillä! Eipä olluna enää kuin Taika ja Ora jäljellä pentueesta. Taikahan oli jäämässä Millin kaveriksi, joten ”viimeistä vietiin”. IMG_3189 (1)

Rohkeasti Ora kierteli pihapiirissä ja tutustui uusiin ihmisiin ”riittävällä” innolla (eli ei suotta jäänyt mokkasiineihin pyörimään). Taas oli laitettu pöytä notkumaan tarjoomuksista, joten mikäs siinä oli sijoituspapereita täytellessä ja hoito-ohjeita kuunnellessa. Matkaan lähti myös runsas ”uuden omistajan pakki”, mistä löytyi Oralle oma ruokakuppi ja purulelu sekä infolappusia/tarjouskuponkeja lemmikkialan liikkeisiin. Aika mahtavaa, tiedän että käyttöä tulee olemaan!

Lähtöhän se oli sitten sydäntäraastavaa. Ora taisi ymmärtää että tältä automatkalta ei paluuta olisi, koska ensimmäiset viitisen kilometriä mentiin surullisesti haukahdellen. Vaan nopeaan se elo siitä tasaantui. Erityisesti sitten kun ensimmäisen 60km aikana  saatiin mahaan eksynyt oksennus poistettua häiritsemästä oloa. Sinnikkäästä vastustelusta huolimatta myös uni pääsi muutamaan otteeseen yllättämään pennun. Muutaman pysähdyksen taktiikalla perillä Sodankylässä oltiin hieman ennen yhtätoista illalla.

Strategia oli että annetaan pennulle hieman aikaa tutustua miljööseen. Sitten mahdollisesti hallittu kohtaaminen Valkon kanssa, ja toivomus että suuri mahtava valkoinen ”acts like a boss” ja tyynen rauhallisesti ottaa uuden perheenjäsenen vastaan.

Nooh, tiiättehän mitenkä se sitten meni. Valkko haistoi heti että nyt on laumalla siihen kuulumaton osanen mukana. Epäilimme että Valkon haukkuminen lämmittäisi sen verran naapurustoa, että sisälle otto olisi ihan fiksu juttu. Ora siinä sylistä käsin osoitti paikkakoordinaatteja tutustumiskäynnin alkuun, ja Valkko taas olisi hulluna halunnut haistella uuden mopin strategiset paikat. Koska kuitenkin nukkumaanmenoaika oli ohitettu jo muutamaan otteeseen, oli koirat laitettava nukkumaan erilleen. Anu voitti tämän arvonnan suvereenisti, koska pääsi nukkumaan Oran kanssa olkkarin lattialle. Häviäjät pääsivät tutustumaan vilpolassa kuinka liiketunnistimella toimiva kattovalo parantaisi unen laatua**.

** Kuulemma ei parantanut.

Ensimmäinen yhteinen yö sujui vaivattomasti, ja muutamalla pissareissulla selvittiin. Vaan kyllähän se uusia omistajia väsytti niin maan pirusti, että onni oli vapaapäivä hakureissun päälle. Tästä se yhteinen elo alkaapi, ja alku on ainakin lupaava! Tytöllä on erittäin nopeat hoksottimet, ja jo ensimmäisen illan aikana pillivihellyksen yhdistäminen palkkioon tuntui menevän perille. Vastaavasti tontin rajat alkavat tulla jo vastaan, joten metsään tässä on pikimmiten päästävä. Näistä lisää sitten myöhemmin ja omissa postauksissaan.

Koiran valinta – To believe or not to believe?

(Anu-perspektiivi ensimmäisen oman koiran valinnasta, eli Eräjätkän Orasta)

Jokaisella on varmasti oma tapansa veikata voittavaa hevosta raveissa. Anulla se tapa on ensin katsoa esittelykierroksella hevosia, katsoa että menevätkö ne ravia vai raivolaukkaa ohjastajan naama punaisena kutsuen perkelettä avukseen. Sitten Anu katsoo raviohjelmaa ja ihastelee voittosummia sekä palkintosijoittumisia aikaisemmissa lähdöissä. Tämän jälkeen hän katsoo mitä vauhtia valjakko on edennyt ja vielä viimeiseksi kysyy omalta isältään ja isovanhemmiltaan parhaimmat vinkit.

Ja veikkaa sitten sitä joka näytti muista poikkeavalle. Ja häviää rahansa.

Eli alku meni jo tosi hyvin, todella lupaavaa. Tieteellisesti pätevää ja näyttöihin perustuvaa. Ja onneksi se raveissakin käynti on jo vähentynyt max. kerta vuoteen, ei harmita ihan niin paljoa.

Koirien suhteen valinnan ovat aikaisemmin tehneet aina Anun vanhemmat. Ja hyvä niin. Mutta nyt näin aikuisuuden kynnyksellä ensimmäistä virallisesti omaa koiraa valittaessa prosessi alkaa saamaan mitä mielenkiintoisempia vivahteita. Ja kyllä sitä viimeistään kolme kymmenystä täytettyään pitää itse omat koiransa valita. Ja maksaakin.

Alkuunhan syksyllä 2015 Anulle luvattiin koiranpentu kovilla metsästysvieteillä (eli tiedossa oli että todella hyvällä sekarotuisella uroksella oltiin yrittämässä pentuetta). No sehän meni syksy sitten odotellessa hyviä uutisia.

No eihän niitä sitten kuitenkaan kuulunut.

Joten pentuhaaveet jäivät hieman unholaan. Siinä hoideltiin joulut pois alta sekä Anun muutto Sodankylään. Valkon kanssa Anu pääsi tekemään lähempää tuttavuutta sekä palaamaan unohduksissa olleen näyttelyharrastuksen pariin. Ehkä se oli se yksi Sertifikaatin Arvoinen (SA) merkintä ensimmäisestä näyttelystä mikä herätteli taasen ajatuksen omasta itäsiperianlaikasta. Varsinkin, kun Paras Uros -kehässä tuomari suoraan sanoi että Valkko on lyhyt. Ja olihan se, verrattuna muihin jalostusmääritelmän säkäkorkeuden yläpäässä pyöriviin uroksiin (näyttelytuloksia Valkon omilla sivuilla). Ja komioitahan ne oli korkeat urokset, ei käy kieltäminen.

Siitäpä se sitten sikisi taas ajatus että joskohan sitä oman narttupennun kuitenkin hankkisi. Puitteet ovat kuitenkin hyvät, perhekunnan molemmat aikuiset kiinnostuneita metsästyksestä ja koirista sekä harjoitusolosuhteet mitä parhaimmat. Eli tietokone kauniiseen käteen ja laikajärjestön astutuspalstalle!

Siinä tammikuun 2016 puolenvälin tienoilla astutuspalstalla oli monta mielenkiintoista yhdistelmää tarjolla. Itäsiperianlaikojen jalostusohjelmaa kuin piru raamattua lukeneena hyvin varteenotettavana vaihtoehtona pidimme yhdistelmää missä uutta verta rotuun oli haettu rajan itäiseltä puolelta. Tämän lisäksi erityisesti Anun, vanhan raviveikkaajan, silmiin tarttui tittelirohmu Urpon Haraldilla alustetut kaksi pentuetta.

Kuinka valintaprosessi sitten eteni näiden kolmen lupaavan pentueen osalta? No olihan se ihan pirun vaikeaa, ja etenemiskaavio lähenteli loogisuudessaan Sipilän hallitusta. Ensimmäisenä sitten kuitenkin karsiutui mahdollisuus laajennettuun geenipooliin. Tämä johtui ehkä suuremmaksi osaksi tarjolla olevan tiedon vähyydestä ja arkuudesta ottaa liian isoa palaa ensimmäisellä kierroksella syötäväksi. Mutta jäämme suurella mielenkiinnolla seuraamaan kuinka Ronjan jälkeläiset menestyvät, kuulemamme mukaan aikaisemmista pentueista olisi jo hyviä pelikoiria tullutkin.

Tämän jälkeen jäljellä oli kaksi Haraldilla alustettua pentuetta. Haraldin menestyksestä mainittakoon erittäin kova ”rikosrekisteri”, missä HIRV-koetuloksia erittäin hyvillä suorituksilla oli ilo lueskella. Vielä mukavampaa oli lukea KARH-taipumuskokeen hyväksytystä suorituksesta laikojen vuosikirjasta. Näyttelymenestys on laikojen mittapuulla erittäin kovaa. Iso hatunnosto kuuluukin Haraldin taustajoukoille, jotka ovat malttaneet koiraansa myös käyttää näissä mittelöissä. Eihän näitä titteleitä ilman omistajien ja kasvattajien aktiivista panostusta saada.

(toim. huom. On ilmiselvää että erittäin hyviä vahvan riistavietin omaavia itäsiperianlaikoja on olemassa, mutta ilman ”ulkopuolisten” suorittamaan arviota on pentuvalintaprosessi haastavampaa ja vaatii ehdottomasti pitempää kokemusta rodusta kuin meillä tähän mennessä vielä oli.)

Valinta tulikin siten tehdä narttujen, Amakan Afinan ja Mäntykallion Millin, välillä. Tämä kisa olikin sitten erittäin tiukka. Millin ollessa vanhempi oli luonnollisesti myös HIRV-koetuloksia enemmän tarjolla. Molempia oli saman verran käytetty missikisoissa ja menestys oli ollut samankaltaista, eli SA;ta, SERT:iä ja ROP:ia maan mahoton molemmilla.

Eli millä saada ero kahden erittäin hyvän vaihtoehdon välillä?  Lopullinen päätös muodostui varmaan astutuspalstan ”arvotuksen” (eli oliko yhdistelmä A:ta vai B:tä), sisarusten meriittien, kasvattajien nettisivujen, kennelin sijainnin* sekä kokonaisvaikutelman**, kuun asennon ja mahdollisesti Valkosta ja ”kantanartusta” saatavan pentueen*** sukusiitosprosentin yhdistelmästä.

* Minkälainen on oletettu kasvattajan oma kiinnostus juuri tähän tiettyyn pentueeseen

** Metsästysmahdollisuuksien sijaitessa akselilla Sodankylä (Lappi) – Juva (Etelä-Savo) voisi mahdollisuuksien mukaan osallistua kasvattajien toimintaan sijainnin ollessa otollinen.

*** Jos koe- ja näyttelynäyttöjä saadaan tarpeeksi harkinnassa voi olla joskus pentueen teetättäminen. 

Tässä vaiheessa olimme puhuneet jo opposition kanssa että voisimme ottaa narttupennun sijoitukseen. Tämä siksi, että osaltamme uskomme saavamme laajemman perspektiivin itäsiperianlaikan jalostukseen kasvattajan tuella. Tämän lisäksi WIN-WIN -situation on se että pystymme tarjoamaan hyvin motivoituneen sijoituskodin jossa on sopivassa suhteessa intoa kiertää näyttelyitä sekä hankkia toimintakykynsä osoittaneelle koiralle tarvittavat näytöt käyttöpuolen kokeista.

Loppujen lopuksi ensimmäiseksi päätimme yrittää mahdollisuuksiamme Eräjätkän kennelin Mäntykallion Millin pentueeseen. Anu lähestulkoon ääni jännityksestä väristen teki alustavan puhelun Haatajan Antille. Saman päivän iltana Toni vielä omasta puolestaan selvitteli mahdollisuuksiamme narttupentuun. Antti oli myötämielinen sijoitusnarttu-ajatukselle, ja meidän tehtäväksemme jäikin sitten jäädä odottelemaan penikoimista ja jännittämään joskos Fortuna meille oman koiran soisi.

Ja hyvä luoja kuinka voi odottavan aika ollakaan pitkä. Nelisen viikon aikana kerkiää miettiä pennulle nimeä monta pitkää yötä sekä arvioimaan minkä verran hyvää ja huonoa tuuria pitää olla matkassa että kaiken sen selvittelyn ja pohdinnan ja arvuuttelun jälkeen pentueesta ei meille sitä narttua tulisikaan. Lasketun ajan lähestyessä Anu oli hermostuneempi kuin oman lapsensa syntymän hetkellä.

Ja sitten koitti se päivä. 20.2.2016 oli Millille syntynyt 2 urosta ja *rumpujen pärinää*… 4 narttua!!! JES! Yhden narttupennuista jäädessä kasvattajalle jäljelle jäi vielä kolme muuta mistä saisimme valita oman narttumme. Ilon ja onnen päivä! Pötkylät (kuva pentueesta 1 vrk ikäisenä Eräjätkän kennelin sivuilta) olivat syntyneet ongelmitta ja nisälle oli löydetty.

Penikoimisen jälkeen tulevia koteja informoitiin kuvin ja videoin pentujen kehityksestä. Ja kylläpä niitä videoita sitten katseltiinkin ja tehtiin syväluotaavia analyysejä pentujen paremmuusjärjestyksestä oikein edes tietämättä että mitkä pennuista oli uroksia tai narttuja (toki valkoisen narttupennun nyt juuri ja juuri erotti muista). Vanhana ravitietäjänä Anu oli jo heti valitsemassa juuri tätä valkoista lammasta itselleen, nöy surprise there.

Aika mateli, mutta onneksi maaliskuun viimeisenä viikonloppuna, pitkänä perjantaina, pääsimme lähtemään Kajaaniin ja katsomaan pentuja livenä. Noin 6h ajomatkan jälkeen ready, steady and shoot, eli kamera laulamaan.

Mäntykallion Milli x Urpon Harald, pennut ulkona pitkäperjantaina 1.4.2016

Mäntykallion Milli x Urpon Harald, pennut ulkona II pitkäperjantaina 1.4.2016

Tämä käynti saattoi vielä pahentaa jo hyvin krooniseksi edennyttä pentuarvuuttelua. Anu nimesi hetimmiten yhdeksi suosikikseen sen pennun joka ensimmäisenä pyrki nousemaan hihaa pitkin syliin. (Add here virtuaalista siirappia ja sydämiä). Eräjätkän Sakaalin nimellä maailmaa tutkaileva yksilö oli mitä valloittavin viikari ja sopivasti ärhäkkä kuten videoista näkyy. Yhtälailla rohkea narttupentu oli Eräjätkän Taika, joka pääsikin heti top-2:n Anun narttujen rankingissa. Erityismaininta vielä Eräjätkän Rymylle, joka piti jöötä tarhauksessa.

Joten näillä aatoksilla, ja erittäin tyytyväisenä Eräjätkän kennelin miljööseen, seurue suuntasi takaisin Sodankylään. Enää ei tarvinnut kuin odottaa että kenneliin jäävä yksilö valikoituisi, minkä jälkeen tietäisimme kenelle Ora-nimen antaisimme.

Pari viikkoa kului ja pennut pääsivät kokeilemaan myös karhun tuoksuja. Meitä jo alkujaan kiinnosti saada sellainen koira itsellemme joka oletettavasti toimisi hyvin myös karhulla. Näiden testausten perusteella top-2:n muuttui top-3:ksi. Kasvattajan oman arvion sekä valtiopäiväneuvotteluiden jälkeen pentueen itsenäisempi yksilö (lue: juro) upeilla ”pirunsilmillä” kiilasi kahden aikaisemman Anun suosikin eteen. Niin oli lopulta Eräjätkän Ora**** löytynyt.

Yhteinen matkamme alkaakin sitten Oran ollessa 10-viikkoinen. Wappuaattona 2016 käymme tekemässä mutkan Kajaaniin, minkä jälkeen se varsinainen päätelmiemme oikeaksi todistaminen sitten vasta alkaakin. Tällä kertaa raviveikkaajaa teki koululäksynsä ja ratkaisunsa perustuen hyviin ja perusteltuihin näyttöihin, joten alku on ainakin lupaava. Enää katsotaan että startti ei ala laukalla ja juoksu pysyy määrätietoisena aina maaliin asti. Olemme erittäin tyytyväisiä että meidät valittiin tämän lähdön ohjastajiksi, toivotaan että olemme kasvattajan luottamuksen arvoisia.

****(toim. huom. Pentuerekisteröinti tapahtui 12.4. jolloin uudet kodit oli selvillä ja pentujako tehty. Valkoinen narttupentu sai kasteen Eräjätkän Kiraksi ja tummempi urospentu Eräjätkän Myrskyksi).