Kolmaskaan kerta ei totta vielä sanonut

Sellasta se on kun itsekseen koiran kanssa rymyää. Lähdettiin Oran kanssa kaksistaan perjantaina kokeilemaan sitä kuuluisaa tuuria. Isännyydellä on vielä poteminen vaiheessa, joten tästä syystä lähettiin ihan "naisissa" tarkistamaan (toisten) tilukset. Koska allekirjoittanut on vielä kovin epävarma maastojen suhteen, päätti tämä ottaa testimaastoiksi edellisviikkoisen vierukset (eli sama suunta minnekä emä vasoineen kipitti). Autoa piti tällä …

Jatka artikkeliin Kolmaskaan kerta ei totta vielä sanonut

Parasta mitä voi housut jalassa tehdä

Viikko pyörähti Oran ensimmäisestä hirvihaukusta ennenkuin päästiin uudemman kerran metsään. Kiitollisena lähipiirille joka mahdollisti "aikuisten laatuajan"lähdimme etenemään kohden eteläistä Sodankylää. Mitään varmaa tietoa hirvistä ei olluna, joten lähdimme rehellisesti kokeilemaan tuuriamme. Mukana oli tällä kertaa vain Ora. Etelän vetelältä vietiinkin sitten heti ensimmäisenä luulot poies kun metsäautotieltä poikettiin kohden määränpäätä - 2-3m joki olisi ylitettävänä, …

Jatka artikkeliin Parasta mitä voi housut jalassa tehdä

Ammattilaiset metsällä

Suunnitelmista huolimatta piti pitää eilinen palauttavana (eli siis hirvenmetsästyksen aloituspäivä 24.9.2016). Tänään sitten tuoreemmilla jaloilla ja vähän skeidalla selällä uutta yritystä (linnut mielessäin). Master plan:ihan siis oli viettää yö, ellei jopa kaksi ns. hevon jeerassa kera koirain. Hitonmoisella kiireellä perjantaina rinkka täyteen kamaa että "varmasti pärjää vaikka kaksikin yötä [on kamerata ja varavirtalähdettä ja ruokaa...]". …

Jatka artikkeliin Ammattilaiset metsällä

HIRVituomariksi?

Tästähän onkin ollut jo puhetta; Anulla on tavoitteena saavuttaa pätevyys tuomaroida kennelliiton alaisia hirvenhaukkukokeita ("HIRV"). Tämä onkin oma mielenkiintoinen projektinsa, koska asiahan ei ole ihan niin yksinkertainen kuin voisi olettaa. Henkilölle, joka osaa hyödyntää aika hyvin erilaisia tietolähteitä ja päätellä "kustannustehokkaimmat" tavat suorittaa erilaisia hankkeita, on tämä tuomarointipätevyyden hankkiminen osoittautunut astetta monimutkaisemmaksi hommaksi. Alkujaan luulin …

Jatka artikkeliin HIRVituomariksi?