Eräjätkän Ora: Vuosi 2017 paketissa, tavoitteita vuodelle 2018?

Kah, pitkästä aikaa päivä jolloinka näyttäisi olevan aikaa asettua koneelle ja naputella hieman aatoksia. Erikoinen homma. Kaikki jossain huitsin kuusessa. Oma rauha, priceless. Siksipä heti ensitöikseen ennenkuin vanhat aivot pettävät, niin lyhyttä yhteenvetoa vuodesta 2017 Eräjätkän Oran osalta (tarkempaa koontia löytyy mm. täältä).

Erityisesti alkupää vuodesta 2017 juostiin Oran kanssa missikisoissa. Suomeksi sanottuna vituiksihan ne meni. Liian länsilaikamainen pää jne. Ja sehän on niinkuin joku omaa vauvaa kävisi arvostelemaan, eli en tykännyt :D. (vitsi vitsi… vai onko…) Noh, sillekin rahalle tuli Jyväskylän KV:sta vihdoin vastinetta, eli se hikinen ERI-arvostelu (olihan toki ööh 2 laikaa koko näyttelyissä, kylläpä kelpaa prassailla). Hieman siis jäi varovainen fiilis näyttelyiden osalta, liekköhän sen paremmin tulee menemään myöhemminkään? Noh, emme anna sen haitata, onhan meillä tuo toinen koira tulossa, käytetään Oraa sitten siinä ns. kakkoskoirana mukana jos sattuisi vaikka jotain tuomaria miellyttämään…

Mikä sitten mieltä lämmittää oikein urakalla onkin tuo ”käyttöpuoli”. Ennen mehtuukauden aloitusta kerettiin käyttämään koiria konekarhulla ”just for fun”, mutta olihan se makiaa kun kumpikin koira oli touhusta kiinnostunut (olisi muuten saattanut olla elon kierto aika ohkasella jäällä jos jotain muuta olisi ollut havaittavissa). Tästä sitten metsähommiin, mistä aikalailla supermakia karhukontakti Oralle (kyllä, jopa noin 10min kesti tämä kakkospennullisella karhulla ennenkuin karkkosivat :/, käytätti kuitenkin 100m päästä allekirjoittaneesta <3!); useita hirvihaukkuja (mutta ei kaatoa, perkele, ihan ohjaajan amatöörimäisyyttä); ja tuuria hirvikokeissa (2xHIRV1 ja 1xHIRV2). Akkojen vaivat ajoittuivat sitten makeimpaan laikojen hirvikokeiden arvokisakauteen, joten penkin alle ne sitten.

Ensi vuonna onkin sitten näytön paikka. Kun nyt ei vaan mitään sattus pahempaa niin aatoksena on kyllä rymytä sen verran noita hirvikokeita että sen KVA-tittelin saapi laittaa nimen eteen (ai että, makiaa). Tähän kun päästään niin onkin sitten helpompi siirtyä pohtimaan minkälaista jalostuksellista arvoa Ora voisi rodulle mahdollisesti antaa. Pikkiriikkisen nimittäin näyttää tilanne pahalle, sen verran alkaa olemaan geenipoolit käytetty suomalaisessa laikavarannossa. Se kun rykäsee Haraldilaiset oikein tosissaan pennustoa vääntää vuonna 2018-2019 niin mitäköhän sillä jälkeläisvarannolla on enää käyttää kun ”aika on”… Näihin tunnelmiin siis! Onneksi jäi vielä parannettavaa vuodelle 2018, muutenhan sitä joutuisi jo uutta koiraa laittamaan koulutukseen 😀 (huh, onneksi on niin pieni piha ettei olisi tilaa… vai olisiko…ei taida kyllä perse kestää, eikä lompakko :D) – Anu

Erajatkan Ora Hyvaa Joulua III 2017

 

Aina ei kannata mennä merta edemmäksi kalaan…

Tulipa katsastettua karhusaalis -statsit hetki sitten riista.fi/metsastys/saalisseuranta/karhusaaliit/ -sivustolta. Karhuvartijoiden kaksijalkaisista toinen on alkujaan Etelä-Savon Juvalta kotoisin. Ja ei muuten silloin herran vuosina 1986-2005 paljoa karhuja hoodeilla liikkunut. Sitä luuli että Lapissahan sitä joka ukko on painimassa mesikämmenen kanssa että eteenpäin pääsee reissuillansa.

No tosiasiassahan tilanne on siis tämä entisen kotipaikan ja nykyisen välillä –>

Hör hör hör. Ja tuntuviksi isäukkokin jo yrittänyt ottaa metsässä jämptin sijasta errauspentua kotia kasvamaan :D. Shatan, aina on ruoho vihreämpää jossain muualla :P. Eikä varmasti ole porot haittaamassa tekemistä (supikoirista jne ei nyt puhutakkaan sitten mittään..)

02.07.2017 Eräjätkän Ora konekarhulla

Sodankylään saapui Erämiesten avittamana Konekarhu Jokke. Eihän se mieli malttanut millään olla käyttämättä ”koirien huvipuistoreissulla” Eräjätkän Oraa ja Väärtiä kun näin lähellä järjestävät tapahtumaa.

Eihän sieltä mittään diplomeita tullut, mutta kyllä sitä toivoa vahvistettiin että metässä saattaa koiralla olla haukussa melkeimpä mitä vain 😀 (väliltä orava-karhu).

Oran kunniaksi lausuttakoon että kevyesti se vaan liikkuu, ja toisaalta että saipi suoriltaan jättää touhuamaan itsekseen, ei tullut selän taakse räksyttämään. Toki diplomihommia varten koiran tulisi lähempää haukkua konekarhua, mutta näillä selkosilla emme pidä pahana että koira jättää hieman ampumatilaakin elukkaan.

Toinen hieno havainto oli, että hieman sitä paimentamisen tuntua oli myös ”karhun” osalta. Nyt tarvitisi siis enää päästä live-tilanteeseen toteamaan toimintakyky myös karhulle.

Ja note to self: en minä ainakaan erottanut äänestä että Ora pistäisi eri tavalla haukkuen karhulle kuin hirvelle.

Käytiimpä vielä kun HALAVALLA sai toisenkin kerran illemmasta koirain kanssa karhulla (väliä yli 6h testauksilla). Orahan otti sitten jo ihan leikin kannalta homman :D. Toisekseen taisi olla päivän marginaalisemmassa osassa koiran omistaja jolla luotto 110% hurttaansa (eli ns. kuuluisat viimeiset luotot….), eli koira irti vaan suoriltaan (uusijoille ei btw tehty verijäljen seuraamista). Ja tuli muuten kutsusta pois, hyvä Ora!!

Kyllä omistajana täytyy olla kohtuullisen tyytyväinen näihinkin koiran näyttöihin. Hyvä että koira tykkäsi tekemisestä. Ja jälleen kerran armottomat pahoittelut taustakommentaattoreiden puolesta, ilta taisi olla jo aika pitkällä…

ps. noin 1:57min kohdalla Ora näyttää kunnon mallia joustosta :D. Ihan ei videon loppuun keretty saamaan koiran kiinniottoa, se oli kyllä kirsikka kakun päällä :D.

Eräjätkän Ora 1w!+Karhua! (ei sitä panimotuotetta)

Ensimmäinen vuosi täynnä koiran elämää, onnittelut Oralle sekä sisaruksille.

Vuosijuhlan kunniaksi arveltiin haistattaa karhun roippeita. Ensireaktio ei ollut mitä toivonut olisi. Aika näyttää mitä tuleman pitää mutta jo ensimmäisen jälkitreenin jälkeen alkoi näyttää huomattavasti paremmalle.

karhua-koirille
Ensireaktio pussille missä jäätyneitä lihariekaleita karhusta.

Treenin jälkeen molemmat saivat pienet herkkupalat keittiön puolta, ai että.

Vielä kuvamateriaalia Anniina Haatajalta (Eräjätkän kennel) Mäntykallion Millistä (Oran emä) ja Eräjätkän Taikasta (sisko)! Synttäripäivän kunniaksi 🙂 Suuri kiitos kuvasta!

taika-ja-milli
Eräjätkän Taika ja Mäntykallion Milli 20.02.2017

Pentu on tullut kotiin! – Reissukertomus

Armon vuonna 2016, ihanaisena* 21. päivänä huhtikuuta, Eräjätkän Ora saapui vihdoin Sodankylään. Tässä hieman reissutarinaa jälkipolville ihmeteltäväksi.

*Räntää satoi 90% ajasta, hitokseen märkää ja aurinkokin vilahti sekunniksi Rovaniemen tietämillä paluumatkalla.

Alkuperäinen ajatushan oli pentua lähteä hakemaan wappuaattona. Vaan koska eräs naispuolinen henkilö taloudessa havaitsi että intternetsi oli koluttu jo useampaan otteeseen liittyen itäsiperianlaikoihin, Oran sukulaisiin, ja näyttely-, kurssi- ja koepäivämääriin, rokotuksiin, madotuksiin, koiranruokaan ja koiratarhoihin, oli ehkä mielenterveydellisiin syihin vedoten kohtuullista aikaistaa pennun noutoa reilulla viikolla.

Koska automatka (yksi suunta tauotta pohottaen 5h 30min) 3.5v ihmisenpennun kanssa lähtökohtaisesti hieman huoletti, päätettiin että menomatkalla poiketaan tutustumassa tulevaisuuden riistakohteisiin Ranuan eläinpuistossa. Etelän pakolainen oletti että eihän sitä nyt yhdessä RANUAN eläinpuistossa nyt tuntia pidempään mene… Olettamus oli aikalailla väärä. Siinähän juniori mennä posotti hurjaa kyytiä pitkin hyvin tehtyä reitistöä kun vanhukset jäi ihmettelemään jokaista luomakunnan edustajaa.

Vaikka sitä jonkun verran mehtiä voisi väittää kolunneen niin kylläpä se vaan suurin osa näistä linnuston ja jyrsivien otusten osastolta on jäänyt näin läheltä näkemättä. Varsinkaan niin suuren osan vetelevän sikeitä.

Päänähtävyydet, jääkarhut ja perisuomalaiset ruskeakarhut oli sijoitettu noin puoleenväliin puistoa. Juniori ei ollut aivan yhtä WTF is this shit!-äimästynyt kun seniorit ihmettelivät jääkarhun kouran kokoa. Kyllä se kieltämättä aiheuttaisi allekirjoittaneessa akuutin noron jos valkoinen karhu joskus yllättämään pääsisi (onneksi se liha olisi pilalla jo samointein, hähää, nauti siitä sitten!). Yllättävän ketterästi nuorempi jääkarhu uiskenteli aitauksen pikkulammessa leikkien lihakimpaleella. Näyttäisi siis sille että karkuun uintikaan ei ole hyvä vaihtoehto, peseytyisi vaan marinaadit lahkeista poies.

Tavan karhuista lie nuorempi yksilö pääsikin yllättämään kun tyypillähän oli selkeästi vesipumppu rikki. Tarkemman selvityksen annettuaan maestro pääsi kouluttamaan noviisia että karhuhan siinä piti ääntä. Olihan aika vinkeä pörinää se, ”hauskaa” kuulla se ennenkuin alkaa jostain kuusenlatvusten alta vastaavaa kuulemaan. Siinäkin taas kannattaa olla ehkä kuitupuoli hoidossa ettei pääse lämmin tunne valtaamaan lahkeistoa.

Reitin loppupuolella päästiinkin sitten tutustumaan ilveksiin, susiin, ahmoihin ja muihin ”nyrkillä tapettavia” isompiin elukoihin. Hirvet oli päässyt lisimään ihan tosissaan, ja olihan ne pikkuriikkiset vasapallerot vaan aika somia. Olisipa itelläkin tarhahirviä millekä kouluttaa koiria…

Eläinkierroksen jälkeen olikin hyvä käydä täyttämässä kupunsa lihapullilla ja noukkia pussillinen Fazerin herkkuja. Ettei nyt vaan kesäksi laihtumaan pääsisi.

Sitten enää kolmisen tuntia ajoa ja oltiin perillä Eräjätkän kennelillä! Eipä olluna enää kuin Taika ja Ora jäljellä pentueesta. Taikahan oli jäämässä Millin kaveriksi, joten ”viimeistä vietiin”. IMG_3189 (1)

Rohkeasti Ora kierteli pihapiirissä ja tutustui uusiin ihmisiin ”riittävällä” innolla (eli ei suotta jäänyt mokkasiineihin pyörimään). Taas oli laitettu pöytä notkumaan tarjoomuksista, joten mikäs siinä oli sijoituspapereita täytellessä ja hoito-ohjeita kuunnellessa. Matkaan lähti myös runsas ”uuden omistajan pakki”, mistä löytyi Oralle oma ruokakuppi ja purulelu sekä infolappusia/tarjouskuponkeja lemmikkialan liikkeisiin. Aika mahtavaa, tiedän että käyttöä tulee olemaan!

Lähtöhän se oli sitten sydäntäraastavaa. Ora taisi ymmärtää että tältä automatkalta ei paluuta olisi, koska ensimmäiset viitisen kilometriä mentiin surullisesti haukahdellen. Vaan nopeaan se elo siitä tasaantui. Erityisesti sitten kun ensimmäisen 60km aikana  saatiin mahaan eksynyt oksennus poistettua häiritsemästä oloa. Sinnikkäästä vastustelusta huolimatta myös uni pääsi muutamaan otteeseen yllättämään pennun. Muutaman pysähdyksen taktiikalla perillä Sodankylässä oltiin hieman ennen yhtätoista illalla.

Strategia oli että annetaan pennulle hieman aikaa tutustua miljööseen. Sitten mahdollisesti hallittu kohtaaminen Valkon kanssa, ja toivomus että suuri mahtava valkoinen ”acts like a boss” ja tyynen rauhallisesti ottaa uuden perheenjäsenen vastaan.

Nooh, tiiättehän mitenkä se sitten meni. Valkko haistoi heti että nyt on laumalla siihen kuulumaton osanen mukana. Epäilimme että Valkon haukkuminen lämmittäisi sen verran naapurustoa, että sisälle otto olisi ihan fiksu juttu. Ora siinä sylistä käsin osoitti paikkakoordinaatteja tutustumiskäynnin alkuun, ja Valkko taas olisi hulluna halunnut haistella uuden mopin strategiset paikat. Koska kuitenkin nukkumaanmenoaika oli ohitettu jo muutamaan otteeseen, oli koirat laitettava nukkumaan erilleen. Anu voitti tämän arvonnan suvereenisti, koska pääsi nukkumaan Oran kanssa olkkarin lattialle. Häviäjät pääsivät tutustumaan vilpolassa kuinka liiketunnistimella toimiva kattovalo parantaisi unen laatua**.

** Kuulemma ei parantanut.

Ensimmäinen yhteinen yö sujui vaivattomasti, ja muutamalla pissareissulla selvittiin. Vaan kyllähän se uusia omistajia väsytti niin maan pirusti, että onni oli vapaapäivä hakureissun päälle. Tästä se yhteinen elo alkaapi, ja alku on ainakin lupaava! Tytöllä on erittäin nopeat hoksottimet, ja jo ensimmäisen illan aikana pillivihellyksen yhdistäminen palkkioon tuntui menevän perille. Vastaavasti tontin rajat alkavat tulla jo vastaan, joten metsään tässä on pikimmiten päästävä. Näistä lisää sitten myöhemmin ja omissa postauksissaan.