Se on maanantai 25.4.2016, Oran viidennen päivän aamu alkaapi valkenemmaan. Kello on rahtusen yli kuusi, ja pentukoira alkaapi asettua mahansa viereen seuraaville päiväunille.

(Hetken kuulosteltuani päättelen että NOPE! siellä taidetaankin vetää rallia hirsiä vetävän isännän ympärillä… Tilannetarkistuksen jälkeen siirsin telkkarin 3D-lasit pusseineen vähän taaemmaksi tv-tasolta).

Ensimmäiset neljä vuorokautta voidaankin siis merkitä suoritetuksi. Tärkein, eli kahden koiran yhteiselon sovittaminen, vei noin 3 vrk. Eilen Valkkokin jo rohkeni lähteä leikkiin mukaan Oran kanssa (lue: uskalsi siis antaa vähän takaisinkin reilusti puolta pienemmälle härkkijälle).

Ensimmäisenä päivänä Valkko käytettiin reippaalla lenkillä ennen sisäänajoseremonian aloittamista. Hitonmoisen aloittelijan virheen vuoksi tutustuminen aloitettiin vanhemman osapuolen kynsien vuotaessa verta pitkin maita ja mantuja – pikitie ei sopinut sitten yhtään fanaattisesti laukkovalle hurtalle. Siinä olisi tuntuviksi jäänyt perkuleen Ben Hurkin kakkoseksi vauhdissa kun Valkko pääsi pyörää vetämään.

(Tästä oppineena odotamme paremman pohjan teiden sulavan ennen seuraavaa pyörärutistusta Valkon kanssa).

Eli lattiat (valmiiksi) veressä koirat pääsivät tutustumaan toisiinsa. Valkko, tuo iänikunen pentukoira ja muiden koirien paikannäyttäjä, osoitti valtavaa henkistä kasvua Oran kanssa. ”The great white” lie koskaan ollut minkään koiran kanssa noin rauhallinen ja pitkäpinnainen kuin pennun suhteen. Mahdollisesti myös kaksi niskaan hengittävää kaksijalkaista edesauttoi tilannetta. Vaikka puoleen päivään mennessä molemmat jo nukkuivat sohvalla ”persetusten”, oli edelleen havaittavissa pienoista ”minä olen nyt vähän loukkaantunut”-asennetta Valkolta kun Oraa käytti tutustumiskierroilla koirahäkin ulkopuolella. Kyllähän se ihteenikin vit***ttas kun toinen saapi vapaana käyskennellä ja namipaloja saa siitä että osaa tulla luokse tietystä äänimerkistä ja vääntää tortut ulos.

”SIIS MITÄ, ULOSPASKOMISESTA?!” – Valkko, 2016

Onneksi suuri valkoinen ei ole alkanut mielensä osoittelijaksi, ja siinä samalla saattaapi hänkin oppia muutaman tempun (”Toivossa on hyvä elää” – Lapamato, jo vuodesta alkulima ja rikkikaasu). Kolmantena päivänä Ora rohkeni jo suhteellisen raisuun leikkiin Valkon kanssa. Siinä alkoi jo rauhanturvajoukkojakin jännittämään kun Ora havaitsi karvojen riuhtomisen isommasta olevan huisin hauskaa. Minikrokotiilin koittaessa irrottaa kilon kimpaleita Valkko vaan pyrki siirtymään toisaalle ja antaa UN-joukkojen tyrkkiä uhkatekijän sivummalle. Huolestuttavaahan tässä siis oli, että jossain vaiheessa Valkonkin olisi se pentukoiran paikka laumassa osoitettava, ja toivottavaa oli että se tapahtuisi ennenkuin kuminauha olisi viritetty äärimmilleen.

Neljäntenä päivänä Ora siirrettiin hetkesi ”omankokoistensa” pariin. Pystykorvapentu Sissi, noin puolet pienempi ja viikon nuorempi, pistikin Oraa ruotuun erinomaisella sitkeydellä. Mahtavaa oli nähdä että vuorostaan Ora (saattoi) antaa hieman periksi pienemmälleen eikä UN-joukkojen munkkikahvittelu liiaksi häiriintynyt. Pentujen jo väsyessä päätti Orakin sitten jo näyttää kellä on fysiikan lakien tuoma etu puolellaan, ja niin joutui väliaikaisesti Sissikin kanveesiin. Kehätuomareiden päätöksellä pennut pääsivät tahoilleen nukkumaan, ja ainakin pieni musta sammui jo automatkalle.

(Vierailun aikana havaitsimme myös Oran käyttömahdollisuuksien kirjon kasvavan sen löytäessä hangesta muksujen aurinkolasit – koira joka ei ole kaivellut vielä mitään täällä ollessaan heti löysi jotain ihmisperäistä noin 20-30cm syvyydestä. Ei huano, varsinkin kun löydöstä ihan hyötyäkin oli).

Neljännen päivän lopussa Valkko ja Ora pääsivät siis jo yhteiselossaan leikkimisen tasolle. Huh ja syvä huokaus! Vielä kun Valkko pitäisi huolen ettei minioni syö hänen ruokiaan (yhtäaikaa hänen kanssaan samasta kupista) niin harmonia alkaisi olemaan saavutettu. Tämän kunniaksi myös kehätuomareista toiselle avautui mahdollisuus nukkua yönsä omassa sängyssään. Se olikin kuulkaas lähestulkoon äitienpäivään verrattavan jännittävää aamusta herätä tarkistamaan kartanon lattiapinnat mahdollisten biologisten pommien varalta. Ainakaan vielä ei ole sukka kastunut eikä nilkka liukumiinalla telottu, joten suunta on hyvä.