Niin, on niitäkin päiviä jolloin tuntuu että ”minkä ihmeen vuoksi” sitä oikein tuolla kylmässä ihtiään kiusaa kun koiriakin kiinnostaa töiden teko kun kasa paskaa. Pyhänä käytiin naisissa katsastamassa uutta hakutreenipaikkaa, ja normaalista poiketen, jeskamandeera, alueellahan näyttäisi ainakin joskus menneen syksyn aikana hirvikin poikenneen (eli pikkuruinen toivonpilkahdus että tänään kyllä lähtee tyrät rytisten koira hakuhommiin).

Liekkö (teko)syynä mukana pyörinyt perillinen tai jokin muu astraalinen mielentila, mutta Ora oli sitä mieltä että tunnin ”lenkkeilyn” jälkeen hommat oli hänen osaltaan siinä. Kolme tuntia siinä vielä pönötettiin ja tulisteltiin, vaan ei tänään, ei vaikka olisi niskaperseotteella heittänyt metsään. Yhtä jännää oli touhu kuin olisi katsellut täytettyä koiraa aina 10min ja sitten käynyt siirtämässä 5m sitä ja taas jännännä UP:n softasta kuinka älytöntä lenkkiä sitä koira tekeekään.

Käytiin sitten tänään uudestaan tarkistamassa ko. paikka, nyt ihan joukkiona Väärti, Ora ja Anu. ”Pakkohan täältä nyt on hirvi löytyä”. Tällä ajatuksella auto parkkiin eiliselle kyttäyspaikalle ja koirat irti. Ei siinä kerennyt sitten edes termoksesta kahvia ottamaan kun Ora nappasi 600m päästä jotakin haukkuun. Tuossa vaiheessa Väärtikin kimpoaa perään kahtomaan mitä jännää sitä kamulla on. No se reissu kesti aikansa, Väärtin tutkapanta antoi paremmin paikkatietoa (jäi jälkeen pitempikoipisista kamuistaan) ja Ora mennä viiletti … jonnekin. Niinhän sitä kentät hävisivät parahultaan kun perässä oli menty jo useampi kilometri. 10 minuutin jälkeen koira palaa kentille, mutta ylläripylläri eipä se mukanaan raahannut sitä haukuttavaa.

Eikun kamat kasaan ja syvä huokaus termarin suuntaan. Eikun usuttamaan koiria takaisin MikäIkinäSeOlikaan-otuksen perään. Ja kun juuri oli päässyt kehumaan kuinka kerrankin oli löytänyt maaston missä pääsisi kuivin jaloin etenemään… No vesirajaan asti oli housut märät ja varpaita palelsi mettäsuota rämpiessä. Mikä perkele se on kun on ojitettua maastoa ja kuivempana olisi päässyt jos olisi kävellyt siellä ojassa suosiolla…

Eli vätysmäinen luovutus ja suunnan vaihto tuulen päälle ja kohden korkeampia käyriä. Ai että,  makiata. Siitä sitten tielle ja kahtomaan josko olisi tuoretta jälkeä mihinkään suuntaan. Kohtapa koirat ilmoittelevat että metässä voisi olla jotain ja pariskona käyvät katsomassa noin 400m matkan jälkiä, Väärti hieman pidemmän lenkin kuin Ora. Allekirjoittanut kerkiää katsastaa alueen sen verran että mahdollisesti mullikan jäljet voisivat olla kyseessä mitä jälkivainunen Väärti lähti tarkastamaan. Mutta sieltäkin reissulta tulevat tyhjin tassuin takaisin. Eivätkä lähde uudestaan vaikka rukoillut olisi.

Siinä sitten vätysmäinen luovutus vol.2 kun jälleen kerran olisi pitänyt speedot kaivaa esille että olisi päässyt jälistämään jäljet itse. Kohden tietä ja lenkki kiinni: siitäpä ne oli jäljet mennyt yli mistä jo aamulla koirat ottivat kohteen kiinni. Eli vahva veikkaus että sen pienen tovin mitä aamusella haukkuivat ja perässä menivät niin kohdistui hirveen. Sellaiseen nuoreen ja nopsakinttuiseen :D.

Sittempä se menikin loppupäivä junioreiden temutessa. Ei sitä aina jaksa ottaa niin vakavasti