Kaksin aina kaunihimpi?

Kassos vaan, sitä on naama ruvella puskettu menemään töissä ja metikössä niin sitä ole joutana blogia päivittelemään. Ohessapa pieni nami nami -herkkukooste yhdestä aikalailla normipäivästä metsällä. Pyydämme kiinnittämään huomiota mm. metsästäjän tekemiin siirtymiin :D.

Tässä tapauksessa toisaalta metsästys aloitettiin vasta kun oli soiteltu koko kylä läpi että vieläkö olisi lupia jäljellä ja haettu kivääri kotoa o_O. Parhaiten onnistui tänään kameralla ampuminen. Piti jopa jossain vaiheessa syvällisesti miettiä että mitä se tekee koiran koulutukselle jos omistaja lähtee juoksemaan karkuun hirveä…

Seuraava materiaali kuvattu tosiaan tuon ensimmäisen 2.5km siirtymän jälkeen. Sai aika liki pönöttää, ja karkko kun piti antaa niin seuraavaksi olisi pitänyt lie uskaltaa kivillä heittää eläintä :P.

Tämä päivä meni hitusen enemmän Oran kunniaksi, Väärti teki muutaman sivuturneen toisille elukoille ja jäi lopuksi tielle odottelemaan kyytiä kotia (eipä ennää mennäkkään omia jälkiä takaisin – mikä oli tänään siunaus, koska ei helv… näitä etäisyyksiä ja sitä rallin ajoa pitkin maita ja mantuja :D).

Eräjätkän Ora: Vuosi 2017 paketissa, tavoitteita vuodelle 2018?

Kah, pitkästä aikaa päivä jolloinka näyttäisi olevan aikaa asettua koneelle ja naputella hieman aatoksia. Erikoinen homma. Kaikki jossain huitsin kuusessa. Oma rauha, priceless. Siksipä heti ensitöikseen ennenkuin vanhat aivot pettävät, niin lyhyttä yhteenvetoa vuodesta 2017 Eräjätkän Oran osalta (tarkempaa koontia löytyy mm. täältä).

Erityisesti alkupää vuodesta 2017 juostiin Oran kanssa missikisoissa. Suomeksi sanottuna vituiksihan ne meni. Liian länsilaikamainen pää jne. Ja sehän on niinkuin joku omaa vauvaa kävisi arvostelemaan, eli en tykännyt :D. (vitsi vitsi… vai onko…) Noh, sillekin rahalle tuli Jyväskylän KV:sta vihdoin vastinetta, eli se hikinen ERI-arvostelu (olihan toki ööh 2 laikaa koko näyttelyissä, kylläpä kelpaa prassailla). Hieman siis jäi varovainen fiilis näyttelyiden osalta, liekköhän sen paremmin tulee menemään myöhemminkään? Noh, emme anna sen haitata, onhan meillä tuo toinen koira tulossa, käytetään Oraa sitten siinä ns. kakkoskoirana mukana jos sattuisi vaikka jotain tuomaria miellyttämään…

Mikä sitten mieltä lämmittää oikein urakalla onkin tuo ”käyttöpuoli”. Ennen mehtuukauden aloitusta kerettiin käyttämään koiria konekarhulla ”just for fun”, mutta olihan se makiaa kun kumpikin koira oli touhusta kiinnostunut (olisi muuten saattanut olla elon kierto aika ohkasella jäällä jos jotain muuta olisi ollut havaittavissa). Tästä sitten metsähommiin, mistä aikalailla supermakia karhukontakti Oralle (kyllä, jopa noin 10min kesti tämä kakkospennullisella karhulla ennenkuin karkkosivat :/, käytätti kuitenkin 100m päästä allekirjoittaneesta <3!); useita hirvihaukkuja (mutta ei kaatoa, perkele, ihan ohjaajan amatöörimäisyyttä); ja tuuria hirvikokeissa (2xHIRV1 ja 1xHIRV2). Akkojen vaivat ajoittuivat sitten makeimpaan laikojen hirvikokeiden arvokisakauteen, joten penkin alle ne sitten.

Ensi vuonna onkin sitten näytön paikka. Kun nyt ei vaan mitään sattus pahempaa niin aatoksena on kyllä rymytä sen verran noita hirvikokeita että sen KVA-tittelin saapi laittaa nimen eteen (ai että, makiaa). Tähän kun päästään niin onkin sitten helpompi siirtyä pohtimaan minkälaista jalostuksellista arvoa Ora voisi rodulle mahdollisesti antaa. Pikkiriikkisen nimittäin näyttää tilanne pahalle, sen verran alkaa olemaan geenipoolit käytetty suomalaisessa laikavarannossa. Se kun rykäsee Haraldilaiset oikein tosissaan pennustoa vääntää vuonna 2018-2019 niin mitäköhän sillä jälkeläisvarannolla on enää käyttää kun ”aika on”… Näihin tunnelmiin siis! Onneksi jäi vielä parannettavaa vuodelle 2018, muutenhan sitä joutuisi jo uutta koiraa laittamaan koulutukseen 😀 (huh, onneksi on niin pieni piha ettei olisi tilaa… vai olisiko…ei taida kyllä perse kestää, eikä lompakko :D) – Anu

Erajatkan Ora Hyvaa Joulua III 2017

 

Oran ja Väärtin ensimmäinen parityöskentely, tutkatestausta ja muuta 5/5 suorittamista

Päästiimpä pitkästä aikaa torstaina 16.11. lähtemään metsään oikein Extreme Ultimate Hunter Set-Up:ina. Eli kaksi koiraa ja kaksi pyssyllistä. Tämähän oli jo lähestulkoon varma homma, kylmätiloista muiden ruhot heivattuna hittoon ja pakastimesta mansikat viskottu mäkeen että riittää tilaa lihoille. Oikein vielä samaan maahan mentiin, että miesajona (väli 1.5km toiseen) varmasti hirvet löydetään.

Siitä kun hikinauhan sai kiristettyä ja naaman noettua ja puukon aseteltua legojen väliin päästiin lähtemään hitusen kahdeksan jälkeen ratsaamaan aluetta. Mitään tietoa mistään elukoista ei ollut, eikä jälkiä ollut näkynyt edeltävään viikkoon missään. Itse otan maaston läntisemmän puolen Oran kanssa ja Toni lähtee autolta suoraan pohjoiseen Väärti hihnassa. Ora juoksuttaa ensimmäisen parin kilsan aikana kolmet eri porot, joten ainakin siinä on hyvät alkulämmöt otettu. Onneksi lyhkäsiä pöläytyksiä, mutta tatti otsassa ohjaajalla niistäkin. Poroja on mahottomasti maastossa ja pikkusen tunnelma alkaa flobbaamaan. Väärti käy jotain jälkiä seuraamassa, kunnes lähtee aavan yli ja yhyttää Oran vanhat jäljet. Siinäpä sitten seuraavaksi mennäänkin naama kiinni toisen perseessä (koirat, 8 jalkainen karvamato). Vitjatti että tympiää huolella kun työnteko menee ihan lekkeriksi. Siinä vaiheessa tunnelmat oli jo kohtalaisen kyrpeliä, joten otin tavoitteeksi vain ratsata polku järvelle asti ja katsoa jälkitilanne. Onneksi jäätynyt mönkijän uraa pystyi jotenkuten seuraamaan ja pakkanen tehnyt jängillä etenemisen kohtuullisen joutuisaksi.

Aivan polun päästä löytyi muutaman päivän vanhat hirven jäljet. Koska periksi ei anneta, niin eikun koirille näyttämään kädestä pitäen mihinkä suuntaan sitä (perkele) pitäisi mennä. No eikun sitähän mennään toiseen suuntaan ja tottakai järven jäälle. Siinähän sitä sitten oltaisiin jos jompikumpi jäästä läpi, soronoo! ja hellät tunteet. Onneksi tulivat poiskin vielä kohtuullisen eläväisinä, joten eikun uudestaan näyttämään että minne ne hirvet on menneet. Noh, 50m ja porolauma sotkena ne vähäisetkin jäljet. Voi vituran perhana. No sitten otetaan puhelin ja kartta käteen ja tehdään seuraava sotasuunnitelma. Kun kerran tänne asti nyt on jo tultu niin suotta sitä omia jälkiään takaisin lähdetään. Mennäät kuulkaas pojat ja tytöt tuosta suon yli että heilahtaa!

Ja niin sitä sitten mentiin, vain aukeimmilla kohdilla ei oltu vesirajaa myöten jäästä ja lumesta läpi rämpimässä kohtuullisen raikkaassa suovedessä. Murhaan katseellani koiria jotka härdäävät keskenään. Ja jos eivät sitä tee niin juoksevat kartan mukaan sellaisella joella missä saattaa olla jäätä, saattaa olla olematta. Hitusen ristiriitaiset tunnelmat kun siinä kun A) sydän kallellaan kun toivot ettei tarvitse pikaspurttia tehdä koiranpelastustehtäviin ja B) toivot että menisvät hitto vaan kauemmas työskentelemään.

No ei siinä, tuntuu jotenkuten joen jäät paikoitellen kestävän molemmat koirat. Onnekseni löydän myös toiset mönkijän urat mitä pitkin pääsee etenemään kohtuullisen tolokullisesti. Isäntä laittelee samalla hassunhauskoja kuvia nuotiosta ja auton lämmöstä. Tutkan mukaan enää pari kilsaa auton lämpöön, kyllä tämä tästä. Aamulla uusitut pohjallisetkin muistuttavat kengässä kuinka eivät todellakaan ole vielä asettuneet omiin uomiinsa. Ainiin, ja nesterakon letkukin umpijäässä, eihän tässä nyt jano olisi ollutkaan.

Tunnelman ollessa jo aikalailla katossa koirat päättää mennä jälleen kerran härdäämään jotain joelle. Nyt menevät jopa hitusen ylikin, ja katohan perkeles, alta 200m päässä minusta alkaapi haukku raikamaan. No mutta, 10 pistettä Anulle hausta. Eipä siinä, aikalailla alkuminuuteilla pystyi sanomaan että nyt on hirvi haukussa. Ei sinkoa pahasti minnekään, joten eikun katsomaan tilanne. Siirryn mönkijänuralta noin 15m ennenkuin vasen jalka uppoaa persettä myöten jänkään. Ai että se tuntukin makialle kun viking alkoi täyttymään sellaiselle +4 asteisella vedellä.

Pääsin joen varteen missä oli sen verta aukiaa että kerkesin parin sekunnin verran nähdä rapian 200m päästä kun ainakin kaksi hirveä lähtee siirtymään. Voi mulkero sentäs, tästä ei tämä mamma etene enää mihinkään, jää ei kestä eikä mettäjänkä kannata yhtään, peräännyttävä takaisin mönkijäuralle ja haettava toinen lähestymispiste. Isäntä laittelee maisemakuvia yhteiseen messenger-ketjuun ”ihan kiva keli täällä”. En tiedä, auta armias jos jollakulla olisi nälkä, väsy, jano tai esim. sukat jäässä mettäkengässä, niin jotakuta saattaisi ehkä harmittaa.

Mutta onneksi on ns. tilanne päällä, koipea toisen eteen ja paremmalle hollille. Makiasti poluntapainen vei lähemmäksi haukkua, ja samaan aikaan koira painoivat vasallista hitusen lähemmäksi. Ainoa mahdollinen ampumasektori oli noin pari metriä leveä. Ja totta munassa siitä meni ensiksi vasa, sitten aivan pirullisen äkäsen näkönen emä ja… no ei mittään, jäin kuuntelemaan että Ora haukkuu vielä kolmatta eläintä jossain takana, niin kilin vitut, ei mittään. Tuli todistettua että se on Väärti joka haukkuu hirvessä kiinni, Ora jättää selkeämmän tilan elukalle. Eli tilanne meni siinä, noin 75m ampumamatkaa ja tämä yksi samperin SM-tason ampuja ei sitten saanut elukkaa nurin, vieläkään. Ei vieläkään!!! VOI PERHANA MIKÄ AMATÖÖRI. Sinne mäni, nyt lähtee hirvetkin jo vauhdilla etenemään. Hetken teki mieli jäädä siihen hankeen istumaan ja luovuttaa koko paska. Nivunenkin jossain vaiheessa revähtänyt, teki aikalailla höpöä.

Karkko siis eteni sen verran huitsin vitelikkoon että pystyi jo suosiolla luovuttamaan. Panos pois piipusta, toisenkin kengän tasapainotus suovedessä ja eikun autolle. Isännän ehdottaessa muutaman kilsan ekstralenkkiä vielä talon lämpöön sai hitusen verisuonen pullistelemaan otsalohkossa. Olisi saattanut olla ns. vimone temppu se… Onneksi Tonin naisenlukutaito on kehittynyt jos siihen vaiheeseen että tulikin autolla hakemaan niin läheltä kun vain pystyi, ilman mutinoita enää.

Ja voi sitä autuuden tunnetta kun näki lämpimän auton odottelevan mettäautotien päässä. PusiPusi ja Uulalaa, nyt sitä kahvia ja kylmää Hiillos-makkaraa (kun näköjään nuotiokin oli jo sammunut…). Reppu pois selästä ja ase laukkuun. Jahas, ja mikäs sen mukavampaa kun todeta tässä vaiheessa että ratakiväärin poskipakka tipahtanut jonnekin hevon vittuun äskeisen 2km matkan aikana. No voi elämän kevät. Sitä ei muuten uskoisikaan minkä verran tuli ääneen itsekseen kirottua pakkaa etsiessä. Se jäi sitten sille reissulle (ja ei muuten nopeasti googlattuna löydy ihan perus varaosina mistään). Nyt alkoi kyllä jo syödä naista tämä homma ihan oikeasti.

Toni oli tässä vaiheessa lähtenyt parempien maasto-ajoneuvojen avulla lähemmäksi haukkua. Koirat nasakasti haukkuivat lammen äärellä elukoita. Ei tiedetä syytä, mutta reilusti ennenkuin Toni pääsee haukulle koirat lähtevät helekutinmoista kyytiä juoksemaan lammen yli and beyond. Silloin kun nopeudet nousee tuonne 34-37km/h niin voi olla aika varma että nyt ei enää olla hirven perässä. Jäi selvittämättä mikä oli näin hitonmoisen makia syy vaihtaa hirvet pois.

Varsinkin kun aika nopeasti käy ilmi että toisistaan erkaantuneet koirat eksyvät. Ensimmäiseksi eksyy Ora. Hetken ullattuaan muistaa lähteä omia jälkiään ehtimään ja löytää takaisin haukkupaikalle ja Tonin tykö. Väärti on jatkanut matkaa pidemmälle, mutta johan se sieltäkin alkaa kuulumaan ullaus. Ja Väärtihän ei sitten omille jäljilleen lähde. Ok, eli auton nokka kohden seuraavaa kylää että päästään kiertämään eteen.

Kun on päästy koiran ”eteen” toiselle puolelle pitäjää, niin tottahan Väärti päättääkin painattaa vastakkaiseen suuntaan. Voi että, ihanaa. Siinä tovi mietitään että mitä tehdään, kunnes tutkassa alkaa näkymään hägstääg _punainen_viiva_. No katoppa poikaa, onkin sitten löytänyt uudet elukat haukuttavaksi. Uusi suunnitelma ja nilkka suorana toiseen suuntaan vastaan.

Autolla päästään linnuntietä 1.7km päähän haukusta. Nyt pääsee Toni metsään samoamaan otsalampun kanssa. Jossain vaiheessa Väärti jättää haukkumisen ja uhkaavasti alkaa painumaan takaisin omille jäljilleen. Etäisyyden ollessa noin 900m Tonin ei auta muuta kuin ampua ilmaan ja toivoa että koira ymmärtäisi tulla takaisinpäin. Onneksi Väärti pysähtyy ja jää kuulostelemaan tilannetta. Toni pääsee muutaman sadan metrin päähän koirasta, jolloin kutsuhuudotkin menevät perille asti ja Väärti lähtee tulemaan kohden. Taisikin olla ensimmäinen kerta koiralle kun oma ihminen tulee vastaan jostain muualta kuin oman jäljen päästä.

Kaikenkaikkiaan ihan hyvä päivä, tutkat toimi ja koirat pääsivät kokeilemaan parityöskentelyä hirvelle. Pentukin osoitti erinomaista työmoraalia etsiessään uudet elukat haukkuun eksymisen jälkeen. Oralla veto oli vajaata, minkä vuoksi koira palkittiinkin tuseerauksella seuraavana päivänä (toinen anaalirauhasista kohtuullisen täynnä… ei kannata tulla meikälle töihin vajaavetoisena, se on kuulkaa liukkaria ja kumihanskaa sellasille tiedossa… :D).

Lihaa ei tullut tälläkään kertaa, mutta kokemuksia senkin verran enemmän. Ohessa vielä päivä koostettuna kolmeen minuuttiin…

03.11.2017 Eräjätkän Ora HIRV1!

Niin on selvitty takaisin kotia Kajaanin hirvikoiramaiselta reissulta. Iloksemme voimme ilmoittaa että keskiviikon HIRV2-tulos täydentyi nyt HIRV1:llä (82p), kokonaiskisassa 4/8. Neljästä hirvikokeesta Oralla on nyt suora; HIRV0 (luopuminen, syynä tassun aukeminen viime vuodelta), HIRV1, HIRV2 ja HIRV1. Ei huono näin niinkuin koiralle jolla ohjaajana on täysi ummikko hirvikoirahommissa :D. Onneksi ohjaaja pyrkii oppimaan virheistään, joten hyvä tästä vielä tulee. Tarkempi selostus päivän tapahtumista Oran omilla koe-sivuilla, eli täällä!

01.11.2017 Eräjätkän Ora HIRV2

Eräjätkän Oran toista pitkää koetta käytiin koettamassa Eräjätkän kennelin ja Oran kasvattajan Haatajan Antin tykönä Kajaanissa 01.11.2017. Pitkän kokeen lopputuloksena HIRV2 (65p.) ja runsaasti uutta oppia ohjaajalle. Kiitokset tuomareina häärineille Lipposen Markolle ja Korhosen Timolle, mielellään kuulemma sai laittaa nimet blogiinkin asti ylös :D! Oli erinomainen päivä vaikka ei ihan ykköseen asti työt riittäneet, ensi kerralla paremmin. Päivän tarkempi selonteko täältä.

Ei edes tuurillaan…

Onhan se tosi että tasapainotilan säilyttämiseksi toisilla käy munkki, toisille jää käteen pelkkä munkin keskusta.

Oran kanssa on nyt näyttelyviikonlopun (mistä btw toisena päivänä NUO-EH kotiintuomisina) jäljiltä pyöritty saaliin perässä useampana päivänä. Maanantaina vihmo vitullisen märkää ja kylmää räntää naamalle sen verran että ohjaaja luovutti ensimmäisen puolentunnin jälkeen (toki koiran tuuppasin ulos koiranilmaan, kirjaimellisesti). Eipä vaan olluna hirviä siinä maastossa. Siinä kuitenkin kieli pitkänä odoteltiin lunta maahan jääväksi, mikä tarkoittaisi seuraaville päiville helpotusta jälkien näkemisen osalta.

Tiistaina metsään päästiin vasta puolenpäivän aikaan pakollisen palaverin jälkeen. Siitäpä Ora ottaa tunnin hakemisen jälkeen hirvet. Nämähän ei toki paikoilleen jää, vaan siirtyvät siten että ylittävät ensin yhden joen ja jäävät noin 2km päähän isomman joen kylkeen. Tässä välin Anu kipittelee reipasta askellusta lähemmäksi löytöpaikkaa toteamaan jälkiä. Näytti sille että mahdollisesti vasallinen olisi haukussa. Koiran liikkeiden perusteella hirvet etsivät tolokun ylityskohtaa isommalle joelle. Tiedossa oli että ko. joessa virtausta on reilusti eikä tosiaan hirvetkään ihan heti löytäneet sopivaa kohtaa. Vahva veikkaus oli että Orakin yritti mennä perässä, mutta virtaus olisi ottanut koiran sen verran kepoistasti mukaansa että Oran joutui perääntymään takaisin rannalle.

Siitäpä sitten koira tulee omia jälkiään takaisin ohjaajan tykö, eikä sille päivälle hirviä lähdetty enää etsimään.

Näyttökuva 2017-10-19 kello 8.02.30
17.10.2017 Eräjätkän Oran hirvityöskentelyä. Seuraaminen pysähtyy isoon jokeen. Löytölenkki alkaa oikeasta alakulmasta.

Keskiviikkona oli vielä paikoittain lunta maassa. Mutta ei niillä paikoilla missä Oran kanssa seikkailtiin, tietenkään (täällä Lapissa muuten näinä päivinä kelit ja maasto-olosuhteet voivat vaihtua kilometrin sisällä). Ensimmäisessä maastossa ei ollut mitään, joten eikun koira kiinni ja kohden eilisiä kaatomaastoja (ks. alempi blogi-postaus). Tuntuviksi alueella olisi pitänyt olla useampikin eläin, joten eikun perkaamaan.

Toni ja Väärti olivat jo aikaisemmin menneet alueelle, joten kiersimme Oran kanssa sivummalta kohden aluetta (Kartassa Toni vaaleansinisenä). Kilometrin verran talsittuani tuttu päätti pirautella, ja tottahan siinä puhelimessa tarinoinnin aikana kuulin että nyt kyllä kuuluu haukkua jostain ja piti tylysti todeta kamulle että ”pidä kiinni tuosta ajatuksesta, soittelen kohta uudelleen”…

Niin se oli Ora vaan kaivanut elukan, ja mikä mielenkiintoista niin nyt haukkutiheys oli selkeästi kovempi jo heti alussa (rapiat 100/min). Aivan liian kova heti löydön alkuun. Mietin kuitenkin että joskohan tämä on sitä koiran omaa ”ilmaisua” sille että mitä löytöpaikalla on; vasalliselle Ora aloittaa aina hyvinkin rauhallisesti -> olisiko niin että vahdittavien määrä on isompi ja paimentamista enemmän -> kuka siinä jaksaa koko ajan mölistä kun liikkuakin pitäisi… Kun nyt taas näköhavainnon perusteella kyseessä oli iso yksinäinen (sarvista ei varmuutta). Väittäisin jopa koiraa yhtään tuntevana että saattoi olla iso uros, jollekka sitten tunteen paloa on enemmän haukkua. Saa nähhä tulevaisuudessa pitääkö oletus paikkansa.

Mutta niin, tilannehan meni about siten että Ora ja elukka etenivät aikalailla suoraan Tonille kopiksi. Pahalainen vaan kun Väärti toki innostui kanssa Oran haukusta ja alkoi hihnassa haukkumaan. Ora kuuli joko tämän/haistoi Tonin, niin tottahan siinä noin 150m päästä Tonista päätti lähteä moikkaamaan tuttuja (ohjaajan huomio: kokeessa Ora ei lähtenyt tuntemattomia tuomareita toteamaan). Elikkäs työskentely katkesi toviksi, mutta onneksi koira lähti heti 24-28km/h vauhtia menemään hirven perässä ja yhytti noin 1km päästä uudelleen (muutama punainen pallo kartassa ei ole oikeaa haukkua, lie heijastumia Väärtin haukkumisesta). Siinä parivaljakko eteni joen viereen siten että hirvi meni yli, Ora ei. Jälkeenpäin yritettiin vielä yhyttää hirvi menemällä ylityskohdan toiselle puolelle Oran kanssa, mutta nyt syystä X ja Y Ora ei tohtinut ylitettä jokiloita. Tästä siis pieni epäilys että eilinen epäonnistunut seuraaminen isolla joella lie jättänyt pientä varovaisuutta koiralle.

Näyttökuva 2017-10-19 kello 8.04.20

Summa summarum, ei vieläkään kaatoa Oralle. Ei sillä etteikö koiralla käsitys olisi hommasta, ohjaaja ei vaan pääse koskaan hollille tussauttammaan. Sitä se on kun yksin/kaksin metsissä samoaa, tuuriaanhan sitä koettelee ihan tosissaan.

Jäljen päästä jälkivainusella

Edellispäivän vihmoi räntää joka iltaa myöjen vaihtui lumisateeksi. Näimpä aamulla oli tarkoitus lähteä katraan nuorimman eli Väärtin kanssa hakemaan hirven jälkiä. Väärtilläkin toki on oletettavasti ollut hirvityöskentelyjä muttei varmaksi osaa sanoa kun ei ole näkemään päässyt eikä ole pysyny paikalla. Ihan hyviä 4-5 km seuraamisia muttei seurattavasta varmuutta vähäisten jälkien puutteesta johtuen.

Alku oli kohtuuella nysväämistä ja huonoa hakua. Ei jäljen jälkeä missään. Viimein Väärtikin ottaa etäisyyttä ja jatkaa matkaa. Jään paikoilleen odottelemaan mitä tuleman pittää. Koiran vielä ilmeisesti jälkiä peratassa ja etäisyyden ollessa viitisensataa metriä lähdin seuramaan koiran jälkiä. Noin kolmen sadan metrin päässä yhytän koiran jäljen seasta sieltä täältä näädän jälkiä. No ei ollu hirvi tämäkään. En pitkälle päässyt kun pari kysyvää haukahdusta kajahti ilmoille. Pikanen etäisyyden tarkistus 500m vielä etiäpäin ja vaaran huippua kohen. Haukkukin alkoi vakiintumaan, vaihtumaan alun kyselevästä määrätietoisemmaksi ja sijoillaan pysyväksi. Näköetäisyydelle päästessä näki kuinka Väärti pyörii maahan kaatunen honkarassin ympärillä vuoroin latvan ja vuoroin tyven puolella. Näätä, sielä se lie on, pakko kait son koiraa uskoa. Menin latvan puolelle pöjöttämhän ja Väärti otti ilman mitään sen kummempia sopimuksia tyven puolen ja piti siellä mekkalaa. Väliin repien tervas kantoa minkä pystyi. Son huvittavan näköstä kun koiralla korpeaa oikhen kunnolla, isäntä ei prkl tehe mithän. Itekkö tämäki pittää repiä.

Eihän siinä kauaa tarvinu pöjöttää kun näätä kävi kurkkaamassa latvan puolelta. Ei kukhan terve järkinen toiselta puolen ois mennykhän, en itte ainakhan. Varmistin vielä etten nähäny omijani ja sitä mitä toivon. Odottelin vielä hetken ja kurkistihan se toisen kerran. Harmi vain kun ei olla marraskuun puolella vielä. Ei meinannu Väärtiä saaha milhän pois. Piti meijän vaihtaa parikin sanaa keskenämme ja vetämällä vettää hihnassa kamu poies. Ehkäpä met vielä tapaamme kun on oikia aika. Muita jälkiä ei siitä maasta löytyny.

Maan vaihto ja samalla sai todeta kuinka lumi raja tuli äkisti vasthan. Muutama hullu kilometri linnuntietä eroa ja ei lunta yhthän. Etukäthen oli sovittu tutun isännän kanssa että heille voi ampua myös hirven jos tilaisuus tulee. Sama isäntä olikin seuraavassa maassa raivaamassa taimikkoa. Siinä mennessä muutama sananen vaihettiin. Pikku hiljaa raivuualueen jäädessä taakse lasken koiran irti. Seuraavaan taimikkoon on kuites kilometrin verran matkaa enkä rupia hihnassa piettään jängän yli tarpoessa. Taimikon reunalla arvelen että niikhän se pitäs tuonne sekhan vielä miehen mahtua ja hiljaaki pitäs päässä menemhän. Kolmemetristä mäntyä vieri vieressä. Kaikhen se ihimisraukka keksii ryhtyä aattelin ja askelsin hissukshen etiä päin niin hyvin kuin taisin. Ja kyllähän täälä hirven jälkiä löytyy, on vanhaa ja vähän tuoreempaa.

Puolessa välissä taimokkoa alkaa löytymhän tuorheita jälkiäkin. Jään koiraa seuraamaan joka hissukseen pyörii taimikossa vailla mitään suuntaan, odottelen yhteydenottoa. Eipä siinä kauon menny kun koira tulee luokse. Näytän jäljen ja annan komennon. Hetken kerkesin jo ajatella että hyvä tästä tulee, hyvin menee ja perkaa jälkiä. Ja paskat mitä sitä…Väärti pyörähtää heti kohta takasin ja ohi. Voi helvet… mikä talikko. Kohta mennään viereistä ojaa pitkin takasin eteen ja jatkaa siitä taimikon ohi ja 500m mettän puolelle. Alan hakemhan ittiäni taimikon läpi menevälle talvitien pohjalla. Ehän mie sinne kerenny kun koira tullee perässä samaiselle tielle. Tutka käthen ja todeta että omia jälkiä pitkin melkein palasi mettästä taimikhon ja isännän jälkiä tielle. Ei tästä ei tullu taas mithän. Väärti tosin jatkaa matkaa taimikon läpi rääseikhön mistä taimikko pikku hiljaa maa muuttuu jängäksi. Ja haukkuahan sieltä alkaa kuulumhan. Kuuntelen alun kyselevää haukkua joka pian kiihtyy erittäinki peittäväksi 80-100 krt/min. Aivampa paikalhan pysyy tällä kertaa. Ei ole lintuhaukkua, ei ole Väärti vielä tällä äänellä taikka tavalla haukkunu. Hitto ois kait sitä voinu siirtyä ejes vähän avoimempaan paikkaan, mietin ja kiroan samalla. Eihän tuonne voi päässä vaikka levitois saat… Eije, ei auta mentävähän son ja pirun hilijaa, niin hilijaa ettei hiirekhän säiky. Eteenpäin ja tuulen alta, toki vaikka ois Mauri-myrsky niin ei täälä tuulis, sen verta on tiuhaan runkoa ja oksaa ympärillä.

Taimikon laijalle päästessäni en vielä erota koiraa, ei hitto joutuu vielä menemään eteen päin vaikka tiijän että lähellä ollaan kohta liian lähellä. Ja millä ihmeellä pääsin näin lähelle. Koiran murinankin kuulee jo, ehkäpä son peittäny minun äänet haukahdusten välissä niin hyvin että pääsin tähän asti. Vielä pittää hivuttautua lähemmäksi. Viisi metriä eteenpäin erotan valkean koiran, matkaa enää kolmekymmentä metriä. Hyvä että son tuon värinen, oiskohan vielä erottanu tummempaa koiraa mietiskelen ja jään seuraamaan koiran työskentelyä. Ei hitto kuono on pystyssä ku parhaallakin aikuisväen näyttelijällä, puuhunko se sittenkin haukkuu, hitto. No jo, jopa sielä isompiki liikahti ja koira pyörähti kylki minhun päin. Puskan läpi erottaa juuri ja juuri hirven hahmon. Se nuin läheltä haukkuu, aivan turvan alta ja minä luulin että tuohon puuhun haukkuu. Eihän tuohon voi mitenkhän ampua, liian läheltä haukkuu. Vaikka oiski näkösällä elukka  niin ei milhän ilikiäis ampua.

Aikani siinä ootellessa ja toivoessa että koira antas vähän hirvelle siimaa, alkaa hirvi välissä tarjoamhan koparaa koiralla. Hyvin väistää ja ottaa etäisyyttä 5-7 metriä. Anna sen tulla näkösälle, pääsen ampumhan. Ei, ei vielä anna. Tätä jatkethan muuan minuutti ja jo, jo päätti hirvi että tarvii tilaa. Liikahtaa puolisen metriä eteenpäin. No nyt ois lapa näkösällä. Ootan vielä että että näyttää koiralla koparaa ja Väärtin ottaessa etäisyyttä lähetän kuulan matkaan. väärtin eka hirvi

Jäljillähän se lie meni koko ajan, isäntä vain ei itte taho uskoa ja mennee vielä jälet sotkemhan.

Taijan korkata kenraali santun, kaataa puolet Tapiolle ja ite nauttia puolet. Kiitos metsän herra Tapiolle, olihan taas hieno ja ikimuistoinen päivä.

 

Eihän se aina ole mitään ruusun terälehdillä tanssahtelua

Niin, on niitäkin päiviä jolloin tuntuu että ”minkä ihmeen vuoksi” sitä oikein tuolla kylmässä ihtiään kiusaa kun koiriakin kiinnostaa töiden teko kun kasa paskaa. Pyhänä käytiin naisissa katsastamassa uutta hakutreenipaikkaa, ja normaalista poiketen, jeskamandeera, alueellahan näyttäisi ainakin joskus menneen syksyn aikana hirvikin poikenneen (eli pikkuruinen toivonpilkahdus että tänään kyllä lähtee tyrät rytisten koira hakuhommiin).

Liekkö (teko)syynä mukana pyörinyt perillinen tai jokin muu astraalinen mielentila, mutta Ora oli sitä mieltä että tunnin ”lenkkeilyn” jälkeen hommat oli hänen osaltaan siinä. Kolme tuntia siinä vielä pönötettiin ja tulisteltiin, vaan ei tänään, ei vaikka olisi niskaperseotteella heittänyt metsään. Yhtä jännää oli touhu kuin olisi katsellut täytettyä koiraa aina 10min ja sitten käynyt siirtämässä 5m sitä ja taas jännännä UP:n softasta kuinka älytöntä lenkkiä sitä koira tekeekään.

Käytiin sitten tänään uudestaan tarkistamassa ko. paikka, nyt ihan joukkiona Väärti, Ora ja Anu. ”Pakkohan täältä nyt on hirvi löytyä”. Tällä ajatuksella auto parkkiin eiliselle kyttäyspaikalle ja koirat irti. Ei siinä kerennyt sitten edes termoksesta kahvia ottamaan kun Ora nappasi 600m päästä jotakin haukkuun. Tuossa vaiheessa Väärtikin kimpoaa perään kahtomaan mitä jännää sitä kamulla on. No se reissu kesti aikansa, Väärtin tutkapanta antoi paremmin paikkatietoa (jäi jälkeen pitempikoipisista kamuistaan) ja Ora mennä viiletti … jonnekin. Niinhän sitä kentät hävisivät parahultaan kun perässä oli menty jo useampi kilometri. 10 minuutin jälkeen koira palaa kentille, mutta ylläripylläri eipä se mukanaan raahannut sitä haukuttavaa.

Eikun kamat kasaan ja syvä huokaus termarin suuntaan. Eikun usuttamaan koiria takaisin MikäIkinäSeOlikaan-otuksen perään. Ja kun juuri oli päässyt kehumaan kuinka kerrankin oli löytänyt maaston missä pääsisi kuivin jaloin etenemään… No vesirajaan asti oli housut märät ja varpaita palelsi mettäsuota rämpiessä. Mikä perkele se on kun on ojitettua maastoa ja kuivempana olisi päässyt jos olisi kävellyt siellä ojassa suosiolla…

Eli vätysmäinen luovutus ja suunnan vaihto tuulen päälle ja kohden korkeampia käyriä. Ai että,  makiata. Siitä sitten tielle ja kahtomaan josko olisi tuoretta jälkeä mihinkään suuntaan. Kohtapa koirat ilmoittelevat että metässä voisi olla jotain ja pariskona käyvät katsomassa noin 400m matkan jälkiä, Väärti hieman pidemmän lenkin kuin Ora. Allekirjoittanut kerkiää katsastaa alueen sen verran että mahdollisesti mullikan jäljet voisivat olla kyseessä mitä jälkivainunen Väärti lähti tarkastamaan. Mutta sieltäkin reissulta tulevat tyhjin tassuin takaisin. Eivätkä lähde uudestaan vaikka rukoillut olisi.

Siinä sitten vätysmäinen luovutus vol.2 kun jälleen kerran olisi pitänyt speedot kaivaa esille että olisi päässyt jälistämään jäljet itse. Kohden tietä ja lenkki kiinni: siitäpä ne oli jäljet mennyt yli mistä jo aamulla koirat ottivat kohteen kiinni. Eli vahva veikkaus että sen pienen tovin mitä aamusella haukkuivat ja perässä menivät niin kohdistui hirveen. Sellaiseen nuoreen ja nopsakinttuiseen :D.

Sittempä se menikin loppupäivä junioreiden temutessa. Ei sitä aina jaksa ottaa niin vakavasti

Kajaanin tamminäyttely 15.01.2017 – Oralle JUN-EH

Morjenttesta pöytään!

Se olisi ensimmäinen näyttelyreissu edessä juniorin kanssa. Kello herättämässä siten etteivät ne piereskelevät siat ole kerenneet edes nukkumaan asettua (eli herätys 01:45, mobiili liikenteessä 02:15).

Siinä rapiat 4h unta alla olin jopa yllättävän pirteänä liikenteessä. Ajomatka sujui ongelmitta eikä edes herra Yrjö päässyt matkalla piipahtamaan. Ora alkaa siis jo tottumaan liikennöintiin ja allekirjoittaneen ajotyyliin (miten niin se aina oksentaa vain minun ajaessa farmariautolla – toiset kuskit ja isommat autot, nöy problem…).

Paikalla Kajaanissa oltiin hitusen vaille kahdeksan, hirmuisesti ei pysähdyksiä tehty kun ei huotsikat hirmuisesti auki olleet tällä välillä (ehkäpä Rovaniemen Shell oli siinä kolmen aikaan… muuten oli pimeänä kaikki, myös mm Paltamon Shell o_O, ja kello jälkeen seittemän, yritys oli nimittäin kova saada sumppia suolistoon tuossa vaiheessa päivää).

No ei siinä, näyttelyalueelle, koira kantoon ja ilmottautumaan. Alipaineistettu (vai yli-?) halli kun oli niin läpikulkuliikenne piti hoitaa vuoroperiaattein, eli yksi ovi aina kerrallaan ettei kovin halli alkaisi painumaan alas… Siinä korvat paukkuen mentiinkin rekisteröitymään ja samointein takaisin – yksin kun on liikenteessä niin ethän sinä edes kuselle pääse ilman että käy koiran tunkemassa autoon siksi hetkeksi. Eli otsa-kuplan tyhjennyksen jälkeen päästiin sitten aloittamaan homma ns. kunnolla. Kamat kantoon ja itse pelipaikoille. Siinähän meni noin 40m ennenkuin koiralla tuki hitonmoinen tarve jättää nummero tvåat keinonurmelle; onneksi oli mm. kiinteää tuotosta ja koirankakkapussi jo taskussa odottamassa. Voi pojat etten tahtos välttämättä tuolla kentällä ihan heti olla jalkapalloa pelaamassa (tuntui olevan nimittäin jokaisella koiralla pakonomainen tarve ruutata kakkoset halliin päästyään o_O). (Olihan sitä tarjolla koirille ihan oma ulkoilualuekin, mutta ei siellä sitten ollut mitään tarvetta millekään).

Kaikenkaikkiaan 19 laikaa oli näyttelyyn ilmoitettu, mikä on ihan hyvä määrä tälle rodulle. Uroksia paikalle oli saapunut kaikenkaikkiaan 7 (4 sai ERIn) ja 11 narttua (3 sai ERIn). Tuomari oli erinomainen, ja antoi mielestäni oikeita arvosteluja. Ja oli muutenkin ns. tiukka muija 😀 piti koirat ojennuksessa ja näki selkeästi ettei ollut muuten ihan eka kerta mehtäkoirien kanssa, siinä ei auttanut hurttien säätää.

dsc_0336
Laikojen junioriuroksia arvostelussa Kajaanin tamminäyttelyssä 15.1.2017
dsc_0344
Laikojen junioriuroksia arvostelussa Kajaanin tamminäyttelyssä 15.1.2017

Mehän saatiin siis EH (Erittäin Hyvä), mutta olen niin maan perkeleen tyytyväinen koiraan!! Esiintyi kuin jääkuningatar! EH tuli enimmäkseen siksi että selkä ei ollut ehken ihan niin suora kuin tuomari olisi toivonut, mutta tämä ei meidän näyttelyhommaa vielä torppaa mitenkään – iän myötä uskoisin rakenteen vielä vankistuvan. Kun tuo luonne on tuota mallia näyttelyissä niin mehän vielä näytetään kaikille! 😀 (ai että onko omistaja nyt hieman innoissaan – no kyllä! kaikkea on tässä jo nähty ja koettu, enimmäkseen tuolta negatiiviselta puolelta, niin tämä reissu palautti kaiken uskon tekemiseen <3).

nayttokuva-2017-01-16-kello-11-07-56

sketch-1484495272587

Päästiin siis lähtemään ajoissa Kajaanista takaisin kohden Sodankylää. Meinasi heilahtaa jännän puoleiseksi kun heti ohitustilanteen jälkeen hirvet päättää lähteä ”suojatietä” ylittämään – siinä lumipöllyn takia mietitytti että kerkiääköhän takana tuleva pakettiauto hidastaa, joten yritin jonkinmoista diskopallo-jarruttelua harrastaa ettei huonosti kävisi. Siinä muutama sekuntti tai ohituksen ajoitus toisella lailla olisi voinut päätyä aika paljon huonommin… Kaikenkaikkiaan 4 elukkaa siinä pönötti, joukon fiksuin jäi vielä oikean käden puolelle mehtään odottamaan parempaa rakoa ylitykselle :D.

dsc_0360
Hirviä suojatiellä 15.1.2017
dsc_0359
Hirviä suojatiellä 15.1.2017
dsc_0357
Hirviä suojatiellä 15.1.2017

Kotia päästiin siinä 16 aikaan, eli rapiat 14h tehtiin Oran kanssa reissua. Sanotaanko että ei enää koskaan uudestaan yksin tällaisia reissuja, sen verran lähellä tuntui jo rattiin nukahtaminen olevan…

Perus naikkosena Ora tuntui ottaneen arvostelusta nokkiinsa, ja päätti aloittaa sitten heti massakauden kotiin päästyämme. Onneton vaan ei päässyt enää irtoamaan sipsipussista, ja törmäili pitkin huushollia ruokapussi päässään 😀 ja sitten kun omistaja riuhtasee pussin pois niin nehän leviää naksut sitten pitkin asuntoa… Onneksi oli vain pussin pohjallinen, menkööt tämän kerran.

dsc_0366

Seuraavan kerran pystykorvien erikoisnäyttelyssä 29.1.2017 tavataan noin 30:n muun laikan kanssa (joo, voisi olla helpompiakin tapoja kokeilla näyttelymenestystä saada…). Jännää!