Itäsiperianlaikojen koko – perimän vaikutus?

Tässä tuli taasen MyDogDNA-sivustolla pyörittyä ja katseltua mikä on tilanne itäsiperianlaikojen tutkimustulosten puolella tilanne. Tulipa myös vastaan koirien kokoa selvittelevä osuus, missä eri kokoon vaikuttavien geenien ilmentymä on koirilla lähdetty tutkimaan.

Lainaus MyDogDNAn sivulta:

”Koiran koko on monitekijäinen ominaisuus, johon vaikuttavat useat eri geenit vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Olemme testanneet koiraltasi jopa seitsemän* geenimuotoa, joiden tiedetään säätelevän kokoa. Koirasi kantama genotyyppiyhdistelmä sekä sen rodun perinnöllinen vaihtelu kokomerkkigeenien suhteen on havainnollistettu alla.

Yleissääntönä, mitä enemmän alkukantaisia (”susi”) alleeleja tavataan, sitä suurempi koira/rotu. Päinvastoin ilmaistuna, mitä enemmän johdettuja alleeleja (vaihtoehtoisia nykyaikaisilla koiraroduilla esiintyviä geenimuotoja) on läsnä, sitä pienempi koira/rotu.”

Harmikseen täytyy todeta, että ainakaan tänään (13.05.2017) tilastoihin ei oltu merkitty kuin kaksi koiraa, eli allekirjoittaneen testauttamat… Noooh, kyllähän se siitä tulee täyttymään kun ihmiset ymmärtävät käydä tilaston täyttämässä. Tilanne siis tällä hetkellä alla kuvatun kaltainen

Näyttökuva 2017-05-13 kello 9.57.21
Kuvakaappaus: MyDogDNA-sivustolta 13.05.2017, tiedot Eräjätkän Orasta sekä toinen pallura edustaa Valkkoa. Genotyyppi-vertailuun on koottu seitsemän kokoon tiettävästi vaikuttavaa geeniä. Oralla on yksi geeni ”pienirotuisilla koirilla löydetty” molemmilta vanhemmilta peritty, mutta loput 6 on puhtaasti ns. alkukantaisia versioita (isoilla roduilla tavattuja) molemmilta vanhemmilta. (toim. huom: Valkolla GHR1:n on vain toiselta vanhemmalta peritty. On kuitenkin useasti matalaksi todettu näyttelyissä).

Tännepä siis mahdollisimman moni geenitestauttaja täyttämään tietoja koirasta niin saavat tutkittua todenperäisyyttä sille mitkä perinnölliset tekijät vaikuttavat kokoon, mitkä ovat sitten mahdollisesti enemmän ympäristön tuottamia tuloksia.

Huom! Laikajärjestö tukee jäsenistönsä koirien DNA-testien tekoa 15euroa/testi, kunhan tulokset antaa laikajärjestön käytettäväksi (lisätietoa mm. Laika-lehdestä 2/2017). Tässä vielä linkki MyDogDNA-sivustolle sekä Oran testitulokset ja Valkon testitulokset.

#Karhunvartijan löytyy myös instagramista, aa että!

Kehitys kehittyy, ja niin myös karjunvartijan-sivusto on liittynyt instagrammiin. Sivupalkkiin tulee näkymään kuva-tuuppausta hetimmiten.

Muistakaahan hästäkkäillä, pyrimme poimimaan kuvavirtaan ainakin #karjunvartijan, #Eräjätkän(_kennel), #Ora, #Valkko, #Väärti -tagit. Tiedä jos tässä innostuisimme ajan saatossa lisätä myös muita tekemiseemme oleellisia häshjejä, kuten #osaaminen, #perkele jne. 😀

Eräjätkän Ora 1w!+Karhua! (ei sitä panimotuotetta)

Ensimmäinen vuosi täynnä koiran elämää, onnittelut Oralle sekä sisaruksille.

Vuosijuhlan kunniaksi arveltiin haistattaa karhun roippeita. Ensireaktio ei ollut mitä toivonut olisi. Aika näyttää mitä tuleman pitää mutta jo ensimmäisen jälkitreenin jälkeen alkoi näyttää huomattavasti paremmalle.

karhua-koirille
Ensireaktio pussille missä jäätyneitä lihariekaleita karhusta.

Treenin jälkeen molemmat saivat pienet herkkupalat keittiön puolta, ai että.

Vielä kuvamateriaalia Anniina Haatajalta (Eräjätkän kennel) Mäntykallion Millistä (Oran emä) ja Eräjätkän Taikasta (sisko)! Synttäripäivän kunniaksi 🙂 Suuri kiitos kuvasta!

taika-ja-milli
Eräjätkän Taika ja Mäntykallion Milli 20.02.2017

Kickspark, videomateriaalia

Aikaisemmassa postauksessa tuli mainittua tästä vallan erinomaisesta vehkeestä koirien talvikauden treenaukseen. Nyt sitten sain hieman videomateriaalia siitä millekä meno näyttää pelkääjän paikalla 😀

Koska lukijoita pitää roikottaa mukana mahdollisimman pitkään, niin ensimmäisessä videossa hieman menotyyliä noin 75% jarrutusteholla. (Oikeasti siis yritän tässä selvittää millä ohjelmistolla noista pitemmistä pätkistä saisi vähän lyhyempiä blogi-käyttöön).

On ollut hieman havaittavissa, että koirista valkoisemmalla komento ”Vasen”, ”Oikea”, ”Seis”, tai ”Perkele” menevät valikoivan kuulon puolelle. Tästä lisää myöhemmissä postauksissa…

Ennakkoon jo mainittakoon että tämä taitaa olla 3. kerta kun molemmat koirat ovat kelkkaa vetämässä. Eli ei ihan vielä ”kisamateriaalia” 😀

Tässä videossa ollaan juuri lähtemässä kotoa kohden jokea. Videolla kuuluva kohina tulee jarruista btw…  Alla kova tienpinta ja koirilla aivan liikaa virtaa. Valkolla on talutushihna ns. varalla, että jos sattuisi vaikka vastaan tulemaan koiria/ihmisiä niin meikäläinen hyppää ankkuriksi lumipenkkaan. Ei muuten helpota menoa yhtään että toinen käsi/voima puoltaa hieman toiseen suuntaan, sen havaitsee kun kelkka on karjala-lippiksen arvoisesti kylki edellä menossa jarruttaessa. Siksipä sitten aakeella laakeella otan tuon talutushihnan vasta pois. Takaisin tullessa yleensä ei ole niin paljoa virtaa uroksella että tarvihtis huolestua ylimääräisestä tempomisesta 😉

Kickspark – ja kyllä lähtee

Syksyllähän sitä tosiaan tuli hommattua talvisimmille keleille vaihtoehto koirain kuntoulutukseen; eli potkuri.

Mutta ei ihan mikä tahansa perus mumetti-potkuri, vaan kuulkaas Kickspark! Ja kyllä lähtee *tähän mielipuolista naurua*.

dsc_0381

Se on sellanen homma että kun laikan kanssa lähtee tällä menemään esim. teitä pitkin niin tuo lisäjarru on muuten ehdoton 😀 alkaapi jo kengistä muuten kantapäät vilkkua. Kahden koiran kanssa saapi koko ruhon painolla painaa noita jarruja etteivät ihan suhona vedä auton alle. Siksi onkin ollut ilo antaa koirien paahtaa tuolla lumikelkkojen tamppaamalla jääreitistöllä, jalkakäytävillä ja isojen teiden varsilla hieman vielä jänskättää tällä sirkusseurueella mennä (puhumattakaan siitä kiroilun määrästä kun koirista vanhempi iskee kuulokojeen pois päältä…)

Ja kun kuitenkin kiinnostaa että mistä tällaisia oikein saa, niin omani tilasin kahdelle koiralle sopivana (ja vielä ekstraleveällä lumisuksella) täältä.  Voi sanoa että tulloopi hurtille ihan kohtuuvella treeniä tällä systeemillä, omistajalle ei niinkään…

 

Lumi tuli, auto sano pöri pöri, metsämies uli uli

Niin se vaan taitaa olla että Sodankylän korkeudella koirahommat 2016 päättyvät 20. marraskuuta. Sen verta reippaanlaisesti mätkäytti viskoa lunta perjantai-lauantai välisenä akselina ettei enää alltrackikään toiminut muuna kuin lanana mehtäautoteillä. p1050001

Orakaan ei lauantaina lähtenä hakemaan, eikä se hakuhomma miksikään muuttuna sunnuntaina vanhemman koiran kanssa. Taitaa olla juoksut tekemässä tuloaan ”sopivasti”, joten johan tässä joutaakin jo hieman rauhoittumaan.

Lopuksi hieman kuvamateriaalia kameroista lumisilta ajoilta, onhan meillä olluna lystiä 🙂

p1040961p1040990p1040998p1050009p1040962p1040983

Hakutreeniä ja oma.riista.fi:n hyödyntämistä

Meillä on ollut pennun kanssa hieman ongelmia hakutehon kanssa. Tämä ilmenee siis siten että Ora ei hirmuisesti irtoa allekirjoittaneesta metsäreissuilla. Yleensä maksimissaan 100m on etäisyys koiralla, ellei nenään tuoksu joko linnut taikka hirvet (ja näissä sellainen 200-300m linnuille niin tuntuu haistavan suotuisissa tuulissa ja todistetusti 800m:n haistaa hirvet).

Mutta edellä mainittuhan siis tarkoittaa ettei ihan vielä oikein toimi tämä systeemi näillä korkeuksilla. Tannerta olisi kuitenkin koluttava ihan nokko ja itsenäisesti.

Männä perjantaina sitten iski ihan tuskastuminen meikäläiseen kun muutin ”koulutusmetodia” hakuhommissa. Tutkallahan se sitten näytti aikalailla tälle –>

ora-11112016-eka-lenkki

Ensimmäinen maasto: Paikalla vielä hämärän aikaan, koira ulos autosta ja kutimet käteen. Lunta tulee niin ettei kohta auton ikkunoista ulos näe. Noin tunteroisen autossa pönötän, ja koirahan ei lähe ei sitten mihinkään wolkkarin kylestä. No se ei sitten auta kuin itsensä kammeta ulos vankkureista ja lähteä tekemään pieni kiekka polkuja pitkin. Yhden linnun tarjoili koira lennättää päin, mutta siinäpä ne irtiotot sitten oli.

Seuraavassa paikassa oli lähdettävä koiruuden kanssa maastoon koska iso tie oli lähettyvillä ja riski pannukakusta liian suuri. Joten eikun metikköön, hangessa ja rääseikössä nautittiin yhteisestä ajasta koko reissu. Ei irtiottoja sitten minkäänlaisia. Pimeäkin jo laskeutumassa ja hiki persvaossa niin luovutus ja miettimään seuraavan päivän treeniä. Hetken jo mietin että menen Nykäsen Masan kanssa paikalliseen kapakkiin esiintymään, mutta onneksi raitis metsäilma säästi senkin rahan.

ora-11112016-toka-lenkki

Lauantaina sitten aamukahvilla funtsin tekemisen miellekkyyttä. Jotain uutta twistiä tähän tartteis, ja ei tarvinnut kovin pitkälle katsella lattianrajaan kun se ”uusi” ajatus sitten tuli…

Vanhempi koiruus Valkko se ei ole nimittäin päässyt metsään lähestulkoon laisinkaan koska olemme antaneet pennulle mahdollisuuden treenata itsenäisesti. Pelkona kun on että jos tottuu aina toisen koiran kanssa mehtähommiin niin sitten ei taaskaan itsekseen osaa olla ja hakeutuu aina toisten koirien työskentelyille.

Ja kyllähän Valkko on aina osoittanut mieltään kun pentu vaan pääsee metälle. Toisaalta edellinen ”yhteisreissu” koirien kanssa taisi tapahtua Lokassa, jolloin molemmat koirat eksyivät ja parisuhde oli tiukilla keskiyöllä tuntemattomassa paikassa rinkan kanssa seikkaillessa. Ah, se olikin hyvä reissu…

No, ei muuta kuin molemmat koirat matkaan mukaan. Ensimmäinen hakulenkki oli sitten vallan mainio; pienen aukon reunaan laskin koirat irti –> Ora seikkailee tovin ja leikkii Valkon kanssa, yhdessä vaiheessa Valkko irtoaa ja toki sitten isolle tielle ja 2km linnuntietä tulee alta aikayksikön eroa meihin ja vanhukseen. Eikun pentu autoon ja perään. Ja koska koiraa ei kiinnostanut autoon tulla niin saikin sitten juosta perässä takaisin alkuperäiseen paikkaan… Joten tilannehan näytti oikein hyvälle, vanhempi koira keskari pystyssä tottelemisen suhteen ja kuitenkin kimpassa pitäisi edetä seuraavaan paikkaan (ohi erinäisten maatilojen yms…). Hetken lenkeilytyksen jälkeen Valkonkin aatokset olivat muuttuneet ja farkun perään passasi tulla. Joten uutta yritystä.

Se oli varsin nopea yritys sitten kun 2km päässä olevat pihakoirat kuumottelivat enemmän Valkkoa kuin metsässä kirmailu… Joten eikun taas hakemaan koira pois.

Sitten siirryttiin sellaiseen mehtään että ”ei jumalauta ole ketään ainakaan 10km etäisyydellä”. Päästäisiin keskittymään itse asiaan… Ja hyvä niin. Ensialkuun hakeminen koirilla näytti tältä:

ora-12112016-eka-lenkki

Auto siis tuossa tien päässä paikallaan, Valkko vaaleansinisenä tekee lenkkiä metässä ja sitten pitkin tietä. Orakin menee perässä, mutta mitään lupaavaa ei näy riistan osalta. Eli siirtyminen seuraavaan paikkaan. Taaskaan ei Valkolle kyyti kelvannut, joten mielummin tuli sitten peesissä (noin 10km…). Ei oo pakko jos ei halua.

Ja sittenhän alko homma muuttumaan. Auto sijaitsee tuossa punaisen viivan alakulmassa (ei olluna haukkua Valkolla, jokin tekninen virhe). Ensin lähtee molemmat koirat menemään vasempaan kohden jänkää, sitten palaavat takaisin luokse. Käyn tekemässä pienen kävelylenkin koirien kanssa, ja ensin lähtee Valkko Markkajänkää kohden (lupaava alue, voisi vaikka hirviä ollakin) ja kohta irtoaa Ora Sammakkojänkää kohden – molemmat koira tangetin eri suunnissa! Se oli aika makia tunne. Melkein jo haistoi että kohta voisi jotain löytyä. Linnuntietä etäisyyttä Valkolla kahden km luokkaa, Orallakin reilu kilsa. Valitettavasti kumpikaan ei hirviä löytänyt näiltä lenkeiltä, mutta itse melkein kusin hunajaa – Pentu otti, lähti ja löysi takaisin

ora-12112016-toka-lenkki

Sunnuntain osalta päätin jatkaa samalla tavalla – molemmat koirat mukaan matkaan. Auton jouset hoosiannaa huutaen taas uuteen paikkaan ja koirat irti. Samointein lähtevät koirat tarkastamaan läheisen taimikon, ja tais Valkko löytää linnunkin mille antoi pienet kyydit. Auton kautta mutka ja sitten lähtee Valkko etelään, Ora pohjoiseen. Itsehän olin tässä vaiheessa taas ”Hör Hör Hör” – jumankekka pentu taas yli kilsan päässä linnuntietä. Siinähän sukka eteni oikein mallikkaasti, kunnes jossain vaiheessa tajuan että Ora kipittelee ohi ”auton jäljistä”. Ja niinhän siinä käy että kohta alkaa itku.. Eksyi pahalainen taas ja ei löydä takaisin. Onneksi Valkko ritarillisesti käy poimimassa tytön hädässä ja matka jatkuu kohden isoa tietä… Ja siinä vaiheessa wolkkarin talla pohjaan ja koiria hakemaan.

screenshot_20161113-102014

Millekä näytti sitten loppujen lopuksi Ultracomin:n sivuilta katsottuna –>

ora-13112016-eka-lenkki

Toista kilometriä kerkesivät mennä kohden isoa kirkkoa ennenkuin sain hurtat kiinni. Eikun seuraavaan paikkaan kokeilemaan hakua. Tässäkin paikassa se huono puoli että lähellä isoa tietä, joten pienen matkaa kävelin koirien kanssa metsän puolelle. Sitten lähtee pentu omalle reissullee ja Valkko omalle lenkilleen. Ei vieläkään riistaa, mutta se ei oikeastaan harmita, koska tarkoitus onkin nyt vain treenata hakua.

ora-13112016-kolmas-lenkki

Vielä yhteen paikkaan on aikaa ennenkuin ilta hämärtyy. Edellisen maaston vierttä mehtäautotietä hieman syvemmälle metsään ja koirat irti. Pieni lenkki itsekin ojan toiselle puolelle maastoja ihmettelemään. Näyttäisi sille että koirilla alkaa olemaan kiinnostus vähissä, koska pitkän aikaa hiimailevat auton lähettyvillä. Mutta sitten lähtee Ora etunenässä vielä koittamaan maastoa. Ei se auta Valkonkaan kuin mennä perässä 😀 (niin ne asetelmat hetkeksi muuttuvat)…

Loppupeleissä tie kuitenkin houkuttelee, ja piti jo alkaa autoa käynnistelemään etteivät menisi isolle tielle. Jokin sai kuitenkin koirat kimpoamaan metsän puolelle, ja kohta onneksi löysivät Valkon edellisen hakulenkin jäljet. Niitä sitten seurasivat kohden edellistä auton paikkaa mistä nappasin kamraatit kyytiin. ora-13112016-neljas-lenkki

Summa summarum: Hakeminen parani heti kun vanhempi koira oli tsempparina mukana matkassa. Seuraavana viikonloppuna jätetään taas alkuun Valkko kotia ja annetaan pennulle työskentelymahikset omatoimiseen hakuun. Kyllä sen vaan joutui itselleen myöntämään, että paikallaan on oltava että koira lähtee itse hakemaan. Itseään joutuu liikuttelemaan sitten eri aktiviteeteissa 😉 😀

Ainiin, se oma.riista.fi-oivallus…

Nuolen osoittamat paikat näyttävät ne paikat missä on tullut koiraa treenattua… No piru aivan tyhjiä maastoja havaintojen ja kaatojen perusteella. Tiiä itkeäkö vai nauraako tässä 😀 (on me toisaalta löydettykin niitä hirviä, mutta jos jostain muualta vähän varmemmin löytyisi… mahdollista kun on muissakin maastoissa käydä)

Etelänreissua kera koirain

Kävästiin Eteläisemmässä Savossa männä viikonloppuna tarkistamassa jahtimaiden tila.

10h ajomatka, farmarimallin mobiili, 2 koiraa ja 2 aikuista sekä mehtuuseen soveltuvat kamppeet ja vempeleet kyytiin niin tiesihän tuota lähteväsä. Takaisin tullessa vielä yksi puolikas ihmisenalku matkaan mukaan niin testailtiin jo Wolkkarin mittoja suuntaan ja toiseen :D.

Niinhän sitä siis matkaan lähdettiin heti torstaina että saatiin yksi päivä toipua ajomatkasta ennen metsästys-lauantaita. Onneksi tehtiin näin, koska yllättäin tuli tarve käydä tutustumassa Mikkelin eläintarvikeliikkeisiin – Valkko näki lie ensimmäistä kertaa eläissään (anopin) kissan ja nykäs sen verta kovasti lähtiä sen perään että panta paskaksi. Onneksi kissa tiesi omat soppensa sen verran hyvin että a)säilytti henkesä ja b)koira saatiin kiinni navetan pielisiltä. Siinähän nimittäin olisikin ollut naurussa pidättelemistä kun laika pistää menemään pitkin tuntemattomia kuntarajoja ilman minkäänlaista tutkavehettä kaulassa…

Muutenkin vähän housun puntissa tutisi kun Anun kotipaikalla oli Valkolle tuntemattomia otuksia kuten mm. kyyttöjä ja hevonen. Onneksi molemmista eläinlajeista löytyy sen verran sisua että tarpeen tullen olisivat kykeneviä polkemaan koiran tantereeseen. Perimmäinen idea on kuitenkin ettei kotieläimiä KOSKAAN mennä jahtaamaan, oli rotu koiralla mikä tahansa. Orahan oli jo ”vanha tekijä” näissä hommissa, ja sen passasi vapaana käyttää pissalla pihalla ja jättää jopa vahtimattakin toviksi. Pieni suuri asia tuokin että voi luottaa koiraan sen verran ettei mene pöllyyttelemään suotta ”vääriä” eläimiä.

Lauantaina lähdettiin 8 passimiehen ja allekirjoittaneiden kanssa koluamaan kotiseuran maat. Tällä kertaa oli sovittu että vain vasaa ammutaan. Siksi näköhavainnot kahdesta aikuisesta aamutuimaan pellon laidassa eivät olleet ns. odotetuimpia uutisia. Joten eikun kokeilemaan tuuriaan ”oletettavasti” hirviä sisältävistä maastoista. Etelässäkin kun vielä alueet ovat suhteellisen pieniä ja osittain vielä hajallaankin niin pahimmassa tapauksessa laika ottaisi vasallisen ja veisi sitä sillä seurauksella että aikaa tunnistamiselle ja passipaikkojen siirtelylle jäisi erittäin vähän. Ja sen jälkeen voisikin siirtyä naapurikylän kapakille loppuillaksi tutkaa ihastelemaan 😀 (mahdollisuudet että palaisivat pitkäjalkasen laikan kanssa samoille alueille eri vesistöjen ylityksien jälkeen olisivat yhtä hyvät kuin loton päävoitto).

No mitenkä siinä sitten kävi, kaiken sen ennakolta kehumisen jälkeen? Kaikenkaikkiaan mitätön reissu, ei löytynyt hirviä yksin, ei yhdessä, eikä edes paikat tuntevalla jämptillä. Valkolla tuntui olevan mielensäosoittelureissu koska haun laajuus oli ennennäkemöttömän heikkoa. Oralla taas tuntui olevan virtaa ja intoa mutta se vaadittava rohkeus lähteä omia teitä tutkimaan, se selkeästi uupui. Joten ei hirvikontaktia ensimmäiselle päivälle.

Koska sunnuntaille oli tiedossa pitkä kotimatka, päädyimme hallituksen kanssa että parempi mahdollisesti lähteä vain aamutuimaan ajelemmaan kohti pohjoista. Tuuria oli mahoton, koska kävi näin että riistakameralla oli parahilleen aamutunteina käynyt ylivuoteinen naarashirvi. Koska sillä ei ollut vasoja, niin Anu päätti käydä katsomassa josko pentukoira ymmärtäisi mittään koko hirvitouhun päälle (aikaisempia kokemuksiahan on todistetusti ollut vain yksi, silloinkin Valkko hirven nosti ja Orakin vain juoksi perässä sen 2km. Haukkua ei tulluna).

Joten eikun koira mukaan ja auto parkkiin vajaan kilsan päähän kamerasta. Koira innokkaasti lähtee metsään ja palaa aina noin 100m piston jälkeen takaisin. Kovasti häntä heiluu vaan ei tuon ihmeellisempiä lenkkejä tee. Anu pikkuhiljaa siirtyy lähemmäksi kohden kameraa, ja neljännen-viidennen 100m lenkin jälkeen jo tuskastuu kun varma hirvi siellä pitäisi olla ja koirakin innokas vaan ei lähe. Hallitus seuraa tilannetta tuvan lämmöstä ja laittaa viestiä: ”Kannusta sitä koiraa lähtemään”. No ei siinä auta kun sitten jo aika kovaäänisesti huutaa koiralle kannustukset ja tsemppihuudot – ja kato piru, sinne lähti! (Tästäkö se nyt sitten on ollut kiinni – omistaja ei ole älynnä saaliinhimoissaan kannustaa koiraa vaan mielummin olluna mykkänä ettei riista karkaisi… Nuija!…)

Koira etenee noin 600-800m ennenkuin tavoittaa hirven. Ja sitten alkoi se haukku (tähän <3<3<3

SE HAUKKUU! JUMALAUTA!!! JES JES JES!

Hirvelle kiitos että oli oikein mukavan rauhallinen yksilö, ei liikoja hötkyillyt ja antoi koiran itseään haukuttavan. Haukku siirtyi rauhallisesti noin 2km päähän lähtöpaikasta. Koska edellämainitut syyt, piti Anun lähteä jo ajoissa ajamaan autolla vastaan, koska koira oli etenemässä pois omilta alueilta. Kaikenkaikkiaan 19min haukkuaikaa tuli koiralle ennenkuin Anun oli (valitettavasti :/) otettava koira kiinni.

MUTTA SE HAUKKU KUITENKIN!

(Pentutilaukset sitten tuonne Haatajan Antille suoraan. :D)

Aivan mahtavaa, hyvä reissu, kannatti tehdä. Kiitos kaikille osanottajille ja harrastuksen mahdollistaville tahoille. I love you all.

Niin ja käytiinhän myö ohiajaessa morjestamassa myös Taikaa ja Milliä Jormuan Eräjätkän kennelillä, on se vaan jännä mitenkä erinäköisiä tuli sisaruksista. Ja toden totta, Orahan näyttää aivan Millin ensimmäisen pentueen Nanalle (ks. kuva ensimmäisenä alla). Eli taitaa tuolta Millin puolelta kuitenkin tulla tuo väritys :D.

erajatkan-nana
Eräjätkän Nana, Eräjätkän kennelin sivuilta napattu
dsc_0020
Eräjätkän Taika(vas) ja Milli(oik) 02102016
dsc_0024
Eräjätkän Taika 02102016

Ammattilaiset metsällä

Suunnitelmista huolimatta piti pitää eilinen palauttavana (eli siis hirvenmetsästyksen aloituspäivä 24.9.2016). Tänään sitten tuoreemmilla jaloilla ja vähän skeidalla selällä uutta yritystä (linnut mielessäin).
Master plan:ihan siis oli viettää yö, ellei jopa kaksi ns. hevon jeerassa kera koirain. Hitonmoisella kiireellä perjantaina rinkka täyteen kamaa että ”varmasti pärjää vaikka kaksikin yötä [on kamerata ja varavirtalähdettä ja ruokaa…]”.
Perille noin 2h ajomatkan päästä saavuttuamme (havainnot jo ketusta ja ukkometsosta) huomasin että olen pläski ja rinkan mahatuki ei mene kiinni – no eikun sitten selkävoimilla rinkka ja kivääri (5kg) kamat suunniteltuun yöpymispisteeseen. Olin jo aivan hapoilla kilsan (1km!) jälkeen metikössä rymyttyäni kohden vaaran korkeinta kohtaa. Pieni tauko ja ”ei tähän nyt vielä ainakaan jäähä kun on kerran lähetty” ja noin 0.5km etemmäksi.
– tässä vaiheessa toki huomasin että tolokun mehtäautotie olisi tullut suoraan ko. pisteeseen, siksi oli PAKKO jatkaa eteenpäin ettei nyt vaan ”tien varteen” base camppia tekisi, olishan se aika noloa…
– ja toki tässä vaiheessa oli hyvä havaita että mahahihnan toinen pää oli vain mutkalla ja ”hyvin” meni kaljamahan ympäri tukivyö. Siinähän oli kuin uudestisyntynyt noin 20m matkan kun tuki jakaantui tasaisemmin maalliselle pyhätölleni.
Tässä vaiheessahan molemmat hurtat olivat tangetin ja sinin suunnassa 1km ja 4km etäisyydellä minusta. ”Hyve homma, hyvin hakkeevat”. Siinäpä sitten kun alkoi jo hämärtymmään niin äkkiä tulia tekemään. No kyllähän sitäkin sitten runk… hienosäädettiin tovi että sai risut käryämmään. Oli se hyvä että oli kirves mukana matkassa (eikä mikkään minikirves, tietenkään…) Saattoi jo pimeä olla pitkällä kun pääsin ihastelemaan notskin kehittymistä. Koirilla haku tuntui tuottavan jo tulostakin; pentu on vieläkin 1km päässä, vanhempi on tehnyt puolen pitäjän hakulenkin ja onneksi lähtenyt takaisinpäin kohden muuta joukkuetta. Ja kas, ihan haukkumaan alkoi pentukin, kylläpä nyt on pojat jännät paikat!
– siis pimeyshän oli jo tullut, mutta mahtavaa jos on löytänyt jotain.
Paitsi että eksynythän se oli ja paniikissa ulvahteli. Tutkat ovat siitä mainio vehje että tiiät kyllä aika hyvin milloinka se omia jälkiä palaaminen on tapahtumassa ja milloinka ei. Ja nyt ei ollut tapahtumassa, ei kummallakaan koiralla. Onneksi vanhempi oli kuitenkin teinimorsianta menossa pelastamaan.
– voiiiiiiiiiiii perseen suti ja kristuksen naispuolinen sukuelin.
Siinä kuola päristen ja peräsuoli pitkänä koirapillillä yritin koiria kutsua takaisinpäin, mutta ei se eikä edes ilmaan ampuminen tuottanut toivottua tulossa. Eihän siinä, äkkiä sämpylä naamariin ja kamat kasaan ja kohden jonkinlaista tientapasta.
– tässä vaiheessa kiväärin kantohihnasta tippui noin 1cm metallitappi, eli hihna pois pelistä. Aika timanttista. Onneksi oli virittelyn varaa ja jonkinlaisen kiinnityshärdellin sain aikaiseksi ettei käsissä tarvinnut alkaa kantamaan.
Kellon ollessa noin 20 niin hommastahan ei olisi tullut mitään ilman otsalamppua. Vaihtoehtoja oli 2, joko palata omia jälkiä metikön läpi autolle (noin 1.5km) tai sitten ottaa aikaisemmin mainittu mehtäautotie ja palata sitä myöten autolle (jälkikäteen laskettuna noin 7-8km, askelmittarin mukaan noin 10km kävelyä sille illalle..). Olin jo menemässä mehtäreittiä päin mutta sitten ”otetaampa nyt kuitenkin varman päälle” ja teitä pitkin – sinne ne koiratkin saattaisivat palata. Ehkä siellä on jokin oikoreitti auton suuntaan.
No ei olluna oikoreittejä. Koirat vaan jatkaa turaamistaan, etäisyyttäkin ottavat vähän vielä lisää että loppupeleissä 2km oli etäisyyttä minusta koiriin. Pimeää kuin jääkarhun hanurissa, näkyvyys juurikin sen 2mx2m minkä otsalamppu teki jalkojeni eteen laahustaessani kohden autoa. Siinä vaiheessa kun alkaa voimat olemaan tasoa ”jokainen juurakko kamppaa” oli rinkka jätettävä tien poskeen. 6-7km sitä hupia jaksoi ennenkuin oli pakko luovuttaa. Ase ja puhelin sekä auton avaimet mukaan ja viimeiset pari kilsaa kohden autoa. Päässään piti laskea aina pariin sataan ettei olisi jatkuvasti puhelinta tiiraamassa (akkua kuluttamassa) + ei kerkeäisi miettimään mitä metsän petoja selän takana pyörii.
– tässä vaiheessa muuten vinkkinä että jos annat kotiväelle mahdollisuuden seurata omaa taivallustasi tutkasovellusten kanssa niin: Be like a duck — kuin vesi ankanselkää. Ohjeistukset nimittäin siitä että mitä pitäisi seuraavaksi tehdä ja missä koirat menee kun olet itse lähestulkoon jalat rakoilla raahautumassa autolle eivät ehkä ihan siihen hetkeen toimineet toivotulla tavalla… In the end olinkin sitten aika Dick, koska liian vähät yöunet sekä fyysisesti rikki. 
Nooh, autolle pääsin ja voi sitä jälleennäkemisen riemua. Kengät hevon kuuseen ja sandaalit autosta jalkaan. Pyssy aselaukkuun ja persettä penkkiin. Onneksi olin jättänyt autoon juomista ja lakuja, tiettävästi parasta evästä sitten viimeisen ehtoollisen.
– kiitos Jeesus vielä helekutinmoisesta oikean jalan krampista, teki elämästä vielä hitusen mahtavampaa. Erityisesti ajamisesta
Puhelin latautumaan ja tilannekatsaus ja samalla kamojen nouto aivan saatanallisen kipeän koiven kanssa. Koirat pysyttelee noin 500m alueella. Sinnepäin vie kaksi reittiä. Onneksi mm. karttaohjelma jätti lataamatta noin 500mx500m alueen toisen tienpätkän osuudelta eikä mitään arpaa veikata että mitenkä sinne pääsisi. Jotenka sitten yrittämään lännen kautta koirien lähestymistä. Pieni mutka, vain noin 15-20km. Noin 10km kohdalla parisuhde alkaa rakoilla, koska reittivalinta ei ollut optimaalinen. Keskisormi pystyssä noudatan kuitenkin annettua ohjeistusta ja käännän mobiilin – se toinen reitti oli parempi, ja nyt karttakin oli jo siltä osin latautunut. Eikun peräsuoli pitkänä takaisinpäin.
Pikkuviba siinä tuli tehtyä kun kiihkoissaan ”yhtä risteystä” ennen tuli käännyttyä. Tulipa testattua Alltrackin maasto-ominaisuudet sillä kinttupolulla ihan uusiin ulottuvuuksiin. Pitäisi kyllä hommata erilliset peruutusvalot tuohon farkkuun, vähän mentiin tunteella peruuttelut…Eli takaisin juoneen kiinni, puheluiden ja viestin määrän perusteella kotona oli mitä tyytyväisin eräopas. Jortikka oli aikamoinen jo otsassa kellon lähetyessä 23 kun olin jo oikealla tiellä kohden koiria. JOS koirat nyt pysyttelisivät siinä missä ovat niin noin 800m päähän niistä pitäisi pystyä pääsemään. Ja jos yhtään siirtyisivät niin se tarkoittaisi jo lähemmäksi 30km ”mutkaa” kohden ensimmäistä reittivalintaa.
Rystyset valkoisina autonratista pidellen saavuin kohtaan missä koiriin oli edelleenkin tutkan mukaan noin 800m. Nyt sitten sillä kuuluisalla Laukkasten verenperinnöllä alettiin huutamaan hurttia niin että varmana kuului kylillä asti. Ja hemmetti, niinhän se näytti että koirat tekivät jonkinlaista liikehdintää ääntä kohden. Jatkoin ajamista kohden kääntöpaikkaa ja jatkoin mölyämistä.
-noin 10min huutelua tehtyäni tuli kettukin kahtomaan ajovaloihin että mitäs muija, oot lähtenä?
Kaiken kaikkiaan 30min huusin, vihelsin, puhalsin pilliin, puhalsin hylsyyn, tööttäilin ja tein vaikka mitä. Oja (kokoluokkaa mikä lie) oli meidän välissä 700m päässä minusta, ja arkailivat sen ylittämistä. Kiersivät ja kaarsivat etsiessään sopivaa kohtaa. Vihdoin kuin tulivat yli niin mennyt sitten enää kuin tovi kun olivat autolla. Voi sitä riemun määrää. Ja kyllä maistui makkara koirille, eikä tarvinnut houkutella auton kyytiin. Molemmat koirat puoliksi tiukassa mudassa, joten olettaa voipi että ylityspaikka on ollut hitusen hankala ja upottava. Onneksi oli voimia tulla kuitenkin yli. Kello oli jo noin 24 kun päästiin suuntaamaan auton nokka kohden kotia, ei tässä enää telttahommiin alettu eikä mitenkään seuraavana päivänä metsästyshommia yrittämään. Vanhemmalle koiralle tuli kuitenkin työskentelymatkaa 50km ja nuoremmallekin 30km yhdelle illalle, joten lepo oli paikallaan.
Vielä sitä kerettiin yksi 1+1 näkemään tiellä ennenkuin kotia päästiin, hyvää matkaa vaan sillekin duolle, toivottavasti nähdään joku toinen kerta paremmissa yhteyksissä.
Tämä reissu oli kyllä opettavaisuudessaan ihan omaa luokkaansa. Ensi kerralla voipi parantaa aika monessa tekijässä 😀 😀 😀 (onneksi nyt jo naurattaa, eilen ei vielä naurattanut…) Ja parisuhdekin taisi säilyä, kaikesta huolimatta.
Mutta notena jo itselle ensi kertaa varten: Otsalamppu ja nesterakko, aivan parasta. Ja sitten paljon noita sytykepusseja, eivät paina mitään suhteutettuna siihen että saapi tulet ”suhteellisen” varmasti aikaiseksi. Ja hei, jos autolla pääsee lähelle, niin jumalauta mene lähelle. Tässä mitään itsensä voittamista kannata alkaa harrastamaan 😀

Riistakokemuksia koirille

Koirille saatu kontaktia

Maalintuihin – Valkko näitä haukkuna, olivat karhua etsimässä, valitettavasti ei vaan vielä maalintujen metsästyskausi käynnissä.

Hirveen – Oltiin maalintuja etsimässä, valitettavasti ei vielä kausi käynnissä. 2km päähän linnuntietä juoksi suihkari, sitten koirat joutuivat jängän laitaan jättämään leikin kesken. Erinomaisesti lähti myös pentu mukaan leikkiin, vanhemmalle koiralle kunnia löydöstä.

Fasaaneihin – No ihan varmistettiin että on kausi käynnissä 😀 siihen jäi ne treenilinnut, erinomaista haukkutyöskentelyä molemmille koirille, kiitettävästi osui myös Anu kiväärillä 30m päästä lintuun… Papukaijamerkki ja 10p…