Eli melkein kuin uusi Tunteita ja Tuoksuja -kausi, aina yhtä jännittävää. Sen näkee taas kun on pakkolomalla koiran ollessa toipilas niin kerkiää kaikenmaailman turhaketta taas harrastamaan, eli blogin sisällön täydentämistä.
Nyt uutena uutukaisena tuli tehtyä aihealueeseen Geenitestaus ihan oma sivunsa (linkki sivulle). Teksti ja ohjeistus perustuu täysin MyDogDNA-testipaneelin käyttöön. Laikapuolella hieman koitettiin jo aiheuttaa asian ympärille pienimuotoista hässäkätä alkukesästä, mutta alkuinnostuksen jälkeen ko. rintamalla on ollut taas hiljaista. Varsinkin sitä toivoisi että nyt kun alkaa astutuskausi olemaan päällänsä niin tämä asia olisi viimeistään nyt ajankohtainen.
Sivun alkuun on koottu kolme kuvaohjetta
1. Kuinka julkaista MyDogDNA-tulokset
2. Kuinka lisätä kokotiedot koirasta MyDogDNA-profiiliin
3. Kuinka aktivoida koiran MyDogDNA BREEDER-työkalu
Tavoitteena on lisäksi ylläpitää myös itäsiperianlaikojen osalta listausta testatuista koirista, joiden tutkimustulokset ovat julkisia. Aidosti toivon, ettei ko. listaus missään tapauksessa pelottelisi uusia testaajia olemaan julkaisematta tuloksia. On ensiarvoisen tärkeää että terveet ja kantajat, sairaista puhumattakaan, julkistettaisiin nyt eikä sitten kun maito on matolla härskiintymässä. Lisää pohdintaa asiaan liittyen sivustolla.