Oran ja Väärtin ensimmäinen parityöskentely, tutkatestausta ja muuta 5/5 suorittamista

Päästiimpä pitkästä aikaa torstaina 16.11. lähtemään metsään oikein Extreme Ultimate Hunter Set-Up:ina. Eli kaksi koiraa ja kaksi pyssyllistä. Tämähän oli jo lähestulkoon varma homma, kylmätiloista muiden ruhot heivattuna hittoon ja pakastimesta mansikat viskottu mäkeen että riittää tilaa lihoille. Oikein vielä samaan maahan mentiin, että miesajona (väli 1.5km toiseen) varmasti hirvet löydetään.

Siitä kun hikinauhan sai kiristettyä ja naaman noettua ja puukon aseteltua legojen väliin päästiin lähtemään hitusen kahdeksan jälkeen ratsaamaan aluetta. Mitään tietoa mistään elukoista ei ollut, eikä jälkiä ollut näkynyt edeltävään viikkoon missään. Itse otan maaston läntisemmän puolen Oran kanssa ja Toni lähtee autolta suoraan pohjoiseen Väärti hihnassa. Ora juoksuttaa ensimmäisen parin kilsan aikana kolmet eri porot, joten ainakin siinä on hyvät alkulämmöt otettu. Onneksi lyhkäsiä pöläytyksiä, mutta tatti otsassa ohjaajalla niistäkin. Poroja on mahottomasti maastossa ja pikkusen tunnelma alkaa flobbaamaan. Väärti käy jotain jälkiä seuraamassa, kunnes lähtee aavan yli ja yhyttää Oran vanhat jäljet. Siinäpä sitten seuraavaksi mennäänkin naama kiinni toisen perseessä (koirat, 8 jalkainen karvamato). Vitjatti että tympiää huolella kun työnteko menee ihan lekkeriksi. Siinä vaiheessa tunnelmat oli jo kohtalaisen kyrpeliä, joten otin tavoitteeksi vain ratsata polku järvelle asti ja katsoa jälkitilanne. Onneksi jäätynyt mönkijän uraa pystyi jotenkuten seuraamaan ja pakkanen tehnyt jängillä etenemisen kohtuullisen joutuisaksi.

Aivan polun päästä löytyi muutaman päivän vanhat hirven jäljet. Koska periksi ei anneta, niin eikun koirille näyttämään kädestä pitäen mihinkä suuntaan sitä (perkele) pitäisi mennä. No eikun sitähän mennään toiseen suuntaan ja tottakai järven jäälle. Siinähän sitä sitten oltaisiin jos jompikumpi jäästä läpi, soronoo! ja hellät tunteet. Onneksi tulivat poiskin vielä kohtuullisen eläväisinä, joten eikun uudestaan näyttämään että minne ne hirvet on menneet. Noh, 50m ja porolauma sotkena ne vähäisetkin jäljet. Voi vituran perhana. No sitten otetaan puhelin ja kartta käteen ja tehdään seuraava sotasuunnitelma. Kun kerran tänne asti nyt on jo tultu niin suotta sitä omia jälkiään takaisin lähdetään. Mennäät kuulkaas pojat ja tytöt tuosta suon yli että heilahtaa!

Ja niin sitä sitten mentiin, vain aukeimmilla kohdilla ei oltu vesirajaa myöten jäästä ja lumesta läpi rämpimässä kohtuullisen raikkaassa suovedessä. Murhaan katseellani koiria jotka härdäävät keskenään. Ja jos eivät sitä tee niin juoksevat kartan mukaan sellaisella joella missä saattaa olla jäätä, saattaa olla olematta. Hitusen ristiriitaiset tunnelmat kun siinä kun A) sydän kallellaan kun toivot ettei tarvitse pikaspurttia tehdä koiranpelastustehtäviin ja B) toivot että menisvät hitto vaan kauemmas työskentelemään.

No ei siinä, tuntuu jotenkuten joen jäät paikoitellen kestävän molemmat koirat. Onnekseni löydän myös toiset mönkijän urat mitä pitkin pääsee etenemään kohtuullisen tolokullisesti. Isäntä laittelee samalla hassunhauskoja kuvia nuotiosta ja auton lämmöstä. Tutkan mukaan enää pari kilsaa auton lämpöön, kyllä tämä tästä. Aamulla uusitut pohjallisetkin muistuttavat kengässä kuinka eivät todellakaan ole vielä asettuneet omiin uomiinsa. Ainiin, ja nesterakon letkukin umpijäässä, eihän tässä nyt jano olisi ollutkaan.

Tunnelman ollessa jo aikalailla katossa koirat päättää mennä jälleen kerran härdäämään jotain joelle. Nyt menevät jopa hitusen ylikin, ja katohan perkeles, alta 200m päässä minusta alkaapi haukku raikamaan. No mutta, 10 pistettä Anulle hausta. Eipä siinä, aikalailla alkuminuuteilla pystyi sanomaan että nyt on hirvi haukussa. Ei sinkoa pahasti minnekään, joten eikun katsomaan tilanne. Siirryn mönkijänuralta noin 15m ennenkuin vasen jalka uppoaa persettä myöten jänkään. Ai että se tuntukin makialle kun viking alkoi täyttymään sellaiselle +4 asteisella vedellä.

Pääsin joen varteen missä oli sen verta aukiaa että kerkesin parin sekunnin verran nähdä rapian 200m päästä kun ainakin kaksi hirveä lähtee siirtymään. Voi mulkero sentäs, tästä ei tämä mamma etene enää mihinkään, jää ei kestä eikä mettäjänkä kannata yhtään, peräännyttävä takaisin mönkijäuralle ja haettava toinen lähestymispiste. Isäntä laittelee maisemakuvia yhteiseen messenger-ketjuun ”ihan kiva keli täällä”. En tiedä, auta armias jos jollakulla olisi nälkä, väsy, jano tai esim. sukat jäässä mettäkengässä, niin jotakuta saattaisi ehkä harmittaa.

Mutta onneksi on ns. tilanne päällä, koipea toisen eteen ja paremmalle hollille. Makiasti poluntapainen vei lähemmäksi haukkua, ja samaan aikaan koira painoivat vasallista hitusen lähemmäksi. Ainoa mahdollinen ampumasektori oli noin pari metriä leveä. Ja totta munassa siitä meni ensiksi vasa, sitten aivan pirullisen äkäsen näkönen emä ja… no ei mittään, jäin kuuntelemaan että Ora haukkuu vielä kolmatta eläintä jossain takana, niin kilin vitut, ei mittään. Tuli todistettua että se on Väärti joka haukkuu hirvessä kiinni, Ora jättää selkeämmän tilan elukalle. Eli tilanne meni siinä, noin 75m ampumamatkaa ja tämä yksi samperin SM-tason ampuja ei sitten saanut elukkaa nurin, vieläkään. Ei vieläkään!!! VOI PERHANA MIKÄ AMATÖÖRI. Sinne mäni, nyt lähtee hirvetkin jo vauhdilla etenemään. Hetken teki mieli jäädä siihen hankeen istumaan ja luovuttaa koko paska. Nivunenkin jossain vaiheessa revähtänyt, teki aikalailla höpöä.

Karkko siis eteni sen verran huitsin vitelikkoon että pystyi jo suosiolla luovuttamaan. Panos pois piipusta, toisenkin kengän tasapainotus suovedessä ja eikun autolle. Isännän ehdottaessa muutaman kilsan ekstralenkkiä vielä talon lämpöön sai hitusen verisuonen pullistelemaan otsalohkossa. Olisi saattanut olla ns. vimone temppu se… Onneksi Tonin naisenlukutaito on kehittynyt jos siihen vaiheeseen että tulikin autolla hakemaan niin läheltä kun vain pystyi, ilman mutinoita enää.

Ja voi sitä autuuden tunnetta kun näki lämpimän auton odottelevan mettäautotien päässä. PusiPusi ja Uulalaa, nyt sitä kahvia ja kylmää Hiillos-makkaraa (kun näköjään nuotiokin oli jo sammunut…). Reppu pois selästä ja ase laukkuun. Jahas, ja mikäs sen mukavampaa kun todeta tässä vaiheessa että ratakiväärin poskipakka tipahtanut jonnekin hevon vittuun äskeisen 2km matkan aikana. No voi elämän kevät. Sitä ei muuten uskoisikaan minkä verran tuli ääneen itsekseen kirottua pakkaa etsiessä. Se jäi sitten sille reissulle (ja ei muuten nopeasti googlattuna löydy ihan perus varaosina mistään). Nyt alkoi kyllä jo syödä naista tämä homma ihan oikeasti.

Toni oli tässä vaiheessa lähtenyt parempien maasto-ajoneuvojen avulla lähemmäksi haukkua. Koirat nasakasti haukkuivat lammen äärellä elukoita. Ei tiedetä syytä, mutta reilusti ennenkuin Toni pääsee haukulle koirat lähtevät helekutinmoista kyytiä juoksemaan lammen yli and beyond. Silloin kun nopeudet nousee tuonne 34-37km/h niin voi olla aika varma että nyt ei enää olla hirven perässä. Jäi selvittämättä mikä oli näin hitonmoisen makia syy vaihtaa hirvet pois.

Varsinkin kun aika nopeasti käy ilmi että toisistaan erkaantuneet koirat eksyvät. Ensimmäiseksi eksyy Ora. Hetken ullattuaan muistaa lähteä omia jälkiään ehtimään ja löytää takaisin haukkupaikalle ja Tonin tykö. Väärti on jatkanut matkaa pidemmälle, mutta johan se sieltäkin alkaa kuulumaan ullaus. Ja Väärtihän ei sitten omille jäljilleen lähde. Ok, eli auton nokka kohden seuraavaa kylää että päästään kiertämään eteen.

Kun on päästy koiran ”eteen” toiselle puolelle pitäjää, niin tottahan Väärti päättääkin painattaa vastakkaiseen suuntaan. Voi että, ihanaa. Siinä tovi mietitään että mitä tehdään, kunnes tutkassa alkaa näkymään hägstääg _punainen_viiva_. No katoppa poikaa, onkin sitten löytänyt uudet elukat haukuttavaksi. Uusi suunnitelma ja nilkka suorana toiseen suuntaan vastaan.

Autolla päästään linnuntietä 1.7km päähän haukusta. Nyt pääsee Toni metsään samoamaan otsalampun kanssa. Jossain vaiheessa Väärti jättää haukkumisen ja uhkaavasti alkaa painumaan takaisin omille jäljilleen. Etäisyyden ollessa noin 900m Tonin ei auta muuta kuin ampua ilmaan ja toivoa että koira ymmärtäisi tulla takaisinpäin. Onneksi Väärti pysähtyy ja jää kuulostelemaan tilannetta. Toni pääsee muutaman sadan metrin päähän koirasta, jolloin kutsuhuudotkin menevät perille asti ja Väärti lähtee tulemaan kohden. Taisikin olla ensimmäinen kerta koiralle kun oma ihminen tulee vastaan jostain muualta kuin oman jäljen päästä.

Kaikenkaikkiaan ihan hyvä päivä, tutkat toimi ja koirat pääsivät kokeilemaan parityöskentelyä hirvelle. Pentukin osoitti erinomaista työmoraalia etsiessään uudet elukat haukkuun eksymisen jälkeen. Oralla veto oli vajaata, minkä vuoksi koira palkittiinkin tuseerauksella seuraavana päivänä (toinen anaalirauhasista kohtuullisen täynnä… ei kannata tulla meikälle töihin vajaavetoisena, se on kuulkaa liukkaria ja kumihanskaa sellasille tiedossa… :D).

Lihaa ei tullut tälläkään kertaa, mutta kokemuksia senkin verran enemmän. Ohessa vielä päivä koostettuna kolmeen minuuttiin…

Ei edes tuurillaan…

Onhan se tosi että tasapainotilan säilyttämiseksi toisilla käy munkki, toisille jää käteen pelkkä munkin keskusta.

Oran kanssa on nyt näyttelyviikonlopun (mistä btw toisena päivänä NUO-EH kotiintuomisina) jäljiltä pyöritty saaliin perässä useampana päivänä. Maanantaina vihmo vitullisen märkää ja kylmää räntää naamalle sen verran että ohjaaja luovutti ensimmäisen puolentunnin jälkeen (toki koiran tuuppasin ulos koiranilmaan, kirjaimellisesti). Eipä vaan olluna hirviä siinä maastossa. Siinä kuitenkin kieli pitkänä odoteltiin lunta maahan jääväksi, mikä tarkoittaisi seuraaville päiville helpotusta jälkien näkemisen osalta.

Tiistaina metsään päästiin vasta puolenpäivän aikaan pakollisen palaverin jälkeen. Siitäpä Ora ottaa tunnin hakemisen jälkeen hirvet. Nämähän ei toki paikoilleen jää, vaan siirtyvät siten että ylittävät ensin yhden joen ja jäävät noin 2km päähän isomman joen kylkeen. Tässä välin Anu kipittelee reipasta askellusta lähemmäksi löytöpaikkaa toteamaan jälkiä. Näytti sille että mahdollisesti vasallinen olisi haukussa. Koiran liikkeiden perusteella hirvet etsivät tolokun ylityskohtaa isommalle joelle. Tiedossa oli että ko. joessa virtausta on reilusti eikä tosiaan hirvetkään ihan heti löytäneet sopivaa kohtaa. Vahva veikkaus oli että Orakin yritti mennä perässä, mutta virtaus olisi ottanut koiran sen verran kepoistasti mukaansa että Oran joutui perääntymään takaisin rannalle.

Siitäpä sitten koira tulee omia jälkiään takaisin ohjaajan tykö, eikä sille päivälle hirviä lähdetty enää etsimään.

Näyttökuva 2017-10-19 kello 8.02.30
17.10.2017 Eräjätkän Oran hirvityöskentelyä. Seuraaminen pysähtyy isoon jokeen. Löytölenkki alkaa oikeasta alakulmasta.

Keskiviikkona oli vielä paikoittain lunta maassa. Mutta ei niillä paikoilla missä Oran kanssa seikkailtiin, tietenkään (täällä Lapissa muuten näinä päivinä kelit ja maasto-olosuhteet voivat vaihtua kilometrin sisällä). Ensimmäisessä maastossa ei ollut mitään, joten eikun koira kiinni ja kohden eilisiä kaatomaastoja (ks. alempi blogi-postaus). Tuntuviksi alueella olisi pitänyt olla useampikin eläin, joten eikun perkaamaan.

Toni ja Väärti olivat jo aikaisemmin menneet alueelle, joten kiersimme Oran kanssa sivummalta kohden aluetta (Kartassa Toni vaaleansinisenä). Kilometrin verran talsittuani tuttu päätti pirautella, ja tottahan siinä puhelimessa tarinoinnin aikana kuulin että nyt kyllä kuuluu haukkua jostain ja piti tylysti todeta kamulle että ”pidä kiinni tuosta ajatuksesta, soittelen kohta uudelleen”…

Niin se oli Ora vaan kaivanut elukan, ja mikä mielenkiintoista niin nyt haukkutiheys oli selkeästi kovempi jo heti alussa (rapiat 100/min). Aivan liian kova heti löydön alkuun. Mietin kuitenkin että joskohan tämä on sitä koiran omaa ”ilmaisua” sille että mitä löytöpaikalla on; vasalliselle Ora aloittaa aina hyvinkin rauhallisesti -> olisiko niin että vahdittavien määrä on isompi ja paimentamista enemmän -> kuka siinä jaksaa koko ajan mölistä kun liikkuakin pitäisi… Kun nyt taas näköhavainnon perusteella kyseessä oli iso yksinäinen (sarvista ei varmuutta). Väittäisin jopa koiraa yhtään tuntevana että saattoi olla iso uros, jollekka sitten tunteen paloa on enemmän haukkua. Saa nähhä tulevaisuudessa pitääkö oletus paikkansa.

Mutta niin, tilannehan meni about siten että Ora ja elukka etenivät aikalailla suoraan Tonille kopiksi. Pahalainen vaan kun Väärti toki innostui kanssa Oran haukusta ja alkoi hihnassa haukkumaan. Ora kuuli joko tämän/haistoi Tonin, niin tottahan siinä noin 150m päästä Tonista päätti lähteä moikkaamaan tuttuja (ohjaajan huomio: kokeessa Ora ei lähtenyt tuntemattomia tuomareita toteamaan). Elikkäs työskentely katkesi toviksi, mutta onneksi koira lähti heti 24-28km/h vauhtia menemään hirven perässä ja yhytti noin 1km päästä uudelleen (muutama punainen pallo kartassa ei ole oikeaa haukkua, lie heijastumia Väärtin haukkumisesta). Siinä parivaljakko eteni joen viereen siten että hirvi meni yli, Ora ei. Jälkeenpäin yritettiin vielä yhyttää hirvi menemällä ylityskohdan toiselle puolelle Oran kanssa, mutta nyt syystä X ja Y Ora ei tohtinut ylitettä jokiloita. Tästä siis pieni epäilys että eilinen epäonnistunut seuraaminen isolla joella lie jättänyt pientä varovaisuutta koiralle.

Näyttökuva 2017-10-19 kello 8.04.20

Summa summarum, ei vieläkään kaatoa Oralle. Ei sillä etteikö koiralla käsitys olisi hommasta, ohjaaja ei vaan pääse koskaan hollille tussauttammaan. Sitä se on kun yksin/kaksin metsissä samoaa, tuuriaanhan sitä koettelee ihan tosissaan.