Nonni, kaksi viikkoa kerkesi Ora vanhentua kun jo seuraavat näytelmät edessä.

Koska omistaja koittaa olla oppiva organelli, niin tällä kertaa reissuun lähdettiin jo edellisenä päivänä. Ja hyvä niin, kyllähän sitä osasi olla 7h ajon jälkeen aika tillin tallin, niin omistaja kuin koirakin.

Sinällään ”uusi” tilanne edessä, kun lähdetään reissuun ja mietitään mitenkä nuo yöpymiset ja autossa paljon pönöttäminen prinsessalle luontuu. Majapaikkaan koira oli toki tervetullut sisällekin – kuitenkin ”arktinen” koiralaji vaikutti aika tuskaiselle noin 23-25C sisälämpötilassa, niin päättelin että ehkä kuitenkin parempi tuo auton takaosasto yöpymistä varten (allekirjoittaneella harvoin sisälämpötila on yli 20:n… ja siihen on jo tottunut niin hyvin että omistajakin hieman tuskissaan pyörii nykyään ”normilämpötilassa”).

Jeesus sitä jännitti että mitenköhän noin 7h jälkeen löytää wolkkarin takaloosterin irtirevittynä ja koiran omiin eritteisiinsä sotkeutuneena. Takaoven kun avasin varovaisesti ottaakseni gaggapusseja taajamalenkitykseen olin jo haistavinani vienon scheiban tuoksun (Voihan Perhana…) vaan kuinka väärässä sitä voikaan olla :D. Se taisi olla vaan ylivirkeän mielikuvituksen tuotos, koska koira oli taas kuin ”mitä muija, oot lähtenä”. Mutta kyllähän tuo mielellään raajojaan venytteli ja nautiskeli pitkästä lenkistä koko rahan edestä – ja olihan tuo osana kyllä rakkaudella varastoida sitä kakkostaankin koko lauantain. ”Ei se kukko käskien laula” – ei tässäkään tapauksessa.

Siitä sitten (maailman parhaimman makuisen) aamukahvin jälkeen heipat isännille ja kohden Sorsasaloa. Ensimmäistä kertaa ikuna ohjeistettiinkin ettei ilmottautua tarvitse, eli suoraan kehän reunalle varaamaan hyvää spottia ja muutama koe-juoksu kehässä ”näyttelyvitjoissa suoraan helvetistä”(Meillä on käytössä tuo ”snake”-kiristyshihna koirilla näyttelyissä, tosi tympeä kapistus, mutta toimii). Muutaman sanan kerkesin siinä vaihtaa Sodankylästä lähteneen toisenkin laikaomistajan kanssa ennen kuin kehät alkoivat urosten osalta pyörimään (add here kuvat kamerasta…). Paljon komioita uroksia molemmissa luokissa, myös Oran ”velipuoli” HH Hercules oli esillä – ja pojat olihan se komian näkönen juniori!

Ns. ”valmiimpien” yksilöiden hakeminen oli sitten hieman aistittavissa myös juniori-nartuissa – tiukassaan olivat ERI:t (itse asiassa todella tiukassa vrt urokset joista ERI tuli 9/13:sta –> about 69%; nartuista 7/17 –> 41%…[näyttelyn tulokset täällä] onko narttujen laatu oikeasti näin paljon huonompi (… add here sarkasminaama). Niin taikka näin, niinhän sitä tosiaan Orakin nappas (taas) EH:n –> olisi pitänyt olla paksummassa kunnossa ja tuuheampi turkki (lue: pörröisempi, arvostelu kokonaisuudessaan täällä). No okei, ei vieläkään mitään sellaista virhettä että näyttelyhommissa olisi toivo menetetty. Mutta kyllähän tässä hieman facepalmia tekisi mieli iskeä, mutta onko sitä itälaikaa nyt ihan pakko saada näyttämään lapinporokoiralle?

No, mielipideasioista ei pidä mennä väittelemmään. Ja mikä erinomaista, niin EHKÄPÄ tänään alkoivat myös Oran juoksut(?!) jännällä huomenna serlan kanssa koiraa jahtaamaan että JOKO NYT? sitten saattaisi olla tosiaan mahdollista vaikka koiran pörröytyminen (kuulemma se pentukarva vaihtuis kunnolla ekoissa juoksuissa, näin osasi paremmin asioista tietävät kertoa).

Jäämme odottamaan minkälainen perhonen tästä nyt kuoriutuu 😉

(jälkihuomio 03.02.2017: joo ei alkanut vieläkään…)