Onhan se tosi että tasapainotilan säilyttämiseksi toisilla käy munkki, toisille jää käteen pelkkä munkin keskusta.

Oran kanssa on nyt näyttelyviikonlopun (mistä btw toisena päivänä NUO-EH kotiintuomisina) jäljiltä pyöritty saaliin perässä useampana päivänä. Maanantaina vihmo vitullisen märkää ja kylmää räntää naamalle sen verran että ohjaaja luovutti ensimmäisen puolentunnin jälkeen (toki koiran tuuppasin ulos koiranilmaan, kirjaimellisesti). Eipä vaan olluna hirviä siinä maastossa. Siinä kuitenkin kieli pitkänä odoteltiin lunta maahan jääväksi, mikä tarkoittaisi seuraaville päiville helpotusta jälkien näkemisen osalta.

Tiistaina metsään päästiin vasta puolenpäivän aikaan pakollisen palaverin jälkeen. Siitäpä Ora ottaa tunnin hakemisen jälkeen hirvet. Nämähän ei toki paikoilleen jää, vaan siirtyvät siten että ylittävät ensin yhden joen ja jäävät noin 2km päähän isomman joen kylkeen. Tässä välin Anu kipittelee reipasta askellusta lähemmäksi löytöpaikkaa toteamaan jälkiä. Näytti sille että mahdollisesti vasallinen olisi haukussa. Koiran liikkeiden perusteella hirvet etsivät tolokun ylityskohtaa isommalle joelle. Tiedossa oli että ko. joessa virtausta on reilusti eikä tosiaan hirvetkään ihan heti löytäneet sopivaa kohtaa. Vahva veikkaus oli että Orakin yritti mennä perässä, mutta virtaus olisi ottanut koiran sen verran kepoistasti mukaansa että Oran joutui perääntymään takaisin rannalle.

Siitäpä sitten koira tulee omia jälkiään takaisin ohjaajan tykö, eikä sille päivälle hirviä lähdetty enää etsimään.

Keskiviikkona oli vielä paikoittain lunta maassa. Mutta ei niillä paikoilla missä Oran kanssa seikkailtiin, tietenkään (täällä Lapissa muuten näinä päivinä kelit ja maasto-olosuhteet voivat vaihtua kilometrin sisällä). Ensimmäisessä maastossa ei ollut mitään, joten eikun koira kiinni ja kohden eilisiä kaatomaastoja (ks. alempi blogi-postaus). Tuntuviksi alueella olisi pitänyt olla useampikin eläin, joten eikun perkaamaan.

Toni ja Väärti olivat jo aikaisemmin menneet alueelle, joten kiersimme Oran kanssa sivummalta kohden aluetta (Kartassa Toni vaaleansinisenä). Kilometrin verran talsittuani tuttu päätti pirautella, ja tottahan siinä puhelimessa tarinoinnin aikana kuulin että nyt kyllä kuuluu haukkua jostain ja piti tylysti todeta kamulle että ”pidä kiinni tuosta ajatuksesta, soittelen kohta uudelleen”…

Niin se oli Ora vaan kaivanut elukan, ja mikä mielenkiintoista niin nyt haukkutiheys oli selkeästi kovempi jo heti alussa (rapiat 100/min). Aivan liian kova heti löydön alkuun. Mietin kuitenkin että joskohan tämä on sitä koiran omaa ”ilmaisua” sille että mitä löytöpaikalla on; vasalliselle Ora aloittaa aina hyvinkin rauhallisesti -> olisiko niin että vahdittavien määrä on isompi ja paimentamista enemmän -> kuka siinä jaksaa koko ajan mölistä kun liikkuakin pitäisi… Kun nyt taas näköhavainnon perusteella kyseessä oli iso yksinäinen (sarvista ei varmuutta). Väittäisin jopa koiraa yhtään tuntevana että saattoi olla iso uros, jollekka sitten tunteen paloa on enemmän haukkua. Saa nähhä tulevaisuudessa pitääkö oletus paikkansa.

Mutta niin, tilannehan meni about siten että Ora ja elukka etenivät aikalailla suoraan Tonille kopiksi. Pahalainen vaan kun Väärti toki innostui kanssa Oran haukusta ja alkoi hihnassa haukkumaan. Ora kuuli joko tämän/haistoi Tonin, niin tottahan siinä noin 150m päästä Tonista päätti lähteä moikkaamaan tuttuja (ohjaajan huomio: kokeessa Ora ei lähtenyt tuntemattomia tuomareita toteamaan). Elikkäs työskentely katkesi toviksi, mutta onneksi koira lähti heti 24-28km/h vauhtia menemään hirven perässä ja yhytti noin 1km päästä uudelleen (muutama punainen pallo kartassa ei ole oikeaa haukkua, lie heijastumia Väärtin haukkumisesta). Siinä parivaljakko eteni joen viereen siten että hirvi meni yli, Ora ei. Jälkeenpäin yritettiin vielä yhyttää hirvi menemällä ylityskohdan toiselle puolelle Oran kanssa, mutta nyt syystä X ja Y Ora ei tohtinut ylitettä jokiloita. Tästä siis pieni epäilys että eilinen epäonnistunut seuraaminen isolla joella lie jättänyt pientä varovaisuutta koiralle.

Summa summarum, ei vieläkään kaatoa Oralle. Ei sillä etteikö koiralla käsitys olisi hommasta, ohjaaja ei vaan pääse koskaan hollille tussauttammaan. Sitä se on kun yksin/kaksin metsissä samoaa, tuuriaanhan sitä koettelee ihan tosissaan.