Hakutreeniä ja oma.riista.fi:n hyödyntämistä

Meillä on ollut pennun kanssa hieman ongelmia hakutehon kanssa. Tämä ilmenee siis siten että Ora ei hirmuisesti irtoa allekirjoittaneesta metsäreissuilla. Yleensä maksimissaan 100m on etäisyys koiralla, ellei nenään tuoksu joko linnut taikka hirvet (ja näissä sellainen 200-300m linnuille niin tuntuu haistavan suotuisissa tuulissa ja todistetusti 800m:n haistaa hirvet).

Mutta edellä mainittuhan siis tarkoittaa ettei ihan vielä oikein toimi tämä systeemi näillä korkeuksilla. Tannerta olisi kuitenkin koluttava ihan nokko ja itsenäisesti.

Männä perjantaina sitten iski ihan tuskastuminen meikäläiseen kun muutin ”koulutusmetodia” hakuhommissa. Tutkallahan se sitten näytti aikalailla tälle –>

ora-11112016-eka-lenkki

Ensimmäinen maasto: Paikalla vielä hämärän aikaan, koira ulos autosta ja kutimet käteen. Lunta tulee niin ettei kohta auton ikkunoista ulos näe. Noin tunteroisen autossa pönötän, ja koirahan ei lähe ei sitten mihinkään wolkkarin kylestä. No se ei sitten auta kuin itsensä kammeta ulos vankkureista ja lähteä tekemään pieni kiekka polkuja pitkin. Yhden linnun tarjoili koira lennättää päin, mutta siinäpä ne irtiotot sitten oli.

Seuraavassa paikassa oli lähdettävä koiruuden kanssa maastoon koska iso tie oli lähettyvillä ja riski pannukakusta liian suuri. Joten eikun metikköön, hangessa ja rääseikössä nautittiin yhteisestä ajasta koko reissu. Ei irtiottoja sitten minkäänlaisia. Pimeäkin jo laskeutumassa ja hiki persvaossa niin luovutus ja miettimään seuraavan päivän treeniä. Hetken jo mietin että menen Nykäsen Masan kanssa paikalliseen kapakkiin esiintymään, mutta onneksi raitis metsäilma säästi senkin rahan.

ora-11112016-toka-lenkki

Lauantaina sitten aamukahvilla funtsin tekemisen miellekkyyttä. Jotain uutta twistiä tähän tartteis, ja ei tarvinnut kovin pitkälle katsella lattianrajaan kun se ”uusi” ajatus sitten tuli…

Vanhempi koiruus Valkko se ei ole nimittäin päässyt metsään lähestulkoon laisinkaan koska olemme antaneet pennulle mahdollisuuden treenata itsenäisesti. Pelkona kun on että jos tottuu aina toisen koiran kanssa mehtähommiin niin sitten ei taaskaan itsekseen osaa olla ja hakeutuu aina toisten koirien työskentelyille.

Ja kyllähän Valkko on aina osoittanut mieltään kun pentu vaan pääsee metälle. Toisaalta edellinen ”yhteisreissu” koirien kanssa taisi tapahtua Lokassa, jolloin molemmat koirat eksyivät ja parisuhde oli tiukilla keskiyöllä tuntemattomassa paikassa rinkan kanssa seikkaillessa. Ah, se olikin hyvä reissu…

No, ei muuta kuin molemmat koirat matkaan mukaan. Ensimmäinen hakulenkki oli sitten vallan mainio; pienen aukon reunaan laskin koirat irti –> Ora seikkailee tovin ja leikkii Valkon kanssa, yhdessä vaiheessa Valkko irtoaa ja toki sitten isolle tielle ja 2km linnuntietä tulee alta aikayksikön eroa meihin ja vanhukseen. Eikun pentu autoon ja perään. Ja koska koiraa ei kiinnostanut autoon tulla niin saikin sitten juosta perässä takaisin alkuperäiseen paikkaan… Joten tilannehan näytti oikein hyvälle, vanhempi koira keskari pystyssä tottelemisen suhteen ja kuitenkin kimpassa pitäisi edetä seuraavaan paikkaan (ohi erinäisten maatilojen yms…). Hetken lenkeilytyksen jälkeen Valkonkin aatokset olivat muuttuneet ja farkun perään passasi tulla. Joten uutta yritystä.

Se oli varsin nopea yritys sitten kun 2km päässä olevat pihakoirat kuumottelivat enemmän Valkkoa kuin metsässä kirmailu… Joten eikun taas hakemaan koira pois.

Sitten siirryttiin sellaiseen mehtään että ”ei jumalauta ole ketään ainakaan 10km etäisyydellä”. Päästäisiin keskittymään itse asiaan… Ja hyvä niin. Ensialkuun hakeminen koirilla näytti tältä:

ora-12112016-eka-lenkki

Auto siis tuossa tien päässä paikallaan, Valkko vaaleansinisenä tekee lenkkiä metässä ja sitten pitkin tietä. Orakin menee perässä, mutta mitään lupaavaa ei näy riistan osalta. Eli siirtyminen seuraavaan paikkaan. Taaskaan ei Valkolle kyyti kelvannut, joten mielummin tuli sitten peesissä (noin 10km…). Ei oo pakko jos ei halua.

Ja sittenhän alko homma muuttumaan. Auto sijaitsee tuossa punaisen viivan alakulmassa (ei olluna haukkua Valkolla, jokin tekninen virhe). Ensin lähtee molemmat koirat menemään vasempaan kohden jänkää, sitten palaavat takaisin luokse. Käyn tekemässä pienen kävelylenkin koirien kanssa, ja ensin lähtee Valkko Markkajänkää kohden (lupaava alue, voisi vaikka hirviä ollakin) ja kohta irtoaa Ora Sammakkojänkää kohden – molemmat koira tangetin eri suunnissa! Se oli aika makia tunne. Melkein jo haistoi että kohta voisi jotain löytyä. Linnuntietä etäisyyttä Valkolla kahden km luokkaa, Orallakin reilu kilsa. Valitettavasti kumpikaan ei hirviä löytänyt näiltä lenkeiltä, mutta itse melkein kusin hunajaa – Pentu otti, lähti ja löysi takaisin

ora-12112016-toka-lenkki

Sunnuntain osalta päätin jatkaa samalla tavalla – molemmat koirat mukaan matkaan. Auton jouset hoosiannaa huutaen taas uuteen paikkaan ja koirat irti. Samointein lähtevät koirat tarkastamaan läheisen taimikon, ja tais Valkko löytää linnunkin mille antoi pienet kyydit. Auton kautta mutka ja sitten lähtee Valkko etelään, Ora pohjoiseen. Itsehän olin tässä vaiheessa taas ”Hör Hör Hör” – jumankekka pentu taas yli kilsan päässä linnuntietä. Siinähän sukka eteni oikein mallikkaasti, kunnes jossain vaiheessa tajuan että Ora kipittelee ohi ”auton jäljistä”. Ja niinhän siinä käy että kohta alkaa itku.. Eksyi pahalainen taas ja ei löydä takaisin. Onneksi Valkko ritarillisesti käy poimimassa tytön hädässä ja matka jatkuu kohden isoa tietä… Ja siinä vaiheessa wolkkarin talla pohjaan ja koiria hakemaan.

screenshot_20161113-102014

Millekä näytti sitten loppujen lopuksi Ultracomin:n sivuilta katsottuna –>

ora-13112016-eka-lenkki

Toista kilometriä kerkesivät mennä kohden isoa kirkkoa ennenkuin sain hurtat kiinni. Eikun seuraavaan paikkaan kokeilemaan hakua. Tässäkin paikassa se huono puoli että lähellä isoa tietä, joten pienen matkaa kävelin koirien kanssa metsän puolelle. Sitten lähtee pentu omalle reissullee ja Valkko omalle lenkilleen. Ei vieläkään riistaa, mutta se ei oikeastaan harmita, koska tarkoitus onkin nyt vain treenata hakua.

ora-13112016-kolmas-lenkki

Vielä yhteen paikkaan on aikaa ennenkuin ilta hämärtyy. Edellisen maaston vierttä mehtäautotietä hieman syvemmälle metsään ja koirat irti. Pieni lenkki itsekin ojan toiselle puolelle maastoja ihmettelemään. Näyttäisi sille että koirilla alkaa olemaan kiinnostus vähissä, koska pitkän aikaa hiimailevat auton lähettyvillä. Mutta sitten lähtee Ora etunenässä vielä koittamaan maastoa. Ei se auta Valkonkaan kuin mennä perässä 😀 (niin ne asetelmat hetkeksi muuttuvat)…

Loppupeleissä tie kuitenkin houkuttelee, ja piti jo alkaa autoa käynnistelemään etteivät menisi isolle tielle. Jokin sai kuitenkin koirat kimpoamaan metsän puolelle, ja kohta onneksi löysivät Valkon edellisen hakulenkin jäljet. Niitä sitten seurasivat kohden edellistä auton paikkaa mistä nappasin kamraatit kyytiin. ora-13112016-neljas-lenkki

Summa summarum: Hakeminen parani heti kun vanhempi koira oli tsempparina mukana matkassa. Seuraavana viikonloppuna jätetään taas alkuun Valkko kotia ja annetaan pennulle työskentelymahikset omatoimiseen hakuun. Kyllä sen vaan joutui itselleen myöntämään, että paikallaan on oltava että koira lähtee itse hakemaan. Itseään joutuu liikuttelemaan sitten eri aktiviteeteissa 😉 😀

Ainiin, se oma.riista.fi-oivallus…

Nuolen osoittamat paikat näyttävät ne paikat missä on tullut koiraa treenattua… No piru aivan tyhjiä maastoja havaintojen ja kaatojen perusteella. Tiiä itkeäkö vai nauraako tässä 😀 (on me toisaalta löydettykin niitä hirviä, mutta jos jostain muualta vähän varmemmin löytyisi… mahdollista kun on muissakin maastoissa käydä)

Pthyi, taas maanantai.

Viikonloput ne kiitää näin syksyisin niin nopsaan ettei sitä tunnu töistä edes poistuneensa kun sitä taas maanantaiaamuna haikailee aamukahvia hörppiessä  jo kohden seuraavaa viikonloppua. Sitä samaa tarinaa tosin kertoo myös residenssin yleisvaikutelma, siivotakkin lie pitäisi, jonkun. Nooh, jouluun mennessä rauhottunee mehtämenot (lumitilanteen takia) sen verran että joutaa kotonakin luutun kanssa pyöriä. Ja tekemään ehkä ruokaakin. Ja nukkumaan vaikka edes sinne aamun lastenohjelmiin asti 😀 (prioriteetit!)

Tuollaisen masentelukappaleen jälkeen onkin hyvä palata muistelemaan männäpäiviä – ei ne taaskaan menneet niinkuin siellä kuuluisassa saaressa. (Ihan niinkuin muuten olisin kirjoittanut tämänkaltaisesti joskus aikaisemminkin, mitähän viddua).

Ensin allekirjoittanut otti pienet sairastelukohtaukset helpottamaan viikonloppuun laskeutumista torstai-perjantai -välisellä akselilla (hitonmoinen horkka, yhdessä vaiheessa oltiin taju veks suihkun jälkeen, tykkäsin). Siitä olikin kevyt olo sitten lauantai vietellä Oran kanssa mehtähommissa.

Taas lähdettiin ihan naisissa liikenteeseen. Ensimmäistä kertaa oli ns. kunnon lumipeite, eli lunta oli sen verran että jäljet olisi ollut erittäin helppo nähdä niin teillä kuin metsänkin puolella. Pakkastakin rapiat 10 astetta, joten kyllähän siinä mielellään pisti askelta toisen eteen. Harmillisesti ei vaan sitten yhen yksiä jälkiä, tuoreita saati vanhoja. Hakukin oli pennulla rehellisesti sanottuna ala-arvoista tänään, joten siitä hyvästä saikin sitten purra risuja makkaratulilla. Ei olluna vielä palkkansa edestä tehnynä hommia.

DSC_0135.JPG

Tästä lähdettiin etenemään takaisinpäin kohden autoa hieman eri reittiä. Edellispäivien pakkaset omalla tavallaan helpottivat etenemistä – jänkä oli saanut jonkinlaisen kiinteämmän olomuodon, mutta toisaalta – lumi peitti juuri sopivasti kaikki isommat lätäköt missä ei vielä jää tätä kevyttä keijua kestänyt. Eli edelleen varovasti joutui etenemään ettei itseään onnituisi dippailemaan vesilöihin ja palelluttamaan läpikotaisin. Ei se liian helppoa maastoa koirallekaan olluna, märkää ja kylmää ja pientä jääkerrosta lätäköissä niin eipä tuo ihteänikään nappaisi.

Noin 6 ihmis-km taivalluksen jälkeen Ora irtoaa allekirjoittaneesta. Minkäänlaisia indikaattoreita ei olluna että alueella hirviä olisi, joten ensimmäisenä kävi mielessä että haistanut lintuja jossain ja käypi niitä pölläyttämässä. Vaan eipä kuitenkaan, kohta kajahtaa rapian 200m päässä haukku. Kah, onkos koira nyt kuitenkin saanut hajut nokkaansa.

Riemu oli kuitenkin lyhyt kun tajusin että haukku alkoi juuri siellä mitä olin hieman tietoisesti koittanut vältellä – isohkon ojan reunassa (sama missä Ora taisteli tulla yli jo aikaisemmilla reissuilla, kohtuu kova virtaus ja erittäin hankala rääseikkö pelkästään sulan kelin aikaan). Tällä kelillä kun joet ovat saattaneet saada jääpintaa päälleen (järvistä ja muista nyt puhumattakaan) niin koirien ei soisi mennä niihin ollenkaan. Haukku jatkuu pari minuuttia kunnes muuttuu katkonaisemmaksi – jokin häikkä tässä nyt on. Eikun monoa kiireen vilkkaa toisen eteen, tutka näyttää että koira on juuri ojan yläpuolella. Se on kuulkaa kohtuullisen kylymä tunne rintapielessä kun miettii josko pentu koittana mennä hirvien perässä ojaa yli ja jäänynyä jäihin. Noin 50m päästä joenylityskohdasta koira onneksi tulee vastaan ja voipi huokaista helpotuksesta. Hirvien makkuut löytyy haukkupaikalta, joten eikun katsomaan mikä tilanne joella on. Ylityspaikkaa en pääse näkemään, sen verran suomalaisittain sanottuna vittumaista risukkoa ja jäätikköä oli ”joenpenkka” ettei joenmyötäisesti päässyt etenemään. Myös jäätilanne oli sellainen että ihan muutamasta kohdasta kantoi koiraa – noin kolme kertaa myös kuului kun koira rasahti jään läpi. Pääsi onneksi omin voimin aina pois.

Yhteisymmärryksessä päätettiin että nämä hirvet sai mennä menojaan, ei mitään mahiksia allekirjoittaneellakaan päästä joen toiselle puolelle ilman kilometrin mutkaa. Ja päivän ollessa jo ehtoopuolella järki voitti tunteet, hirvet voitti tämän erän ennenkuin se kerkesi oikein edes alkaakaan. Mutta ihmeen hyvin olivat nämäkin yksilöt maastoutuneet, koska mitään jälkiä näistä ei nähty muuta kuin makuut ja pakoreittiä. Lie olivat maanneet tovin paikoillaan, koska edellisestä lumisateestakin jo puoli päivää.

Vaan huono oli hakutehon osalta lauantai, allekirjoittanut taapertaa lyllersi 8.1km, kun koira kipitteli rapiat 15.1km… Eli laskennallinen hakuteho: 1.9… Ollappa maastot minkä voi ensiksi autolla ajaa läpi ja vasta sitten laskea koiran irti. Vielä joutuu kuitenkin itsekin tarkistamaan onko alueella mitään :D.

Pyhäpäivä vietettiinkin sitten tuomarointiharjoittelussa Kelujärvellä ELMO-cupin viimeisessä osakilpailussa. Onneksi tuomaroitava koira löysi hankalasta maastosta ja tuuliolosuhteista huolimatta hirvet 3.5h hakuajan jälkeen. Sanotaanko näin, että mm. edellispäivän jälkeen koira joka tekee 4:n ja rapian 8 km:n hakulenkit tuntuu aika ihanalle… Siinäpä tavoitetta.

Kaiken kaikkiaan HIRV1:n verran tuli työskentelyä koiralle kunnes erä päätettiin lopettaa – koira tuli yllättäen ottamaan yhteyttä omia jälkiään erinomaisen haukkutyöskentelyn kesken. Omistajan kanssa havaittiin että koiran kynsien välistä tuli verta. Maasto oli tehny tehtävänsä, ja ihan oikein oli ettei omistaja enää laittanut koiraa hirvien perään. Mukava päivä kertakaikkisesti, ja nyt ei ole enää kuin paperibyrokratiaa vaille tuomarikortti HIRV, KARH ja HIRV-J -hommia varten. Vihdoinkin :D.

4/6.

Blogipäivityksiä tulee kuin sieniä sateella. Tahti kyllä hiipuu, do not worry. Mutta herran vuonna 2016, kuista loka ja päivistä 23:tta kun vietetään niin voipi sanoa että 4/6. Eli kuusi kertaa Oran kanssa itsenäisesti metsällä, näistä neljällä kerralla on hirviä löytynyt.

Tänään käytiin siis hakemassa viimeisin kontakti, ja perusreseptihän oli taattua Lipsaska-laatua… Kerrotaanahan toki tarina alusta alkaen.

Edellispäivän ”akkojen” laatureissun jälkeen lähdettiinkin isommalla kokoonpanolla mehtähommiin. Saantivarmuutta kasvatettiin siis lähtemällä 2+1+1 asetelmalla. Kaksi ensimmäistä on jo ruotsinlaiva-iän ylittäneitä, seuraavalla ikää 4v ja viimeisellä 8kk. Eli suomeksi; Toni lähti koiran kanssa, Anu hoiti tänään muksunvahdinnalliset velvoitteet metsällä.

Kahdeksan maita pelipaikoille, tiedossa oli että edellispäivänä oli samasta paikasta ajatettu vasallista – ei olluna jämptille jäänynä haukuttavaksi. Kuulemma on tapana palata takaisin tällä konkariemällä, joten tilanne näytti ihan hyvälle. Toni kohden mehtää koiran kanssa ja ”kotijoukot” odottamaan toviksi autoon että kerkiävät poistua jonkin matkan päähän (varmistellaan että koira ei auton perään lähde, ei ole kyllä sitä vielä tähän päivään mennessä tehnyt. Ja itse asiassa inhoaa koko autoon menemistä…). Joten allekirjoittanut jäi neitiseuralaisen kanssa autoon odottamaan että tutka näyttää puolta kilsaa etäisyydeksi ja sitten kohden tulistelupaikkaa. Leiriytyminen oli harkittu siten että mahdollisesti sinne suuntaan saattaisi Toninkin matka edetä.

Varttiminsan jälkeen autokuntamme olikin määränpäässään. Katse tutkaohjelmaan ja -kah, koira ottaa vauhtia, mitähän löysi?

Ja kah, 600m jälkeen alkaapi haukku raikamaan ojan varressa, eiköhän lie hirviä ole. Siinäpä kun zoomailen karttaa hitusen pienemmäksi niin ”kah… ei helevettiperkele… ” Hävittäjälaivueella suuntima suoraan autoseuruetta kohden, välimatkaa rapiat 2km. Muuten ihan jees mutta esim. allekirjoittaneella oli sandaalit jalassa, takki auki, suojaliivi missä lie, ase laukussa (neljän eri lukkoyhdistelmän takana). Kirsikkana kakun päällä tutkaohjelma lakkasi päivittämästä tässä vaiheessa menoa. Veri kohisee taas päässä, ja sanotaanko että neljävuotias metsästystilanteessa ei ole ehkä sitä kaikkein parhainta kasvatusvideomateriaalia näytettäväksi jälkipolville…

Nonni, kamat valmiina, panokset sentäs jo lippaassa (mutta lipas taskussa), ja vihon se (SAA*** PERK*** VI***) paska tutkaohjelma DNA:n liittymällä alkaapi päivittää. No ylläripylläri, hirvet juuri samalla hetkellä ohittamassa äänennopeudella meikäläisiä rapiat 100m päästä. Sen verta tiheä metikkö välissä että meikäläiseltä meni sitten aivan ohi. Nopea tilannearvio ja autolla etteen – paitsi että päästiin noin 150m kun koira tulee kahtomaan meikäläiset. Auto parkkiin, vieläkin äkäsempi tilannearvio, tutkat ei toimi, puhelin ei toimi, jorma otsassa jo aikamoinen. Eikun metsään takaisin, koira jälille, ei näitä nyt vielä tohtisi luovuttaa.

Ajatuksena kaunis, mutta kun eteneminen oli tahtia askel-askel-turvallaan-askel-askel-turvallaan… 4v perässä, ”hipihiljaa” menossa niin kyllähän se aika tragikoomista katseltavaa oli koirankin mielestä. Eli kyllä, ihmiset luovutti. Siirryimme takaisin autolle ja koira kiinni, kyllä nämä elukat säilyttivät henkensä. Käytiin vielä jäljet tarkistamassa, niin 1+1 oli tien ylittänyt, jyrkästi olivat kaartaneet meidät havaittuaan. (alla tutkatietoa; vaaleansininen: Toni, pinkki: Anu, sininen+punainen(haukku): Ora). Ylityspiste tieltä noin 800m päästä mistä viimeisin paikkatieto. Huomioitavan arvoista on että kolme kertaa yritti emä karistaa takiaisen joen ylityksellä, hienosti meni koira perässä.

nayttokuva-2016-10-23-kello-15-38-16

Käytiin siinä vielä toinenkin lenkki tekemässä, mutta ei enää hirviä löytynyt. Tunne oli kuitenkin se, että Oran haku parani johtuen aikaisemmasta hyvästä hirviajosta (ehkä siis koki että hänestä huolehittaan vaikka ajaisikin hirveä pitemmänkin matkan päähän eikä AINA eksyisi…).

Joten 4/6, aika huikeeta kun eläimiä on millä treenata! Ja mitä muuta voimme oppia tämänpäiväisestä reissusta; no kengät voisi olla jalassa jo aikaisemminkin, aina voi sattua ja tapahtua.

Ja ps. tänään oli siskolikalle, eli Eräjätkän Taika:lle ammuttu hirvi, aivan mahtava fiilis ja onnittelut kasvattaja-omistaja Antille!

Treeniä treeniä

Joskus se ei Tapio antejaan edes vilauta. Nyt tulluna ns. pummipäiviä muutamia, mutta onhan se mukavaa käyskennellä ihan metsässäkin ja antaa koiralle mahdollisuuksia kehittyä. Haun kanssahan meillä on ollut Oran kanssa ongelmia, voisi eläimiä löytyä paremmin jos tekisi hieman isompaa lenkkiä maastossa. Vielä parempihan siis olisi kun ei tarvitsisi kuin autossa istua ja ihastella kun koira kävisi omatoimisesti pitäjän maastot läpi… Eikun siis, öööh… (Nyt pysyy vielä jokseenkin kunnossa koiraa treenatessa, aikamoinen hubbabubbahan sitä tulisi jos ei metsässä itsekin käyskentelisi 😀 😀 😀 ).

Allapa tämänpäiväinen päivälenkki. Oma fiilis on siis että etäisyys omistajaan on kasvanut syksyn edetessä, mutta eihän tuo nyt vielä mitään älytöntä ole. Kulkusuunta oli myötäpäivään. Katsotaan josko vuoden päästä olisi jo erilaista lenkkiä :D. ja ps. Todella huonosti päivitti puhelin minun paikkatietoa, joten aikalailla yhtä matkaa mentiin. Jälkikäteen mittaukset tehtynä omistajalle lenkin pituus rapiat 5km, koiralle 16.5 (suhde: 3.3 :D, näitäpä muuten voisikin alkaa laskemaan niin voi arvioida että paraneeko se haku vai ei…)

Yhden haukun (1kpl) koira antoi tänään palokärjelle, päästiin siinä treenaamaan lintujenkin etsimistä 😀 ja muutenkin itse asiassa kohtuuhyvin löytää lintuja; yhden maalinnun ”osoitti” kuin kanakoira konsanaan – jäi paikoilleen ja katsoi minulta ”luvan” ennenkuin ”kiinni!” komennon jälkeen pöläytti linnun lentoon 😀 ja allekirjoittanut toki taas ns. housut kintuissa tilanteen kanssa. Olisihan mainiota jos noin hyvin osaisi jatkossakin linnut esitellä.

nayttokuva-2016-10-22-kello-19-18-34

Riistakokemuksia koirille

Koirille saatu kontaktia

Maalintuihin – Valkko näitä haukkuna, olivat karhua etsimässä, valitettavasti ei vaan vielä maalintujen metsästyskausi käynnissä.

Hirveen – Oltiin maalintuja etsimässä, valitettavasti ei vielä kausi käynnissä. 2km päähän linnuntietä juoksi suihkari, sitten koirat joutuivat jängän laitaan jättämään leikin kesken. Erinomaisesti lähti myös pentu mukaan leikkiin, vanhemmalle koiralle kunnia löydöstä.

Fasaaneihin – No ihan varmistettiin että on kausi käynnissä 😀 siihen jäi ne treenilinnut, erinomaista haukkutyöskentelyä molemmille koirille, kiitettävästi osui myös Anu kiväärillä 30m päästä lintuun… Papukaijamerkki ja 10p…

Kevään kautta kesään – Hampaita ja mehtäreissuja

Toukokuun ensimmäinen ehta oikea kesäkeli feat. vapaapäivä orjaleiriltä. Olemme itse tehneet pihapiiristämme pahimman ”huvipuiston” miesmuistiin (”Nyt tehdään niin että heilahtaa terassi upotetulla paljulla, koiratarha HYVÄLLÄ pohjalla, pihamaa tasolle Golf-kenttä sekä puutarhan pystyttäminen…), joten blogin päivittely on jäänyt hieman vaiheeseen. Mutta nyt, kun pieni flunssa on tekosyynä olla tekemättä mitään (ja hallitus lähti työntekoa karkuun työpaikalle) niin on tovi aikaa päivittää kuulumisia.

Notta mitäs sitä on tehty edellisen postauksen jälkeen? 

Valkon osalta olemme jatkaneet hampaiden näyttämisen treenaamista. Juhannusnäyttelyt Rovaniemellä lähestyvät ja siihen mennessä olisi herran hyvä hampulit näyttää ja ymmärtää että se on ihan hyvä juttu ™. Eli nameja on mennyt kohtuullinen määrä ja ne muutamat harvat vieraat on valjastettu suuta kopeloimaan. Minkäänlaista ärähtelyä ei ole havaittu, mutta olisiko sitten se näyttelystressi miljoonine muine ärsykkeineen (lue: UROKSIA, MUITA UROKSIA?!?!?) sitten liikaa mehtäkoiralle? No sen näkeepi sitten. Vahvalla luotolla ilmoitin Suuren Valkoisen myös Rantasalmen KR-näyttelyyn heinäkuun alussa, ajatuksena yhdistää Etelä-Savon pikaloma koiranäyttelyyn. Siinä samallahan ne menee sitten kotipaikan jämptinartutkin näyttelystä läpi, eikö niin? Kolme aikuista mehtäkoiraa, yksi auto, kaksi käsiparia, ei voi olla huono? Onneksi on ne apukädet, ei siitä muuten tulisi mittään :D. Toivottavasti vaan alkaisi olemaan jo loppupuolellaan tuo karvojen lähteminen, mukavampihan se olisi koira esitellä kunnolla kesäkarvassaan vs. raivotautinen ja kapinen versio :D.

Oran suhteen on päästy olemaan hieman aktiivisempia, koska ikä antaa periksi pitää Pientä Mustaa vapaana ja täten mahdollistaa metsähommiin tutustumisen sekä yhtäaikaisen tottelevaisuuskoulutuksen. Reissut ovat yleensä kestäneet sen 2h-2.5h ja matkaa ohjaajalle tullut maksimissaan 5km. Rauhallisella koiranpennun tahdilla ja ”kannolta kannolle” asenteella kumpikaan ei ole itseään repinyt täysin poikki näillä tutustumisreissuilla. Mukavaa on huomata että jokaisella kerralla tapahtuu aina pientä edistymistä, vaikkakin vieläkään ei uskalleta omistajaa jättää näkökantaman ulkopuolelle kovin pitkäksi aikaa.

P1040552
Eräjätkän Ora 27.05.2016.

Viimeisen viikon aikana on saatu erikoisempia metsäkokemuksia kun A) Ora sai ensimmäisen riistakokemuksensa jänisten kanssa (ks. videolinkki) ja B) ”todistettavasti ”jäljesti ensimmäisen kerran jäniksen jälkeä pienen matkan. C). Tämän lisäksi jo osasi hakea ohjaajan ”saaliille”.

Kohta kohdalta vähän lisätietoa, eli kohta A). Oltiin 20.05.2016 aamutuimaan (noin klo 05-07:30 välisenä aikana) taas liikenteessä ja jo palaamassa kotia kohden 5km mehtäreissun jäliltä (tällä kertaa olin laittanut sportstrackerin päälle ja ekaa kertaa oli ehta kamerakin mukana). Eipä löytynyt metsästä muuta kuin korvasieniä ja puita, joten oli aika lähteä siirtymäreitille kotia kohden. Niinhän siinä sitten kävi että ohjaaja havaitsi Jamesonin Jannen, eli jäniksen, laukkovan pienen mäen päältä kohti meidän seuruetta, joten kamera valmiiksi ja nappaamaan todistuaineistoa kuinka koira reagoisi elämänsä ensimmäiseen ”oikean” kokoiseen riistaan – myyristä ei nyt mainita tässä vaiheessa mitään… Nooh, video ei jätä paljoa arvuuttelun varaan 😀 Kyllähän sitä nyt ihteesäkki arveluttas jos kolome ithesä kokosta talipäätä juoksee kohden osaamatta varoa olleskaan. Eli sillä ”munan” määrällä kannattaakin jo pennunkin vähän varoa 😀 😀 :D. Videon jälkeen lähdettiin vielä nopsaan katsastamaan jälkiä, mutta reissun ollessa jo ehtoopuolella ohjaaja päätti että tällä kertaa jätetään tämä kaunis muisto tästä reissusta ja katsotaan tuoreemmilla jaloilla seuraavat jäljet pitemmälle.

Jäniskannan ollessa kohtuullinen myös takapihamme puolella olemme tämän episodin jälkeen treenanneet jänisten pöllyyttämistä siten että ohjaaja itsekin juoksee saaliin perässä… Tragikoomista puuhaahan se on, mutta pentu selkeästi luottaa kerta kerran jälkeen enemmän itseensä ja kykenee lähtemään aina vähän pitemmälle ohjaajan näkymättömiin (eli max. 15s). Viimeisin jäniskevennys tapahtuikin tänään mehtälenkillä, eli kohta B) kun ohjaaja näki jäniksen siirtyvän metsän puolelle polulta (Oralle ei näköhavaintoa tullut). Tästä hyvin ymmärsi Ora ottaa vainun ja lähteä tekemään hakua metsän puolelle. Valitettavasti asutuksen lähestyessä jätimme tämän leikin kesken ja jatkoimme pidemmälle vaaran syvyyksiin etsimään uusia jännittäviä kohteita. Parin kilsan jälkeen löysimmekin vanhan tutut hirvennahan ja iki-ihanan näätäeläimen raadon mitä oli noin kuukausi takaperin ihmetelty.

(tähän väliin pieni episodi koirien hakua kun karkasvat perkule molemmat häkistä kun oli tarkoitus vain Ora laskea ruualle… Ekaa kertaa tosielämässä pääsi toteamaan että kyllä se pillille koulutus vaan on hieno homma – Ora tuli vielä takasin vaikka oli jo ihan hyvään matkaan kerennyt ennen kuin kerkesin pillin ehtiä. Valkko sen sijaan päätti lähteä tekemään kunniakierroksen. Palasikin sitten samoja aikoja kuin allekirjottanut pieneltä autoreissulta koti-pihaan. Taajama-alueella nämä ”juoksut” ei hirmuisesti mieltä tuppaa lämmittämmään…) .

Takaisin kohtaan C). Aikansa jaksoi Ora kannella raatoa mukanaan kunnes ymmärsi tehdä vaihtokaupan namiin. Tämän jälkeen teimme vielä kilsan parin mutkan ja palasimme noin 200m päästä ohittaen edellistä reittiä kotia kohden. Kuitenkin jossain vaiheessa Ora iski ”haun” päälle ja osoitti että häntä kiinnostaisi mennä tänne, ala tulla perässä (eli teki ihan kunnollisen näkökentästä katoamisen, ehkä jopa minuutin ajaksi…). Sitten haki minua ja odotti että alan tulla ja jatkoi eteenpäin. Ja kohtahan me olimmekin takaisin raadolla. Omalla tavallaan ihan hieno homma, vaan kun ei oikein tiedä mihinkä tuo raato on oikein kuollut niin parempi olisi jättää syömättä nämä metsän aarteet…

Tässä vielä muutamia kuvapoimintoja menneestä kuukaudesta: