Treeniä treeniä

Joskus se ei Tapio antejaan edes vilauta. Nyt tulluna ns. pummipäiviä muutamia, mutta onhan se mukavaa käyskennellä ihan metsässäkin ja antaa koiralle mahdollisuuksia kehittyä. Haun kanssahan meillä on ollut Oran kanssa ongelmia, voisi eläimiä löytyä paremmin jos tekisi hieman isompaa lenkkiä maastossa. Vielä parempihan siis olisi kun ei tarvitsisi kuin autossa istua ja ihastella kun koira kävisi omatoimisesti pitäjän maastot läpi… Eikun siis, öööh… (Nyt pysyy vielä jokseenkin kunnossa koiraa treenatessa, aikamoinen hubbabubbahan sitä tulisi jos ei metsässä itsekin käyskentelisi 😀 😀 😀 ).

Allapa tämänpäiväinen päivälenkki. Oma fiilis on siis että etäisyys omistajaan on kasvanut syksyn edetessä, mutta eihän tuo nyt vielä mitään älytöntä ole. Kulkusuunta oli myötäpäivään. Katsotaan josko vuoden päästä olisi jo erilaista lenkkiä :D. ja ps. Todella huonosti päivitti puhelin minun paikkatietoa, joten aikalailla yhtä matkaa mentiin. Jälkikäteen mittaukset tehtynä omistajalle lenkin pituus rapiat 5km, koiralle 16.5 (suhde: 3.3 :D, näitäpä muuten voisikin alkaa laskemaan niin voi arvioida että paraneeko se haku vai ei…)

Yhden haukun (1kpl) koira antoi tänään palokärjelle, päästiin siinä treenaamaan lintujenkin etsimistä 😀 ja muutenkin itse asiassa kohtuuhyvin löytää lintuja; yhden maalinnun ”osoitti” kuin kanakoira konsanaan – jäi paikoilleen ja katsoi minulta ”luvan” ennenkuin ”kiinni!” komennon jälkeen pöläytti linnun lentoon 😀 ja allekirjoittanut toki taas ns. housut kintuissa tilanteen kanssa. Olisihan mainiota jos noin hyvin osaisi jatkossakin linnut esitellä.

nayttokuva-2016-10-22-kello-19-18-34

Kolmaskaan kerta ei totta vielä sanonut

Sellasta se on kun itsekseen koiran kanssa rymyää.

Lähdettiin Oran kanssa kaksistaan perjantaina kokeilemaan sitä kuuluisaa tuuria. Isännyydellä on vielä poteminen vaiheessa, joten tästä syystä lähettiin ihan ”naisissa” tarkistamaan (toisten) tilukset.

Koska allekirjoittanut on vielä kovin epävarma maastojen suhteen, päätti tämä ottaa testimaastoiksi edellisviikkoisen vierukset (eli sama suunta minnekä emä vasoineen kipitti). Autoa piti tällä kertaa jättää aikalailla isohkon tien varteen, mutta aikaisin aamusta liikennettä oli aika tarkalleen nolla. Eikä pentu onneksi tielle edes tarjonna, vaan odotti ihan rauhassa että näkee ”päivän suunnan” samalla kun ohjaaja iski vaatetta päälle. Kuitenkin miinuksen puolella vielä keli, joten lämmintä sai pukea. Tiedä vaikka jos joutuu kovin kahvittelemaan ja seisoskelemaan paikallaan.

Kengät jalassa ja mielessä eilisiltainen jääkiekko ja uudet luistimet (oikea nilkka aivan pirun kipiä) lähdettiin etenemään miehenmittaista männikköä eteenpäin. Päästiin aukkoon, minkä reunasta Ora kävi ison ukkometson ajamassa ilmaan. Muutaman muunkin linnun siinä kävi toteamassa ja teki pieniä pyrähdyksiä. Lantionkorkuisessa taimikossa oli selkeästi hirvien ollut hyvä olla, mutta ihan tuoreita jätöksiä tahi jälkiä ei näkynyt. Siinä kelissä olisi melkein höyrystä voinut päätellä tuoreuden asteen :D.

Talsittiin taimikon reunaan missä maasto alkoi perinteisesti siirtyä märemmän puoleiseksi. ”Ei perkele, en ala taas…”. Nyt minä kyllä nautiskelen ja siirryn ylemmäs rinteeseen oikein kunnon Natura-alue -tyyliseen maastoon missä jalat säilyy kuivina. Kymmenkunta metriä pääsi ylemmäksi kun jostain kuuluu helvetin esiasteesta lähtöisin oleva mölähdys…

Mikähän helevetti se nyt sitten oli?! Lahkeesta melkein pääsi vienoinen skebabin tuoksu, ja Oran kanssa katsottiin kumpainenkin että mikähän piru siellä oikein on. Kunnon omistajan elkein koiralle komento ”KIINNI!” ja toivoa että syöpi koiran ensin… 😀 (vitsi vitsi). Koirahan otti ja lähti! Sinne mäni, tovi menee ja alkaapi haukku kuulumaan. Isännyys hauskana juttuna puipi puhelimeen että karhu se on. Siinä vaiheessa toivoo että olisi varannut vaihtoalkkaritkin mukaan…

Tovin odottelin ja annoin sykkeen laskea lähemmäksi sitä tasoa ettei tarvitse valtimotukosta alkaa puukottamaan keskellä metsää. Tutkaohjelma esille ja siellähän se pauke käy, noin 650m päästä itsestä. Hienosti paikallaan haukkuu, joten olettaa voipi että eiköhän se ole suurella todennäköisyydellä hirvi. Tai tosi kovapäinen demonimaalintu. Tuulen tarkistus – ei mitään mihinkään, joten ei auta kuin alkaa lähestymään kohdetta. Hiljakseen ja haukkua mukaillen, miettien aina noin 10 askelta eteen ettei aja itseään mihinkään rytöläjään melskaamaan.

20 minuuttia ja rapiat, sitten loppui haukku ja koira lähti takaisinpäin. Yhteyttähän se lähti ottamaan. Arvata voipi että oliko taas minkälainen lenkki tehtävä ennenkuin minut yhytti (en ollut seurannut jälkiä pitkin jänkää). Koira tulee selän takaa ja jääpi ihmettelemään meikäläistä. Viimeiseen haukkupaikkaan on enää 300-400m matkaa, joten VAROVAISESTI kohden sitä. Koiralle aikaa ja tilaa ottaa tilanne haltuun. Olimme edenneet noin 100m päähän jättöpaikasta kun koira ottaa hajun ja lähtee taas. Yhden jalan flamingo-tyylillä edeten ei mene kuin tovi kun koiralla alkaa taas haukku. Mahtavaa, otti ja löysi vielä eläimen. Ei olluna edennyt pitkää matkaa elukka siitä mihin oli koira jättänyt, ehkä noin 200-300m. Homma jatkuu siitä mihinkä se oli jätetty.

Hirvi etenee hitaasti kohden avautuvaa jänkää, meikäläinen perässä. Vihdoinkin yli 50m näkyvyyttä, joskohan saisi selkoa mitä koiralla on? Noin 200-300m päästä kuuluu koiran haukku, vaan aina on sen verran pientä puseikkoa tiellä ettei kerkiä kiikarin läpi tarkkaa sijaintia näkemään. Sitten vilahtaa valkoiset jalat! 85% varmuudella yksinäinen on, ei toisia jalkapareja näkynyt. Kuitenkin kerkesi siirtyä pienen metsäsaarekkeen taakse työpari että ei jäänyt aikaa tarkistaa pään koristeita.

Vaan nyt oltiinkin sitten märällä taasen. Ei auta, edettävä on, ei täällä kukaan muukaan tule sitä saalista ampumaan. Märästä märkään ja edellisen metsäsaarekkeen läpi, siinäpä suunnitelma. Koira lähtee taas ottamaan yhteyttä, nyt pitää keskeyttää lenkinteko viheltämällä lyhyesti koiralle ”olinpaikkansa”. Koira tykö, ja taas lähdetään kohden jättöpaikkaa. Nyt jo huomattavasti nopeammin pentu ymmärtää jutun juonen, ja lähtee ylittämään seuraavaa metsäsaareketta minkä taakse oletettavasti pelikaveri eteni. Ja niin alkaa haukku jo kolmannen kerran. Nyt on hirvikin jo tietoinen ettei täällä ihan kaksistaan koiran kanssa olla, sen verran suomörkö pitää ääntä mennessään.

Hirvi etenee jo rivakammin, metsästäjän hidastuva vauhti kompensoi täysin kiihtyvän läähätyksen tahtiin. Nyt taisi tälle hirvelle tämänkaltainen lenkkeilytys riittää. Koira etenee jo reilumman matkan päähän hirven kanssa ennenkuin lähtee taas etsimään perässähiihtäjiä. Matkaa tälle jättöpaikalle oli jo yli puoli kilsaa, ei siinä enää varovaisesti jaksanut mennä. Jälkien yhytys ja koiralle vielä mahdollisuudet lähteä hakemaan. Valitettavasti maasto oli vain sen verran täynnä aamuisia jälkiä että ei siinä tiennyt mihinkä suuntaan enää lähteä saalista seuraamaan. Se hävisi kuin se kuuluisa pieru sinne saharaan.

Mutta ei mitä, aivan mahtava reissu taasen koiran kanssa. Pulssi kerkesi hetkittäin nousta niin että luulin jo hirven syliin juoksevan (eli veri kohisi päässä ”askelien” tahtiin… ennenkuin sitten tajusin että liian rytmikäs eteneminen kyseessä :D). Koira ymmärtää taas kerran paremmin että mikä on päivän riista. Vielä kun pääsisi ampumaan sen elikon niin menisi oikein kunnolla tajuntaan että tämä on se mikä on parasta myös koiran mielestä. Näin ollen rohkeutta laajempiin hakulenkkeihin voisi olettaa saavutettavan sekä sitkeyttä pysyä hirvellä niin pitkään kunnes erikseen pillillä kutsutaan käymään. Mutta hitusen alta 8kk itälaikapennuksi todella hyvillä suuntamilla ollaan jo. Katsotaan josko niitä kaatoja saataisiin kun olisi enemmän ja kovempikuntoisia pyssymiehiä matkassa 😉

Alla vielä päivän kuvajainen tutkaohjelman kautta kuvattuna. Etenemisuunta oli myötäpäivään, allekirjoittanut kauniilla pinkillä värillä edustettuna. nayttokuva-2016-10-14-kello-12-49-19

Parasta mitä voi housut jalassa tehdä

Viikko pyörähti Oran ensimmäisestä hirvihaukusta ennenkuin päästiin uudemman kerran metsään. Kiitollisena lähipiirille joka mahdollisti ”aikuisten laatuajan”lähdimme etenemään kohden eteläistä Sodankylää. Mitään varmaa tietoa hirvistä ei olluna, joten lähdimme rehellisesti kokeilemaan tuuriamme. Mukana oli tällä kertaa vain Ora.

Etelän vetelältä vietiinkin sitten heti ensimmäisenä luulot poies kun metsäautotieltä poikettiin kohden määränpäätä – 2-3m joki olisi ylitettävänä, eikä tosiaan Vikingin Huntterit ihan niin pätevät pelit olluna näillä housuntapasilla että siitä talsimalla olisi yli mennyt. Siinäpä sitten testattiin useampaan otteeseen päivän aikana trapetsitaiteilijan kykyjä 😀 Vähän saatoin vitsiä murjaista että toivottavasti tänne ei hirveä ammuta (kaksi ukkoa ja koira-asetelmalla voisi olla haastetta kerrakseen). Määränpäätä kohden kuitenkin pakerrettiin mennä, hitaasti ja varmasti ja Oralle tarjoten mahdollisuutta tehdä omaa hakulenkkiään.

Eihän ne mitään puolen pitäjän lenkkejä olleet – noin 100 ja 150m välisiä sykähyksiä ja yhteydenotto. Taukopaikalla ei tarvinnut paljoa huolehtia että olisi pentu lähtenyt kahvikupin ääreltä omiaan seikkailemaan. Kovasti kuitenkin liikkeessä ollessa nenäänsä käytti ja myyriä tuntui löytyvän ihan tarpeeksi.

Eihän siinä sitten auttanut kuin lähteä takaisinpäin ”omia jälkiä” myöten. Ylitettiin aikaisemmin mainittu oja vielä vähän hankalammasta paikasta, ja niin katsoi sitten Orakin että tuostahan sitä mennään mistä ihmisetkin… Nöyp. Hitokseen liukas pölli muutenkin ja peruuttamaan ei enää kyennyt. Hieman kun hermo pääsi pettämään niin johan pentu mölskähti jokkeen. Onneksi sai sen verran otetta alla olevista pölleistä että pääsi nousemaan niiden päälle (urokselta olisi voinut btw jäädä tekemättä). Niin siitäkin koettelemuksesta selvittiin säikähdyksellä.

Hankalimman rääseikön jälkeen päätettiin poiketa hieman avarimmille jänkäosuuksille ennen paluuta takaisin autolle. Märkäähän se oli sekin jängänpätkä, mikäpä paikka ei tänä kesänä olisi ollut. Orallakin jo alla 18km, omistajilla lie 10km. Kellokin jo yli kahden, joten hyvä aika alkaa siirtymää kohden saunanlämmityshommia. Oltiinkin jo ihmetelty miksi ei yhtään maalintuakaan ollut tullut vastaan kun polulta pärähti lintupari lentoon. Niitähän se sitten Orakin hetken juoksi. Sitten jäi noin 100m päähän haistelemaan ja allekirjoittanut päätteli että koitti etsiä vielä lintuja. Ja sitten mäntiinkin viivasuoraa tutkan mukaan noin 700m. Ja sitten alkoi kiivas haukku – kas kummaa, johan on erikoinen lintu kun a)noin kauas menee puuhun pönöttämään ja b)antaa noin reippaasti itseään haukuttavan.

No siinäpä hetki hiimailtiin ja ihmeteltiin tilannetta. Jo on vammanen yksilö kun ei osaa mm. ojaa ylittää tuo lintu…

Jepu, kyllähän siellä nyt jotain muuta täytyi olla. Taktinen palaveri ja Toni kohden koiraa tuulen alta kiertäen, Anu kohden autoa ja isolle tielle vastaan (koiralla oli matkaa isohkolle tielle noin 300m). Koira haukkuu hyvin, kuuluvuuttakin on todistetusti aina 1.2km asti. Perhanan Ultrapointti vaan päätti sitten keskisormeaan näytellä eikä rekisteröinyt mitenkään haukkua. Parisenkymmentä minuuttia meni ennenkuin Anu ehätti autolle ja kiiruhti tielle vastaan. Vieläkään ei ollut tietoa että minkälainen otus oli Oran eteen eksynyt.

Sillä aikaa kun Anu siirtyi oletettavalle ylityskohdalle oli Ora lähtenyt ottamaan yhteyttä. Tuulen suunnan takia Toni oli joutunut lähestymään haukkua muualta kuin ”koiran jäliltä”, joten Ora teki noin kilometrin ennenkuin tavoitti Tonin (hienosti seurasi omia jälkiään ja huomasi mistä kohden Toni oli jäljet ylittänyt). Toni lähti viemään koiraa kohden viimeisintä haukkupaikkaa. Sillä välin oli Anu siirtynyt jängän puolelle tieltä ja jäi odottelemaan Tonia ja koiraa.

Ja sitten alkoikin kuulumaan sellaista ääntä etuvasemmalta että puhelin tuli sijoitella takaisin taskuun – Jumaleissoni, 150m päästä menee hirvi!! Siinäpä sitä jo mallailtiin kiikarin läpi, vaan sarveton kun oli niin ase vielä hetkeksi ala ja tarkistus – ja kyllä, vasahan se sieltä perästä tuli. Matkaa ja puustoa oli kuitenkin sen verran että piippu alas ja tyytyväistä hymähtelyä sillä ”Musta salama” seurasi parivaljakkoa noin 100m päästä. Eli Ora oli vielä lähtenyt hirvien perään, jotka olivat tällä hetkellä enemmän kuin tietoisia ihmisistä. Koira etenee tutkan mukaan viivasuoraa jängän reunaa 1.2km päähän ennenkuin luopuu leikistä. Kaikenkaikkiaan 24km työskentelyä pennulle jo sille päivälle, joten koimme että eiköhän ne päivätyöt ollut jo meidän osalta siinä. Hienoa työskentelyä taas pentukoiralle hirvien kanssa, ja olihan mahtavaa päästä näkemään hirvetkin ihan omin silmin. 50m vähemmän ja siinä olisi ollut Oralle ensimmäinen kaato ja ehkä se ”viimeinen silaus” hirvityöskentelyn kannustimeksi laikalle.

Kaikenkaikkiaan parasta mitä voi housut jalassa tehdä 🙂

Etelänreissua kera koirain

Kävästiin Eteläisemmässä Savossa männä viikonloppuna tarkistamassa jahtimaiden tila.

10h ajomatka, farmarimallin mobiili, 2 koiraa ja 2 aikuista sekä mehtuuseen soveltuvat kamppeet ja vempeleet kyytiin niin tiesihän tuota lähteväsä. Takaisin tullessa vielä yksi puolikas ihmisenalku matkaan mukaan niin testailtiin jo Wolkkarin mittoja suuntaan ja toiseen :D.

Niinhän sitä siis matkaan lähdettiin heti torstaina että saatiin yksi päivä toipua ajomatkasta ennen metsästys-lauantaita. Onneksi tehtiin näin, koska yllättäin tuli tarve käydä tutustumassa Mikkelin eläintarvikeliikkeisiin – Valkko näki lie ensimmäistä kertaa eläissään (anopin) kissan ja nykäs sen verta kovasti lähtiä sen perään että panta paskaksi. Onneksi kissa tiesi omat soppensa sen verran hyvin että a)säilytti henkesä ja b)koira saatiin kiinni navetan pielisiltä. Siinähän nimittäin olisikin ollut naurussa pidättelemistä kun laika pistää menemään pitkin tuntemattomia kuntarajoja ilman minkäänlaista tutkavehettä kaulassa…

Muutenkin vähän housun puntissa tutisi kun Anun kotipaikalla oli Valkolle tuntemattomia otuksia kuten mm. kyyttöjä ja hevonen. Onneksi molemmista eläinlajeista löytyy sen verran sisua että tarpeen tullen olisivat kykeneviä polkemaan koiran tantereeseen. Perimmäinen idea on kuitenkin ettei kotieläimiä KOSKAAN mennä jahtaamaan, oli rotu koiralla mikä tahansa. Orahan oli jo ”vanha tekijä” näissä hommissa, ja sen passasi vapaana käyttää pissalla pihalla ja jättää jopa vahtimattakin toviksi. Pieni suuri asia tuokin että voi luottaa koiraan sen verran ettei mene pöllyyttelemään suotta ”vääriä” eläimiä.

Lauantaina lähdettiin 8 passimiehen ja allekirjoittaneiden kanssa koluamaan kotiseuran maat. Tällä kertaa oli sovittu että vain vasaa ammutaan. Siksi näköhavainnot kahdesta aikuisesta aamutuimaan pellon laidassa eivät olleet ns. odotetuimpia uutisia. Joten eikun kokeilemaan tuuriaan ”oletettavasti” hirviä sisältävistä maastoista. Etelässäkin kun vielä alueet ovat suhteellisen pieniä ja osittain vielä hajallaankin niin pahimmassa tapauksessa laika ottaisi vasallisen ja veisi sitä sillä seurauksella että aikaa tunnistamiselle ja passipaikkojen siirtelylle jäisi erittäin vähän. Ja sen jälkeen voisikin siirtyä naapurikylän kapakille loppuillaksi tutkaa ihastelemaan 😀 (mahdollisuudet että palaisivat pitkäjalkasen laikan kanssa samoille alueille eri vesistöjen ylityksien jälkeen olisivat yhtä hyvät kuin loton päävoitto).

No mitenkä siinä sitten kävi, kaiken sen ennakolta kehumisen jälkeen? Kaikenkaikkiaan mitätön reissu, ei löytynyt hirviä yksin, ei yhdessä, eikä edes paikat tuntevalla jämptillä. Valkolla tuntui olevan mielensäosoittelureissu koska haun laajuus oli ennennäkemöttömän heikkoa. Oralla taas tuntui olevan virtaa ja intoa mutta se vaadittava rohkeus lähteä omia teitä tutkimaan, se selkeästi uupui. Joten ei hirvikontaktia ensimmäiselle päivälle.

Koska sunnuntaille oli tiedossa pitkä kotimatka, päädyimme hallituksen kanssa että parempi mahdollisesti lähteä vain aamutuimaan ajelemmaan kohti pohjoista. Tuuria oli mahoton, koska kävi näin että riistakameralla oli parahilleen aamutunteina käynyt ylivuoteinen naarashirvi. Koska sillä ei ollut vasoja, niin Anu päätti käydä katsomassa josko pentukoira ymmärtäisi mittään koko hirvitouhun päälle (aikaisempia kokemuksiahan on todistetusti ollut vain yksi, silloinkin Valkko hirven nosti ja Orakin vain juoksi perässä sen 2km. Haukkua ei tulluna).

Joten eikun koira mukaan ja auto parkkiin vajaan kilsan päähän kamerasta. Koira innokkaasti lähtee metsään ja palaa aina noin 100m piston jälkeen takaisin. Kovasti häntä heiluu vaan ei tuon ihmeellisempiä lenkkejä tee. Anu pikkuhiljaa siirtyy lähemmäksi kohden kameraa, ja neljännen-viidennen 100m lenkin jälkeen jo tuskastuu kun varma hirvi siellä pitäisi olla ja koirakin innokas vaan ei lähe. Hallitus seuraa tilannetta tuvan lämmöstä ja laittaa viestiä: ”Kannusta sitä koiraa lähtemään”. No ei siinä auta kun sitten jo aika kovaäänisesti huutaa koiralle kannustukset ja tsemppihuudot – ja kato piru, sinne lähti! (Tästäkö se nyt sitten on ollut kiinni – omistaja ei ole älynnä saaliinhimoissaan kannustaa koiraa vaan mielummin olluna mykkänä ettei riista karkaisi… Nuija!…)

Koira etenee noin 600-800m ennenkuin tavoittaa hirven. Ja sitten alkoi se haukku (tähän <3<3<3

SE HAUKKUU! JUMALAUTA!!! JES JES JES!

Hirvelle kiitos että oli oikein mukavan rauhallinen yksilö, ei liikoja hötkyillyt ja antoi koiran itseään haukuttavan. Haukku siirtyi rauhallisesti noin 2km päähän lähtöpaikasta. Koska edellämainitut syyt, piti Anun lähteä jo ajoissa ajamaan autolla vastaan, koska koira oli etenemässä pois omilta alueilta. Kaikenkaikkiaan 19min haukkuaikaa tuli koiralle ennenkuin Anun oli (valitettavasti :/) otettava koira kiinni.

MUTTA SE HAUKKU KUITENKIN!

(Pentutilaukset sitten tuonne Haatajan Antille suoraan. :D)

Aivan mahtavaa, hyvä reissu, kannatti tehdä. Kiitos kaikille osanottajille ja harrastuksen mahdollistaville tahoille. I love you all.

Niin ja käytiinhän myö ohiajaessa morjestamassa myös Taikaa ja Milliä Jormuan Eräjätkän kennelillä, on se vaan jännä mitenkä erinäköisiä tuli sisaruksista. Ja toden totta, Orahan näyttää aivan Millin ensimmäisen pentueen Nanalle (ks. kuva ensimmäisenä alla). Eli taitaa tuolta Millin puolelta kuitenkin tulla tuo väritys :D.

erajatkan-nana
Eräjätkän Nana, Eräjätkän kennelin sivuilta napattu
dsc_0020
Eräjätkän Taika(vas) ja Milli(oik) 02102016
dsc_0024
Eräjätkän Taika 02102016

Riistakokemuksia koirille

Koirille saatu kontaktia

Maalintuihin – Valkko näitä haukkuna, olivat karhua etsimässä, valitettavasti ei vaan vielä maalintujen metsästyskausi käynnissä.

Hirveen – Oltiin maalintuja etsimässä, valitettavasti ei vielä kausi käynnissä. 2km päähän linnuntietä juoksi suihkari, sitten koirat joutuivat jängän laitaan jättämään leikin kesken. Erinomaisesti lähti myös pentu mukaan leikkiin, vanhemmalle koiralle kunnia löydöstä.

Fasaaneihin – No ihan varmistettiin että on kausi käynnissä 😀 siihen jäi ne treenilinnut, erinomaista haukkutyöskentelyä molemmille koirille, kiitettävästi osui myös Anu kiväärillä 30m päästä lintuun… Papukaijamerkki ja 10p…

”Isäsä näköä o”… vai onko…

Hei vaan sun heiluvilles!

Niin on tovi pärähtänyt mittariin edellisestä blogi-postauksesta. Nyt pitääkin pyyhkiä pölykerrosta ja päivitellä tätäkin sellaisella triviaalilla aiheella että kenenkä näköä sitä koiraan on tulluna.

Orahan alkaa olemaan nuorekkaassa hitusen alle 7kk iässä, joten tästä voi jo vähän jotain päätellä millekä se väritys on muovautumassa. Siksipä ohessa kuvakollaasi Orasta sekä vanhemmista, jokainen lukija voi itse antaa valistuneen arvauksensa mistä on nokan väri tullut tai hännän pituus.

Itku pitkästä (5kk) ilosta – Odottavan aika on pitkä

Viisi kuukautta pamahti Oralla mittariin, eli sehän tarkoittaa sitten sitä että Ora pysyy hihnan päässä kunnes virallinen koirien ”vapaanapitoaika” (eli käytännössä metsästyskausi) taas alkaa (koirien kiinnipitoaika 1.3.-19.8.2016). Eli odottavan aika on pitkä…

Erityisen pitkähän se silloin on kun koira antaa ensimmäiset metsästysviettimerkkinsä 4.5 kuukauden iässä, eli tässä tapauksessa alkoi merkkaamaan lintuja metsässä. Kyllä siinä herkistyy tylympikin jäärä kun oma koira ”ihan ite” alkaa haukkumaan lintuja metsässä ja seuraamaan niitä pieniä matkoja. Toki siis linnut ovat kokoluokkaa ”räksä” ja lie tarpeeksi ärsyttävän äänekkäitä että niitä pitää Oran kehottaa olemaan vaiti. Mutta kuitenkin, ei takerruta lillukanvarsiin, koska ainakin tälle lintupuolen metsästäjän totaaliselle aloittelijalle koira joka luontaisesti ymmärtää paremmin mitä tuolla metsässä pitää lintujen suhteen tehdä, on kultaakin arvokkaampaa.

5kk ja 1vk ollessa ikää Oran kanssa lähdimme patikoimaan Levin Kätkä-tunturille, ja siellähän sitten riistaa olisi ollut tarjolla joka kädelle ja vähän enemmänkin. Kohtalon ivaahan on toki ollut että emme ole kohdanneet Oran kanssa poroja metsässä aikaisemmin, vaikka mahdollisuudet siihen ovat olleet kohtalaiset (tietoisesti toki pyritty niitä välttämään). No nythän sitten keskikokoinen kruunupää oli kävellä syliin luontopolulla. ”Kotieläimeksi” poro lähentelee tyhmyydessään lie lammasta, koska eihän tämä tosissaan allekirjoittaneen viheltelyistä eikä kiroamisesta mitään välittänyt. Onneksi myös Ora otti pohdiskelevan otteen asiaan ja istui ihmetellen katsoen poroa ja välillä ohjaajaa – ”no mitäs tälle sitten pitäs tehdä?”. Olosuhteiden painostamana päätin kuitenkin ettei yksi poro meikäläisen patikointiretkeä vielä katkaise, joten enemmän ääntä ja rohkein mielin eteenpäin. Onneksi otti ritolat poro kun tajusi ettei tällä polulla taidakaan olla tilaa meille kaikille :D. Olisihan se Oraakin sitten kiinnostanut, ja olipa muuten hihna tiukalla hyvän matkaa koiran ”jäljestäessä” poron jälkiä tulosuuntaan. Toivotaan että saadaan ”hihnanpäässä” tutustua poroihin toiseenkin otteeseen että koira oppii niitten olevan kiellettyä kamaa eikä omistaja arvosta yhtään niitten juoksuttamista (ei koiran eikä porojen omistaja….).

Reissun aikana vastaan tulivat myös pari jänistä sekä riekko, mitkä kaikki olisi ollut hirmuisen mukava ottaa kiinni. Ohjaaja vaan oli niin huono, että kivikkoisella polulla juoksentelu koiran edesauttaessa etenemistä riista sai jäädä näyttämään kieltä ja keskisormeaan parivaljakollemme. Vaan onhan se ”jännä” että heti kun pitää hihnassa koiran olla niin riistaa tunkee ovista ja ikkunoista iholle :D. Joten tässä ollaan niin koira kuin omistajakin kuin tulisilla hiilillä odottamassa metsästyskauden alkua.

MyDogDNA: Sairaudet

Lyhyesti: Molemmat näiden testien perusteella terveitä. Käyn tässä vielä kohta kohdalta läpi missä voisi olla perimän puolesta eroavaisuutta…

Lääkeaineyliherkkyydet: Ei eroja

Verisairaudet: Ei eroja

Ihosairaudet: Ei eroja

Endokrinologiset ja immunologiset sairaudet: Ei eroja

Metaboliset sairaudet: Ei eroja

Lihassairaudet: Ei eroja

Neurologiset sairaudet: Ei eroja

Neuromuskulaariset sairaudet: Ei eroja

Silmäsairaudet: Ei eroja

Munuaissairaudet: Ei eroja

Luustosairaudet: Ei eroja

Kaikenkaikkiaan siis vaivalloisesti läpikäytynä: Ei eroja ei sitten missään.

Sitä päivää odotellessa milloinka julkaisevat tarkempia tuloksia perimästä, kuten SNP eroja jne.

 

MyDogDNA: Perinnölliset eroavaisuudet

Tarkastellaampa näitä sitten Valkon tuloksista (kun kuvaajaan saa ympättyä myös muut omat koirat).

Ensin rodun sisällä vertailu: (Valkko iso raksillinen pallo, Ora pienempi sinireunuksinen pallo).

Näyttökuva 2016-06-29 kello 8.04.39

OK, eli Valkko on omassa ryhmässään ”käyttökoirien” kanssa (toim.huom.: Tagit on omistajien itse antamia, joten mistä näistä nyt oikein tietää mitä itse kullekin tarkoittaa ”käyttökoira” tai ”metsästyskoira”. Näihin voisi olla hyvä liittää vähän näyttöjäkin esim. kennelliiton sivuila 😀

Kun mätkästään sitten itälaikat kaikkien pohjoisten metsästyskoirien kanssa samaan geenikarttaan niin se näyttää sitten tälle:

Näyttökuva 2016-06-29 kello 8.05.42

Eli siellähän ne on itälaikat lähellä sieluntovereitaan, eli muita laikoja. Seuraavia perimältään ”lähisukulaisia” onkin sitten pohjanpysty… Weit Wat? Täh, niitä pikkusia sisupusseja vai :D. Dyyd. Sentäs karjalankarhukoirat ja jämptit tulee lähempänä kuin suomenpystykorvat.

Suosittelen muuten käymään tuolla sivulla ja pyörittelemään itse tuota interaktiivista karttaa niin antaa vielä paremman kuvan mihin rodut sijoittuvat toisiinsa nähden.

MyDogDNA: Monimuotoisuus

Samoilla mennään, perimän monimuotoisuuden puolesta Ora ja Valkko eivät toisistaan eroa. Mutta laitampa nyt kuvan vielä tämänkin osoittamaan 😀

Ei ihan päästy käyrän huipulle, mutta hyvää keskiarvoa kuitenkin. Näistä kuvaajista näkee hyvin kuinka itäsiperianlaikat ovat suhteellisen ”alkukantaisia” verrattuna muihin koirarotuihin. Harmillista on että muut metsästyskoirat ovat hieman kärsineet jo sukusiitoksesta ja jääneet ”isosta massasta” hieman jälkeen.

Hyi Hyi, se on kuulkaatten vähän varomatonta kovin Kauniit&Rohkeat-tyylistä jalostusta harrastaa.