Sellasta se on kun itsekseen koiran kanssa rymyää.

Lähdettiin Oran kanssa kaksistaan perjantaina kokeilemaan sitä kuuluisaa tuuria. Isännyydellä on vielä poteminen vaiheessa, joten tästä syystä lähettiin ihan ”naisissa” tarkistamaan (toisten) tilukset.

Koska allekirjoittanut on vielä kovin epävarma maastojen suhteen, päätti tämä ottaa testimaastoiksi edellisviikkoisen vierukset (eli sama suunta minnekä emä vasoineen kipitti). Autoa piti tällä kertaa jättää aikalailla isohkon tien varteen, mutta aikaisin aamusta liikennettä oli aika tarkalleen nolla. Eikä pentu onneksi tielle edes tarjonna, vaan odotti ihan rauhassa että näkee ”päivän suunnan” samalla kun ohjaaja iski vaatetta päälle. Kuitenkin miinuksen puolella vielä keli, joten lämmintä sai pukea. Tiedä vaikka jos joutuu kovin kahvittelemaan ja seisoskelemaan paikallaan.

Kengät jalassa ja mielessä eilisiltainen jääkiekko ja uudet luistimet (oikea nilkka aivan pirun kipiä) lähdettiin etenemään miehenmittaista männikköä eteenpäin. Päästiin aukkoon, minkä reunasta Ora kävi ison ukkometson ajamassa ilmaan. Muutaman muunkin linnun siinä kävi toteamassa ja teki pieniä pyrähdyksiä. Lantionkorkuisessa taimikossa oli selkeästi hirvien ollut hyvä olla, mutta ihan tuoreita jätöksiä tahi jälkiä ei näkynyt. Siinä kelissä olisi melkein höyrystä voinut päätellä tuoreuden asteen :D.

Talsittiin taimikon reunaan missä maasto alkoi perinteisesti siirtyä märemmän puoleiseksi. ”Ei perkele, en ala taas…”. Nyt minä kyllä nautiskelen ja siirryn ylemmäs rinteeseen oikein kunnon Natura-alue -tyyliseen maastoon missä jalat säilyy kuivina. Kymmenkunta metriä pääsi ylemmäksi kun jostain kuuluu helvetin esiasteesta lähtöisin oleva mölähdys…

Mikähän helevetti se nyt sitten oli?! Lahkeesta melkein pääsi vienoinen skebabin tuoksu, ja Oran kanssa katsottiin kumpainenkin että mikähän piru siellä oikein on. Kunnon omistajan elkein koiralle komento ”KIINNI!” ja toivoa että syöpi koiran ensin… 😀 (vitsi vitsi). Koirahan otti ja lähti! Sinne mäni, tovi menee ja alkaapi haukku kuulumaan. Isännyys hauskana juttuna puipi puhelimeen että karhu se on. Siinä vaiheessa toivoo että olisi varannut vaihtoalkkaritkin mukaan…

Tovin odottelin ja annoin sykkeen laskea lähemmäksi sitä tasoa ettei tarvitse valtimotukosta alkaa puukottamaan keskellä metsää. Tutkaohjelma esille ja siellähän se pauke käy, noin 650m päästä itsestä. Hienosti paikallaan haukkuu, joten olettaa voipi että eiköhän se ole suurella todennäköisyydellä hirvi. Tai tosi kovapäinen demonimaalintu. Tuulen tarkistus – ei mitään mihinkään, joten ei auta kuin alkaa lähestymään kohdetta. Hiljakseen ja haukkua mukaillen, miettien aina noin 10 askelta eteen ettei aja itseään mihinkään rytöläjään melskaamaan.

20 minuuttia ja rapiat, sitten loppui haukku ja koira lähti takaisinpäin. Yhteyttähän se lähti ottamaan. Arvata voipi että oliko taas minkälainen lenkki tehtävä ennenkuin minut yhytti (en ollut seurannut jälkiä pitkin jänkää). Koira tulee selän takaa ja jääpi ihmettelemään meikäläistä. Viimeiseen haukkupaikkaan on enää 300-400m matkaa, joten VAROVAISESTI kohden sitä. Koiralle aikaa ja tilaa ottaa tilanne haltuun. Olimme edenneet noin 100m päähän jättöpaikasta kun koira ottaa hajun ja lähtee taas. Yhden jalan flamingo-tyylillä edeten ei mene kuin tovi kun koiralla alkaa taas haukku. Mahtavaa, otti ja löysi vielä eläimen. Ei olluna edennyt pitkää matkaa elukka siitä mihin oli koira jättänyt, ehkä noin 200-300m. Homma jatkuu siitä mihinkä se oli jätetty.

Hirvi etenee hitaasti kohden avautuvaa jänkää, meikäläinen perässä. Vihdoinkin yli 50m näkyvyyttä, joskohan saisi selkoa mitä koiralla on? Noin 200-300m päästä kuuluu koiran haukku, vaan aina on sen verran pientä puseikkoa tiellä ettei kerkiä kiikarin läpi tarkkaa sijaintia näkemään. Sitten vilahtaa valkoiset jalat! 85% varmuudella yksinäinen on, ei toisia jalkapareja näkynyt. Kuitenkin kerkesi siirtyä pienen metsäsaarekkeen taakse työpari että ei jäänyt aikaa tarkistaa pään koristeita.

Vaan nyt oltiinkin sitten märällä taasen. Ei auta, edettävä on, ei täällä kukaan muukaan tule sitä saalista ampumaan. Märästä märkään ja edellisen metsäsaarekkeen läpi, siinäpä suunnitelma. Koira lähtee taas ottamaan yhteyttä, nyt pitää keskeyttää lenkinteko viheltämällä lyhyesti koiralle ”olinpaikkansa”. Koira tykö, ja taas lähdetään kohden jättöpaikkaa. Nyt jo huomattavasti nopeammin pentu ymmärtää jutun juonen, ja lähtee ylittämään seuraavaa metsäsaareketta minkä taakse oletettavasti pelikaveri eteni. Ja niin alkaa haukku jo kolmannen kerran. Nyt on hirvikin jo tietoinen ettei täällä ihan kaksistaan koiran kanssa olla, sen verran suomörkö pitää ääntä mennessään.

Hirvi etenee jo rivakammin, metsästäjän hidastuva vauhti kompensoi täysin kiihtyvän läähätyksen tahtiin. Nyt taisi tälle hirvelle tämänkaltainen lenkkeilytys riittää. Koira etenee jo reilumman matkan päähän hirven kanssa ennenkuin lähtee taas etsimään perässähiihtäjiä. Matkaa tälle jättöpaikalle oli jo yli puoli kilsaa, ei siinä enää varovaisesti jaksanut mennä. Jälkien yhytys ja koiralle vielä mahdollisuudet lähteä hakemaan. Valitettavasti maasto oli vain sen verran täynnä aamuisia jälkiä että ei siinä tiennyt mihinkä suuntaan enää lähteä saalista seuraamaan. Se hävisi kuin se kuuluisa pieru sinne saharaan.

Mutta ei mitä, aivan mahtava reissu taasen koiran kanssa. Pulssi kerkesi hetkittäin nousta niin että luulin jo hirven syliin juoksevan (eli veri kohisi päässä ”askelien” tahtiin… ennenkuin sitten tajusin että liian rytmikäs eteneminen kyseessä :D). Koira ymmärtää taas kerran paremmin että mikä on päivän riista. Vielä kun pääsisi ampumaan sen elikon niin menisi oikein kunnolla tajuntaan että tämä on se mikä on parasta myös koiran mielestä. Näin ollen rohkeutta laajempiin hakulenkkeihin voisi olettaa saavutettavan sekä sitkeyttä pysyä hirvellä niin pitkään kunnes erikseen pillillä kutsutaan käymään. Mutta hitusen alta 8kk itälaikapennuksi todella hyvillä suuntamilla ollaan jo. Katsotaan josko niitä kaatoja saataisiin kun olisi enemmän ja kovempikuntoisia pyssymiehiä matkassa 😉

Alla vielä päivän kuvajainen tutkaohjelman kautta kuvattuna. Etenemisuunta oli myötäpäivään, allekirjoittanut kauniilla pinkillä värillä edustettuna.