Kaksin aina kaunihimpi?

Kassos vaan, sitä on naama ruvella puskettu menemään töissä ja metikössä niin sitä ole joutana blogia päivittelemään. Ohessapa pieni nami nami -herkkukooste yhdestä aikalailla normipäivästä metsällä. Pyydämme kiinnittämään huomiota mm. metsästäjän tekemiin siirtymiin :D.

Tässä tapauksessa toisaalta metsästys aloitettiin vasta kun oli soiteltu koko kylä läpi että vieläkö olisi lupia jäljellä ja haettu kivääri kotoa o_O. Parhaiten onnistui tänään kameralla ampuminen. Piti jopa jossain vaiheessa syvällisesti miettiä että mitä se tekee koiran koulutukselle jos omistaja lähtee juoksemaan karkuun hirveä…

Seuraava materiaali kuvattu tosiaan tuon ensimmäisen 2.5km siirtymän jälkeen. Sai aika liki pönöttää, ja karkko kun piti antaa niin seuraavaksi olisi pitänyt lie uskaltaa kivillä heittää eläintä :P.

Tämä päivä meni hitusen enemmän Oran kunniaksi, Väärti teki muutaman sivuturneen toisille elukoille ja jäi lopuksi tielle odottelemaan kyytiä kotia (eipä ennää mennäkkään omia jälkiä takaisin – mikä oli tänään siunaus, koska ei helv… näitä etäisyyksiä ja sitä rallin ajoa pitkin maita ja mantuja :D).

Laikat karhujahdissa Savukoskella – hikeä ja epätoivon kyyneliä, tunteita ja jalkahien tuoksua, toimittajia ja (jälleen kerran) rikkoutuneita renkaita

Tulppion reissukertomus 31.08.2018 – 7.9.2018

Kädessä kuppi höyryävän kuumaa cappuccinoa ja puolison paistamien köyhien ritareiden tuoksun huumatessa tip top puhtaassa keittiössämme on aika jälleen kerran koota yhteen ajatuksenvirtaa erinomaiselta kesälomareissultamme… (luithan äskeisen joko Folke West:n tai David Attenboroughn ääntämystä matkien? Ja keittiössä muuten haisee viikon vanhat tiskivedet. Pöydällekin juuri ja juuri tietokone mahtui kun työnsi kuution verran tavaraa lattialle. Koiratkin otettiin sisälle piereskelemään, ovathan kuitenkin kovan työviikon tehneet joten ovat pienen luksuksensa ansainneet, mutta ei tätä kyllä millään ilveellä köyhien ritareiden rasvankäry peitä). Vuan asiaan! 

Se on nimittäin Vuoden odotetuin viikko kerrottavana läpi! Jo viikkoa ennen itse reissua Anu kävi tietämässä Inarin KV-hirvenhaukkukokeiden yhteydessä paikallisten karhujen painia 100m etäisyydeltä. Sanotaanko että siinäpä vasta sellainen näky jolla sai melkein pienen ilopissan tirautettua (olisi saattanut olla pieni jännäkaki jos ei olisi ollut Toyotan maasturin pellit ympärillä). Ja ei muuten helpottanut kesälomapainetta, mahdollisesti lisäsi metsillepääsytarvetta muutamalla potenssilla.

Etukäteisvalmistelut: Koirille on tavoitteellisesti pyritty saamaan kohtuu hyvä peruskunto ennen metsästyskauden alkua. Potkupyörä on saanut reilusti kyytiä kahden itäsiperianlaikan vetäessä omistajaansa pitkin Sodankylän raittia. Tältä osin siis oltiin aikaisempaa vuotta paremmilla pohjilla liikenteessä. Ohjaajien kuntohan oli aikalailla juuri se mihin se jätettiin joulukuun alussa…Mutta eikös se yleensä ulkoisessa habituksessa näy kellä on parhaimmat koirat? Vähän elintasopullistumaa ja silmäpusseja, niistä tietää kun on omistajalla hyvähakunen ja sitkas koira, eikös se näin mene? (toimittajan huomio, ainakin Anulla elintasopullistuma on hankittu siksi että muija rakastaa syödä ja silmäpussit tulee töissä lomaan tarvittavien tuntien sisäänteosta…)

Lähtö: Joten näillä tunteilla ja mitättömillä ennakkovalmisteluilla pakkauksen suhteen lähdettiin kohden Savukosken Tulppiota ajelemmaan heti Anun irtaannuttua töistä torstaina 30.8.2018. Pakkaus suoritettiin oikaisemalla oikea käsi kohden pöytää/sohvaa ja vetämällä kaikki mitä siihen oli nosteltu pussiloihin ja kassiloihin ja suorinta reittiä autoihin. Koirat tungettiin Jeepin perrään, kun ei enään wolkkariin mittään mahtuna. Edellispäivän 450€ Prisma-reissu ”ihan vain viikon ruokatarpeet” -asenteella tuntui vielä kohtuu kipeänä muistona kupeessa, joten sitä vain sormet ristissä toivoi että ne oleellisimmat asiat kuten puukko ja kirves olisivat edes matkassa. Eikä aseestakaan panoksineen varmasti haittaa olisi noin niinkuin pyyntihommissa. Kaikki muuhan on jo sitten ekstraa ja luksusta. 

Tulppion tietämille saavuttiin iltakähmässä, jolloin lähdettiinkin heti alkuhuumassa iskemään laavua pystyyn ja etsimään tulistelupuita. Kelihän oli juuri niin kurja kuin nyt voisi toivoa, eli vettä vihmoi koko illan. Onneksi tarvinnut siinä kovin kauaa raikkaassa syysilmassa yksikseen olla, vaan @lottimika (Mika Virtanen):han se jo ilmaantui tulille raatille, ja olihan sillä kamraatkin mukana, vaan nimimuisti kun on mikä on niin sanotaan vaan että pirun mukava veikko jostain Rovaniemen suuntamilta. Varmaan saamamiehiä hänkin. Virtanenhan se oli jo edeltävällä viikolla plotinajokoiransa Alpin kanssa olluna eräksi päättyneessä karhunmehtuussa, joten meidän tuurikiintiöt näiltä osin alkoivat olla kulutettu loppuun jo ennenkuin alkuun edes päästiin :D. Vaan hieno suoritus Alpilta, siitä se ura urkenee. Ja urut, on ne pirulauta kovaäänisiä koiria jahdissa, jeesus. Siinä kun yön pimeinä hetkinä plotin ääni horisontista kajahtaisi niin jo sitä eppäilisi jossain kummitusleffassa olevansa ja taas pieni jännäkaki pöksyissä.

Tulppio 2018 ulkoilmamajoitus
Laavulla ompi tunnelmaa, niin pitkään kun tulet riittävät. Tulipahan Anunkin koettua tämä majoitusmuoto, sadekkaan paljoa haitannut.

31.08.2018 Löysät pois ja Väärtin haukut hirvelle

Siinäpä ei paljoa tarvinnut unta pitkittää kun Yle Puhe ja parhaimmat juhannuslähetykset vuodelta keppi ja kivi olivat pitäneet seuraa jo riittävästi. Ensikertalaiselle laavukokemus oli kaksijakoinen, toisaalta aivan pirun hyvä systeemi, yksinkertainen pystyttää, tuuletus pelaa ja lämpöä riittää – ja riittää juuri sen verran kun tulia piettää. Eli jossain aamukahden aikoihin kun puolisko ilmoitti että sinulla on btw kusihätä (ja samalla voisi lisätä puita) niin ei se auttanut kuin ulostautua makuupussista ja tehdä töitä käskettyä. Muuten ihan hyvä, paitsi että tunnin se viritelmä kesti ennenkuin sammui sitten kokonaan… Ensi kerralla toteutukseen hieman tarkkuutta. Aamusumpit ja pikapuurot leipäviimeistelyllä vihmovassa aamukasteessa ja eikun metsään. Oran kanssa lähdettiin asentopaikan maisemia ihmettelemmään, Toni lähti Väärtin kanssa viereiseen maastoon. Oran kanssa sadekelin reissusta ei jäänyt jälkipolville muuta kerrottavaa kuin se että kun koira on 2m etäisyydellä ohjaajasta niin varmasti saapi porotokan läpi kävellä – tuli tämäkin testattua. Ja vielä porot aattelivat testata teorian toimivuutta seuraamalla meitä satakunta metriä 50m etäisyydellä. Väärti sen sijaan teki nasakat työt heti alkuun hirvelle, kaikkiaan 140min haukkuaikaa ja reippaan kilometrin karkon otti kiinni ennenkuin työskentely päättyi omien jälkien kanssa sotkeentumiseen. Ja toisaalta, eipä tässä nyt hirveä oltu etsimässä, joten hyvä kun ei ittiään heti alkuun väsyttänytkään. Mutta olihan tuota ilo kuunnella, makiata haukkutiheyttä tuo Väärti pitää ja näyttäisi olevan aika pätevät vinkeet tuohon pysäyttämiseenkin.

Mehtähommien jälkeen saapui myös pitkänmatkalainen, Karvosen Mikakin alueelle, olihan tuo jo lähemmäs 22h tehnyt matkaakin Yli-Iistä Savukoskelle. Sole aina niin sanottua että matkanteko olisi niin suoraviivaista kun Karvosen Mika lähtee liikenteeseen :D. Peuran Hannukin, Mikan majoitustoveri oli jo tulluna kohteeseen, joten se sitten olluna enää kuin alkaa etsimään hyvää lokaatiota asuntovaunulle. Yleensä siellä saisi muutama risu olla että pienet kynsitulet saadaan makkaranlämmitykseen tehtyä. Ja vihoin sellainenkin löytyi, ja eikun vatupassilla vaunua vaateriin. Siinä olluna akat ennää kuin tiellä kun miehet alkoivat työstämään…. niin vaunua. Ja johan tuo kelikin parani illan yöksi muuttuessa, oli se vaan makiata vaaran kuppeelta seurata kun aurinko laski tuntureiden taakse.

Anu intopinkeenä Väärtin kanssa Tulppio 2018
Eräjorma koetti tätä Selfie-hommaa, Väärti ei innostunut yhtälailla
Anu ja Ora-prinsessa Tulppio 2018
Eräjorman paras kamu (ja ainoa)
Toni ja Ora Tulppio 2018
Prinsessa hakemassa huomiota
Toni ja Ora Tulppio 2018
Prinsessa saanut Toninkin pikkurillin ympärille
31.8.2018 majoitus Karvosen Mikan asuntovaunussa
31.8.2018 majoitus Karvosen Mikan asuntovaunussa, Lapin luonto näyttää parastaan. Kuvassa myös renkaat, joista ei ollut mitään hyötyä 😀

 

01.09.2018 Sumpit haltuun & hakutreeniä & persaus paljaana ja kuola poskella

Aamukahvit Tulppio 2018 nokipannu
Sitä kun ensimmäistä kertaa 32w:nä tekasee kahvit ihan itse nokipannulla… Ja viskoo ensimmäisen satsin tantereeseen polttaen samalla kätensä nuotiolla. Siinä on sitä tunnelmaa ja oppimiskokemusta 😀

Jo vain, lauantaina jälleen heti aamutuimasta metsän puolelle. Maasto vaihtui, mutta kerrottavaa jäi siitä reissusta vielä edellistä vähemmän jälkipolville. Itse asiassa niin vähän, että kun tätä pari päivää myöhemmin kirjoittelee, niin pelkkää tyhjää lyöpi pää. Eikun niin, hakuahan sitä treenattiin Oran kanssa. Eli hyvännäköinen mehtäautotien pätkä, koira ulos ja ristikkolehti käteen. Oran kanssa kun liikutaan metsässä niin saisi vähän etäämmälle hakua tehdä, niin muistuteltiimpa sitten taas peruasioita. Aina kun Ora oli sopivalla etäisyydellä alueen katsonut (noin 0.5km linnuntietä etäisyys ja molempiin ilmansuuntiin) niin siirryttiin kilometri ja eikun uudestaan. Tätä tehtiin kolme-neljä kertaa kun jo haukku pamahti ilmoille. Siinäpä sitten lenkkarit jalassa takki auki ja irtokarkit hampaiden välissä tietämään mitä haukkuu kun niin paikallaan on. Ja kyllä, tosi hyvä orava-haukku. Eipä siinä, sitä vartenhan laikat on tarkoitettu.. 😀 Vielä käytiin jalkapatikassa yksi aapa tietämässä, mutta ei sieltä käteen jäänyt muuta kuin raikasta ilmaa.

Väärtin kanssa tehtiin myös hakutreeniä samalla ajatuksella, koira autosta ulos ja itselle ajastin juoksemaan. Vielähän tuo pennulla on pientä autolta irtaantuminen ilman omistajaa, mutta niin se vain Orallakin aikanaan taisi olla lähemmäs 3h ennen kuin oli niin tylsää että autolta lähti (onneksi oli muuten villasukkakutimet silloin mukana, olisi saattanut tulla lämpimät rukkaset koirasta jos ei olisi ollut omistajalla muuta tekemistä kuin koiraa huurteisen ikkunan läpi vahdata). Kävi siinä treenin aikana niinkin että Tonin lähdettyä jalkapatikkaan saattoi Anulla käydä perinteiset ja sammua auton penkille. Aina yhtä kiitollisena ukolleen joka sitten toki kuvasi tämän kuola poskella -tilanteen jälkipolville talteen. Kuin myös ”Anu pyllistämässä karhuille” -tilannekomiikkapläjäyksen. Muista, et sinä koskaan oikeasti yksin ole tuolla metsässä, varmista siis selustasi kun käyt kyykkypissalla..

Illasta saapuivat seurueen viimeisetkin jäsenet pelipaikoille (Teijo Karvonen, Pekka Nikola, Henri Möttönen, Aki Karvonen, Harri K., Harri V. ja Joni Lehtikangas), ja taisi siinä hieman ilta venyä kun strategiaa punottiin yhteen. Majoittuminen olikin sitten tästä eteenpäin Tulppion majoilla, ja ai että sitä jo odottikin että pääsi käymään mm. suihkussa. Siinä alkoi olemaan aromit jo aika messevät kaksi päivää ulkosella rymyttyään. 

02.09.2018 Toimivan tutkan kaiho ja lentävä näätä

Sunnuntaina lähdettiinkin sitten ratsaamaan aluetta hieman suunnitelmallisemmin, eli jokaiselle löytyi oma pala onnea koluta koiriensa kanssa. Itse sain/otin alueen missä matkaa tuli lähemmäksi kymmenen kilometriä taivaltaa vaaralle ja takaisin. Onneksi maisemat olivat makiat eikä eteneminenkään pelkkää risukkoa, joten mikäs siinä. Ei matka tapa, mutta se nopeus -sääntö pätee näissäkin hommissa, joten sopivasti tauottamalla tuostakin reissusta selvisi. Kenttiähän tuolla ei tietenkään ollut yhtään, ja heti alkuun kun Trackerilla alkoi tulemaan ”et ole kirjautunut”-haista paskaa ja tutka ei antanut minkäänlaista paikkatietoa niin johan sitä alkoi huumori loppumaan tekniikkaorientoituneelta. Puoli tuntia siinä värkättiin supran kanssa ja eihän siitä tullut sen kummosempaa. Sitten ei auttanut kuin luottaa siihen että kyllä tämä koira kotia ossaa, joten eikun menoksi. Onneksi kahden kilsan päästä päästiin sen verran kentille että näki ainakin hetkittäin missä koira meni. Taipaleen puolessa välissä oli jo hetki kun piti tehdä jälleen kerran ramboliikkeitä sillä seurauksella että virtalähteen usb-piuha tarttui kiväärin kiikariin (jonka huomasin muuten vasta aika paljon myöhemmin..). Ora alkoi karvat pystyssä haukkumaan aukkoon, missä pientä pusikkoa. Meikä kivääri tanassa ja lähestulkoon pökäle pöksyssä tapailin jo varmistinta pois että saatana mitenkä se noin lähelle pääsi karhu yllättämmään. Ja mikäs se sieltä sitten tulikaan.. No jonkin toisen hirmusen mukava jämpti :D. Tulipa taas todettua että onneksi ei ole mikään tappelijasielu tuo Ora vasta kuin sitten kun muut koirat tulevat oman isännän luo taputeltavaksi, sitten alkaa mustasukkaisuuskohtaus ja pitäisi hammasta tarjota tuntemattomalle. Eikun Oran pannasta ote ja kymmenkunta metriä eteenpäin. Jämyn jatkaessa tietämätöntä taivaltaan Oran kanssa jatkettiin toiseen suuntaan ja siitäkin episodin poikasesta selvittiin naarmuitta. Muutaman kilometrin päästä jälleen kerran todettua, että harvemmin sitä näillä meidän koirilla tutkaa edes tarviaa, mutta silloin kun sitä ihan oikeasti kaipaa on kun haukku raikaa. Ora alkaa paukutti haukkumaan parin sadan metrin päästä Anusta takaisinpäin tultaessa. Anuhan otti siinä ennätysnopean polviasennon ja jäi odottelemaan että hyvällä tuurilla otso sieltä lompsaisi luodin eteen. No kilin kellit, paikallaan haukkuu noin 5min koira, ennenkuin lähtee hakemaan omistajaansa. ”Alahan tulla nyt sieltä suon mättään päältä makkaamasta perkele ampumaan tuo…” Eikun reppu selkään ja koiran perässä kahtomaan mikä on homman nimi. Koira merkkaa puun ja eikun kiikarin läpi katselemmaan mikä oli kohde. ”Jaa, näädänkö sie löysitkin, hyvä homma” ja Anu laskee aseen alas. Ja samalla akkateeri lähtee lentoon puusta, joten olemme tehneet merkittävän uuden lajilöydön, lentävän näädän… Anu saattaa käydä tarkastuttamassa näkönsä pikimmiten :D. Hieno haukku tälläkin kertaa, näyttää sille että Orasta on kuoriutumassa kovaa vauhtia lintukoira (Inarin KV-kokeissa parikin napakkaa lintuhaukkua, ei ehkä siinä hetkessä hypitty riemusta ohjaajan puolelta). 

Toni käyskenteli hieman lyhyemmän päivän Väärtin kanssa viereisessä vaarassa, muutamia hyviä jälestyksiä teki koira, mutta jäi toteamatta mitä maastossa oli kun kenttien uupuessa hävisi myös tieto koirasta. Vaan onneksi tuokin osasi tulla omia jälkiään takaisin sekä otti risteävän ohjaajan jäljen haltuun. 

03.09.2018 Eräjorma 2018 & Tutkien huoltoa ja varastojen täydentämistä – lisää makkaraa & Samppanjaa ja Kaviaaria? 

Maanantaina Karvos-Mikaa tulossa haastattelemmaan aivan Bulgariasta asti toimittaja. Tästä ja Tonin tulkkaus-keikasta johtuen lähdettiin koirien kanssa jo aamuviideltä ratsaamaan aluetta suunnitelmana että Anu kävelee sen Oran kanssa läpi ja Väärti sai treenata hakua Tonin kanssa autolla. Maisemat olivat jälleen kerran niin makiat ettei olisi pois tohtinut lähteäkkään, vaan kun tiesi että tälle päivälle oli hieman aikatauluakin, niin matkaa piti taittaa.

Törmäojankurun maisemia Tulppio 2.9.2018
Törmäojan kurun maisemia 3.9.2018 Tulppio, Savukoski
Eräjätkän Ora 2.9.2018 Tulppio
Eräjätkän Ora 3.9.2018 Tulppio, Savukoski

Lisäksi oli tiedossa että päivästä on tulossa viikon kuumin, joten koiratkin tuli saada ajoissa pois metsästä. Noin kilometri ennen autoa Ora nappasi todennäköisesti edellispäivänä löydetyn hirven hajut ja sinkoi metsään, missä alkoi parin-kolmensadan metrin päässä haukku raikamaan. Jälleen kerran tutka oli heittänyt pelittämästä kolme varttia aikaisemmin, joten tarkkaa paikkatietoa ei saanut. Haukku oli kuitenkin makia napakkaa ja välillä tuntui että jokin siinä olisi hieman liikahdellut. Anuhan se oli taas syöksynyt polviasentoon (ensin kierähtämällä leffatyyliin tieltä aukon puolelle kunnon Rambona ja koska aivan hiton kuuma niin puolet vaatteistakin lähti aika nopiaan); ”kyllä nyt alkaa karhua kaatumaan”…. Koska tutka ei antanut mitään paikkatietoa, niin laitettiin Väärti toimivan tutkan kanssa samalle haukulle menemään. Outoa oli se ettei Väärti sitten ääntä avannut, ja samalla Ora lähti hakemaan ampujata paikalla. Eihän siinä sitten kuin munat vaahdossa ravata kahtomaan mikä oli homman nimi. Anu sotkeentui sen verran hirven jälkiin että oikein tosissaan vittuuntuneena lähti viemään koiria mahdolliseen karkkosuuntaan ”EI NÄITÄ PERKELE KESKEN JÄTETÄ, VITTUSAATANA”. Hetkellisessä raivon puuskassa Anu siis lähti etenemään sinne minne Väärti oli jolkotellut haukkupaikalta (eikä noteerannut tässä vaiheessa Oran hyppimistä puuta vasten etäämmällä). Aivan perkeleellistä rääseikköä kyynärpäät edellä sai taivaltaa jonkin aikaa Väärtin kanssa ennenkuin Anu sattui katsomaan puhelinta ja viestiä ”Ora se täällä tikkaa merkkaa” (Toni oli valunut kanssa haukkupaikalle meidän jälkeen). Ja eilisiä jälkiä nämä hirven jäljet… Voi kuulkaa kuinka siinä voi taas Eräjorma2018 mennä pieneksi kun kironnut jo valmiiksi kaikki koirat ihan paskoiksi ja mitääntekemättömiksi. Eli Oralle makia lintuhaukku taas, toki laji hitusen väärä ja Väärtille eilisten jälkien jälestämistä pienen lenkin verran.

Eihän siinä, loppupäivä annettiin koirille lepoa ja Toni siirtyi tulkkaushommiin Karvos-Mikalle ja toimittajaduolle. Tässä välissä oli hyvä pestä pyykkiä ja vetää pää täyteen.. unta. Eihän sitä kuunaan niin hyvin nuku muualla kuin omassa sängyssään kotona, joten pientä univajetta on syytä tosimetsästäjien paikata kaikissa mahdollisissa väleissä. Ja ai että, olipa se vaan parasta ikinä kun sai puhtaat ja kuivat sukat vetäistä jalkaan pesu/kuivaus -tuokion jälkeen. ps. Jo tässä vaiheessa Tonken mehtävikingit tuoksuivat kuolemalle, ja useampaan otteeseen meinasi oksu irrota varomattomalta joka sattui niiden läheisyydessä hengittämään. Siinä ei paljoa kynttilällä polttelut enää auttaneet…

Kynttilät saappaissa Tulppio 2018
Miten olisi pieni romanttinen kynttiläillallinen? (ps. kissanhiekka saappaissa aivan helekutin hyvä keksintö!)
Toimittajat Tulppiossa I 3.9.2018
Toimittajia Bulgarialaisesta mediatalosta tietämässä erityisesti Karvos-Mikaa, mehän tungettiin toki mukaan … Siinä saattoi tulla länkytettyä englanniksi itse kukin, saa nähdä mitä perästä kuuluu. Ja mikä se koiratutkan oikea englanninkielinen määritelmä olikaan 😀
Toimittajat Tulppiossa II 3.9.2018
Onneksi on koirat jotka osasi käyttäytyä tarvittavan 5-minuuttisen

Toimittajien tulkkausnakin jälkeen lähdettiin kiireen vilkkaan kohden Savukoskea kaupan tyhjennykseen ja porontaljojen etsintään. Samalla alettiin selvittelemmään kohtuullisella tarmolla tutkien ongelmia. Iso hatunnosto Trackerin suuntaan, siellä Sirviön Heikki konsultoi toimistoaikojen ulkopuolella ja saatiin pientä hätäensiapua supran toimintaan heti kättelyssä. Lupasivat myös seurata tekniikkanikkarit tulevien päivien dataliikennettä jos löytäisivät jonkin selkeän syyn epämääräiselle laitteen värkkäämiselle. Sehän on selvä että noilla kentättömillä alueilla ei nuo laitteet toimi niin hyvin kuin kehä III:lla, vaan kun erikoista oli että samoissa maissa samoilla liittymillä kaikilla muilla trackerin tutkilla tuli tietoa paitsi tuolla Oran supralla (seuraavaan päivään mennessä olivat insinöörit löytäneet selityksen miksi tutka tippuu kentiltä, kuulemma se koitti tehdä sim-kortin vaihtoa aina kun tipahti kentiltä… tätä pitää vähän tarkemmin katsoa ja siksi kutsu huoltoon hetimmiten tuli tutkalle. Vaikka aika nopsakinttuja ollaankin niin ei myö kuitenkaan ihan kesken hakulenkin olla pikkumeisselillä sim-korttia vaihtelemassa :D). 

Illan päälle lähdettiin toimittajia tietämään koko lössillä, ja kyllähän saivat varmasti enemmän kuin pyysivätkään suomalaisesta metsästäjäpoppoosta. Tekastiin siinä samalla Tonin kesällä kalastamista kaloista loimulohet vieraille ja ihasteltiin paikallisen poromiehen kokoamaa telttamajoitusta ulkomaan vieraille. Virtas-Mikan synttärisumpit ja pullat sekä makia auringonlasku, tähdet ja kirkkaan taivaan kuu sekä revontulet kattona, voiko parempaa PR:ää harrastukselle ollakkaan?

Eräjorma kokkaa I
Loimulohet tuloillaan, ja oli muuten herkkua
Eräjorma kokkaa II
Eräjorman kokkausmetodit luonnon helmassa, siinä tulivat Kokki Kolmoset jotain puimaan tuosta kirveen oikeaoppisesta käsittelystä
Loimulohet Virtas-Mika Tulppio 2018
Virtas-Mika ja analyyttinen ilme #loimulohi #ihanitseveisteltiinkirveellälauta
Virtas-Mika ja eräjorma2018 loimuttamassa lohta Tulppio
Virtasen Mika ja joku paikallinen eräjorma. Mahdollinen indikaatio kaljan juonnista on kyllä väärä, jonkun muun on…
Virtas-Mika, synttärisankari Tulppio 2018
Porukalla onniteltiin myös Virtas-Mikaa mailien täyttymisestä, oli vaan makiat pullat kaupan täti loihtina. Ja ae että se oli kaunista kun T.K. toimi esilaulajana syntymäpäivälaulussa <3. Varsinkin se osa kun pitäisi laulaa ”…sinulle RAKKAIN…” niin ainoastaan Teijolla oli pokkaa vetää tämä  tarvittavalla tunteella, muut alkoivat hieman ujostelemaan .. 😀

04.09.2018 Raskaan verkostoitumistapahtuman jälkeinen kevyempi harrastuspäivä

Juuri näin, kyllä siinä poikia vähän väsytteli aamutuimasta, joten se meni päivä ”lepopäivän”merkeissä (lue: omistajat lepäävät). Lenkinpoikasena teetätettiin hakutreeniä siten että kaksijalkaset pysyttelivät autossa ja koira saivat tehdä mitä halusivat. Siinä kävikin niin että nostivat elukan likeltä, mutta että minkä niin ensimmäinen vihje on tämä: Ora jättää kohtuu nopsaliikkeisen leikin kesken puolen kilometrin jälkeen ja Väärtikin sitten aikanaan muutaman ojanylityksen jälkeen. Jäljet tarkkomalla selvisi että toiselle alkaa olemaan paremmin iskostunut ettei poroja ajeta, toisella on koulutus vielä vähän kesken…Siinä oman aikamme potkiskelimme kiviä ja siirryimme makkaratulille. Taisi vähän joka jätkällä olla kevyempi hakutreenipäivä koirilla, kun yksi vuorostaan laski koiraa irti kun toinen otettiin kiinni. Orakin kävi vielä jonkinmoisen hakulenkin tekemässä, vaan perinteisesti jäi senkin speksit tietämättä tutkan tippuessa kentiltä. Loppupäivä menikin sitten majapaikalla siestan vietossa ja iltasaunassa.

05.09.2018 Sormi persiissä, joko toivoa paremmasta näkyy jo horisontissa?

Keskiviikkokin aloiteltiin napsun verran kevyemmin, eli aamupalaa ja takaisin pötköttelemmään. On se tuo nykyaika ihan tosissaan ”yhdessä koet enemmän”(r) (-slogan by Tracker), sillä sopivilla tietoteknisillä sovelluksilla ja pienellä määrällä valuuttaa pääsee jo aika nätisti kiinni metsästystunnelmaan persettä liikauttamatta.

Eräjorman komentokeskus Tulppio 2018
Trackerin ”yhdessä koet enemmän”. Eli siis muut tekee ja minä koen. On se vaan hieno keksintö, tulee metsästystunnelma liki vaikka sängyssä pötköttää 😀

Pienen selkärangan suoristamisoperaation jälkeen Anu lähti käyttämään Oraa metsässä. Suunnitelmassa oli kiertää rapian 8km lenkki pääosin metsäautoteitä pitkin kävellen ja samalla tarkastella Oran hakuhaluja. Ja koko sen 8km verran tulikin sitten todettua että se olisi ollut sama flexissä koiraa viedä, niin oli onnetonta tekeminen. Ja senhän Ora tietää jo vanhastaa että mitä se tarkoittaa… Eli kenttätuseeraus, por favor! Johan se oli tiedossa pitemmältä aikaa että Ora jättää ruokaa syömättä, varsinkin nappulat. Eli anaalirauhasten suuntaanhan se katse ja sormi tuli taas osoittaa. Eipä siinä paljoa auttanut kuin toteuttaa pienimuotoinen operaatio, onneksi liukkariksi löytyi isännän naamarasva… Ja totisesti, niinhän ne oli molemmat rauhaset täynnä sitä ihtiään. Nyt ei sitten auta muu kuin seurata tilannetta että mihinkä suuntaan kehittyy, koira ei ainakaan näyttänyt habituksellaan merkkejä tulehduksesta, mutta mene ja tiedä aina näiden kanssa. 

Samaan aikaan kun Anu vietti Oran kanssa tyttöjen laatuaikaa, niin Toni ja Väärti kävivät tekemässä pienen treenilenkin. Löytyihän sieltä kohtuutuore ketunpesä, jonnekka väenväkisin tunki ittensä moneen kertaan.

Oli siellä myös todistettavasti lyhyt pikkukarhun haukku, kokoa noin 0.3 yksikköä.

Väärtin karhuhaukku puuhun Tulppio 2018
Kovin on pieneksi menneet nämä karhutkin, ei se ihme ole kun ei löytää meinaa

Samalla toisaalla joukkueen kokeneempi kaarti alkoi jo tekemään lupaavan näköistä työtä, kun Rappe (Trivialis Alokin Rasputin) veteli menemään helekutinmoisen hakutyöskentelyn päätteeksi viivasuoraa tasaisen hitaasti siirtyvää haukkua, mihinkäs muuallekkaan kuin kohden luonnonpuistoa. Se on pikkuisen onnetonta seutua se, kun A) sinne ei mennä ja B) siellä ei todellakaan ole mitään tiestöä, sattuneesta syystä. Ei se mikään tyhmä eläin ollut joka sinne osaisi mennä. Onneksi se suunta saatiin estettyä ja koira sekä elukka paineli toisaalle. Loppujen lopuksi oltiin tilanteessa, missä kello on 15, koira haukkuu elukkaa linnuntietä vajavan 7km päässä lähimmältä tieltä. Välissä pari kolme vaaraa ja jänkää… Se on sitä koiranomistajan onnea se, kun poishan sitä sesseä on mentävä hakemaan. Tehonelikko Pekka, Aki, Henri ja Toni lähti vielä päivän päätteeksi iltaa vasten tietämään koiraa, samalla kun Anu jäi teleoperaattoriksi tavoitteena seurata koiran liikkeitä parempien teleyhteyksien päässä.

Koiranhakureissulle lähdössä Tulppio 2018
Vielä jaksaa jätkiä hymyilyttää. Trivialis Alokinin Rasputin siellä teki sellaisia töitä ettei paremmasta väliä. Ensi kerralla vaan vähän lähemmäksi tietä saatella elukka, ok? Kato kun ei oikein kesäkuntoiset ihmiset mahdottomia jaksaisi…

Hakunelikolla kun ei ollut minkäänlaisia paikkatietoja saatavilla ko. alueella (niin siis oikeastihan Anu nukkui autossa jälleen kerran). Kuiva kesä onneksi pelasti että jängistä pääsi kohtuu suoraan yli sen kummempia kaartelematta, mut ken jänkiä on tallannu tietää ettei sekään kevyttä ole. Jokusen hiki pisaran, kivirakkojen kiertämisen ja parin tauon jälkeen oltiin pisteessä jossa viimisimmän paikkatiedon jälkeen etäisyyttä enää reilu 2km.

Aki ja poroaita Tulppio 2018
”Jahas, se alkaa olemaan aikaa tuosta korkeushyppy-harrastuksesta jo sen verran aikaa että pitänee ehtiä pientä rakoa maanrajasta”
Rapen hakureissua Tulppio 2018 ukot limutauolla
Jaffa se miehen tiellä pitää. Jo joutui yhden kerraston vähentämään, soijaa se sen verran alkoi pukkaamaan itse kullakin
Ukot Rapen hakureissulla 2018, poset kunnossa
Katoppa näitä uusia Dressmanin mainoskasvoja 😀
Poroaitaa alittamassa Tulppio 2018
Jo vain löytyi ihan vanhojen karttaan merkattujen lisäksi uusiakin poroaitoja matkaa taittaessa.

Vielä viiminen puserrus vitullisen vaaran laelle ja oltais suunnitelman mukaisessa paikassa. Kenttiäkin löytyi sen verta että tekstiviestiä sai Anulle laitettua ja kysellä koiran viimeisiä liikkeitä josko olisi tutka tietoja napsutellut. Ja olihan se. ”Tuore” paikkatieto (5min vanha) oli siirtynyt meistä etäämmälle. Koordinaatit tekstiviestissä ja kartalla kertoivat hyvinkin hikistä viimistä puserrusta. Uutta suunnitelmaa laatiessa ei asiaa helpottanut että pimiä alkaa painua päälle ja uuden tekstarin saapuessa Rappe ottanut etäisyyttä lisää. Tässä vaiheessä räkkerikin oli viimein saanut itsensä kirjautumaan livepalveluun ja saimme itse seurata tapahtumia. Kello oli sen verta paljon jotenka päätimme yrittää saada koiraa pois. Ilmaan ampuminen Rapelle tutulla aseella oli tässä vaiheessa ainoa vaihtoehto tavoittaa koiran korvat. (Lapissa etäisyyksien takia tämä on hyvä ja toimiva vaihtoehto opettaa koiralle). Ensin kävi niinkuin arveltiin; Rappe ottaa vauhtia reilusti ja poispäin hakijoista. Kentät katoaa taas välistä tutkasta sekä puhelimista. Ei auta kuin tehdä tulet ja evästellä palumatkaa varten ja odottaa tietoa Anulta. Makkaran paistuessa tulee tekstari että tulossa on, ampukaa vielä kerran ilmaan. No näin tehtiin ja odottamaan. Eihän se toiminut, Rapen tutka kertoo että ei ole tulossa suuntaamme. Realiteetit puntariin ja monot paluu matkalle Jukolan viestien tyyliin. Lippiksien lipat niskan puolelle ja ottalamput otalle, pitkä ja uuvuttava matka autolle edessä ilman koiraa. Todella harmillista jättää kamu yöksi mettään ja ei varmaa tietoa työstettävästä elukasta.

Poronraato Rapen hakureissu 2018
Matkan varrelta löytyi mm. haudattu poronraato ja karhun paskoja niin että kompastua meinasi
Rapen hakureissu karhun päivämakuu 2018
Myös karhun päivämakkuu löytyi maastosta, tunnelma alkoi jo lämpenemmään kulkijoilla
Rapen hakureissu Jukolan viesti Tulppio 2018
Yhtä Jukolan viestiä alkoi olemaan paluumatka
Rapen hakureissu tutkan tarkastelu 2018
Oukitelien kuuluvuus oli testeissä paras, saivat ukot edes hetkittäin Rapen paikkatietoa matkan varrellekin
Rapen hakureissu ukot tuumaustauolla 2018
Ei auttanut ilmaan ampuminenkaan koiran korvien löytymisessä. Taisi singota haukuttavakin tangetin suuntaan koira perässään. Vittu.

Noin 2 km ennen autoa erään vaaran laella ollessamma kentillä seuraamme koiraa hetken, ihan vain toteaksemme että Rappe ei ole koko aikana jättänytkään elukkaa niinkuin luulimme. Tutka kuvasta pystymme päättelemään että paluuperät perkele teki ilmaan ampumisen jälkeen jotka Rappe vielä selvitti yön pimeyden saapuessa ja nyt haukku jatkuu lähes samassa paikassa missä aiemmin. Vielä akkujen vaihto lamppuihin ja menoksi. 

Siinähän vielä iltapuhteina kävi väki tietämässä erilaisilla laitteilla Karvos-Mikan autonrenkaiden päivän kuntoa jossain Sallan perällä. Niin sitä ei tälläkään reissulla vältytty Mikan auton rengasrikolta, ja mikä parasta niin edes mukana olleet vararenkaat eivät tilannetta pelastaneet vaan tiedossa oli päivämutka Sodankylään uutta rengasparia hakemaan. Jos se voi olla vaikiaa, niin se kyllä Mikan tuurilla voi olla. Vaan siinä vasta mies joka ei pienistä murehi 😀

06.09.2018. Koiran kopitusta ja jälkien tunnistusta

Se on jo viikko torstaissa, kun seuraavia peliliikkeitä suunniteltiin. Rappe on ollut koko yön metsässä, joten kohtuu liki olisi ainakin osan porukkata mennä koiraa hakemaan. Onneksi koira oli pysytellyt samoilla hehtaareilla koko yön, joten paikkatietoa oli tarjolla vielä aamustakin. Samalla kun Pekka Henkan kanssa ja Aki lähtivät vastakkaisista ilmansuunnista lähestymään koiraa niin me siirryttiin länsipuolelle ko. aluetta (isäntien eilisten havaintojen perusteella alueella voisi vaikka majaillakin hunajakämmen). Ensin pienimuotoisen säätämisen jälkeen Anu hyppäsi pois autosta ”aivan sama mihin sitä tässä vaiheessa enää jää” -maastoon (oli päivä jo aika pitkällä) Oran kanssa ja Toni siirtyi kilometrin verran etäämmäs Väärtin kanssa. Ora alkoikin jo aika nopeasti haukkumaan ja merkkasi puun missä olisi jotain mielenkiintoista. Eihän se pitkään sitten kestänyt kun Väärtikin oli jo paikalla ja Toninkaan auttanut kun raahustautua paikalle puuta tutkimaan. Kaikki mahdollisuudet siinä oli että näätä olisi kelossa sisällä, vaan eteenpäin piti siirtyä. Molemmat koirat siinä menivät ja vauhti alkoi yhtäkkiä kasvamaan, erityisesti Väärtillä. Ora ei lähtenyt minnekkään, ja jo siinä taas kävi mielessä että kuinka taisi tulla Orasta lintu- ja näätäkoira. Ei näytä Oraa kiinnostavan tekeminen siinä mittakaavassa mitä Väärti kimpoaa menemään. Mahottomalla vauhdilla Väärti menee ja kiertää aika likikin meitä, vaan ei nähdä eikä kuulla että mikä siinä menee. Toni lähtee tietämään tienylitystä ja Anu jatkaa Oran kanssa eteenpäin, suotta samalle juoksulenkille usuttaa molempia koiria. Loppupäivän teema olikin sitten titaanien ottelu asiasta että mikä tien oli ylittänyt. Anu ei nähnyt mielestään yhtään hirven jälkeä tien yli, Tonin mielestä satavarma homma että hirven perässä Väärti oli.

Hirvi vai Poro Tulppio 2018
Tuossa on ilmiselvästi yhdellä valtavat kassit ja lerssi mitkä se on iskenä maahan tiellä mennessään. (Yhtä varmasti se on hirven jälki…)
Tietonurkka Tulppio 2018 hirvieläinten jälkien koko- ja muotovertailu
Tällainenkin kuva keskustelun aikana lähetettiin Anulle. Siinä olisi saattanut monon (kokoa 42) kuva löytyä hyvinkin toisen perseestä jos olisi ollut liki siinä vaiheessa.

Siinä saattoi alkaa jo vituttammaan perhekunnan toista osapuolta, ja se menikin sitten iltapäivä autossa mököttäen. Jos periaate on että vain varmoille hirven jäljille usutetaan niin silloin se pitää (perkele). Toni sitten käytätti koiria siinä missä Väärti oli jättänyt elukan, mutta eipä noista kumpikaan enää perään lähtenyt, oli se otus nyt sitten mikä tahansa (kansa äänesti, HIRVI sai 57%, PORO 43%, joten ei se nyt niin varma hirven jälki olluna…).

07.09.2018 Viimeisenä vetona tapahtumarikas hirvityöskentely ja hirveä 20-minuuttinen, laitteet hyytyy, miehet ei…(pä)

Komia aamumaisema Tulppio 2018
Joskus se vaan on sielunmaisema kohdillaan. Ja kun aikasin lähtee niin pääsee ajoissa poiskin, eikös se niin mene?

Mahdollisesti viimeinen jahtipäivä aloitettiin sellaisella tarmolla että oksat pois. Neljältä herätys, napakka puolen tunnin torkutus ja sitten selkäranka haki oikean muotonsa (rutina vaan kävi). Puurot ja kahvit elimistöön ja eikun menoksi. Tässä auttanut enää jäädä arpomaan paikkoja, vaan valtava luotto Trackerin ryhmä-toiminnolle että paikkatietoa välittyy ja siten muut voivat suunnitella maastoja sopiviksi. Kello ei vielä ollut kuutta kun Oran kanssa oli Anu siirtynyt maaston puolelle (5min myöhemmin ja olisi joutunut etsimään toisen maan, jo sinne oli väkeä tunkemassa kaveriksi samalle tontille muitakin). Suunnitelmana oli aikalailla makian kurun ylitys ns. maisemapaikalta, tielle, pari kilsaa suuntana länsi ja takaisin toiselta puolelta saman kurun yli, about 8.5km linnuntiellä laskettuna. Eli aivan koko päivän turnee. Orakin osoittanut piristymisen tunteita rauhasten tyhjennyksen jälkeen, joten oli lupa vielä toivoa jotain tällekin päivälle. Siinäpä sitä kerettiin aamu-udussa käyskennellä rapian kilometrin verran vaaran laelle päin, kun Ora tekee ”mänööverinsä”, eli alkaa paskalle kesken touhuamisen. Tämä on ennenkin nähty, että kun kesken pienen into-tohinan alkaa numero kakkoselle niin kohta alkaa juoksu. Ja ei muuten pettänyt tämä tälläkään kertaa. Noin 800m päästä spurtin jälkeen kurun pohjalla alkaa haukku, ja tämä haukkuhan liikkuu. Jälkien perusteella yksinäinen hirvi kyseessä, ja oli selkeästi hyvin nukuttu yö alla, nimittäin nyt mentiin. Kurusta ylös toiselta puolelta, tovin poroaidan vierttä ja sitten alkaa kuulumaan kuinka aitaa kaatuu. On aika mälsän kuulosta kuulla kolmeen kilometeriin kuinka kaksimetrinen jykevällä puulla rakennettu aita alkaa tulemaan alas, ja vielä toki useammasta kohdasta.

Hirvi pisti poroaitaa nurin Tulppio 2018
Tätä hirveä ei mitättömät poroaidat pidätelleet. Samperi se piti pahhaa ääntä kun tämä rakennelma lakosi. Eikun paliskunnan isännille tietoa tapahtuneesta ettei pääse porot vaeltelemmaan miten sattuu.

Ohjaaja on jalkapatikassa auttamattomasti myöhässä. Aikaisemmasta oppineena nyt pitää laittaa jalkaa eteen aivan tosissaan jos sattuisi käymään niin että koira luovuttaa ja alkaisi palaamaan omia jälkiään takaisin. Anu ravaa rapian 5km edestä jälkeä ja käy katsomassa tien ylityksessä tarkempia mittoja sorkalle ja tekkee strategisen päätöksen jäädä tielle odottamaan joko koiraa tahi autoa. Kumpaakaan ei kuulu, ja koirankin haukkua saapi todistetusti kuunnella 4.2km etäisyydeltä. Hirvi ei pysähdy ei sitten millään ja puottaa kuin mielipuoli pitkin poroaidan vierttä eessuntaas, kunnes päätyy liki erotusaitaa, missä pysähtyy pariksi minuutiksi ennenkuin treenaa kahden metrin kisakorkeutta taas poroaidalla. Siitä yli/läpi ja meno senkuin jatkuu. Oralla alkaa olemaan työskentelymatkaa 15km verran ja aikaa 2h verran kunnes meno päättyy kuin seinään! Ei haukkua, ei liikettä.

Tienylitys ja varma hirven jälki
Tässä varma hirven jälki…

Jokainen koiranomistaja tietää nämä tunteet kun epätietoisuus alkaa kalvamaan mieltä ja epätoivo kun et pääse heti koiran luo tietämään tilannetta. Koira Anusta 4.2km päässä, auto reilun 5km päässä, Tonilla oma episodi kentiltä kadonneen Väärtin kanssa (jolla myös oma työskentely ollut päällä), kaikki muut jossain aivan muissa maissa. Paniikki alkaa pikkuhiljaa kaivautumaan tajuntaan. Joku tajuaa Trackerin ryhmä-keskustelussa kysyä että onko koiran tutkapantaan soitettu? Tästä Anu heti soittamaan, ja mitä kuuluu? Hengityksen rohinaa ja taustalla tuulen kohinaa… Maailman hirveimmät äänet. 20 minuuttia tätä, eikä mitään muuta. Rohinakin lakkaa ja pelkkä tuulen suhina on se mitä kuulet puhelimesta. Itsekseen, kiitoravinkin jälkeen vielä reilun 2.5km päässä koirasta, tunteet ottivat vallan ja eräjormakin alkoi itkemään. Mitään ei olisi tehtävissä, kukaan ei ollut niin lähellä että olisi sen nopeampaan päässyt koiraa tietämään. Se tunne, joka purkautui lopulta valtavana epätoivon ja raivon huutona ilmoille, sitä ei voi sanoin kuvailla. Ja siihen päälle se olotila mikä seuraa kun välittömästi tuon leijonanhuudon jälkeen panta liikahtaa 14km/h vauhdilla muutaman metrin ja taas pysähtyy…Sitä kun ei tiedä että mitä perkelettä tekisi, mikä siellä oikein on, polkeeko jokin koiraa syvemmälle jänkään, mitä helvettiä täällä tapahtuu?!? Samalla kuulen itse kuinka ihmisiä autolla ja haukkuvan koiran (ei Oran ääni) liikkuu kohden sitä aluetta missä viimeisin paikkatieto on. Soittoa pantaan, liikettä kuuluu mutta onko se koiran omaa vai kannetaanko sitä? Ihmisen ääni alkaa kuulumaan, siitä ei saa kuitenkaan selvää. Omasta seurueesta kenenkään ei tiedetä menneen paikalle. Onko se koira raatona siellä, PUHU KOVEMPAA! Jonkinlainen pussi olisi ollut hyperventilointiin kyllä paikallaan. Tässä vaiheessa Toni on päässyt autolle ja napannut Anun kyytiin ja etenemme nilkka suorana -vauhdilla kohden pannan paikkatietoa. Anu kuuntelee tutkaa ja vihdoinkin toivonpilkahdus – selkeä koiran puistelunääni käy, ei helvetti, kyllä se on koira elossa kuitenkin! Luojan kiitos! Koirallakin liikettä, ravia menee kohden lähitietä (eli ei mene edes omia jälkiään, normaalista poiketen). Ennenkuin saavutamme koiran tulemme toisen seurueen tulille, jotka olivat nähneet hirven ja Oran menevän, mutta heilläkään ei ollut hyvää selitystä miksi työskentely oli päättynyt parin sadan metrin päästä heistä ja tämä erikoinen 20min jakso oli alkanut. Samalla näkyy tien päässä Ora… ja myös kadoksissa ollut Väärti :D. Siinäpä sitten olikin ihmettelemistä, kun molemmat koira löytyvät samasta paikasta ja Väärtin viimeisin paikkatieto tuli rajavyöhykkeen sisältä haukkumassa omaa elukkaa. Joka sinne paineli ensin kierrettyään vaaran jonkun elukan kans. Pitkät taputtelut ja kehut koirille ja paikkojen tarkistus Oralle, onko jokin rikki, kaikki raajat mukana tahi päässä lommoa. Ei niin mitään ulkoista selitystä miksi homma oli pysähtynyt kuin superepoxiin. Eipä siinä jääty sitten ihmeellisempiä asiaa selvittelemmään, homma meni jotenkin oudoksi ja kuitenkin tärkeintä oli että koirat olivat molemmat löydetty ja kunnossa. 

Jälkeenpäin Henri kävi vielä paikan katsomassa, eikä sieltä mitään löytynyt. Joten tämäkin jää tuonne valtavaan mysteeripinkkaan pohdittavaksi saunailtoihin että mitähän ihmettä siellä oikein tapahtui, eihän se nyt eka kerta ole että elukat häviävät kuin tuhka tuuleen meiltä. Mutta hyvät työt koira teki, ei jättänyt työmaata ja pysytteli perässä vaikka estejuoksuksi paikkapaikoin menikin. Murto-osasekunnin sitä jo toivoi että joku olisi siltä sen hirven ampunut, olisi sitten se eka kaatokin koiralle saatu…

Väärtinkin löytyessä hieman yllättäen samasta paikasta Oran kanssa pääsimme toteamaan että supran lisäksi lähtee G500:nkin huoltoon; minkäänlaista pihahustakaan ei tutka anna, ei vaikka kuinka sitä räpellettiin. Tämä sitten sinetöikin meidän karhunmetsästysloman, eli paljoa muuta ollut tehtävissä kuin viimeiset makkaratulet, kamojen pakkaus ja nokka kohden Sodankylää. Ja olihan se aika erikoista havaita Tulppion majojen risteyksestä lähestulkoon koko matkan Sodankylään sitä reilua satasen vauhtia edessä paahtavan ja erikoisia ohituksia tekevän peräkärry-yhdistelmän perässä, missä laverilla makaa komia kruunupää-hirvi…Niinkuin sillä olisi ollut vähän hoppu :D. 

Ensi kertaan ei ole enää kuin hitusen rapiat 357 tms päivää, päivä kerrallaan, ompahan mitä odottaa! Kiitos kaikille mukana olleille, olihan taas yksi hauska sivu elämän kirjaan lisättäväksi! Nyt nukutaan päivä tempurilla ja juodaan kahvit suoraan keittimestä. Lisäksi suunnitellaan kuinka saataisiin ne golf-välineet luvanvaraisiksi ja lukkojen taakse. 

Suuret kiitokset kaikille mukana olleille! Mainintajärjestyksessä koko konkkaronkka koirineen:

Mika Virtanen – Alpi
Mika Karvonen – Raiku (Trivialis Alokin Raiku), Don ja Kira (tuontikoira Venäjältä, ei vielä Suomen rekisterissä)
Hannu Peura – Pyry (Buran) ja Panda
Teijo Karvonen – Kassu (Trivialis Alokin Kasakka), Peku ja Lili (tuontikoira Venäjältä, ei vielä Suomen rekisterissä)
Pekka Nikola – Rappe (Trivialis Alokin Rasputin) ja Dima
Henri Möttönen – Tuisku ja Riistavietin Taiga
Aki Karvonen – Taiga ja Magda (tuontikoira Venäjältä, ei vielä Suomen rekisterissä)
Harri K. – Jekku (Mannakorpi Jytky)
Harri V. – Laikku ja Repe (tuontikoira Venäjältä, ei vielä Suomen rekisterissä)
Joni Lehtikangas. – Zergo
Anu Lipsanen – Eräjätkän Ora
Toni Tervo – Vaarti

Eräjätkän Ora: Vuosi 2017 paketissa, tavoitteita vuodelle 2018?

Kah, pitkästä aikaa päivä jolloinka näyttäisi olevan aikaa asettua koneelle ja naputella hieman aatoksia. Erikoinen homma. Kaikki jossain huitsin kuusessa. Oma rauha, priceless. Siksipä heti ensitöikseen ennenkuin vanhat aivot pettävät, niin lyhyttä yhteenvetoa vuodesta 2017 Eräjätkän Oran osalta (tarkempaa koontia löytyy mm. täältä).

Erityisesti alkupää vuodesta 2017 juostiin Oran kanssa missikisoissa. Suomeksi sanottuna vituiksihan ne meni. Liian länsilaikamainen pää jne. Ja sehän on niinkuin joku omaa vauvaa kävisi arvostelemaan, eli en tykännyt :D. (vitsi vitsi… vai onko…) Noh, sillekin rahalle tuli Jyväskylän KV:sta vihdoin vastinetta, eli se hikinen ERI-arvostelu (olihan toki ööh 2 laikaa koko näyttelyissä, kylläpä kelpaa prassailla). Hieman siis jäi varovainen fiilis näyttelyiden osalta, liekköhän sen paremmin tulee menemään myöhemminkään? Noh, emme anna sen haitata, onhan meillä tuo toinen koira tulossa, käytetään Oraa sitten siinä ns. kakkoskoirana mukana jos sattuisi vaikka jotain tuomaria miellyttämään…

Mikä sitten mieltä lämmittää oikein urakalla onkin tuo ”käyttöpuoli”. Ennen mehtuukauden aloitusta kerettiin käyttämään koiria konekarhulla ”just for fun”, mutta olihan se makiaa kun kumpikin koira oli touhusta kiinnostunut (olisi muuten saattanut olla elon kierto aika ohkasella jäällä jos jotain muuta olisi ollut havaittavissa). Tästä sitten metsähommiin, mistä aikalailla supermakia karhukontakti Oralle (kyllä, jopa noin 10min kesti tämä kakkospennullisella karhulla ennenkuin karkkosivat :/, käytätti kuitenkin 100m päästä allekirjoittaneesta <3!); useita hirvihaukkuja (mutta ei kaatoa, perkele, ihan ohjaajan amatöörimäisyyttä); ja tuuria hirvikokeissa (2xHIRV1 ja 1xHIRV2). Akkojen vaivat ajoittuivat sitten makeimpaan laikojen hirvikokeiden arvokisakauteen, joten penkin alle ne sitten.

Ensi vuonna onkin sitten näytön paikka. Kun nyt ei vaan mitään sattus pahempaa niin aatoksena on kyllä rymytä sen verran noita hirvikokeita että sen KVA-tittelin saapi laittaa nimen eteen (ai että, makiaa). Tähän kun päästään niin onkin sitten helpompi siirtyä pohtimaan minkälaista jalostuksellista arvoa Ora voisi rodulle mahdollisesti antaa. Pikkiriikkisen nimittäin näyttää tilanne pahalle, sen verran alkaa olemaan geenipoolit käytetty suomalaisessa laikavarannossa. Se kun rykäsee Haraldilaiset oikein tosissaan pennustoa vääntää vuonna 2018-2019 niin mitäköhän sillä jälkeläisvarannolla on enää käyttää kun ”aika on”… Näihin tunnelmiin siis! Onneksi jäi vielä parannettavaa vuodelle 2018, muutenhan sitä joutuisi jo uutta koiraa laittamaan koulutukseen 😀 (huh, onneksi on niin pieni piha ettei olisi tilaa… vai olisiko…ei taida kyllä perse kestää, eikä lompakko :D) – Anu

Erajatkan Ora Hyvaa Joulua III 2017

 

03.11.2017 Eräjätkän Ora HIRV1!

Niin on selvitty takaisin kotia Kajaanin hirvikoiramaiselta reissulta. Iloksemme voimme ilmoittaa että keskiviikon HIRV2-tulos täydentyi nyt HIRV1:llä (82p), kokonaiskisassa 4/8. Neljästä hirvikokeesta Oralla on nyt suora; HIRV0 (luopuminen, syynä tassun aukeminen viime vuodelta), HIRV1, HIRV2 ja HIRV1. Ei huono näin niinkuin koiralle jolla ohjaajana on täysi ummikko hirvikoirahommissa :D. Onneksi ohjaaja pyrkii oppimaan virheistään, joten hyvä tästä vielä tulee. Tarkempi selostus päivän tapahtumista Oran omilla koe-sivuilla, eli täällä!

01.11.2017 Eräjätkän Ora HIRV2

Eräjätkän Oran toista pitkää koetta käytiin koettamassa Eräjätkän kennelin ja Oran kasvattajan Haatajan Antin tykönä Kajaanissa 01.11.2017. Pitkän kokeen lopputuloksena HIRV2 (65p.) ja runsaasti uutta oppia ohjaajalle. Kiitokset tuomareina häärineille Lipposen Markolle ja Korhosen Timolle, mielellään kuulemma sai laittaa nimet blogiinkin asti ylös :D! Oli erinomainen päivä vaikka ei ihan ykköseen asti työt riittäneet, ensi kerralla paremmin. Päivän tarkempi selonteko täältä.

Ei edes tuurillaan…

Onhan se tosi että tasapainotilan säilyttämiseksi toisilla käy munkki, toisille jää käteen pelkkä munkin keskusta.

Oran kanssa on nyt näyttelyviikonlopun (mistä btw toisena päivänä NUO-EH kotiintuomisina) jäljiltä pyöritty saaliin perässä useampana päivänä. Maanantaina vihmo vitullisen märkää ja kylmää räntää naamalle sen verran että ohjaaja luovutti ensimmäisen puolentunnin jälkeen (toki koiran tuuppasin ulos koiranilmaan, kirjaimellisesti). Eipä vaan olluna hirviä siinä maastossa. Siinä kuitenkin kieli pitkänä odoteltiin lunta maahan jääväksi, mikä tarkoittaisi seuraaville päiville helpotusta jälkien näkemisen osalta.

Tiistaina metsään päästiin vasta puolenpäivän aikaan pakollisen palaverin jälkeen. Siitäpä Ora ottaa tunnin hakemisen jälkeen hirvet. Nämähän ei toki paikoilleen jää, vaan siirtyvät siten että ylittävät ensin yhden joen ja jäävät noin 2km päähän isomman joen kylkeen. Tässä välin Anu kipittelee reipasta askellusta lähemmäksi löytöpaikkaa toteamaan jälkiä. Näytti sille että mahdollisesti vasallinen olisi haukussa. Koiran liikkeiden perusteella hirvet etsivät tolokun ylityskohtaa isommalle joelle. Tiedossa oli että ko. joessa virtausta on reilusti eikä tosiaan hirvetkään ihan heti löytäneet sopivaa kohtaa. Vahva veikkaus oli että Orakin yritti mennä perässä, mutta virtaus olisi ottanut koiran sen verran kepoistasti mukaansa että Oran joutui perääntymään takaisin rannalle.

Siitäpä sitten koira tulee omia jälkiään takaisin ohjaajan tykö, eikä sille päivälle hirviä lähdetty enää etsimään.

Näyttökuva 2017-10-19 kello 8.02.30
17.10.2017 Eräjätkän Oran hirvityöskentelyä. Seuraaminen pysähtyy isoon jokeen. Löytölenkki alkaa oikeasta alakulmasta.

Keskiviikkona oli vielä paikoittain lunta maassa. Mutta ei niillä paikoilla missä Oran kanssa seikkailtiin, tietenkään (täällä Lapissa muuten näinä päivinä kelit ja maasto-olosuhteet voivat vaihtua kilometrin sisällä). Ensimmäisessä maastossa ei ollut mitään, joten eikun koira kiinni ja kohden eilisiä kaatomaastoja (ks. alempi blogi-postaus). Tuntuviksi alueella olisi pitänyt olla useampikin eläin, joten eikun perkaamaan.

Toni ja Väärti olivat jo aikaisemmin menneet alueelle, joten kiersimme Oran kanssa sivummalta kohden aluetta (Kartassa Toni vaaleansinisenä). Kilometrin verran talsittuani tuttu päätti pirautella, ja tottahan siinä puhelimessa tarinoinnin aikana kuulin että nyt kyllä kuuluu haukkua jostain ja piti tylysti todeta kamulle että ”pidä kiinni tuosta ajatuksesta, soittelen kohta uudelleen”…

Niin se oli Ora vaan kaivanut elukan, ja mikä mielenkiintoista niin nyt haukkutiheys oli selkeästi kovempi jo heti alussa (rapiat 100/min). Aivan liian kova heti löydön alkuun. Mietin kuitenkin että joskohan tämä on sitä koiran omaa ”ilmaisua” sille että mitä löytöpaikalla on; vasalliselle Ora aloittaa aina hyvinkin rauhallisesti -> olisiko niin että vahdittavien määrä on isompi ja paimentamista enemmän -> kuka siinä jaksaa koko ajan mölistä kun liikkuakin pitäisi… Kun nyt taas näköhavainnon perusteella kyseessä oli iso yksinäinen (sarvista ei varmuutta). Väittäisin jopa koiraa yhtään tuntevana että saattoi olla iso uros, jollekka sitten tunteen paloa on enemmän haukkua. Saa nähhä tulevaisuudessa pitääkö oletus paikkansa.

Mutta niin, tilannehan meni about siten että Ora ja elukka etenivät aikalailla suoraan Tonille kopiksi. Pahalainen vaan kun Väärti toki innostui kanssa Oran haukusta ja alkoi hihnassa haukkumaan. Ora kuuli joko tämän/haistoi Tonin, niin tottahan siinä noin 150m päästä Tonista päätti lähteä moikkaamaan tuttuja (ohjaajan huomio: kokeessa Ora ei lähtenyt tuntemattomia tuomareita toteamaan). Elikkäs työskentely katkesi toviksi, mutta onneksi koira lähti heti 24-28km/h vauhtia menemään hirven perässä ja yhytti noin 1km päästä uudelleen (muutama punainen pallo kartassa ei ole oikeaa haukkua, lie heijastumia Väärtin haukkumisesta). Siinä parivaljakko eteni joen viereen siten että hirvi meni yli, Ora ei. Jälkeenpäin yritettiin vielä yhyttää hirvi menemällä ylityskohdan toiselle puolelle Oran kanssa, mutta nyt syystä X ja Y Ora ei tohtinut ylitettä jokiloita. Tästä siis pieni epäilys että eilinen epäonnistunut seuraaminen isolla joella lie jättänyt pientä varovaisuutta koiralle.

Näyttökuva 2017-10-19 kello 8.04.20

Summa summarum, ei vieläkään kaatoa Oralle. Ei sillä etteikö koiralla käsitys olisi hommasta, ohjaaja ei vaan pääse koskaan hollille tussauttammaan. Sitä se on kun yksin/kaksin metsissä samoaa, tuuriaanhan sitä koettelee ihan tosissaan.

Eihän se aina ole mitään ruusun terälehdillä tanssahtelua

Niin, on niitäkin päiviä jolloin tuntuu että ”minkä ihmeen vuoksi” sitä oikein tuolla kylmässä ihtiään kiusaa kun koiriakin kiinnostaa töiden teko kun kasa paskaa. Pyhänä käytiin naisissa katsastamassa uutta hakutreenipaikkaa, ja normaalista poiketen, jeskamandeera, alueellahan näyttäisi ainakin joskus menneen syksyn aikana hirvikin poikenneen (eli pikkuruinen toivonpilkahdus että tänään kyllä lähtee tyrät rytisten koira hakuhommiin).

Liekkö (teko)syynä mukana pyörinyt perillinen tai jokin muu astraalinen mielentila, mutta Ora oli sitä mieltä että tunnin ”lenkkeilyn” jälkeen hommat oli hänen osaltaan siinä. Kolme tuntia siinä vielä pönötettiin ja tulisteltiin, vaan ei tänään, ei vaikka olisi niskaperseotteella heittänyt metsään. Yhtä jännää oli touhu kuin olisi katsellut täytettyä koiraa aina 10min ja sitten käynyt siirtämässä 5m sitä ja taas jännännä UP:n softasta kuinka älytöntä lenkkiä sitä koira tekeekään.

Käytiin sitten tänään uudestaan tarkistamassa ko. paikka, nyt ihan joukkiona Väärti, Ora ja Anu. ”Pakkohan täältä nyt on hirvi löytyä”. Tällä ajatuksella auto parkkiin eiliselle kyttäyspaikalle ja koirat irti. Ei siinä kerennyt sitten edes termoksesta kahvia ottamaan kun Ora nappasi 600m päästä jotakin haukkuun. Tuossa vaiheessa Väärtikin kimpoaa perään kahtomaan mitä jännää sitä kamulla on. No se reissu kesti aikansa, Väärtin tutkapanta antoi paremmin paikkatietoa (jäi jälkeen pitempikoipisista kamuistaan) ja Ora mennä viiletti … jonnekin. Niinhän sitä kentät hävisivät parahultaan kun perässä oli menty jo useampi kilometri. 10 minuutin jälkeen koira palaa kentille, mutta ylläripylläri eipä se mukanaan raahannut sitä haukuttavaa.

Eikun kamat kasaan ja syvä huokaus termarin suuntaan. Eikun usuttamaan koiria takaisin MikäIkinäSeOlikaan-otuksen perään. Ja kun juuri oli päässyt kehumaan kuinka kerrankin oli löytänyt maaston missä pääsisi kuivin jaloin etenemään… No vesirajaan asti oli housut märät ja varpaita palelsi mettäsuota rämpiessä. Mikä perkele se on kun on ojitettua maastoa ja kuivempana olisi päässyt jos olisi kävellyt siellä ojassa suosiolla…

Eli vätysmäinen luovutus ja suunnan vaihto tuulen päälle ja kohden korkeampia käyriä. Ai että,  makiata. Siitä sitten tielle ja kahtomaan josko olisi tuoretta jälkeä mihinkään suuntaan. Kohtapa koirat ilmoittelevat että metässä voisi olla jotain ja pariskona käyvät katsomassa noin 400m matkan jälkiä, Väärti hieman pidemmän lenkin kuin Ora. Allekirjoittanut kerkiää katsastaa alueen sen verran että mahdollisesti mullikan jäljet voisivat olla kyseessä mitä jälkivainunen Väärti lähti tarkastamaan. Mutta sieltäkin reissulta tulevat tyhjin tassuin takaisin. Eivätkä lähde uudestaan vaikka rukoillut olisi.

Siinä sitten vätysmäinen luovutus vol.2 kun jälleen kerran olisi pitänyt speedot kaivaa esille että olisi päässyt jälistämään jäljet itse. Kohden tietä ja lenkki kiinni: siitäpä ne oli jäljet mennyt yli mistä jo aamulla koirat ottivat kohteen kiinni. Eli vahva veikkaus että sen pienen tovin mitä aamusella haukkuivat ja perässä menivät niin kohdistui hirveen. Sellaiseen nuoreen ja nopsakinttuiseen :D.

Sittempä se menikin loppupäivä junioreiden temutessa. Ei sitä aina jaksa ottaa niin vakavasti

Kajaanin tamminäyttely 15.01.2017 – Oralle JUN-EH

Morjenttesta pöytään!

Se olisi ensimmäinen näyttelyreissu edessä juniorin kanssa. Kello herättämässä siten etteivät ne piereskelevät siat ole kerenneet edes nukkumaan asettua (eli herätys 01:45, mobiili liikenteessä 02:15).

Siinä rapiat 4h unta alla olin jopa yllättävän pirteänä liikenteessä. Ajomatka sujui ongelmitta eikä edes herra Yrjö päässyt matkalla piipahtamaan. Ora alkaa siis jo tottumaan liikennöintiin ja allekirjoittaneen ajotyyliin (miten niin se aina oksentaa vain minun ajaessa farmariautolla – toiset kuskit ja isommat autot, nöy problem…).

Paikalla Kajaanissa oltiin hitusen vaille kahdeksan, hirmuisesti ei pysähdyksiä tehty kun ei huotsikat hirmuisesti auki olleet tällä välillä (ehkäpä Rovaniemen Shell oli siinä kolmen aikaan… muuten oli pimeänä kaikki, myös mm Paltamon Shell o_O, ja kello jälkeen seittemän, yritys oli nimittäin kova saada sumppia suolistoon tuossa vaiheessa päivää).

No ei siinä, näyttelyalueelle, koira kantoon ja ilmottautumaan. Alipaineistettu (vai yli-?) halli kun oli niin läpikulkuliikenne piti hoitaa vuoroperiaattein, eli yksi ovi aina kerrallaan ettei kovin halli alkaisi painumaan alas… Siinä korvat paukkuen mentiinkin rekisteröitymään ja samointein takaisin – yksin kun on liikenteessä niin ethän sinä edes kuselle pääse ilman että käy koiran tunkemassa autoon siksi hetkeksi. Eli otsa-kuplan tyhjennyksen jälkeen päästiin sitten aloittamaan homma ns. kunnolla. Kamat kantoon ja itse pelipaikoille. Siinähän meni noin 40m ennenkuin koiralla tuki hitonmoinen tarve jättää nummero tvåat keinonurmelle; onneksi oli mm. kiinteää tuotosta ja koirankakkapussi jo taskussa odottamassa. Voi pojat etten tahtos välttämättä tuolla kentällä ihan heti olla jalkapalloa pelaamassa (tuntui olevan nimittäin jokaisella koiralla pakonomainen tarve ruutata kakkoset halliin päästyään o_O). (Olihan sitä tarjolla koirille ihan oma ulkoilualuekin, mutta ei siellä sitten ollut mitään tarvetta millekään).

Kaikenkaikkiaan 19 laikaa oli näyttelyyn ilmoitettu, mikä on ihan hyvä määrä tälle rodulle. Uroksia paikalle oli saapunut kaikenkaikkiaan 7 (4 sai ERIn) ja 11 narttua (3 sai ERIn). Tuomari oli erinomainen, ja antoi mielestäni oikeita arvosteluja. Ja oli muutenkin ns. tiukka muija 😀 piti koirat ojennuksessa ja näki selkeästi ettei ollut muuten ihan eka kerta mehtäkoirien kanssa, siinä ei auttanut hurttien säätää.

dsc_0336
Laikojen junioriuroksia arvostelussa Kajaanin tamminäyttelyssä 15.1.2017
dsc_0344
Laikojen junioriuroksia arvostelussa Kajaanin tamminäyttelyssä 15.1.2017

Mehän saatiin siis EH (Erittäin Hyvä), mutta olen niin maan perkeleen tyytyväinen koiraan!! Esiintyi kuin jääkuningatar! EH tuli enimmäkseen siksi että selkä ei ollut ehken ihan niin suora kuin tuomari olisi toivonut, mutta tämä ei meidän näyttelyhommaa vielä torppaa mitenkään – iän myötä uskoisin rakenteen vielä vankistuvan. Kun tuo luonne on tuota mallia näyttelyissä niin mehän vielä näytetään kaikille! 😀 (ai että onko omistaja nyt hieman innoissaan – no kyllä! kaikkea on tässä jo nähty ja koettu, enimmäkseen tuolta negatiiviselta puolelta, niin tämä reissu palautti kaiken uskon tekemiseen <3).

nayttokuva-2017-01-16-kello-11-07-56

sketch-1484495272587

Päästiin siis lähtemään ajoissa Kajaanista takaisin kohden Sodankylää. Meinasi heilahtaa jännän puoleiseksi kun heti ohitustilanteen jälkeen hirvet päättää lähteä ”suojatietä” ylittämään – siinä lumipöllyn takia mietitytti että kerkiääköhän takana tuleva pakettiauto hidastaa, joten yritin jonkinmoista diskopallo-jarruttelua harrastaa ettei huonosti kävisi. Siinä muutama sekuntti tai ohituksen ajoitus toisella lailla olisi voinut päätyä aika paljon huonommin… Kaikenkaikkiaan 4 elukkaa siinä pönötti, joukon fiksuin jäi vielä oikean käden puolelle mehtään odottamaan parempaa rakoa ylitykselle :D.

dsc_0360
Hirviä suojatiellä 15.1.2017
dsc_0359
Hirviä suojatiellä 15.1.2017
dsc_0357
Hirviä suojatiellä 15.1.2017

Kotia päästiin siinä 16 aikaan, eli rapiat 14h tehtiin Oran kanssa reissua. Sanotaanko että ei enää koskaan uudestaan yksin tällaisia reissuja, sen verran lähellä tuntui jo rattiin nukahtaminen olevan…

Perus naikkosena Ora tuntui ottaneen arvostelusta nokkiinsa, ja päätti aloittaa sitten heti massakauden kotiin päästyämme. Onneton vaan ei päässyt enää irtoamaan sipsipussista, ja törmäili pitkin huushollia ruokapussi päässään 😀 ja sitten kun omistaja riuhtasee pussin pois niin nehän leviää naksut sitten pitkin asuntoa… Onneksi oli vain pussin pohjallinen, menkööt tämän kerran.

dsc_0366

Seuraavan kerran pystykorvien erikoisnäyttelyssä 29.1.2017 tavataan noin 30:n muun laikan kanssa (joo, voisi olla helpompiakin tapoja kokeilla näyttelymenestystä saada…). Jännää!

Kerta se on ensimmäinenkin

Niimpä sitä on selvitty joulutohinoistakin abouttiarallaa selväjärkisenä.

Kokeissahan sitä käytiin 29.12.2016, ja nopea päivähän se sitten loppujen lopuksi oli. Kaksi päivää ennen koetta suoritettu treenikerta olikin sitten sen verran hapan reissu koiran tassuille, että omistaja joutui heittämään pyyhkeen kehään kokeen osalta. Oran palatessa pakenevan hirven perästä nopea tilannekatsaus tassuihin ja vallitseviin olosuhteisiin päätyi lopulta kokeesta luopumiseen. Tästä oppineena allekirjoittanut tarkkailee tulevaisuudessa huomattavasti enemmän säätiedotuksia ja arvottaa uudella lailla miten ja missä koiraansa treenailee.

Hitusenhan se harmittaa, mutta onneksi meillä on Oran kanssa vielä runsaasti aikaa treenata. Nyt onkin hyvä hieman hengähtää ja aloitella ns. peruskunnon ylläpitoa (erityisesti omistajan :D).

Seuraava henkien taisto onkin sitten Kajaanin Talvinäyttelyssä, saa nähhä mitenkä a)ajoreissut onnistuu (5h suuntaansa…) ja b)minkälaisin elkein sitä missinäyttelyissä osataan olla. Kerta se on ensimmäinen tätäkin lajia Oralla 😉

7. Hirvikontakti Oralle

Vielähän sitä onneksi kerettiin yksi hirvi löytämään ennen kauden loppua (27.12.). Löytöhaukkua 47min, minkä aikana hirvi valui hitaasti 600m. Nasakka haukunta (laskettu >100 haukkua/min työskentelyn aikana) päättyi toisen koiran löytöhaukkuun 300m päässä, jolloin yksinäinen otti sen verran vauhtia ettei Ora sitä kiinni saanut. Jonkin verran vielä huono pinta lumella, etten yllyttänyt koiraa karkon perään – hitusen kynnen reunassa jo punerrusta, joten ei sen väärti. Kokeissa kuitenkin pitäisi vielä käyttää huomenna (30.12.) joten jätetään hömelöt riskit vähemmälle. Ei tule olemaan liian helppo koe muutenkaan 😀

Sormet ja varpaat ristissä että maastossa olisi hirviä maan mahottomasti. Ainakin ohjaajaa jännittää jo sen verran että lie unta tule ollenkaan :/

Niin, nopeaan laskettu tuo työskentely ei olisi tuonut edes HIRV3:sta. Toivotaan että ikä tuo hakuun varmuutta ja laajuutta, sitten alkaa näyttämään kohtuulliselle 🙂 (eli panokset kuitenkin ensi syksyn kokeille, nyt treenataan ohjaajan hermoja).