Kevään kautta kesään – Hampaita ja mehtäreissuja

Toukokuun ensimmäinen ehta oikea kesäkeli feat. vapaapäivä orjaleiriltä. Olemme itse tehneet pihapiiristämme pahimman ”huvipuiston” miesmuistiin (”Nyt tehdään niin että heilahtaa terassi upotetulla paljulla, koiratarha HYVÄLLÄ pohjalla, pihamaa tasolle Golf-kenttä sekä puutarhan pystyttäminen…), joten blogin päivittely on jäänyt hieman vaiheeseen. Mutta nyt, kun pieni flunssa on tekosyynä olla tekemättä mitään (ja hallitus lähti työntekoa karkuun työpaikalle) niin on tovi aikaa päivittää kuulumisia.

Notta mitäs sitä on tehty edellisen postauksen jälkeen? 

Valkon osalta olemme jatkaneet hampaiden näyttämisen treenaamista. Juhannusnäyttelyt Rovaniemellä lähestyvät ja siihen mennessä olisi herran hyvä hampulit näyttää ja ymmärtää että se on ihan hyvä juttu ™. Eli nameja on mennyt kohtuullinen määrä ja ne muutamat harvat vieraat on valjastettu suuta kopeloimaan. Minkäänlaista ärähtelyä ei ole havaittu, mutta olisiko sitten se näyttelystressi miljoonine muine ärsykkeineen (lue: UROKSIA, MUITA UROKSIA?!?!?) sitten liikaa mehtäkoiralle? No sen näkeepi sitten. Vahvalla luotolla ilmoitin Suuren Valkoisen myös Rantasalmen KR-näyttelyyn heinäkuun alussa, ajatuksena yhdistää Etelä-Savon pikaloma koiranäyttelyyn. Siinä samallahan ne menee sitten kotipaikan jämptinartutkin näyttelystä läpi, eikö niin? Kolme aikuista mehtäkoiraa, yksi auto, kaksi käsiparia, ei voi olla huono? Onneksi on ne apukädet, ei siitä muuten tulisi mittään :D. Toivottavasti vaan alkaisi olemaan jo loppupuolellaan tuo karvojen lähteminen, mukavampihan se olisi koira esitellä kunnolla kesäkarvassaan vs. raivotautinen ja kapinen versio :D.

Oran suhteen on päästy olemaan hieman aktiivisempia, koska ikä antaa periksi pitää Pientä Mustaa vapaana ja täten mahdollistaa metsähommiin tutustumisen sekä yhtäaikaisen tottelevaisuuskoulutuksen. Reissut ovat yleensä kestäneet sen 2h-2.5h ja matkaa ohjaajalle tullut maksimissaan 5km. Rauhallisella koiranpennun tahdilla ja ”kannolta kannolle” asenteella kumpikaan ei ole itseään repinyt täysin poikki näillä tutustumisreissuilla. Mukavaa on huomata että jokaisella kerralla tapahtuu aina pientä edistymistä, vaikkakin vieläkään ei uskalleta omistajaa jättää näkökantaman ulkopuolelle kovin pitkäksi aikaa.

P1040552
Eräjätkän Ora 27.05.2016.

Viimeisen viikon aikana on saatu erikoisempia metsäkokemuksia kun A) Ora sai ensimmäisen riistakokemuksensa jänisten kanssa (ks. videolinkki) ja B) ”todistettavasti ”jäljesti ensimmäisen kerran jäniksen jälkeä pienen matkan. C). Tämän lisäksi jo osasi hakea ohjaajan ”saaliille”.

Kohta kohdalta vähän lisätietoa, eli kohta A). Oltiin 20.05.2016 aamutuimaan (noin klo 05-07:30 välisenä aikana) taas liikenteessä ja jo palaamassa kotia kohden 5km mehtäreissun jäliltä (tällä kertaa olin laittanut sportstrackerin päälle ja ekaa kertaa oli ehta kamerakin mukana). Eipä löytynyt metsästä muuta kuin korvasieniä ja puita, joten oli aika lähteä siirtymäreitille kotia kohden. Niinhän siinä sitten kävi että ohjaaja havaitsi Jamesonin Jannen, eli jäniksen, laukkovan pienen mäen päältä kohti meidän seuruetta, joten kamera valmiiksi ja nappaamaan todistuaineistoa kuinka koira reagoisi elämänsä ensimmäiseen ”oikean” kokoiseen riistaan – myyristä ei nyt mainita tässä vaiheessa mitään… Nooh, video ei jätä paljoa arvuuttelun varaan 😀 Kyllähän sitä nyt ihteesäkki arveluttas jos kolome ithesä kokosta talipäätä juoksee kohden osaamatta varoa olleskaan. Eli sillä ”munan” määrällä kannattaakin jo pennunkin vähän varoa 😀 😀 :D. Videon jälkeen lähdettiin vielä nopsaan katsastamaan jälkiä, mutta reissun ollessa jo ehtoopuolella ohjaaja päätti että tällä kertaa jätetään tämä kaunis muisto tästä reissusta ja katsotaan tuoreemmilla jaloilla seuraavat jäljet pitemmälle.

Jäniskannan ollessa kohtuullinen myös takapihamme puolella olemme tämän episodin jälkeen treenanneet jänisten pöllyyttämistä siten että ohjaaja itsekin juoksee saaliin perässä… Tragikoomista puuhaahan se on, mutta pentu selkeästi luottaa kerta kerran jälkeen enemmän itseensä ja kykenee lähtemään aina vähän pitemmälle ohjaajan näkymättömiin (eli max. 15s). Viimeisin jäniskevennys tapahtuikin tänään mehtälenkillä, eli kohta B) kun ohjaaja näki jäniksen siirtyvän metsän puolelle polulta (Oralle ei näköhavaintoa tullut). Tästä hyvin ymmärsi Ora ottaa vainun ja lähteä tekemään hakua metsän puolelle. Valitettavasti asutuksen lähestyessä jätimme tämän leikin kesken ja jatkoimme pidemmälle vaaran syvyyksiin etsimään uusia jännittäviä kohteita. Parin kilsan jälkeen löysimmekin vanhan tutut hirvennahan ja iki-ihanan näätäeläimen raadon mitä oli noin kuukausi takaperin ihmetelty.

(tähän väliin pieni episodi koirien hakua kun karkasvat perkule molemmat häkistä kun oli tarkoitus vain Ora laskea ruualle… Ekaa kertaa tosielämässä pääsi toteamaan että kyllä se pillille koulutus vaan on hieno homma – Ora tuli vielä takasin vaikka oli jo ihan hyvään matkaan kerennyt ennen kuin kerkesin pillin ehtiä. Valkko sen sijaan päätti lähteä tekemään kunniakierroksen. Palasikin sitten samoja aikoja kuin allekirjottanut pieneltä autoreissulta koti-pihaan. Taajama-alueella nämä ”juoksut” ei hirmuisesti mieltä tuppaa lämmittämmään…) .

Takaisin kohtaan C). Aikansa jaksoi Ora kannella raatoa mukanaan kunnes ymmärsi tehdä vaihtokaupan namiin. Tämän jälkeen teimme vielä kilsan parin mutkan ja palasimme noin 200m päästä ohittaen edellistä reittiä kotia kohden. Kuitenkin jossain vaiheessa Ora iski ”haun” päälle ja osoitti että häntä kiinnostaisi mennä tänne, ala tulla perässä (eli teki ihan kunnollisen näkökentästä katoamisen, ehkä jopa minuutin ajaksi…). Sitten haki minua ja odotti että alan tulla ja jatkoi eteenpäin. Ja kohtahan me olimmekin takaisin raadolla. Omalla tavallaan ihan hieno homma, vaan kun ei oikein tiedä mihinkä tuo raato on oikein kuollut niin parempi olisi jättää syömättä nämä metsän aarteet…

Tässä vielä muutamia kuvapoimintoja menneestä kuukaudesta:

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.