Hirvikoekartta 2018 julkaistu!

Huomenet! Karhunvartijalla ollut taas aktiivi-aamu, tästä johtuen koira on kuurattu ja kennelliiton tapahtumakalenteri viety vuoden 2018 hirvikokeiden osalta kartalle. Sieltä passaa alkaa tekemään koesuunnitelmia ”lähikokeisiin”. Muistattehan että pienessä osassa (arvo-)kokeita voipi tulla vastaan miniminäyttelykoetulos (yleensä väh. se mettä-serti, eli laatumaininta H). Tämä kannattaa käydä erityisesti nuorten koirien osalta hoitamassa alta pois ”just in case”.

Valitettavasti esitykseni laikojen arvokisojen valintaääntöihin ei edennyt koe-ja kilpailutoimikunnasta Suomen laikajärjestölle päätettäväksi, joten elelemme vielä hieman pimennossa liittyen mahdolliseen valintakoesääntöpäivitykseen. Etenee asia miten tahansa, niin jalostuksellisesti olisi erinomaista jos te arvoisat metsästyskoirien omistajat käyttäisitte koiria kokeissa. Jopa hirvetön koe antaa paljon arvokasta tietoa esim. koiran haku-ominaisuuksista (terveisin hyvähakuista urosta etsivä nartun omistaja :D).

On tässä kyllä pohdinnassa ollut myös yhteisen Tracker-ryhmän perustaminen ns. tulevana vuotena jalostukseen ajatelluille laikoille, näkisi kuinka koira toimii ”livenä” ilman painetta viedä kokeisiin, missä sattuma voi tehdä tepposia. Mutta tätä pitää vielä pohtia kuinka sen saisi käytännössä toimimaan, osalle voipi tulla seinä vastaan ajatuksesta että on jatkuvan ”seurannan” kohteena. Tästä voisi trackerin väki ottaa vaikka kopin – koiran ryhmissä näkymisen aktivointi/inaktivointi-nappula esmes… Vaan funtsitaampä tätä ajatusta eteenpäin 🙂 / Anu

Valintakoesäännön päivitys käynnissä – muutosehdotus ja keskustelunavaus

Kehitys kehittyy, ja niin myös allekirjoittanut on aktivoitunut jälleen laikajärjestön toiminnan suhteen. Jäsenistön yhteisen konseksuksen selvittämiseksi koen tärkeäksi että muutosprosessissa kuullaan myös rivijäsenten kantaa. Tästä johtuen laitankin oman ehdotukseni Laikojen Hirvenhaukkuotteluiden (SM, Kalinka ja Erraus) valintasääntöjen päivittämiseksi myös nähtäväksi näin julkiseksi.

Tiedän että tämä on kuin bensan heittämistä jo valmiiksi kohtalaiseen liekkimereen, mutta jos ei ole valmis ottamaan vastaan palautetta ja kehittävää kritiikkiä, ei ole oikeutettu paikkaansa edustamassa laikajäsenistöä. Joten olkaatten hyvät, ehdotus oheisessa linkissä. Valintasääntöehdotus_Anu Lipsanen_26042018.

Teksti julkaistaan myös laikajärjestön keskustelupalstalla (jossa myös kommentointi kirjautuneena mahdollista).

Valintasäännön päivitys on juuri käynnissä, joten toivoisin kommentit viimeistään toukokuun 6. päivään mennessä.

Ystävällisin terveisin, Anu Lipsanen

****

päivitys 1.5.2018: Ehdotuksen mukainen esimerkki kuinka vuoden 2017 HIRV-kokeissä käyneiden laikojen osalta valinta tapahtuisi (huom! jos kaikki koirat ilmoittautuisivat ja arvokokeiden valinta tehtäisiin nyt 1.5.2018. Lisäksi Errauskisojen mukainen 36kk ikäraja täyttyisi 31.12.2017).

Päivitys 07.05.2018: KIITOS KAIKILLE PALAUTETTA ANTANEILLE! Oli ilo huomata että sääntöehdotus sai kannatusta, ja muutamilla viilauksilla Suomen Laikajärjestön Koe- ja kilpailutoimikunnalle on tänään välitetty ehdotukseksi uusiksi valintakoesäännöiksi oheinen dokumentti Laikojen arvokisojen valintasääntöehdotus 07052018 Anu Lipsanen. Jää toimikunnan päätettäväksi missä muodossa valintasääntöjä muokataan (jos muokataan) ja viime kädessä järjestön hallituksen päätettäväksi hyväksytäänkö toimikunnan ehdotusta. Sormet ristissä!

Päivitys 08.05.2018: Laikojen SM-kisojen järjestämisohjeen mukaisesti muokattu 3. versio ehdotuksesta –> Laikojen arvokisojen valintasääntöehdotus 07052018_sm-kisojen_jarjestamissaanto huomioitu_Anu Lipsanen. Pyritty välttämään ristiriita kennelliiton hyväksymän ohjeistuksen kanssa (ks. linkki).

Päivitys 09.05.2018: Erinomainen huomio ehdotuksen ”isoimmat muutokset” kohdasta oli huomattu laikajärjestön keskustelupalstalla (linkki), missä ajatusvirhe oli vielä päässyt elämään omaa elämäänsä. Ohessa siis korjattu versio missä tosiaan painotetaan että toisen huomioitavista tuloksista tulee olla yhden päivän kokeesta.Laikojen arvokisojen valintasääntöehdotus 09052018_sm-kisojen_jarjestamissaanto huomioitu_Anu Lipsanen.

Päivitys 14.05.2018: Vielä oli mahdollisuus hioa ehdotuksen sisältöä. Keskustelujen perusteella muutamia muutoksia tein kuitenkin liittyen mm. näyttelytulosvaateen osalta (ts. palasin takaisin entiseen yksinkertaiseen vaatimukseen). Lue ehdotus kokonaisuudessaan ohesta –> Laikojen arvokisojen valintasääntöehdotus 14052018 Anu Lipsanen

Alla vielä kootusti merkittävimmät muutokset/huomiot annetussa ehdotuksessa suhteessa nykyiseen valintakoesääntöön:

Isoimmat muutokset:

  1. Valitaan 4 varakoiraa entisen 3 sijasta
  2. SM-kisoissa ei ole kiintiöpaikkoja ”toisenrotuisille” laikoille
  3. SM-kisojen kiintiöpaikka edellisvuoden narttumestaruuden voittajalle on selkeytetty siten että samat minimivaatimukset koskevat myös narttukisan voittajaa (väh. yksi HIRV1-tulos ja yhden palkintosijaan oikeuttavan tuloksen tulee olla pitkästä kokeesta).
  4. Osallistuakseen arvokisoihin koiralla on oltava vähintään 2 palkintosijaan oikeuttavaa (HIRV3) tulosta (SM-kisoissa toisen tuloksen on oltava vähintään HIRV1, Suomen Kennelliiton hyväksymän järjestämisohjeen mukaisesti), ja näistä toisen on oltava yhden päivän kokeesta (ja käytännössä sanelemana noin vuoden erolla toisistaan). Ehdotetulla valintasäännöllä kuluvan kauden tuloksilla on etusija valintajärjestyksessä.
  5. Valitut koirat ilmoitetaan viikko ennen kisatapahtumaa aikaisemman 3vrk sijasta (myös pitkänmatkalaisille enemmän aikaa varustautua lähtöön ja koirakoiden aikaa varmistella tuomarit).
  6. Viimeisen valintapaikan tasapistetilanteessa paremmalla kuluvan kauden tuloksille tulee valituksi. Jos molemmilla koirilla on sama paras tulos niin koirista nuorempi valitaan.
  7. Painotuksia ei ehdotetuissa uusissa valintasäännöissä ole.

Päivitetty: MVA ja KVA-sivuja

Liikaa aurinkoa ulkona. Jätesäkit ikkunoihin ja hieman täydennyksiä sivuston MVA ja KVA-tarinointiin. Napsun verran laitetaan panoksia korkeammalle ja kerrotaan ”faktoja” kuinka on mahdollista saavuttaa kansainvälisen käyttövalion arvo (lyhyesti: Käytä koiraa KANSAINVÄLISISSÄ kokeissa 2x CACIT-verran ja  15kk täyttänyt koira KANSAINVÄLISESSÄ näyttelyssä vähintään laatuarvostelun EH-verran. Tässäkin pieniä nyansseja joita tarkemmin kuvattu KVA-sivulla)

Nuorten laikojen Erraushaukut 2017 – seurataan ainakin näitä ;)

Eli Trackerin Live-seuranta käytössä myös näissä kisoissa. Tällä kertaa ei sitten Eräjätkän pentueesta ole edustajia. Tässä on kuitenkin nuorten laikojen kärki nyt samalla viivalla, Karhunvartijan suosittelee!

Linkki Trackerin Live-seurantaan: Linkki. Keillä on Trackerin ohjelma (v. 3.13) laitteissaan niin voit liittyä myös ryhmään; Erraus2017, ss:2017

Ja linkki tulos-seurantaan: http://www.laikajarjesto.fi/erraus-tulokset (valitettavasti vielä 01.12.2017 ei ollut suoraa linkkiä koiratietokanta.fi/hirvikoetulokset -osastoon).

Kalinkahaukut 24.11.2017 – Oralle HIRV0 :/

Joo, näistä kisoista ei päästä suuria juhlapuheita pitämään. Oralla sen verran huono työpäivä että eipä tuota tarvinnut kovin pitkää katsella. Olisihan sitä voinut käydä 9.5p hakemassa vähän lyhkäsemmästäkin matkasta kuin Siilinjärveltä…

Mutta tapahtumana laikanarttujen mestaruusottelu oli erinomainen! Pääsi tutustumaan toisiin laikaihmisiin oikein koko rahan edestä. Mikä mahtavinta, niin itse kisoja pystyi seuraamaan Trackerin liveseurannasta myös muukin yleisö. Tämä jos mikä pitäisi olla itse asiassa pakollinen ”suorite” kisaan osallistujille, näin sitä jalostusta päästäisiin viemään avoimin kortein eteenpäin. Ei sinällään, omaa koiraahan ei kukaan käyttäisi mihinkään jalostukseen tuonpäiväisen näytön perusteella :D. Mutta toistettakoon: ehdottomasti arvokisoihin pakolliseksi! Eikä tekisi huonoa vaikka olisi kaikissa arpakisoissa ”mahdollisuutena” keillä vaan tekniikka taipuu. Itse ainakin jakaisin tiedot, joskus se voi ihan huippupäiväkin sattua kisoihin :D.

Loppukaneettina: Ora ohjaajineen kiittää ja kuittaa erinomaisesti järjestetyistä Kalinkahaukuista 2017 niin ottelutoimikunnan jäseniä kuin maasto-oppaita ja tuomareita, ensi vuonna uudestaan paremmalla tuurilla. Erityisen suuret onnittelut toki myös kisassa menestyneille koirakoille! Oli mitä hienointa seurata jo kotimatkalla hyvien laikanarttujen työskentelyä liveseurannan kautta 😀 siinä oli jo aikamoista urheilujuhlan tuntua!

Omalta osalta mussutetaan tulosta nyt vaikka sitten näin: Syytetään vaikka noita juoksuja minkä takia näreiden alaoksien haistelu oli mielenkiintoisempaa kuin hirvien etsiminen… (ja minkä takia valitettavasti jää Erraushaukutkin nyt välistä :/)

Nuoren koiran kehittyminen – analyysia koetulosten perusteella

Tässä kun kelit ja sairastupa-hommat (Oran kynsiantura vaatii vielä tervehtymistä) ovat vasten aktiivista metsässä samoilua, niin onkin ollut aikaa mm. siivota. Ja koska inhoan siivoamista, niin sitäkin enemmän on tullut sitten näpyteltyä taulukoita 😀 (no sain sentäs eteisen peilit pestyä pahimmista kuraroiskeista, ja mehtäkengät uuteen vahaan *taputtaa itseään olalle*).

Mutta niin, sellaista olen miettinyt tässä että olisihan se ihan mielenkiintoista seurata mitenkä tuo HIRVkoe-rintama edistyy Oralla. Kun kuitenkin ”tuntuu” sille että mm. haun osalta nakku on viimeisen kuukauden aikana petrannut todella hyvin tekemistä, että näkyykö se sitten puolueettomissa arvioinneissakin. Ja eikun sitten tuumasta toimeen –>

Eräjätkän Ora HIRVkoe kehittyminen 10112017

Nonni, elikkäs auki kirjoitettuna (ja jos ei nyt tuota pentusyksyn HIRV0-luopumista [tassu muuten auki silloinkin, tosin ei anturasta] huomioida) niin hakuhan on kehittynyt 6p suoristuksesta 12p suoritukseen! Kokonaispisteiden kannalta merkittävin parannus, ja vielä on varaa myös petrata täysiin pisteisiin. Seuraavaksi parhaiten on 4,5p lisäys tulluna löytöhaukun osalta (10,5 –> 15). Haukkutyöskentelyn laatu ja pakenevan hirven pysättämisessä on suurimman haasteet vielä voitettavaksi. Tähän voisi auttaa vaikka se kaato, mene ja tiedä. Muilta osin täytyy olla jo nyt tyytyväinen Oran suoritukseen, pientä hiomista vielä vähän joka kohdassa ja ”aikuistumista” niin ollaan jo hyvillä vesillä.

 

Kisat lähestyy, ketkä pääsee mukaan?

Edit: Niin jäi mieltä kaivertamaan tuo valintasäännön painotusjärjestys että miten se toimii, niin piti vielä unien jälkeen nekin runtata tuohon taulukkoon. Sekä tieteellisen validi ”sukulaisuuspohdinta” että mistä linjoista niitä nuorena syttyviä koiria on tulluna.  [Akateemikon huomio: Otos aevan liian pieni mustavalkoisten johtopäätösten tekemiseen :D!] Edit2: No perskeles, sen verta jännän äärellä kuitenkin että piti vielä kaksi päivää tapahtuneen jälkeen tehdä lisäksi tuommoinen ”painotusjärjestyslistaus”. Jos asiat voi tehdä hankalasti, niin tottahan niin kannattaa tehdä 😀 Edit3: Taulukko päivitetty 15.11.2017 koiratietokannan tulosten perusteella + siirretty kaudelta 2017 tuloksettomat koirat listan loppupäähän

Niimpä, tässä hirvikoehommista innostuneena tuli päkästyä taulukkoa laikojen Erraushaukkuja silmällä pitäen. Oran kanssa on ilmottauduttu kisaan, ja perinteisesti ”eikös sitä vaan mennä, takki auki ja laulellen sotaan” -asenteella aika huolettomasti tässä olluna.

Vaan sitten tuli se pieni etiäinen ”missäköhän sitä Oran tuloksilla sijaitaan vertailussa alle 3v itälaikojen osalta”… Ja katsos kun Anu otti tietokoneen kauniiseen käteensä ja alkoi kaivamaan tietoa. Taivaan kiitos koiratietokanta.fi -koetulostietokannasta, jonka avulla pääsi jo aika lähelle haluttua tietomassaa. Hitusen joutuu vielä käsityötä tekemään näidenkin kanssa, mutta koska motivaatio oli oikeassa paikassaan niin mikäs siinä tehdessä.

Eli 2h myöhemmin… Edit: 12h myöhemmin taulukko täydennetty mm. sukupuolella sekä tarkemmalla sukulaisuuspohdinnalla. Edit: 48h myöhemmin… 

Tadaa: Alle 3v itälaikojen ”tulostilasto” 08.11.2017 mennessä olevilla tiedoilla

Itäsiperianlaikojen käyttökoetulosvertailu koirat alle 3v

Tadaa #2: Sama kuva, mutta painotuksilla laitettuna koira riviin (sekä lisätty 3:lle koiralle uusia tuloksia, siksi pisteissäkin hieman muutoksia…)

Näyttökuva 2017-11-12 kello 10.10.55

15.11.2017 päivitetty tulostaulukko:

Näyttökuva 2017-11-16 kello 6.16.11

Pienihän tuo kuva on taas kuin perkele, mutta summa summarium: Oran kanssa ollukkaan niin vain että ”kävellään paikalle” 😀 (”ullatuuus”). Tämänpäivän tiedoilla Oran tuloksilla ollaan sijalla 16. Ja 14 kisapaikkaa on tarjolla. Ja vielä monta pelipäivää aikaa tehdä nuorten koirien tuloksia sisään.

obs1! taulukossa on huomoitu kokeen suoritusvuosi viivalla, mutta ei ”parhaiden tulosten laskufunktioissa”. Valintasäännöissä mainitaan oheisesti: ”Valintapisteet saadaan laskemalla yhteen kaksi (2) parasta palkintosijaan oikeuttavaa HIRV-tulosta (vähintään HIRV-3), joista toisen tulee olla kuluvalta kaudelta ja toinen voi olla edelliseltä kaudelta.” Koiramäärän ollessa kuitenkin kohtuullisen pieni voi jokainen lukija arvioida itse ajantasaisen ja ”oikean” tilanteen 😀

obs2! Taulukossa ei ole huomioitu myöskään länsilaikojen eikä venäläiseurooppalaisten laikojen hirvikoetuloksia (koska näitä ei ollut yhtään alle 3v:lta…!

obs3! Koiratietokannasta haku on tehty rajauksella ”vähintään yksi HIRV1-tulos”. Tämähän jättää sellaiset juuri riman alle monta tulosta tehneet kokonaan huomiotta, joten ”pinnan alla” voi vielä olla yllätyksiä tiedossa. Vaan kun koiria rekisteröidään vuodessa rapiat 200 kpl, niin reippaan 400 koiran tiedon läpikäyminen ei vaan laiskaa ihmistä ihan niin paljoa jaksanut kiinnostaa, sori siitä…

Eli saapahan nähdä onko tänä vuonna vielä tilaa päästä mukaan. Ja ensi vuodellekin joutuu kyllä töitä tekemään. Mutta tavotteita se olla pitää! Tuopi vähän lisämaustetta harrastukselle :).

Koekartta 2017 päivitetty (HIRV ja LINT)

Hitusen aktiivisuutta blogi-päivityksiin pasahti juhannuksen tittelillä ja vesisateen muodossa. Olikin aika tehdä tilannetarkistus koekartan suhteen missä mennään HIRV- ja LINT-kokeiden järjestelyissä, ja muutamia lisäyksiä näytti tulleen viimeisen kuukauden aikana. Nyt HIRV-kokeita näytti olevan listattuna 625 kpl, ja LINT-kokeitakin 233 kpl. Kyllähän noissa joutaa jo immeisten juostakin :D. Toisaalla on toisaalta niin paljon kokkeita ettei etteesä näe 😀 (ks. kuva)

Näyttökuva 2017-06-23 kello 7.34.26