Parasta mitä voi housut jalassa tehdä

Viikko pyörähti Oran ensimmäisestä hirvihaukusta ennenkuin päästiin uudemman kerran metsään. Kiitollisena lähipiirille joka mahdollisti ”aikuisten laatuajan”lähdimme etenemään kohden eteläistä Sodankylää. Mitään varmaa tietoa hirvistä ei olluna, joten lähdimme rehellisesti kokeilemaan tuuriamme. Mukana oli tällä kertaa vain Ora.

Etelän vetelältä vietiinkin sitten heti ensimmäisenä luulot poies kun metsäautotieltä poikettiin kohden määränpäätä – 2-3m joki olisi ylitettävänä, eikä tosiaan Vikingin Huntterit ihan niin pätevät pelit olluna näillä housuntapasilla että siitä talsimalla olisi yli mennyt. Siinäpä sitten testattiin useampaan otteeseen päivän aikana trapetsitaiteilijan kykyjä 😀 Vähän saatoin vitsiä murjaista että toivottavasti tänne ei hirveä ammuta (kaksi ukkoa ja koira-asetelmalla voisi olla haastetta kerrakseen). Määränpäätä kohden kuitenkin pakerrettiin mennä, hitaasti ja varmasti ja Oralle tarjoten mahdollisuutta tehdä omaa hakulenkkiään.

Eihän ne mitään puolen pitäjän lenkkejä olleet – noin 100 ja 150m välisiä sykähyksiä ja yhteydenotto. Taukopaikalla ei tarvinnut paljoa huolehtia että olisi pentu lähtenyt kahvikupin ääreltä omiaan seikkailemaan. Kovasti kuitenkin liikkeessä ollessa nenäänsä käytti ja myyriä tuntui löytyvän ihan tarpeeksi.

Eihän siinä sitten auttanut kuin lähteä takaisinpäin ”omia jälkiä” myöten. Ylitettiin aikaisemmin mainittu oja vielä vähän hankalammasta paikasta, ja niin katsoi sitten Orakin että tuostahan sitä mennään mistä ihmisetkin… Nöyp. Hitokseen liukas pölli muutenkin ja peruuttamaan ei enää kyennyt. Hieman kun hermo pääsi pettämään niin johan pentu mölskähti jokkeen. Onneksi sai sen verran otetta alla olevista pölleistä että pääsi nousemaan niiden päälle (urokselta olisi voinut btw jäädä tekemättä). Niin siitäkin koettelemuksesta selvittiin säikähdyksellä.

Hankalimman rääseikön jälkeen päätettiin poiketa hieman avarimmille jänkäosuuksille ennen paluuta takaisin autolle. Märkäähän se oli sekin jängänpätkä, mikäpä paikka ei tänä kesänä olisi ollut. Orallakin jo alla 18km, omistajilla lie 10km. Kellokin jo yli kahden, joten hyvä aika alkaa siirtymää kohden saunanlämmityshommia. Oltiinkin jo ihmetelty miksi ei yhtään maalintuakaan ollut tullut vastaan kun polulta pärähti lintupari lentoon. Niitähän se sitten Orakin hetken juoksi. Sitten jäi noin 100m päähän haistelemaan ja allekirjoittanut päätteli että koitti etsiä vielä lintuja. Ja sitten mäntiinkin viivasuoraa tutkan mukaan noin 700m. Ja sitten alkoi kiivas haukku – kas kummaa, johan on erikoinen lintu kun a)noin kauas menee puuhun pönöttämään ja b)antaa noin reippaasti itseään haukuttavan.

No siinäpä hetki hiimailtiin ja ihmeteltiin tilannetta. Jo on vammanen yksilö kun ei osaa mm. ojaa ylittää tuo lintu…

Jepu, kyllähän siellä nyt jotain muuta täytyi olla. Taktinen palaveri ja Toni kohden koiraa tuulen alta kiertäen, Anu kohden autoa ja isolle tielle vastaan (koiralla oli matkaa isohkolle tielle noin 300m). Koira haukkuu hyvin, kuuluvuuttakin on todistetusti aina 1.2km asti. Perhanan Ultrapointti vaan päätti sitten keskisormeaan näytellä eikä rekisteröinyt mitenkään haukkua. Parisenkymmentä minuuttia meni ennenkuin Anu ehätti autolle ja kiiruhti tielle vastaan. Vieläkään ei ollut tietoa että minkälainen otus oli Oran eteen eksynyt.

Sillä aikaa kun Anu siirtyi oletettavalle ylityskohdalle oli Ora lähtenyt ottamaan yhteyttä. Tuulen suunnan takia Toni oli joutunut lähestymään haukkua muualta kuin ”koiran jäliltä”, joten Ora teki noin kilometrin ennenkuin tavoitti Tonin (hienosti seurasi omia jälkiään ja huomasi mistä kohden Toni oli jäljet ylittänyt). Toni lähti viemään koiraa kohden viimeisintä haukkupaikkaa. Sillä välin oli Anu siirtynyt jängän puolelle tieltä ja jäi odottelemaan Tonia ja koiraa.

Ja sitten alkoikin kuulumaan sellaista ääntä etuvasemmalta että puhelin tuli sijoitella takaisin taskuun – Jumaleissoni, 150m päästä menee hirvi!! Siinäpä sitä jo mallailtiin kiikarin läpi, vaan sarveton kun oli niin ase vielä hetkeksi ala ja tarkistus – ja kyllä, vasahan se sieltä perästä tuli. Matkaa ja puustoa oli kuitenkin sen verran että piippu alas ja tyytyväistä hymähtelyä sillä ”Musta salama” seurasi parivaljakkoa noin 100m päästä. Eli Ora oli vielä lähtenyt hirvien perään, jotka olivat tällä hetkellä enemmän kuin tietoisia ihmisistä. Koira etenee tutkan mukaan viivasuoraa jängän reunaa 1.2km päähän ennenkuin luopuu leikistä. Kaikenkaikkiaan 24km työskentelyä pennulle jo sille päivälle, joten koimme että eiköhän ne päivätyöt ollut jo meidän osalta siinä. Hienoa työskentelyä taas pentukoiralle hirvien kanssa, ja olihan mahtavaa päästä näkemään hirvetkin ihan omin silmin. 50m vähemmän ja siinä olisi ollut Oralle ensimmäinen kaato ja ehkä se ”viimeinen silaus” hirvityöskentelyn kannustimeksi laikalle.

Kaikenkaikkiaan parasta mitä voi housut jalassa tehdä 🙂

Vastaa

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.