Näyttelykartta 2018 tuupattu sivustolle

Nonni, aikamoisen ähinän ja puserruksen jälkeen alkaisi olemaan pohja tehty vuoden 2018 näyttelykartalle. Jonkinverran vielä tietoja uupuu (no siis ihan perkeleesti), mutta siitä ei käy sormella osoittelu kuin… no en tiiä. Ainakin osittainen tieto olisi kuitenkin nyt kasassa ja sitä mukaan mitä jaksaa allekirjoittanutta kiinnostaa päivityshommat niin laitellaan tarkempia tietoja karttaan.

Analyysinä kartasta sanottakoon samat sanat mitä vuoden 2017:nkin osalta, eli käyttäkää varmuuden vuoksi edes se metsä-SERTi hakemassa sesseillenne kevään/kesän aikana, niin ei tule sitten suru puseroon kun halut olisi kovat lähteä ISOISSA kisoissa käymään syksyllä (mutta vaadittava näyttelytulos yli 15kk ikäiseltä puuttuu). Tästä on hieman tarinaa mm. KVA-valioitumiseen (linkki) sekä MVA-valioitumiseen liittyvillä sivuillaan (linkki).

Toisekseen, jos nyt sattunet pohjoisemmassa asumaan, niin hei, ällös huolehi näyttelyvähyyttä, ainahan on olemassa Ruotsi ja Norja :D…

Näyttelykartan päivitys – Nyt mukana myös Ruotsi!

Pientä väkertelyä se vaati, mutta nyt mukana näyttelykartassa myös Ruotsin (isoimmat?) näyttelyt. Ainakin määrällisesti vaikutti niin vähäiselle, että pieni kutiainen jäi että josko pienemmistä näyttelyistä ei ole tapana intterjetissä heillä huudella (paremmin tietävät valaiskoon).Ruotsi

Ei tuo elämäisen laatu nyt niin hirmuisesti tästä koonnista petraantunut, muutama ”ulukomaan näättely” olisi toki melkein kivenheiton päästä rajalta, eli jos oikein intoutuisi niin kopasisi. On vaan nuo ulkomaan reissut sen verta uusi asia, että kassellaanhan nyt.