Pentu on tullut kotiin! – Reissukertomus

Armon vuonna 2016, ihanaisena* 21. päivänä huhtikuuta, Eräjätkän Ora saapui vihdoin Sodankylään. Tässä hieman reissutarinaa jälkipolville ihmeteltäväksi.

*Räntää satoi 90% ajasta, hitokseen märkää ja aurinkokin vilahti sekunniksi Rovaniemen tietämillä paluumatkalla.

Alkuperäinen ajatushan oli pentua lähteä hakemaan wappuaattona. Vaan koska eräs naispuolinen henkilö taloudessa havaitsi että intternetsi oli koluttu jo useampaan otteeseen liittyen itäsiperianlaikoihin, Oran sukulaisiin, ja näyttely-, kurssi- ja koepäivämääriin, rokotuksiin, madotuksiin, koiranruokaan ja koiratarhoihin, oli ehkä mielenterveydellisiin syihin vedoten kohtuullista aikaistaa pennun noutoa reilulla viikolla.

Koska automatka (yksi suunta tauotta pohottaen 5h 30min) 3.5v ihmisenpennun kanssa lähtökohtaisesti hieman huoletti, päätettiin että menomatkalla poiketaan tutustumassa tulevaisuuden riistakohteisiin Ranuan eläinpuistossa. Etelän pakolainen oletti että eihän sitä nyt yhdessä RANUAN eläinpuistossa nyt tuntia pidempään mene… Olettamus oli aikalailla väärä. Siinähän juniori mennä posotti hurjaa kyytiä pitkin hyvin tehtyä reitistöä kun vanhukset jäi ihmettelemään jokaista luomakunnan edustajaa.

Vaikka sitä jonkun verran mehtiä voisi väittää kolunneen niin kylläpä se vaan suurin osa näistä linnuston ja jyrsivien otusten osastolta on jäänyt näin läheltä näkemättä. Varsinkaan niin suuren osan vetelevän sikeitä.

Päänähtävyydet, jääkarhut ja perisuomalaiset ruskeakarhut oli sijoitettu noin puoleenväliin puistoa. Juniori ei ollut aivan yhtä WTF is this shit!-äimästynyt kun seniorit ihmettelivät jääkarhun kouran kokoa. Kyllä se kieltämättä aiheuttaisi allekirjoittaneessa akuutin noron jos valkoinen karhu joskus yllättämään pääsisi (onneksi se liha olisi pilalla jo samointein, hähää, nauti siitä sitten!). Yllättävän ketterästi nuorempi jääkarhu uiskenteli aitauksen pikkulammessa leikkien lihakimpaleella. Näyttäisi siis sille että karkuun uintikaan ei ole hyvä vaihtoehto, peseytyisi vaan marinaadit lahkeista poies.

Tavan karhuista lie nuorempi yksilö pääsikin yllättämään kun tyypillähän oli selkeästi vesipumppu rikki. Tarkemman selvityksen annettuaan maestro pääsi kouluttamaan noviisia että karhuhan siinä piti ääntä. Olihan aika vinkeä pörinää se, ”hauskaa” kuulla se ennenkuin alkaa jostain kuusenlatvusten alta vastaavaa kuulemaan. Siinäkin taas kannattaa olla ehkä kuitupuoli hoidossa ettei pääse lämmin tunne valtaamaan lahkeistoa.

Reitin loppupuolella päästiinkin sitten tutustumaan ilveksiin, susiin, ahmoihin ja muihin ”nyrkillä tapettavia” isompiin elukoihin. Hirvet oli päässyt lisimään ihan tosissaan, ja olihan ne pikkuriikkiset vasapallerot vaan aika somia. Olisipa itelläkin tarhahirviä millekä kouluttaa koiria…

Eläinkierroksen jälkeen olikin hyvä käydä täyttämässä kupunsa lihapullilla ja noukkia pussillinen Fazerin herkkuja. Ettei nyt vaan kesäksi laihtumaan pääsisi.

Sitten enää kolmisen tuntia ajoa ja oltiin perillä Eräjätkän kennelillä! Eipä olluna enää kuin Taika ja Ora jäljellä pentueesta. Taikahan oli jäämässä Millin kaveriksi, joten ”viimeistä vietiin”. IMG_3189 (1)

Rohkeasti Ora kierteli pihapiirissä ja tutustui uusiin ihmisiin ”riittävällä” innolla (eli ei suotta jäänyt mokkasiineihin pyörimään). Taas oli laitettu pöytä notkumaan tarjoomuksista, joten mikäs siinä oli sijoituspapereita täytellessä ja hoito-ohjeita kuunnellessa. Matkaan lähti myös runsas ”uuden omistajan pakki”, mistä löytyi Oralle oma ruokakuppi ja purulelu sekä infolappusia/tarjouskuponkeja lemmikkialan liikkeisiin. Aika mahtavaa, tiedän että käyttöä tulee olemaan!

Lähtöhän se oli sitten sydäntäraastavaa. Ora taisi ymmärtää että tältä automatkalta ei paluuta olisi, koska ensimmäiset viitisen kilometriä mentiin surullisesti haukahdellen. Vaan nopeaan se elo siitä tasaantui. Erityisesti sitten kun ensimmäisen 60km aikana  saatiin mahaan eksynyt oksennus poistettua häiritsemästä oloa. Sinnikkäästä vastustelusta huolimatta myös uni pääsi muutamaan otteeseen yllättämään pennun. Muutaman pysähdyksen taktiikalla perillä Sodankylässä oltiin hieman ennen yhtätoista illalla.

Strategia oli että annetaan pennulle hieman aikaa tutustua miljööseen. Sitten mahdollisesti hallittu kohtaaminen Valkon kanssa, ja toivomus että suuri mahtava valkoinen ”acts like a boss” ja tyynen rauhallisesti ottaa uuden perheenjäsenen vastaan.

Nooh, tiiättehän mitenkä se sitten meni. Valkko haistoi heti että nyt on laumalla siihen kuulumaton osanen mukana. Epäilimme että Valkon haukkuminen lämmittäisi sen verran naapurustoa, että sisälle otto olisi ihan fiksu juttu. Ora siinä sylistä käsin osoitti paikkakoordinaatteja tutustumiskäynnin alkuun, ja Valkko taas olisi hulluna halunnut haistella uuden mopin strategiset paikat. Koska kuitenkin nukkumaanmenoaika oli ohitettu jo muutamaan otteeseen, oli koirat laitettava nukkumaan erilleen. Anu voitti tämän arvonnan suvereenisti, koska pääsi nukkumaan Oran kanssa olkkarin lattialle. Häviäjät pääsivät tutustumaan vilpolassa kuinka liiketunnistimella toimiva kattovalo parantaisi unen laatua**.

** Kuulemma ei parantanut.

Ensimmäinen yhteinen yö sujui vaivattomasti, ja muutamalla pissareissulla selvittiin. Vaan kyllähän se uusia omistajia väsytti niin maan pirusti, että onni oli vapaapäivä hakureissun päälle. Tästä se yhteinen elo alkaapi, ja alku on ainakin lupaava! Tytöllä on erittäin nopeat hoksottimet, ja jo ensimmäisen illan aikana pillivihellyksen yhdistäminen palkkioon tuntui menevän perille. Vastaavasti tontin rajat alkavat tulla jo vastaan, joten metsään tässä on pikimmiten päästävä. Näistä lisää sitten myöhemmin ja omissa postauksissaan.

Vastaa, vain omalla nimellä kirjoitetut kommentit julkaistaan

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.