Syksyllähän sitä tosiaan tuli hommattua talvisimmille keleille vaihtoehto koirain kuntoulutukseen; eli potkuri. Mutta ei ihan mikä tahansa perus mumetti-potkuri, vaan kuulkaas Kickspark! Ja kyllä lähtee *tähän mielipuolista naurua*. Se on sellanen homma että kun laikan kanssa lähtee tällä menemään esim. teitä pitkin niin tuo lisäjarru on muuten ehdoton 😀 alkaapi jo kengistä muuten kantapäät vilkkua. …
Avainsana: #Ora
Kajaanin tamminäyttely 15.01.2017 – Oralle JUN-EH
Morjenttesta pöytään! Se olisi ensimmäinen näyttelyreissu edessä juniorin kanssa. Kello herättämässä siten etteivät ne piereskelevät siat ole kerenneet edes nukkumaan asettua (eli herätys 01:45, mobiili liikenteessä 02:15). Siinä rapiat 4h unta alla olin jopa yllättävän pirteänä liikenteessä. Ajomatka sujui ongelmitta eikä edes herra Yrjö päässyt matkalla piipahtamaan. Ora alkaa siis jo tottumaan liikennöintiin ja allekirjoittaneen …
Jatka artikkeliin Kajaanin tamminäyttely 15.01.2017 – Oralle JUN-EH
Kerta se on ensimmäinenkin
Niimpä sitä on selvitty joulutohinoistakin abouttiarallaa selväjärkisenä. Kokeissahan sitä käytiin 29.12.2016, ja nopea päivähän se sitten loppujen lopuksi oli. Kaksi päivää ennen koetta suoritettu treenikerta olikin sitten sen verran hapan reissu koiran tassuille, että omistaja joutui heittämään pyyhkeen kehään kokeen osalta. Oran palatessa pakenevan hirven perästä nopea tilannekatsaus tassuihin ja vallitseviin olosuhteisiin päätyi lopulta kokeesta …
7. Hirvikontakti Oralle
Vielähän sitä onneksi kerettiin yksi hirvi löytämään ennen kauden loppua (27.12.). Löytöhaukkua 47min, minkä aikana hirvi valui hitaasti 600m. Nasakka haukunta (laskettu >100 haukkua/min työskentelyn aikana) päättyi toisen koiran löytöhaukkuun 300m päässä, jolloin yksinäinen otti sen verran vauhtia ettei Ora sitä kiinni saanut. Jonkin verran vielä huono pinta lumella, etten yllyttänyt koiraa karkon perään - …
Lumi tuli, auto sano pöri pöri, metsämies uli uli
Niin se vaan taitaa olla että Sodankylän korkeudella koirahommat 2016 päättyvät 20. marraskuuta. Sen verta reippaanlaisesti mätkäytti viskoa lunta perjantai-lauantai välisenä akselina ettei enää alltrackikään toiminut muuna kuin lanana mehtäautoteillä. Orakaan ei lauantaina lähtenä hakemaan, eikä se hakuhomma miksikään muuttuna sunnuntaina vanhemman koiran kanssa. Taitaa olla juoksut tekemässä tuloaan "sopivasti", joten johan tässä joutaakin jo …
Jatka artikkeliin Lumi tuli, auto sano pöri pöri, metsämies uli uli
Hakutreeniä ja oma.riista.fi:n hyödyntämistä
Meillä on ollut pennun kanssa hieman ongelmia hakutehon kanssa. Tämä ilmenee siis siten että Ora ei hirmuisesti irtoa allekirjoittaneesta metsäreissuilla. Yleensä maksimissaan 100m on etäisyys koiralla, ellei nenään tuoksu joko linnut taikka hirvet (ja näissä sellainen 200-300m linnuille niin tuntuu haistavan suotuisissa tuulissa ja todistetusti 800m:n haistaa hirvet). Mutta edellä mainittuhan siis tarkoittaa ettei ihan …
Jatka artikkeliin Hakutreeniä ja oma.riista.fi:n hyödyntämistä
Pthyi, taas maanantai.
Viikonloput ne kiitää näin syksyisin niin nopsaan ettei sitä tunnu töistä edes poistuneensa kun sitä taas maanantaiaamuna haikailee aamukahvia hörppiessä jo kohden seuraavaa viikonloppua. Sitä samaa tarinaa tosin kertoo myös residenssin yleisvaikutelma, siivotakkin lie pitäisi, jonkun. Nooh, jouluun mennessä rauhottunee mehtämenot (lumitilanteen takia) sen verran että joutaa kotonakin luutun kanssa pyöriä. Ja tekemään ehkä ruokaakin. …
5/8 – Kainuulaiset ninjahirvet ja sodankyläläiset (tyhjyyttä) humisevat harjut
Notta johan sitä ihmiset ja koirat on henkisesti ja fyysisesti selvitty viikonlopun Kajaanin excursiosta. Eli onkin aika pistää nippuun hieman tämän metsästysviikonlopun tuloksia. Totisesti sitä siis lähdettiin heti perjantaina tukka putkella Tonin töiden jälkeen ajelemmaan kohden Kainuuta ja Paltamon maastoja. Olimme saaneet kutsun tulla koiran kanssa treenaamaan hirvihommia Oran kasvattajan (Haatajan Antti) tykö, ja mehän ei …
Jatka artikkeliin 5/8 – Kainuulaiset ninjahirvet ja sodankyläläiset (tyhjyyttä) humisevat harjut
4/6.
Blogipäivityksiä tulee kuin sieniä sateella. Tahti kyllä hiipuu, do not worry. Mutta herran vuonna 2016, kuista loka ja päivistä 23:tta kun vietetään niin voipi sanoa että 4/6. Eli kuusi kertaa Oran kanssa itsenäisesti metsällä, näistä neljällä kerralla on hirviä löytynyt. Tänään käytiin siis hakemassa viimeisin kontakti, ja perusreseptihän oli taattua Lipsaska-laatua... Kerrotaanahan toki tarina alusta …
Treeniä treeniä
Joskus se ei Tapio antejaan edes vilauta. Nyt tulluna ns. pummipäiviä muutamia, mutta onhan se mukavaa käyskennellä ihan metsässäkin ja antaa koiralle mahdollisuuksia kehittyä. Haun kanssahan meillä on ollut Oran kanssa ongelmia, voisi eläimiä löytyä paremmin jos tekisi hieman isompaa lenkkiä maastossa. Vielä parempihan siis olisi kun ei tarvitsisi kuin autossa istua ja ihastella kun …
